lauantai 9. syyskuuta 2017

Njanja

Jonkin takia Pohjoisen Vaimon elämää Moskovassa ilahduttavat Lena- nimiset naiset erityisen runsaslukuisina esiintyminä. Jos kaikki Lenat olisivatkin juuri samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia sattumus olisi ymmärrettävämpää, mutta näin ei ole vaan he edustavat mitä useampaa ikäluokkaa. Yksi näistä Lenoista on Pohjoisen Vaimolle erityisen erityinen, vaikka Lena tuskin itse sitä tietääkään. Hän on Njanja-Lena, naapurin lastenvahti. 

Njanja-Lena työskenteli samalle perheelle vuosia silloin kun Pohjoisen Vaimon perheen Isovelikin oli vielä pieni, ja Pikkuvelikin ihan vain ajatuksen asteella, ehkä hieman kauemminkin. Lena oli leikkipuistojen rokkaavin njanja- lastenhoitaja joka oikeasti laski lapsen kanssa mäkeä, remusi puiden takana piilosleikeissä eikä koskaan käyttänyt meikkiä. Njanja-Lenan tunnusomaiseen pukeutumiseen kuului aina säänmukainen liivi taskujen kanssa, kesällä kevyempää kangasta, talvella paksumpaa, ja päähän merimiesmäisesti solmittu huivi. Ei-ortodoksimainen kirkkohuivi, vaan asenteikas ja huoleton. Kylmemmillä ilmoilla se oli usein nahkainen. Njanja-Lena ei koskaan paennut puistoista valitellen pääkipua viiden minuutin leikkien jälkeen kuten toiset lastenvahdit (tai vanhemmat), ei varonut korkokenkiään (koska ei niitä käyttänyt), ei seisonut sivussa valittaen työnantajistaan, vaan oli oikea todellinen, kunnollinen aikuinen ihminen. Leikki, osallistui ja puhui perheen lapsen kanssa. Njanja-Lena oli nuorelle äidille, Pohjoisen Vaimolle kuin leikkikenttien rokkitähti jolta hän olisi voinut pyytää nimmarin. Rohkaiseva esimerkki siitä että Pohjoisen Vaimo ei ollut Moskovassa ainoa ihminen jonka mielestä lapset olivat ihan oikeasti ihania, valloittavia ja rakastettavia, ja että heitä tuli myös kohdella niin. 

Yksi ehkä viimeisimmistä muistoista Njanja-Lenasta Pohjoisen Vaimon mielessä oli hetki, jolloin Pikkuveli nukkui vaunuissa rauhallisena ja pysähtyneenä keskitalven iltapäivänä, suurten lumihiutaleiden sataessa hidastettuna maahan. Isoveli ja Masha (Njanja-Lenan hoitolapsi) laskivat pulkalla mäkeä, ja Njanja-Lena kaivoi yhtäkkiä liivintaskustaan munniharpun. "Tiedätkö, sellaiset karvanaamaiset moskovalaiset nuoret miehet mulle opettivat tätä soittoa, he olivat ihan Yakutiassa asti käyneet sitä opettelemassa". Njanja-Lena pisti soitoksi, eikä sen kauniimpaa sinistä iltapäivää sinä talvena enää tullut.

Kuluneella viikolla eräänä iltapäivänä Pohjoisen Vaimon hakiessa Isoaveljea koulusta, oli lyseon pihalla Njanja-Lenan kokoinen yllätys. Siellä hän istui, kiipeilytelineiden luona huivi päässsään. "Oi tiedätkö tämä on vasta minun toinen työpäiväni ja nyt jo tavataan kunnolla. Eilenkin näin sinut kaupanpihalla ja ajattelin että kylläpäs sinä näytät hyvältä. Näytät siltä  että kaikki on hyvin elämässä, kaikki paikallaan niinkuin pitää. Ja katsos nyt noita poikia, mielettömiä roikaleita." Njanja-Lenallakin taisi olla kaikki hyvin:"Enhän minä osaa tehdä mitään muuta kuin tätä, olla lasten kanssa. Vilkaus vain ja tiedän mistä puhaltaa", hän höpötti. Pohjoisen Vaimo istui penkille Lenan viereen ja olo oli heti niin kotoisa. Njanja-Lena on varmasti paras syöpätutkija joka toimii lastenhoitajana, ketä Pohjoisen Vaimo tuntee. Aito ja oikea ihminen. Heistä on joskus Moskovassa pula. 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kotona turistina

Heinäkuun huomattavin tapahtuma Pohjoisen Vaimon perheessä oli ehdottomasti sukulaisten vierailu Moskovaan. Vaikka kaupungissa asumista on jo takana yli kymmenen vuotta, voi ystävien ja perheenjäsenten kyläilyt laskea vaivattomasti yhden käden sormilla (no ok, ehkä se yksi kämmenellinen sormia on jo käytetty). Arvatenkin on pari asiaa mitkä saattaisi saada lähipiirin helpommin liikkeelle, niistä ykkösenä Moskovasta pois muuttaminen, kakkosena ehkä suurempi asunto. Kummatkaan muutokset eivät ole kovin realistisia taikka edes haaveiltuja (ts. kohta yksi), joten näillä mennään.

Viikko meni kahtiajakoisissa tunnelmissa. Rakasta kotikaupunkia oli mitä sykähdyttävä esitellä läheisille ihmisille, toisaalta taas se oli hyvä muistutus siitä kuinka joillekin Venäjä ja Moskova esittäytyy vain negatiivisena ja pelottavana. Nuorempi sukulaismies ei olisi halunnut kävellä ilman Pohjoisen Vaimon turvallista ja rauhoittavaa seuraa edes viisi minuuttia perheen kotikaupunginosassa keskellä päivää, saatikka suostunut itse etsimään vessaa kauppakeskuksissa. Vanhempi sukulaismies oli taas mitä miellyttävintä seuraa- alati kiinnostunut historiallisista rakennuksista ja paikoista, vaikuttunut ympärillä olevasta kauniista luonnosta ja pystyi selvittämään elekielellä itsensä voiton puolelle erinäisistä arkisista tilanteista paikallisten kanssa.

Pohjoisen Vaimo koitti olla mitä parhain kestitsijä, turistiopas, tulkki ja viihdyttäjä, mutta huomasi parin päivän jälkeen että oli yksi asia mitä hän kyennyt muuttamaan tai poistamaan, ja se oli nuoremman sukulaismiehen kulttuurishokki. Tuo mainio miekkonen ei ole paljoa matkustellut elämässään (koska ei kiinnosta), ja oli ainoastaan sukulaissuhteensa takia nyt (vihdoin ja viimein) pakotettu käymään tuossa suuressa, mahtavassa ja erityisen paljon tunteita herättävässä Suomen naapurimaassa. Tilanne saikin Pohjoisen Vaimon pohtimaan sitä kuinka kahden kulttuurin avioliitot tuovat kokonaisen uuden maailman aina pariskunnan lapsuudenperheisiin ihan pyytämättä. Juuri nyt se vaikutti hieman happamalta ja vaikealta tälle miehelle. Viitisentoista vuotta Pohjoisen Vaimon ja Alkuasukasmiehen yhdessäoloa on ehkä jo lepyttänyt ja pehmentänyt kaikkein muiden lähisukulaisten sydämet, heidän kotikaupunkinsa ei siihen tällä kertaa ylennyt.

Valitettavasti nuoremman miehen tunnelmat tuntuivat näkyvän myös ulospäin ja kulminoituivat siihen, että poliisit kävivät tekemässä hänelle lentokentältä tutun ruumiintarkastuksen kun hän istuskeli leikkipuistossa odottamassa muun seurueen piilosleikin loppumista. Pohjoisen Vaimon pärähtäessä paikalle selvittämään tilannetta poliiseille ("minun sukulaiseni, odottaa kun me muut leikitään lasten kanssa, ei osaa ollenkaan venäjää..."), virkamiehet naureskelivat "kerrohan hänelle terveisiä että ei pidä olla niin hermostuneen näköinen, ei me muuten häntä olisi edes tutkittu ja myös että ei tarvitse pelätä, täällähän on mukavaa"... Toista tarkastusta matkan aikana ei tullut, joten ehkä jotain pikkuista rentoutumista sitten tapahtui.

Siltä varalta että jonkun muunkin sukulainen tai ystävä joutuu puolipakolla Moskovaan, tässä tulee Pohjoisen Vaimon seurueen viikon ohjelma, josta erityisesti vanhempi sukulaismies piti ja nuorempi sukulaismies oli sen kanssa ainakin jokseenkin sinut- useimmat kohteet valittiin komean kasvillisuuden perusteella.

Нескучный сад/Heskutsniyi sad- metsämäinen puisto Moskovajoen rannalla, huomattavasti rauhallisempi kuin sitä edeltävä Gorkiyi Park, sekä myöskin viileämpi. Mainio pyöräilyyn ja potkutteluun. Metsän sisässä on yksi ihanimpia metsäleikkipuistoja mitä Moskovasta löytyy, missä  myös isompien lasten on kiva leikkiä.

Парк Горьково/Gorkiyi park Moskovan suosituin puisto mistä löytyy hyvä ravintola valikoima, hyviä leikkipuistoja, konsertteja, teematapahtumia ja  hauskaa kaikille. Sen laidalta Pohjoisen Vaimon seurue otti myös viihdykkeenä jokilaivaristeilyn.

Кремль/Moskovan Kremli vanhemman sukulaismiehen toivomuksesta käytiin Kremlin muurien sisäpuolella. Sinne pääsee helposti lipputoimiston kautta mikä on ihan Kremlin vieressä (riippuen hieman turistimäärästä- jonoa saattaa olla paljonkin). Näillä lipuilla pääsi suurimpaan osaan museoista, lapset ilmaiseksi (14v asti), ja ne maksoivat 500r aikuiselta.

Парк Царицыно/Park Tsarizino- eteläisessä Moskovassa sijaitseva Katariina Suuren puistoalue, jossa on lampia, museoita, metsää, kauniita kukkaistutuksia sekä kasvihuoneita. Siellä pidetään paljon klassisen musiikin ulkoilmakonsertteja ja paikalliset rakastavat soivaa suihkulähdettä.

Даниловский рынок/Danilovskiyi ryinok- metro Tulskayan lähellä sijaitseva ympärivuotinen sisätori on täysin ihastuttava paikka turisteille käydä. Sieltä voi löytää monenlaisia tuliaisia, tai vain syödä, kuten tämä seurue teki. Armenialainen ruoka oli muah.. niin hyvää.

ВДНХ/VDNH- vaikka yleisvenäläinen näyttelykeskus (tai Vedenhan puisto) onkin tänä kesänä armottoman remontin alla, niin sukulaiset olivat silti hyvin vaikuttuneita kaikesta näkemästään joten eiköhän sitä voi suositella aina.

Ботанический сад/Botanitseskiyi sad- Moskovassa on useita kasvitieteellisiä puutarhoja mutta tämä Vedenhan kyljessä oleva on niistä suurin. Alueelle kannattaa mennä levänneenä (kävelemistä riittää!) sekä kasvioppaan kanssa, sillä läheskään kaikkialla ei lue kasveista mitään tietoa. Osa puutarhasta on vain suurta metsää, mikä on sekin virkistävää ympäristöä käveleskellä ympäriinsä.


Tässä siis kevyt ja hyvin paljon puistoja sisältävä viikko-ohjelma Moskovaan matkustaville. Toivottavasti ette kärsi kulttuurishokista! :)

torstai 29. kesäkuuta 2017

Kesää ja kuvia

Viileähkö alkukesä on tullut vietettyä Moskovan maaperällä. Lämpötilan keskinkertaisuus on ollut ääretön helpotus Pohjoisen Vaimolle, sillä kun tietää olevansa kotona x-verran kesäkuukausia, ei toivo sellaista tavallista moskovalaista kesää, missä grillataan ihmislihaa elävältä harmaiden neuvostokerrostalojen välissä.
Poikasten kera on tehty kaikenlaista vähävaivaista ja hauskaa. Katsottu leffoja, puistoiltu (älkää turhaa ihmiset menkö Vdnh-han, siellä on vain hillitön remontti), pompittu trampoliini keskuksessa ja syöty luokkaretken jäljiltä jääneitä eskimo jätskejä, mitä Чистая Линия (-luokkaretki kohde) kuskasi heille kaksi pahvilaatikollista kotiinkuljetuksena. Arki-iltoina on katsottu Orel ja Reshkan uusintoja telkusta ja pötkötetty sohvalla. Tylsää? Ei. Rentouttavaa ja hyvin ansaittua.

Koulujen lukuvuodet loppuivat näiden kaverien osalta jo toukokuun puolella, sillä ala-asteelaiset sekä pienenemmät keskikoululaiset dumpataan koulusta pihalle vaikka virallisesti koulua olisikin vielä jäljellä. Syynä tähän on paikalliset ylioppilaskirjoitukset, eli ysi ja yksitoistaluokkalaisten suorittamat егэ-testit, joiden aikana koulujen pitää olla tyhjät ja meluttomat. Tälläkin kertaa kirjoitettiin rehtoreille lappusta "lapseni "--" on koulusta poissa x-päivinä henkilökohtaisten perhesyiden takia", vaikka poissaolon syy oli koulussa itsessään. Tai ei ehkä edes koulussa, vaan lailla säädetyissä koulupäivien määrissä, mihin koulut eivät voi vastata, ja jota sitten kierretään mukavan paikallisesti.

Koulujen loputtua paikalliset lapsoset lähetetään hyvin usein kesäleireille pitkin Venäjää, joskus myös ulkomaille. Osa lapsista jää kaupunkileireille, millaisia saa sekä ilmaisena, kunnan tarjoamana koululaisille, tai vaihtoehtoisesti voi maksaa lompakon tyhjäksi erinäisistä taitoleireistä, oli se sitten musiikkia tai tiedettä,  mitä vain. Poikaset ovat raportoineet myös joidenkin  kavereistaan olevan koko kesän alusta loppuun isovanhempiensa kanssa datsoilla.
Pohjoisen Vaimon perhe jatkaa toistaiseksi kytistä ihan täällä kotosalla; hieman on jäljellä vielä kouluun liittyviä lisäopiskeluja, harrastuskerhoja ja järjesteltäviä asioita mitä ei ehdi tehdä kouluvuoden aikana. Kesäkuu on siihen mitä mainioin- kaupungista löytyy paljon vipinää ja sutinaa, kaikkein suosituimpien lomakuukausien ollessa heinä-ja elokuu, jolloin tämäkin paikka hieman rauhoittuu.
Heille, joita kiinnostaa miltä moskovalaisen perhelomailijan arki näyttää kotikaupungissa, Pohjoisen Vaimo läjäytti pienen kuvakollaasin Facebookiin. Olkaa hyvä!