Katsojan silmässä

Pikkuveli istuu takapenkillä ja huokaa: "Mama, tätä aikaa sanotaan ihmiskunnan kehittyneimmäksi, ja katso nyt tänne ympärille. Ihan hirveää." Tokaluokkalainen on taas tuskissaan ympäristönsä kanssa. Hänen sielunsa kaipaa kauneutta- sekä omalle mamalle kullanväristä huulipunaa, näin hän on ilmoittanut (eh, mistä voi tietää että nuorimies on syntynyt Venäjällä). Usein automatkoilla tuleekin  keskusteltua rakennuksista pitkin Moskovaa. Pohjoisen Vaimo ymmärtää tuon kauneudenjanoisen ikuisen ongelman täällä rumien betonihökötysten keskellä. Kun hän oli ensimmäisellä riiausreissullaan Moskovassa joskus ajat sitten, päälimäinen mielikuva oli täysi harmaus, rumuus ja raskaus. Kokemus kaupungista oli luotaantyöntävän irvistelevä.  Sinne hän ei ainakaan ikinä voisi muuttaa.

Ja niin kuin jokainen ehdottomuus minkä Pohjoisen Vaimo on itselleen elämässään asettanut, kumoutui tämäkin ajatus. Moskovassa ollaan. Villi luonto, tuulenhenkäykset ja veden rauhoittava liplatus eivät kuulu tähän kuvaan. Tämän kaupungin kauneuden pitää opetella. Ainakin Pohjoisen Vaimolla on lähes pakottava tarve oppia rakastamaan ympäristöään ja etsimään sen hyvät puolet. Unohdetaan tällä kertaa nyt kuitenkin välittömässä läheisyydessä makaavat betonikerrostalot ja sujahdetaan Moskovan absurdeimpaan arkkitehtuuriin jonka hedelmistä Pohjoisen Vaimon perhe nauttii myös viikoittain. Tässä teille siis mötiköitä, käykää ihmeessä katsomassa seuraavalla Moskovan reissulla! Kauneus ja rumuus... nehän on siellä, tiedättehän. Katsojan silmässä.





Talon nimi on Laiva (Корабль), ja se sijaitsee Tulskayan metroaseman vieressä. Pituudeltaan 400 metrinen rakennus pitää sisällään 980 asuntoa, sekä alakerran ostoskeskuksen. Alun perin valkoinen, ja nykyään likaisen harmaa talo on rakennettu suloisella 70-luvulla.





Lentäjien talo (дом авиаторов) sijaitsee Begovaya Ulitsan ja Leningradskiyi Prospektin kainalossa. Siitä ei oikeastaan saa hyvää käsitystä autonratin takaa, joten kannattaa jalkautua alueelle  jos kiinnostaa nähdä kunnolla että talon pohjatuuletus toimii: sehän seisoo jaloilla. Yleensä Pohjoisen Vaimo ei ole nähnyt kyseistä taloa näin kauniin ja siistin näköisenä kuin tässä kuvassa, mutta on oikeasti oppinut pitämään kummajaisesta. Jotenkin siinä kuitenkin silmä lepää. Alun perin talo rakennettiin lentokonetehtaan työläisten perheille 70-luvulla. Tässä brutalistisen tyylisuuntauksen talossa on 299 asuntoa.





Tämä teatteritalo "Et Cetera" on rakennettu vuonna 2005 ja arkkitehtinsä mielestä edustaa "kaikkea sitä parasta mitä teatterissa voi nähdä". Vastaavanlaisia "miksataan kaikki tyylit sekaisin" taloja on toki Moskovassa muitakin kuin tämä kyseinen, kuten esimerkiksi ostoskeskus Nautilus vuodelta 1999, mikä löytyy metro Ljublyankan läheltä. Teatteria taasen voi käydä ihailemassa metro Turgenevskayalla.





Venäjän tiedeakatemian rakennuksen kaksi päätornia näkyy hyvin Moskovan keskustan läheisyydessä olevalta TTK:lta, eli kolmannelta liikenne kehältä, Leninsky Prospektin metroaseman läheltä. Nämä tornit olivat kauan Pohjoisen Vaimon suosikki-inhokki kaikista Moskovan rakennuksista, mutta vuosien varrella niistä on tullut enemmänkin vain suosikkeja. 60-luvulla suunniteltu rakennusprojekti alkoi vasta 1974 ja sen viimeinen osa, suuri konserttisali valmistui  1997. Tiedeakatemiassa järjestetään lapsille kivoja tieteeseen keskittyviä esityksiä ja samalla sitten pääsee sisällekin katsomaan miltä näyttää. Pohjoisen Vaimon makuun rakennus on tosin paljon enemmän vänkä ulkoa.
Rakennuskompleksin kauas näkyvät tornit ovat saaneet paikallisilta lempinimen "kultaiset aivot".





Munatalo (дом-яйцо ) ei kilpaile rumimpien talojen kategoriassa, mutta onhan se yllättävä. Sen lisäksi se toimii mainiona esimerkkinä Moskovan "Luzhkovin tyylin" arkkitehtuurista aikaisemmin mainitun teatterin lisäksi. Yuri Luzhkovin ollessa kaupunginjohtajana vuosina 1992-2010 kaupunkiin ilmestyi useita moskovalaisten vihaamia, tai ainakin erittäin paljon kiisteltyjä rakennuksia.
Munatalo valmistui vuonna 2000. Se sisältää ihan oikeat asuintilat neljässä kerroksessa ja yhteensä 400 neliömetriä tilaa. Sen löytää osoitteesta ul. Mashkova 1/11.

Sanktionmakuinen elämä

Pohjoisen Vaimo on koittanut pitää etäisyyttä politiikasta blogissaan ja toistaiseksi siinä onnistunut omasta mielestään ihan hyvällä arvosanalla. Todellisuudessa hänen elämäänsä on viimeisen kolmen vuoden aikana sisältynyt enemmän poliittisia keskusteluja, uutisten seuraamista ja lukemista, tai paikallisten  seurueiden (huuto)väittelyiden kuuntelemista, kuin lääkäri koskaan voisi määrätä. Elämästä on uskomattoman poliittisesti väritäytynyttä, halusi hän sitä tai ei. Vuoden 2014 jälkeen hän on myös voinut huomata Suomessa käydessään, että jotkut tuttavat pitävät häntä, Pohjoisen Vaimoa, täysin osasyyllisenä ja osallisena Krimin valtaamiseen ja Venäjän sisäpolitiikkaan, asuuhan hän Venäjällä. Samaa asennetta on voinut tavata myös pitkin poikin Eurooppaa.

Tuntemiensa Venäjällä asuvien ulkomaalaisten seurassa Pohjoisen Vaimo on huomannut lievää otteluväsymystä politiikan osalta. Tavatessaan naispuolisia (ulkomaalaisia) ystäviään hän on nähnyt keskustelunaiheiden kiilaavan jopa erityisen aivottomaan ja joutavanpäiväiseen höpöttelyyn ja hauskanpitoon, sillä kaikki tuntuvat tarvitsevan yhteisen, pehmoisen ja hölmön pakopaikan väistämättömän uuvuttavan, kannanottavan arkensa keskeltä. Yksi virkistävimpiä iltoja lähiaikoina olikin kolmen ulkomaalaisen ystävättären kokoontuminen kakun ja teen äärelle... rienaamaan ja valittamaan Venäjästä ja venäläisistä täysin lapsellisella ja ala-arvoisella otteella. Aihe ei ollut etukäteisvalittu mutta näköjään pieni terapiasessio oli kaikille tarpeen. Pohjoisen Vaimo tunsi erityistä terästäytymistä ja raikkaampaa viimaa ajaessaan sen session jälkeen takaisin omaan, rakkaaseen leijonanluolaansa, missä ei ole neliönpuolikastakaan jossa ei voi säästyä päivittäiseltä poliittiselta keskustelulta. Alkuasukasmiehen ja Poikasten luo.

Jotain hupia sanktiot ovat kuitenkin Pohjoisen Vaimonkin arkeen tarjonneet. Jos osaa silloin tällöin seurata elämää kuin teatteriesitystä, uutistenlukeminen  (myös suomalaisista lähteistä) on välillä ollut todella viihdyttävää ja hauskaa. (ei, kauppojen hyllyt eivät ole missään välissä olleet tyhjillään) Oltermanni juuston ja Valion tuotteiden perään itkevät ihmiset toivat tiettyä humoristista vivahdetta kaupunkiin (ja uutisiin) hetkeksi. Eihän mikään olekaan traagisempaa kuin se, että ei voi juoda Valiomaitoa. Toinen paljon näkyvämpi ja merkittävämpi- sekä todennäköisesti pysyvämpi arkielämän ilostuttaja on ollut koko kaupungin (ja pikkuhiljaa maan) ruokakulttuurin suuri muutos.

Elämänhistoriansa takia Pohjoisen Vaimo on oppinut arvostamaan erityisen paljon lähellä tuotettua ruokaa, ja vielä sen päälle mahdollisimman puhtaasti tuotettua. Moskovaan muutettuaan hän joutui alkuvuodet elämään pienessä sisäisessä painiskelussa ymmärrettyään että Venäjällä ei ole olemassa omaa luomusertifiointia (ei ole edelleenkään, vuonna 2017- tosin asiaa on puuhattu jo useita vuosia), ja kiinnostus ja kunnioitus omaa maataloutta kohtaan oli lähellä nollaa. Paremman ja rikkaamman ihmisen merkki oli se että voi ostaa kalliita ulkolaisia tuotteita ja ruokaa huomattavasti kotimaisia suolaisemmalla hinnalla. Sanktiot ovat pakottaneet ainakin osan ihmisistä muuttamaan ajatusmaailmaansa radikaalisti, ja uusia maatiloja, lähituotantoa, ihania maalaisjuustoja, juureen leivottua leipää, uskomattomia herkkuja ja ruuan sekä sen tuotantoon liittyviä yrityksiä on pulpahdellut markkinoille vaikka kuinka paljon. Ja kyllä, ihmiset ostavat myös kotimaista. Nykyään Pohjoisen Vaimo kehrää tyytyväisyydestä nähdessään kaupoissa lähes jokaviikkoisia muutoksia. Nyt on mistä valita- ja se on lähituotettua!

Jos joku sattuu vahingossa käymään Moskovassa tulevan kevään tai kesän aikana, voikin Pohjoisen Vaimo suositella lempeän lämpimästi suurimpien puistojen tsekkausta, kuten esimerkiksi Park Gorgovo ja Sokolniki,  (niissä on usein ruokafestivaaleja, mutta löytyy myös uniikkeja ja hauskoja pysyviä ravintoloita sekä kahviloita). Kannattaa myös huomioida jos juuri silloin on kaupungin täyttänyt joku vuodenaika festivaaleista, joissa löytyy aina sekä katsomista, syömistä, tekemistä ja ostamista. Ehdottomasti suositeltava ostos ja ruokailupaikka on vanha kunnon Danilovskiyi Rinok joka on tehnyt täydellisen kasvojenkohotuksen viimevuoden aikana, ja jos käy täällä Pohjoisen Vaimon kotikulmilla, saa parhaimmat kaffet sekä mausteet plovia varten Konkovan Ekomarketista. Heille jotka ovat pidempään Moskovassa, Pohjoisen Vaimo suosittelee tekemään ainakin silloin tällöin ruokaostoksensa Vkusvillassa, jonka tuotteet lähituotantoa, sekä suurin osa on tehty ilman turhia lisäaineita. Sieltä voi löytää välillä myös harvinaisempia juttuja, kuten fasaanin lihaa, jänistä löytyy aina.

Ps. Postaukseen liittyen laitoin FB sivulleni lisää kuvia (yeah, kännykällä näpsittyjä), (Danilovskiyi rinok, sekä hieman Maslenitsasta) ja tarkoitus on lisätä edelleen. Saa käydä kurkkaamassa ja tykätäkin saa vaikka koko sivua, mutta ihan pakko ei ole. Muisk!

Kieltä läpi naurun (tai kyynelten)

Onhan se ihan totta ja mitä sitä nyt kiertelemään näin tuttujen kesken. Pohjoisen Vaimo tutustui mieheensä englannin kielellä. Sillä hän on periaatteen nainen, eikä suostunut kuuntelemaan isäänsä, että venäjää kannattaa opiskella. Eihän sitä kieltä nyt kukaan järkevä opiskele. Jos nyt jotain, niin voi sitä vähän saksaa tai vaikka espanjaa. Mutta venäjää. Tphyi.
Pienimuotoinen tutkimus ympärillä olevien monikulttuuristen pariskuntien kanssa on osoittanut, että jos yhdellä kielellä tutustuu, niin sitä onkin sitten kerpeleen vaikea vaihtaa myöhemmin toiseksi. Tämä on pätenyt myös Pohjoisen Vaimon parisuhteeseen. Vinkkivinkkisenä tässä voi sanoa että tutustukaa ihmiset kuulkaa toisiinne ihan omilla kielillänne. Vuoden, puoltoista kun pulputtaa omaa äidinkieltään kummatkin toisillensa, niin eiköhän jossain vaiheessa lamppu syty sen kielen kanssa. Ja jos toinen on vielä siinä vierellä, niin voi olla varma että oikeasti kiinnostaa. Eikä sitten myöhemmin itketä sen vaikean ulkomaankielen kanssa.

Vuosien vieriessä on täytynyt tunnustaa se tosiasia, että puolisonsa tuntee parhaiten kun osaa hänen kieltään. Alkuasukasmies ahkeroi suomenkielen hihaansa jo ihan alkuvaiheessa. Pohjoisen Vaimo ja venäjän kieli, on taas vienyt vuosia... ja muutaman siihen päälle. Aikoinaan Suomessa venäjän tunneilta Pohjoisen Vaimo muistaa raskaahkon tunteen siitä, että venäjän kieli on jotain niin hienoa ja korkealentoista, että sitä ei voi oppia kuin klassisen kirjallisuuden tai nukuttavien, ja yhtä aikaa itkettävien surullisten laulelmien kautta. Opettajat olivat aina permanenttipäisiä täti-ihmisiä, jotka puhuivat luokan edessä mukavissa kukkaneuleissaan vino hymynkare kasvoillaan, liihottaen tunnin aikana muistojensa Pietarissa. Venäjän kieli oli ylipäätään omittu niille, jotka olivat opiskelleet Neuvostoliitossa 40-v sitten, tai ainakin eläneet suurimman osan elinajastaan silloin kun Neuvostoliitto vielä kukoisti. Kerran hän erehtyi bisnesmiesten venäjän tunneille, mikä taas maalasi ihmeellistä rotuoppimaista kuvaa venäläisistä ihmisistä, joita pitää aina lähestyä vodkapullo kädessään, muuten heidän kanssaan ei löytäisi ikinä yhteistä kieltä, venäjän ollessa kuinka sujuva tahansa.

Miksi koskaan ei käynyt mielessäkään, että venäjän kieleen voi tutustua ihan samalla tavalla kuin englantiinkin? Että Venäjällä on olemassa myös modernia kirjallisuutta, kaikki laulut eivät ole 50-v vanhoja laulelmia, ja että venäläisillä on ihan törkeän hyvä huumorintaju? Silloin kun Venäjä ja sen kulttuuri ovat vielä itselle sumeata ja epämääräistä, olisi joku neuvostomuisteloissaan elävä opettaja voinut herätä ja huomata että nämä oppilaat ovat oppineet englantinsa suosikkibändiensä sanoituksista ysikytluvulla. Heillehän voisi tunnilla tarjota vaikka...vaikka mitä. Ja nyt kun itse jo ymmärtää että Venäjä on muutakin kuin Neuvostoliitto, Putin, vodka, kaupankäynti ja banja, ja osaa itse sekä etsiä että löytää sujuvasti asioita, Pohjoisen Vaimo voisi tarjota kielestä kiinnostuneille vaikka tällaisia klippejä. Sillä kielenopiskelu saattaa vahingossa olla myös hauskaa. Huom, useat linkit on rutuben kautta, koska YouTube ei näköjään salli venäläisiä videoita enää linkattavan tai ladattavan Bloggeriin. HAH!!

Stand up tarjonnassa on Venäjällä mistä valita. Pohjoisen Vaimolla on liuta suosikkeja, ja tämä herra kuuluu heihin:
Ivan Abramov, musikaalista stand uppia

Comedy Club, eli Комеди клаб, on pyörinyt telkussa jo yli kymmenen vuotta, ja tehnyt tekijöistään julkkiksia. Välillä ohjelma on ratkiriemukas, joskus ei taas nappaa. Tässä yksi mainioimmista musikaalisista tuokioista ohjelmasta muutaman vuoden takaa. Voi vaikka opetella laulamaan mukana, koska pätkässä on tekstitys!
Minä rakastan öljyä

Ukrainalainen laulajatar Yolka eli Ёлка aloitti vähän sarkastisemmilla lauluilla uransa, mutta Pohjoisen Vaimoon on iskenyt sekä vanha että uusi tyyli. Tässä laulu millä hän lopulta sai suuren yleisön puolelleen:
Elka, Provence

Sitten telkkuohjelmiin! Pohjoisen Vaimo ja pesue katsoo yhdessä muutamaa ohjelmaa viikoittain. Eräs ohjelma minkä piti alun perin olla nuorille aikuisille, on saavuttanut suurimman suosion 8-14-vuotiaiden keskuudessa, ja niin myös Poikasten. Se on Орел и решка, hyvin raikkaalla otteella tuotettu ja tehty matkailuohjelma, jossa kohteeseen päästyään juontavat heittävät kolikkoa. Hävinnyt joutuu pärjäämään kaupungissa sadalla dollarilla, voittanut saa luottokortin ilman käyttörajaa. Toinen hyvin usein seurattu ohjelma Pohjoisen Vaimon perheessä onkin tosi-tvtä, Ревизорро jossa juontaja käy tarkistamassa ravintoloiden ja hotellien tasoa, hygieniaa ja lakien noudattamista ympäri Venäjää. Linkissä killuva kaikkein uusin kohde Moskova on saanut kyllä Pohjoisen Vaimon miettimään kävisikö ikinä enää yhdessäkään ravintolassa kotikaupungissaan. Uh!!


Parempaa kielellisen oppimisen vuotta toivottaa,
Pohjoisen Vaimo!

ps. Kaikella rakkaudella ihmisille jotka pitävät permanenteista ja kukkaisista neulepaidoista. Saatte anteeksi sekä paidat että permikset.