torstai 15. syyskuuta 2016

Toimistowars

Syyskuu pamahti päälle täydellä teholla,  se ensimmäinen päivä. Toista yhtälailla dynaamista, pyörivää, sähläävää ja sähäkkää kalenterilukua saa Venäjällä hakemalla etsiä. Koulujen alku,  Lineika (koulun ensimmäinen tunti, joka on juhla sekä vanhemmille että lapsille), ilmapalloja lähetettynä taivaalle, ja tänä vuonna entistä enemmän keskustelua siitä, pitäisikö ainaisten opettajille ojennettavien kukkapuskien sijaan lahjoittaa kukkiin menevät rahat esimerkiksi sairaille lapsille

Pohjoisen Vaimo, kuten vankasti voi olettaa, aloitti syyskuunsa myöskin aktiivisena, sillä niin sitä perinteisesti tulee tehdä. Kun Kiinassa tehtyjen koulureppujen tuoksu leijuu ilmassa, on uuden alku aina mahdollista. Ja niin lähti Pohjoisen Vaimokin henkseleitä paukutellen kohti tätä taianomaista vuodenaikaa. Tuore kuntosalikortti lompakossa, opintoja ja harrasteita buukattuna, manikyyri ja kampaamoajat plakkarissa ei voi olla kuin erityisen tyytyväinen kaikkeen siihen ei vielä saavuttamaansa. Kunnes sitä törmää siihen ihan tavalliseen jarrumestariin. Toimistoasioihin.

Toimistoon päästiin  kahvikupin ääreltä käydyn keskustelun kautta, toisen koulupäivän jälkeen. Ystävä oli yhtä sydämistyneen huolestunut Pikkuveljen koulutilanteesta kuin Pohjoisen Vaimokin, ja laittoi ahkeran aivoriihen päälle. Tilanteeseen oli saatava muutos - jokaisen koulua käyvän lapsen tulisi nauttia koulunkäynnistä ja pystyttävä olemaan rento ja iloinen oma itsensä luokkaympäristössään. Tämä ei millään tavalla toteutunut Pikkuveljen luokassa, ja koska opettaja oli kykenemätön näkemään itsessään tai tavoissaan mitään vikaa, oli parempi ihan oikeasti etsiä uusi koulu. Ystävän avulla asia oli taputeltu jo samana iltana.  (Mainitkaa asia, mitä Venäjällä ei voisi suhteilla hoitaa )

(kuuntelee hiljaisuutta)

Seuraavana koulupäivänä Pikkuveli pakkasikin reppua jo eri kouluun, Pohjoisen Vaimon tunkiessa Tärkeitä Papereita käsveskaansa. Uuteen kouluun piti kärrätä vanhalla koululla olevat paperit, mutta yksinkertainen tehtävä sai muutaman ylimääräisen vaiheen YHDEN paperin puuttuessa. Todiste siitä että Pikkuveli asuu pysyvästi Moskovassa, jonka saa kätevästi viidessä minuutissa paikallisesta valtiontoimistosta. Saadakseen tämä yhden paperin, näppärällä ja nopealla jonotuksella, Pohjoisen Vaimon kuuluu järjestää seuraavat asiat kuntoon:
1) Pikkuveljen syntymätodistuksesta duplikaatti (kyllä, jossain vaiheessa joku neropatti päätti että syntymätodistukset tehdään rapeasta paperista, jonka muste kuluu sillä samalla katseella,  jolla mikä tahansa toimistotyöntekijä sitä lukee - joten alkuperäinen todistus ei ole enää toimistokelvollinen), näyttääkseen sen todistuksen toimistossa, saadakseen Pikkuveljen rekisteröintipaperin.
2) Maksaa duplikaatin maksu pankissa (Anteeksi, mutta meidän pankkitietokannassa ei ole mahdollista valita maksunmaksajan kansallisuudeksi suomalaista, jos odotatte ensi viikon keskiviikkoon niin korjaamme tilanteen. Voitte kyllä koittaa maksaa maksun jossakin muussa pankissa, jos sillä on kovin kiire (kerrotaan Venäjän parhaassa pankissa.) No ehkäpä odotellaan.
3) Tehdä uudesta passistaan käännös (Kyllä, näen oleskelulupanne, mutta oleskelulupa myönnetään aina voimassaolevan kotimaanpassin mukaan. Näin ollen tarvitsen passistanne notaarin vahvistaman käännöksen, kerrotaan arkistotoimistossa, mistä saa duplikaatin. (Välillä Pohjoisen Vaimo miettii, miten hän koskaan pääseekään tänne maahan sisään, ilman notaarin vahvistamaa passikäännöstä rajalla...sillä se on ainoa paikka missä sitä ei vaadita.)

Onhan tämä kaikki niin tuttua, ei mitenkään vaikeaa taikka uutta, mutta tämä kolmen asian lista, mikä tulee tehdä, saavuttaakseen sen neljännen ja varsinaisen, on vielä täysin kesken. Pohjoisen Vaimon kuun alussa herättäneet Into ja Tarmo kiskovat varmastikin jossain Konkovossa kahvia kaksin käsin, sillä he eivät ole enää viikkoon reportoineet itsestään mitään.  Se syyskuun alun kevyt askel ja tulevaisuuteen suuntautunut toiveikas katse on nyt kosahtanut ja jämähtänyt toimiston seinään, mistä sitä parhaillaan raavitaan lastalla irti.
On se aika, syykuun tuoksu ja Toimistowars.






maanantai 15. elokuuta 2016

Moskovasta merelle


Alkuasukasmies pähkäili lähtöä ainakin kuukauden: milloin lähteä, missä pysähtyä, mitä nähdä. Ja tämän aivoriihen ansiosta eräs perhefarmari kaasutti MKADilta tielle M4 lauantai aamuna tasan kello neljä. Moskovassa voi olla aina varma yhdestä asiasta- jokaisen hyvän idean saa yhtä aikaa parituhatta muutakin, ja niin oli tapahtunut nytkin. M4 sylki eteenpäin kiivasta tahtia moskovalaisia etelään, satoja, tuhansia kiireisiä, stressaantuneita autolastillisia, pullollaan lihaa valmiina Krasnodarskiyi Krain aurinkogrilliin.

Ohi kiiruhti ensin kärkkäitä maissipeltoja, sitten miljoonia auringonkukkia, jotka käänsivät päätään aina valon muuttaessa suuntaa. Hikisiä ruuhkia muutaman kaupungin läpi ja Alkuasukasmiehen hellästi navigoimat ohitustiet perunapeltojen keskeltä (eikös olekin kiva laittaa neliveto kunnon testiin!!). Herkät, Moskovaa ympäröivät aamuneljän vilvoittavat usvat olivat iltapäivään mennessä muuttuneet lähes 40 asteen paahteeksi, akaasioiksi ja sypresseiksi, kun Pohjoisen Vaimon perhe pysähtyi yhdeksänsadan kilometrin taivalluksen jälkeen ensimmäiseen yöpysäkkiinsä. Tievarsimotelli oli täydellinen, ilmanvaihto toimi, ja koko yön Pohjoisen Vaimo kuunteli levottoman moottoritien huminaa ikkunoiden ja seinien läpi. Hän väisteli rekkajonoja, kaasutti oikeassa paikassa, huomasi pietarilaisten ajavan hitaammin kuin moskovalaisten, paikallisten taas madellessa pitkin teitä. Kello kuudelta, tunti huminan hiljenemisen jälkeen he pakkasivat autonsa uudelleen ja lähtivät eteenpäin. Jalka kaasulle.

Kumpareinen maisema vauhditti heitä eteenpäin, mutta Rostov osoittautui vaikeaksi ohittaa. Milloin oli tietöitä, milloin taas niistä aiheutuneita kolareita. Kukaan ei tainnut kuulla tänne asti, kun maan päämies antoi noottia teiden korjaamisesta ruuhkaisimpaan loma-aikaan. Päivämatka oli puolet vähemmän kuin ensimmäisenä päivänä vaikka siihen tuhrautuikin yhtä paljon aikaa. Iltapäivällä perhefarmari pysäköi lastinsa viimeseen yöpysäkkiin ennen merenrantaa- unenomaisen kuumaan paikkaan, missä riisipellot jatkuivat horisonttiin asti, missä kaksi palloa jäätelöä maksoi kuusikymmentä ruplaa, ja missä blinin tilatessaan saikin ripulin.


Kolmantena päivänä jäi ihasteltavaksi vain hurmaavat merta kohden halkovat maantiet ja viiniköynnösten sotilaalliset rivit. (Ihan vain pikkumatka ja sitten ollaan jo uimassa pojat!). DJ Alkuasukasmies laittoi pelkääjän paikalta vielä yhden hitin soimaan, katsoi kuskiaan hellän ihailevasti- "Minä olen sitten niin ylpeä sinusta. Tuo ihana nainen vei meidät Gelendzhikiin"

(toim huom. Video saattaa olla haastavaa katsottavaa esteetikoille ;)










maanantai 25. heinäkuuta 2016

Raivoava nainen

Voi sitä autuutta, laineiden liplatusta ja tuntien hippaleikkejä! Eräs suominainen ja jälkikasvu palautuivat tuolta pitkältä ja raukealta Suomen matkaltaan, ja toistaiseksi eivät osaa kuin venytellä jäseniään, juoda kahvia kahteen asti iltapäivällä, ihmetellä hikoilevaa ja pörisevää kotikaupunkiaan ikkunasta ja vasta illalla uskaltautua jalkautumaan alkuperäisväestön pariin, loputtoman iloisille, muodikkaan nuorekkaille kaupunkifestivaaleille.

Olkoon se sitten hilloa, räkäisen hauskaa balalaikkatykitystä kadulla, kuuma aurinko taivaalla, kesähame ja loputon loma, Pohjoisen Vaimon sisäinen rauha ja ikuinen ilo ovat olleet kotiinpaluun jälkeen vaakalaudalla. Suomessa häntä pisti taas "sisustus- ja kotikuntoon"- tautia levittävä hyttynen ja kyseisen kuumetaudin paranemisprosessi on yleensä pitkä ja tuskallinen. Vaikka pisto ei ollut ensimmäinen, tähän ei näköjään voi koskaan saada todellista immuniteettia, huomaa Pohjoisen Vaimo tuskissaan, sillä näreet on silläviisiin, että jossain muodossa se iskee aina. Suomessa. Suomen jälkeen.

Kävi katsokaas niin, että hän viipyili erinäisissä asunnoissa pitkin Suomen mannerta, nautiskeli huoneiden avaruudesta, järjestyksestä, pohjapiirustuksien käytännöllisyydestä, huokaili raskaalla kaipuulla avatessaan ovea VARASTOIHIN tai VAATEHUONEISIIN, huomasi suustaan luikahtavan kuivan korahduksen tavatessaan ULKOVÄLINEVARASTON vuokramökkerön ulko-oven vieressä. Eikä siinä tietenkään kaikki, sillä miten olisi voinut olla. Noissa hyvin suunnitelluissa neliössä eivät seinät ja hyllyt pursunneet tavaraa, ei tietenkään, sillä ne olivat järjestyksessä varastoissa tai tarkasti harkituissa hyllyissä tai kauniissa, sisustukseen ja ympäristöönsä täydellisesti sopivissa laatikostoissa. Kaikki muu ihastuttava, yleensä hyvin ilmastoitu ja puhdasta sisäilmaa huokuva VAALEA ympäristö olikin sitten nimenomaan SISUSTETTU tarkkaan harkituilla yksityiskohdilla, juuri omille kohdille sopivilla tauluilla tai tekstiileillä.

Joten kunhan vain vartalo ehti levätä pienen sekunnin kaiken sen ajamisen jälkeen, Pohjoisen Vaimo heräsi nopeasti todellisuuteensa- ja totesi että sille on tehtävä jotain. Sitä pitää muuttaa. Joten pienessä kaupunkikaksiossa, keskustasta vartti etelään, on voitu tehdä viimeaikoina havaintoja raivokkaasta suomalaisesta naisesta. Hän on käynyt kaappeja ja laatikostoja läpi, kantanut kasseittain tavaroita kierrätykseen (eli roskiksen viereen, kassit auki- olkoon hän hyvä, joka tarvitsee), jatkanut sitkeänä päivästä toiseen. Aamusta yöhön. Kassisodan keskellä hänen päässään on raksuttanut elämänvalinnoista johtuvat lopputulokset, se, miten ihan varmasti omista eläkekopeikoistaan kannattaa tiristää tämä aika siihen että lapsilla on turvallista elää suurkaupungissa ja siihen että heillä taatusti säilyy toinen äidinkieli sujuvana.

Lajiteltuaan kattilankansia ja paiskottuaan jääkaappimagneetteja roskikseen, käytyään läpi koulukynät- ja tussit, Alkuasukasmiehen vanhat t-paidat ja lasten kirjat, on Pohjoisen Vaimo huomannut puhinansa laantuneen. Hän taitaa tietää ihan oikeasti mikä on taas päällä, ja on pakoilua todeta sen liittyvän sisustukseen. Oikeasti se on vanha ystävä, jonka hän aina tapaa Suomen matkansa jälkeen. Sen nimi on "oman elämän kulttuurishokki", ja sitä tarjoillaan tälle ulkosuomalaiselle tasaisin väliajoin- ja tietenkin aina Suomenmatkan jälkeen.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Pohjoisen Vaimo hengittää Moskovansa helteistä ilmaa pienin annoksin, edestakaisin hyvällä vaihtokaupalla. Jostain pujahtaa häneen keuhkollisen verran hyväksyvää hyrinää:  "Annoithan sinä minulle tuhansia taidenäyttelyitä, rikkaiden ystävien monisataneliöisiä kolkkoja asuntoja, riitoja räntäsateiden aikaan. Rakkautta. Luisia pitkiä sormia liukumassa pianon koskettimilla. Voinhan minä sinussa vielä olla. Olethan sinä- minun kotini."