maanantai 4. helmikuuta 2008

Asiantuntijoita

Jos haluaa hauskuuttaa venäläistä seuruetta, voi vaikka kertoa minkälaisia he ovat. Koska asiantuntijuus ei ole tässä kodissa vieraillut, ja toivottavasti ei myöskään tänne tule, oli tukeuduttava ihan oikeisiin asiantuntijoihin.
Oli tyypillinen lauantai- ilta. Liikaa porukkaa liian pienessä keittiössä, todella paljon suussasulavaa ruokaa, puhetta ja pälätystä päällekkäin ja lomittain. Kerron että erään suomalaisen Venäjä asiantuntijan mukaan venäläisten kanssa ei kannata ottaa politiikkaa keskustelunaiheeksi sillä Venäjällä ei ole hyväksyttyä kritisoida maan johtajia. Seurue rämähtää naurunremakkaan.
"Eihän me muuta tehdäkkään!"
Odottakaas, olen joskus vähän hidas. Onko se muistojeni Suomessa vai Venäjällä ne illat kun istutaan pienessä keittiössä, syödään paljon, juodaan teetä ja puhutaan rehevästi ja kovaäänisesti maailmasta ja kiistellään poliitiikasta, ollaan näkyvästi ja jopa kiihtyneesti kaikkien kanssa eri mieltä ja sekunnin päästä kuitenkin kaikki on taas parhaita ystäviä?
Onko ne illat Suomesta vai Venäjältä kun istutaan suuressa keittiössä, fiinisti kalustetussa asunossa, syödään nopeasti eikä oteta lisää, kerrotaan muodollisen iloisella äänellä Pekan koulunkäynnistä ja mietitään samalla vaivautuneesti mistä tässä voi enää puhua. Sitten lähdetään kotiin aikaisin onnellisena siitä että vierailu on vihdoin ohi?
Tämän näppiksen takana keskitytään edelleenkin Asiantuntemattomuuteen. Asiantuntijuus kun vaikuttaa rankalta ja vaikealta hommalta.

Ei kommentteja: