torstai 14. helmikuuta 2008

Neuvoista vaari

Jos valinta on kahden välillä, niin tässä kädessä vaihtoehdot ovat tässä: Suomi- Venäjä.
Suomalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa että sait lapsen, ja he toivovat että pidät omat asiasi (kuten lapset kissat koirat miehet ja mummot) ominasi etkä vaivaa Heitä, mutta silti todennäköisesti kuitenkin tietävät missä kohtaa olet täysin epäonnistunut vanhempi ja vallan heitä huonompi. He kuitenkin pitävät sen omana tietonaan. Yleensä.
Venäläisiä taasen ei voisi mikään niin kiinnostaakkaan kuin pienet lapset ja heidän tepastelunsa, ja vanhemmat, jotka lapsen ovat saaneet, ovat siunattuja. Kaupanpäälle he hyvästä sydämestään myös tietävät miten pikkuruiset pitää kasvattaa. Ja kertovat sen mielihyvin ja pyytelemättä, missä ja milloin vain. Ulkomaalaisia on eritoten hyvä vähän avittaa, sillä heillä on usein taipumus pilata lapsensa. Ja meikäläisellä on otsaan tatuoituna "eurooppalainen". Se ei lähde irti saippualla (ja sen takia on ihan turha koittaa Miehen kanssa luikahtaa muka venäläisen maksuilla museoihin).
Parasta egon murskaamista se on tietenkin kaikille niille, jotka kokevat olevansa jotain erinomaista lapsen saatuaan ja nauttivat tunteestaan kuin olisivat kokoajan pienessä päihtyneessä tilassa. Muistamatta olleenkaan että juuri pieni hetki sitten kuuluivat kuoroon joka supatti kulman takana "miksi Noille nyt tuli lapsi, eihän Ne tiedä ollenkaan kuinka sitä kasvattaa".

Moskovan jokapäiväinen katutesti vanhemmille. Se käynnistyy välittömästi kun loksauttaa ovensa lukkoon ja lähtee viimaan, kera tuon pienen punaposken. Näin Ulkomaalaisena, voi aina teeskennellä, ettei osaa kieltä eikä ollenkaan ymmärtänyt että Tädin mielestä lapsella on noilla vaatteilla liian kylmä. Mutta ei tätejä voi huijata. Volyymia vaan lisää niin Ullkomaalanenkin tajuaa. Ja kaikki elekieli mukaan. Hei sehän ymmärtää, sen silmistä näkee!
"Kävelemään, kävelemään, noin iso poika, top top!" Kuuluu seuraavalta Tädiltä. En edelleenkään ymmärrä mitään. Puolentoista tunnin metromatka kaupungin toiselle puolelle, jossa Setä toteaa "ompas teillä avaruusteknilliset rattaat!" ja nauraa kun nostaa rattaat portaita ylös. Kappas, sen ymmärrän. Hymyilen ja kiittelen.
Seuraava Setä on hieman humalassa, ja humalaisiahan ei kuunnella. Viipotamme nopeaa ja nopeampaa, mutta jotenkin se vaan roikkuu mukana. "Mistäs sitä ollaan kotoisin", "aijai katsoppas mikä kylmä tuuli, ei ole hyvä juoda pillimehua, kurkku tulee kipeäksi". Viipotamme Todella lujaa ja Setä tippuu vauhdistamme.
Kolmen päivän kuluttua Poikasella todetaan nielurisatulehdus. Katsokaas, ei aina voi tietää, eihän tässä Äitinä vielä kovin kauan.. ai neuvoja ja varoituksia? Mitä neuvoja?

Ei kommentteja: