keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Yhteistä elämää

Venäläisessä elämässä yksi piirre lyö kaiken muun laudalta. Yhteisöllisyys. Se on jotain mikä lävistää sydämen peittämän jään sekunnissa, tai puhkaisee raivon kukan mitä ei tiennyt sisuksiissaan olevan. Vai tiesiköhän sitä sydämestäänkään ennenkuin tänne päätyi?
Ja onhan silläkin puolensa. Yhteisöllisyydellä.

1...Hetkiä.
Yhtenä hetkenä baabushkat kumartuvat jokapuolelta ympärilleni ja pyyhkivät Poikasen kaatamat maidot päältäni ruuhkaisessa bussissa kun aurinko tirkistelee likaisista ikkunoista. Toisena hetkenä konserttisalissa jotkut tädit kiikuttavat tuolilleni ja jalkojeni alle tyynyjä ettei tule kylmä tai epämukava, kun olen raskaana. Kolmansina hetkinä, joka päivä, minulle aukaistaan ovia, kassejani kannetaan, minulle ja Poikaselle annetaan istumapaikka, tiputtamiani tavaroita noukitaan ylös.

2.Viidakkopuhelimet
Miehenihän ei ole lörppö. Jos näin olisi, niin sitten myös appivanhempani, ystävämme ja sukulaisemme olsivat. Se, että Miehen työkaverit tietävät minusta jo osiltaan enemmän kuin lähimmät ystäväni, on suuremmoisen..hämmentävää. Tieto jota jaetaan ei ole erityisesti rajattua. Kuinka kauan meni ennenkuin tulin raskaaksi, suosikki shampooni ja painoni ennen ja jälkeen raskauden uivat yhdessä jaetun tiedon valtameressä sopusointuisesti. En usko että olen ainut jonka vaatekoko ja kengännumero kiertää ympäri kaupunkia. Ainakin kun tiedän että venäläisen kanssa naimisiin päätynyt ulkomaalainen ystäväni kutsuu miestään hellittelynimellä "Jungle telefon".

3.Avun tarpeessa
Muutaman vuotta sitten kun olimme vain käymässä Moskovassa minun tarvitsi käydä gynekologilla. Koska venäjäni sekä ihmissuhdeverkostoni olivat silloin ihan yhtä huonoja, kysyin tietenkin apua Mieheltä, joka kääntyi ensimmäiseksi ystäviensä puoleen. Nuoria sinkkumiehiä. Apua kuitenkin saa kun sitä kysyy, ja kohta olikin kaikki kissojen koirien ja naapurintätien kanssa kyselemässä missä olisi hyvä klinikka, puhelimet pirisivät, vaihtoehtoja sateli ja poskeni muuttuivat yhä punaisemmiksi. Sittenkun hyvä, tai ehkä hyvä löytyi, lähdettiin matkaan, ja klinikalla meitä odotti minulle täysin tuntematon jonkun tutun naisen tytär, joka aikoi olla siellä odottamassa ja auttamassa meitä jos tarvitsemme jotain. Tämä tytär oli tätä paikkaa suositellutkin. Käynnin jälkeen sitten menimme samaisen tyttären, tyttären äidin ja isän luokse teelle, istuimme iltaa vaihdoimme mielipiteitä mm. siitä, oliko se nyt sitten ollut miellyttävä klinikka. Siinä vaiheessa iltaa olin jo päättänyt että tänne ei sitten koskaan muuteta.

4.Kodin sisustusta
Jungle telefonin vaimo, eli ystävättäreni, on ollut viime aikoina terhakkana. He tarvitsevat sohvan ja ison vaatekaapin, kummatkin puuttuvat heidän yksiöstään, ja niillä sen saisi myös kivasti täytettyä. Niimpä he suuntasivatkin pari viikkoa sitten viikonloppuna Ikeaan. Hänen miehensä oli kuitenkin päättänyt pyytää mukaan ystävänsä sekä ystävän äidin, sillä kaikenlaiset riennot ovat aina mukavampia kunnon porukalla. Näin he sitten viettivät siellä päivän, mutta vaatekaappia ei tullut ostettua, sillä pariskunnan ystävä sekä ystävän äiti, olivat sitä mieltä että se on liian kallis. Joten sen jälkeen he katselivatkin sohvia. Se mikä miellytti ystävätärtä ei miellyttänyt seurueen muita jäseniä (ja oli tietenkin liian kallis).
Näin ollen he ovat edelleenkin ilman sohvaa, ja ilman vaatekaappia. Ystävättäreni oli koittanut vedota mieheensä ettei seuraavalle ostoskerralle tarvita mukaan kaikkia kavereita, sillä näin he eivät voi itse päättää oman kotinsa sisustuksesta. Asianlaita ei ole kuitenkaan ollenkaan näin. "Sinä voit päättä itse ihan mitä vain", vakuutti Jungle telefon.

Ei kommentteja: