torstai 3. huhtikuuta 2008

Itsenäinen nainen

Mies on viimeiaikoina päästellyt äänekkäitä lausuntoja, joiden aiheena on ollut jotensakkin se, ettei Hänen Vaimonsa osaa tehdä yksin yhtään mitään. (onkohan tätä keskustelua käyty joskus ihan toistepäin Suomessa...ihankuin...)
Tuli siis korkea aika näyttää osaamisensa. Huoleton hiustenharjaus, aurinkolasit päähän, lapsi tarhaan ja menoksi. Ensin bussilla tutun metrolinjan päähän. Siinä vaiheessa onkin jo nälkä. Aamiainen kahvilassa, ja takaisin kadulle. Aamiaisen aikana rakennukset ovat kuitenkin tehneet kepposen, ja kääntyneet toistepäin kuin yleensä. Metro ei enää olekaan "ihan lähellä Mäkkäriä", ja Mäkkärikin on jotenkin hassusti heitetty siihen tienposkeen.
Ei se mitään, katu on kuitenkin tuttu, ja toimisto on sen kadun varrella. Leninsky Prospekt, täällä ollaan oltu jo vaikka kuinka monta kertaa. Ja sen kadun varrella, jossain kohden on kyllä metroasema. Joten eikun etsimään. Tunteroisen päästä soittaa mies kesken seminaarin. "No löytyikö toimisto?" "Ei ihan vielä, mutta lähellä varmaan olen, kävelen Leninsky Prospektilla, ja se toinen katu risteää tästä ihan kohta." "Mitä sinä siellä teet, sunhan piti ottaa metro, se olisi ollut niin nopea ja helppo." Vakuutan että ei tässä hätää, kyltin mukaan jo kahden kilsan päässä on Profsajusnaja katu, ja sitä ennen tulee se toimistokatu. Ei viitsi ottaa bussia sellasen takia.

Ja sieltähän se toimisto vastaan tuleekin. Marssin sisälle, kysyn asiantuntevasti ja rennosti, kuka on viimeisenä jonossa huoneeseen numero kaksi. Joku iloinen mies ilmoittautuu. Jään odottelemaan. Myös tänne toimistoon, niinkuin kaikkiin muihinkin venäläisiin toimistoihin, on jostain putkahtanut Jonon Järjestelijä Täti. Puolen tunnin hiljaisen jonotuksen jälkeen paikalle alkaa pakkautua reippaasti porukkaa, ja JJT alkaa höseltää. "Kenen kanssa sinä menet" Täti kysyy minulta. "En kenenkään, olen yksin täällä" "Näen että olet yksin, mutta kenen kanssa menet sisälle" Hmm...En oikein tiedä kysymykseen oikeata vastausta, joten koitan pelastaa itseni, ja kerron puhuvani huonosti venäjää. "Ahaa, et puhu venäjää, no mistä olet kotoisin" JJT kysyy. "Suomesta". "Ja puhut englantia?" "Joo, puhun myös englantia" "Hei, tämä on englantilainen nainen, eikä puhu venäjää, nyt meidän pitää kaikkien olla kohteliaita ja päästää hänet jonon ohi!" Sanoo JJT suurella äänellä odottelevalle kansalle. Alkaa kiistely siitä, onko sillä väliä mitä kieltä puhuu kun jonottaa, mutta todetaan kuitenkin että on hyvä olla kohtelias ja että englantilaisen naisen asiat vievät kuitenkin paljon vähemmän aikaa kuin muiden.
Niimpä pääsenkin seuraavana huoneeseen. "Jaahas, kaikki on valmista, mene käytävälle odottelemaan, sinua sitten kysytään." Tottelen ja siirryn takaisin jonotuskavereiden luo. Seuraavien minuuttien aikana muutama muu mummo käy kysymässä minulta kenen kanssa minä olen menossa sisälle. Vieressäni seisova mies ärjähtää jokaiselle kysyjälle "Se on englantilainen, se ei osaa venäjää", ja mummot poistuvat. Sitten tulee kuulantyöntäjän näköinen toimistontäti, joka pyytää minut sisälle. Laittaa leimoja passiin, kirjoittelee muistilappua seuraavista etapeista. "Sinun miehesi on venäläinen", hän kysyy. Myönnän. "Parasta tulla miehen kanssa tällaisille asioille, olisit voinut jonottaa tuolla muuten vaikka koko päivän." Hymyilen ja sanon että mies on aina töissä, ja että onhan tämä nyt kuitenkin valmis.
Korjaan ponihäntää, ja lampsin toimistosta aurinkoon. Nyt tämä tapaus nro.37 saa oleskella Venäjällä 7.3.2011 saakka. Toimiston läheltä hyppään bussiin, ja metriksellekkin löydän niin helposti. Kaikki rakennukset ovat kääntyneet takaisin paikoilleen. Näin sitä Itsenäinen Nainen osaa!

Ei kommentteja: