torstai 25. syyskuuta 2008

Tee se itse!

Pääkivun ja kaikenlaisten särkyjen saattelemana pohjoisen rouva hipsii neljän aikaan aamuyöllä ympäri kaksiota. On mukavan hiljaista. Ikkunoista näkyy kerrostalomeren valoja. Tietokone humisee. Rouva päättää istahtaa vielä hetkeksi lukemaan jotain joutavaa kunnes uni tulisi, ja laittaa valot olohuoneeseen. Poks!!! Valot räpsähtelevät ja sammuvat. Uusi koitos. Ei toimi. Kylppäriin. Ei toimi. Keittiöön. Ei sielläkään.
Näin rouva sai kätevästi luotua tunnelmallisia syysiltoja pitkälle tulevaisuuteen, kynttilöiden lepattaessa ikkunoiden raoista tulevan vedon rytmissä. Voi vaan olla, hörppiä lisää teetä ja puuhastella jotain pientä. Kun ei näe kunnolla! Aina siihen iltaan asti, kunnes appi päättää että pojan perhe on elänyt liian kauan valotta, ja tulee korjaamaan tilanteen. Onhan hän sentään tehnyt armeijassa sähkömekaanikon hommia, josta anoppi jaksaa aina ylpeänä muistutella. Sempä takia anoppilan lattianrajoissa lojuu epämääräinen lukumäärä itsetehtyjä virranjakajia ja muita hengenvaarallisia laitteita.

Tee se itse-miehiä on tämän rouvan lähiympäristöön siunaantunut aina hyvä joukko. Niistä tänä päivänä eniten muistuu mieleen asunnon omistaja, Herra Z, joka lähti paremmille ilmastovyöhykkeille ja palkoille muutamaksi vuodeksi, ja näin mahdollisti Suomi-Venäjä perheen asumisen hyvässä talossa. Herra Z sai lahjaksi kaksion betonimöykkynä, ja nuoren miehen innolla täytteli ja paikkaili, rakenteli ja korjaili kunnes möykky muuttui asunnoksi. Moskovan parhaasta yliopistosta ei kuitenkaan valmistu huippuosaavia rakennusmiehiä, vaan mitä mainiompia teoreetikkoja. Näin olemme voineet todeta jo monen monta kertaa.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Hyönteiselämää

Ihan Vain Itselleni tähän ylös merkkaan muistutukseksi, että pieneliöt eivät välitä tuloluokista tai katso kaupunginosien päälle. Eivät ole ronkeleita. Puurohiutaleet taikka silkki, sijaitsivat ne sitten Novogireevossa tai Trevskayalla, käyvät pikkutuholaisten makuun jokatapauksessa. Haetaan naapurinsedät diplomaattiautoilla töihin tai ei, ja onko alakerrassa ovenavaajaa, ei tee minkäänlaista eroa koiperhosten makunautinnoille.

Tämä on tullut tänään todistettua. Käytävällä lentelevät harmaasiipiset veijarit eivät ole olleet yhtään viattomampia kuin edellisessäkään asuinpaikassa. Ja kaikenlisäksi juuri nämä, pitivätkin ruuasta, eivätkä siitä silkistä, joten tämän rouvan koinestotoimet lanka-ja kangasvarastoissa ovat olleet jokseenkin hyödyttömiä. (Tai kah, mistäs sen tietää. Ehkäpä saankin kiittää itseäni edes jostain ennalta viisaasta)
Nyt kun on pari kassillista sahanjauhon näköistä entistä ruokaa kiikutettu roskikseen, voi olla tyytyväinen uudesta kokemuksesta, kivannäköisestä rivistä lasipurkkeja keittiön kaapeissa, iltayön kotisiivous-kalonrinpoltto-kuntoiluhetkestä ja hyönteisten olemassaolosta. Tekeehän tämä kaikki elämästä paljon mielenkiintoisempaa.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Taaputskien valtakunta

On maita joissa vannotaan sisätossujen nimeen. Niitä ilman ei pärjää eikä syksyn tullessa tervettä päivää näe, jos ei tepastele kaikissa sisätiloissa, lämpötilaan katsomatta, nuo tossukat jalassaan. Kun menee vieraisille, tarjotaan aina ensimmäisenä ovella kirjavasta kokoelmasta "sitä lähimpää oikeata kokoa" jalkaan, ja jos kieltäytyy kunniasta, sitä ei kuunnella.

Nyt kun ollaan taas saavuttu vuoden sille puolelle, että tossut pitää kaivaa koloistaan, täytyy tunnustaa, että tässä perheessä noita jalanlämmittimiä omistaa vain Mies (neljä paria!), mutta vaimo, taikka poikanen ei yhtään. Aina ystävien kyläillessä löytyy kyllä kaikille tossukat, mutta perheen Suomi-osasto pysyy aina yhtä tossuttomana. Poikanen siksi, että hän repii tavallisetkin sukat pois jalasta säällä kuin säällä, verukkeella "kun on liian kuuma", ja vaimonen siksi, että JOS oikeasti on kylmä, villasukat ovat paljon miellyttävämmät kuin mitkään Ashanista löydetyt sadanruplan lätyskät.
Tämä vastarinnankiiskeily kirvoittaa lapsettomatkin ystävät vieraillessaan tämän Suomi-Venäjä perheen luona, huolestuneisiin mielenpurkauksiin. Viimeksi lauantaina olivat herra M ja S sitä mieltä, että perheen poikasesta tulee aikuisena miehenä kovin kipeä mies, jos ei lapsena voi kirmata sisällä tossut jalkojen lämmikkeenä. Myöskin kaikki mahdolliset nuhat ja kuumeilut, milloin tahansa niitä tuleekaan, ovat herrojen mielestä seurausta siitä, että perheen ymmärtämätön äiti, ei huolehdi lapsensa jalkoihin tossuja.
Ihan turha selitellä ettei itsekkään käyttänyt tossuja lapsena. Ja silti yhä porskuttaa. Löytyisiköhän jostain jalkapohjiin liimattavia tossukoita, ne saattaisivat pelastaa yhden talven. Ei nuhilta, vaan ainaiselta Suomi-vaimoon kohdistuvalta kritiikiltä.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Oi, naiset!

Anoppini on syntyperäinen moskovalainen, ja kaikenlisäksi jo vaikka kuinka monennessa polvessa näin on päässyt käymään. Todellinen moskovalaisuus naisilla on jotain, mitä ei voi oppia kirjoista, eikä useammankaan vuoden kaupungissa asumisella. Se virtaa veressä ja näkyy asenteessa. Se huokuu, on viileän tyylikästä ja ehdottomasti omanarvonsa tuntevaa. Ja arvo...se on kallis.

Moskovattaret, ikään katsomatta, osaavat paljon enemmän kuin kukaan ulkomailta, saatikka vielä maalta muuttanut tilliainen voi osata. Katse joka sivaltaa metron ovella vastaantulevan naisen nilkkoista hiustupsuun, hitaasti, varmasti ja halveksuen sekä kertoen kuinka yhteensopimattoman kokonaisuuden olet tänään pukenut päällesi, on vain osa kakkua. He osaavat paljon muutakin.

Ulkomaalaiset miehet, jotka ovat päätyneet etsimään itsellensä seuraa Moskovan kirjavasta yöelämästä, raportoivat tilanteen olevan vähintäänkin haastava. Ensitreffien jälkeen seuraaville pääseminen naisen mielestä edellyttää ainakin sitä, että hänen tulee saada joku uusi asukokonaisuus, taikka uudet kymppitonnin korkokengät, sillä näillä ei enää kehtaa tulla näytille, onhan niitä jo kerran käytetty. Tämän uuden tarvittavan asusteen kustantaja on tietenkin se treffipartneri. Jos mies on kukkaron nyörit höllänä kustannellut kaunokaiselleen jo niin paljon kaikenlaista, että suhde on lähentynyt yhteenmuuton partaalle, tulee osalle miehistä se viimeinen ja ratkaiseva kulttuuriero esille- yhdessä asuminen ei tarkoita menojen tasaista jakamista tai vuokran puoliksi maksamista, vaikka naisella olisikin hyvätuloinen työpaikka. Miehen tuloilla Kuuluu Pyörittää taloutta. Se on paikallista tasa-arvoa. Se on Elämää!

Näin hääpäivänä voikin muistella sitä, miksi Miekkosen vierellä sanoi Tahdon aivan jokin muu kuin moskovatar, joitain vuosia sitten. Hän oli kuulemma tiennyt jo kauan, että vaimo ei tule olemaan Moskovasta, eikä välttämättä edes Venäjältä. Tätä päätöstä oli varmastikkin osaltaan auttamassa yliopistossa matemaatikko ystävien kanssa tehdyt laskelmat, joiden mukaan kelläkään heillä, ei oikeastaan ole varaa vaimoon. Etenkään moskovalaiseen!

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Kruunua kiillotamassa

Tilaisuudesta pitää ottaa vaari, varsinkin kun maha on kokoajan suurenemaan päin. Niimpä tämä mamma viettikin viikonloppunsa erinomaisessa seurassa, eteläisessä Euroopassa. Matkalla tuoksui ja maistui, tunnelma oli iloinen ja kuplivainen. Kaiken sen lisäksi matka toimi pienenä henkilökohtaisena egotrippinä.

Tuli nimittäin tavattua monta ystävää ja tuttavaa pitkästä aikaa. Ja oli kyseessä suomalainen taikka muu eurooppalainen kaveri, asuinpaikkani muistettuaan alkaa aina yleinen päivittely. "Asut Moskovassa, sehän on ihan hirveä paikka, kuinka siellä pärjää?" "Olet kyllä rautainen mimmi, sehän on varmasti tosi vaikea paikka asua." "Oi, minä en kyllä siellä voisi asua, olen kerran käynyt ja siellä on niin rumaa ja kiireistä." Jos kyseessä on suomalainen kommentoija, voi vedota venäläisten hyväsydämisyyteen ja yhteisöllisyyteen. Niiden hienojen ominaisuuksien avulla, joita Suomessa ei niin runsain mitoin tapaa, pärjää Moskovassa kelillä kuin kelillä, voi vakuuttaa.
Jos taas kyseessä on eurooppalainen kommentoija, joka tuntee paljon suomalaisia, voi sanoa että venäläiset on niin avoimia suomalaisiin verrattuna, että heiltä on paljon opittavaa. Unohtamatta taas sitä hyväsydämisyyttä.

Eräät tykkäävät ottaa juttuihinsa mukaan politiikan. "Kuinka siellä nyt pärjää kun Putin on tullut ihan hulluksi ja entäs ne sodat?" "Eikö tunnelma ole poliittisesti aika kireä ja varmaan jännittävää siellä elää juuri nyt." Yleisesti myös oletetaan venäläisten olevan jotenkin pikkuvauvan tasoisia puhtaan ymmärtämättömiä, taikka sitten täysin kollektiivisesti aivopestyjä, ja sellaisen porukan seurassa ajatellaan sitten olevan vaikeaa asua. Tälläisiin juttuihin voi kokeilla vastata jotain, kertoa kuinka suuri on Moskova/Venäjä, ja ettei joku kahakka jossain kaukana vaikuta elämääni mitenkään Etelä-Moskovalaisessa nukkumalähiössä. Myöskään Putinin kilahduksien taso ei vaikuta elämäämme toistaiseksi millään lailla. Jokatapauksessa kysymykset ovat jo alkujaan niin asennevärittyneitä, että niihin on lähes turha vastata. Sillä ulkomaalaisille jotka muuttavat Venäjälle, voi käydä heidän mielestään ihan samalla lailla ajan mittaan kuin koko kansalle heidän näkökulmasataan on käynyt; vaipuminen kollektiiviseen ymmärtämättömyyden tilaan. Siinä on sitten ihan turha selitellä, että venäläiset ovat ehdottomasti terävä-älyisimpiä ihmisiä mitä olen koskaan tavannut. Tai että tulkaahan tutustumaan edes yhden kerran, ja lukekaa kansainvälistä mediaa silmät auki, propaganda ei ole sidottu yhteen maahan.
Jokatapauksessa nyt on taas tullut päähän kiiltävämpi kruunu, ilman mitään ponnisteluja. Sitten kun syyssateiden loputtomalta tuntuvaan ropinaan alkaa kyllästyä (mikä tapahtuisi Suomessakin), voi muistaa että jonkun mielestä olen rautainen mimmi, ihan vaan siksi, että asun Moskovassa.