lauantai 13. syyskuuta 2008

Oi, naiset!

Anoppini on syntyperäinen moskovalainen, ja kaikenlisäksi jo vaikka kuinka monennessa polvessa näin on päässyt käymään. Todellinen moskovalaisuus naisilla on jotain, mitä ei voi oppia kirjoista, eikä useammankaan vuoden kaupungissa asumisella. Se virtaa veressä ja näkyy asenteessa. Se huokuu, on viileän tyylikästä ja ehdottomasti omanarvonsa tuntevaa. Ja arvo...se on kallis.

Moskovattaret, ikään katsomatta, osaavat paljon enemmän kuin kukaan ulkomailta, saatikka vielä maalta muuttanut tilliainen voi osata. Katse joka sivaltaa metron ovella vastaantulevan naisen nilkkoista hiustupsuun, hitaasti, varmasti ja halveksuen sekä kertoen kuinka yhteensopimattoman kokonaisuuden olet tänään pukenut päällesi, on vain osa kakkua. He osaavat paljon muutakin.

Ulkomaalaiset miehet, jotka ovat päätyneet etsimään itsellensä seuraa Moskovan kirjavasta yöelämästä, raportoivat tilanteen olevan vähintäänkin haastava. Ensitreffien jälkeen seuraaville pääseminen naisen mielestä edellyttää ainakin sitä, että hänen tulee saada joku uusi asukokonaisuus, taikka uudet kymppitonnin korkokengät, sillä näillä ei enää kehtaa tulla näytille, onhan niitä jo kerran käytetty. Tämän uuden tarvittavan asusteen kustantaja on tietenkin se treffipartneri. Jos mies on kukkaron nyörit höllänä kustannellut kaunokaiselleen jo niin paljon kaikenlaista, että suhde on lähentynyt yhteenmuuton partaalle, tulee osalle miehistä se viimeinen ja ratkaiseva kulttuuriero esille- yhdessä asuminen ei tarkoita menojen tasaista jakamista tai vuokran puoliksi maksamista, vaikka naisella olisikin hyvätuloinen työpaikka. Miehen tuloilla Kuuluu Pyörittää taloutta. Se on paikallista tasa-arvoa. Se on Elämää!

Näin hääpäivänä voikin muistella sitä, miksi Miekkosen vierellä sanoi Tahdon aivan jokin muu kuin moskovatar, joitain vuosia sitten. Hän oli kuulemma tiennyt jo kauan, että vaimo ei tule olemaan Moskovasta, eikä välttämättä edes Venäjältä. Tätä päätöstä oli varmastikkin osaltaan auttamassa yliopistossa matemaatikko ystävien kanssa tehdyt laskelmat, joiden mukaan kelläkään heillä, ei oikeastaan ole varaa vaimoon. Etenkään moskovalaiseen!

2 kommenttia:

irene kirjoitti...

Voih, olenpa tyytynyt vähään, kun olen iloinnut mieheni antamista hopeista korvakoruista!! :-D

Mielenkiintoista lukea elämästä naapurissa, jatkan seuraamista :-)

Noppuli kirjoitti...

Hei irene,
tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan (aina tosi ilahduttavaa saada kommentteja!!).

Taitaa olla monetkin yhtä "vähään tyytyneitä" niinkuin sinä, kun ei tiedetä että paljon enemmänkin voi vaatia... ;)
Mä olen myös iloinnut hopeisista korvakoruista!