sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Puhdasta draamaa

Silläaikaa kun Pohjoisen Vaimo on nauttinut elämän etuuksista, eli Poikasen edestakais autokuljetuksesta päiväkotiin ala appiukko, on luksuksesta kertynytkin hintaa maksettavaksi. Päiväkodin kukkaverhojen takana on käyty koko marraskuun draamaa, joka aukesi kaiken kansan- tai oikeastaan Poikasen vanhempien näkyville vasta juuri sillä viimeisellä sekunnilla.
Yhdistelmä kunnianhimoa, jääräpäisyyttä, epädiplomatiaa, isovanhemman ylpeyttä ainokaisen pojan ainokaista lasta kohtaan, maustettuna vielä 70-kymppisen jo hieman taantuneen mielen kanssa, on tehnyt tehtävänsä draaman maustajana. Juuri sen sopivan verran että Pohjoisen Vaimoa naurattaa, vaikka hänet onkin leimattu nyt lähes virallisesti Huonoksi Äidiksi.

Ensimmäinen pisara oli kun terveydenhoitaja löysi tarkastuksessaan Poikasen päästä karstaa. Löydös oli jotain ihan ihkauutta ja hämmentävää, jopa niin erityistä että päiväkotiin ei ollut tulemista ennenkuin virallinen lääkäri oli siihen taas uudelleen antanut luvan. Karstaa ei ilmeisesti esiinnykkään venäläis lapsosilla, vaikka suomalais lapsilla on Pohjoisen Vaimo todennut sitä olevan, joillain jopa kouluikään saakka. Lääkäri kirjoitti paluuluvan, mutta terveydenhoitajan lausunto jonka mukaan karsta johtuu kotiolojen huonosta hygieniasta, eli lasta ei pestä tarpeeksi, oli jo tehnyt kunnon alustuksen kaikkea tulevaa varten. Isovanhempienkin sydän oli jo alkanut vavista. Tuo ulkolainen miniä ei osaa pitää Heidän Lapsenlapsestaan huolta!

Seuraava pisara tipahti jo raskaammasti, ja osui suoraan venäläisen lastenkasvatuksen yhteen pyhimpään kohtaan. Samalla kun appi oli tulittanut jo täydeltä laidalta päiväkotia ja hoitajia, sillä kyllähän Hänen Lastenlastaan pestään ja mitä tekin täällä kuvittelette olevanne,(sekä kaikkea muuta painokelvotontakin) olivat tädit ottaneet aseensa esille. Ja vastapanos olikin jo kova. Mitäs äijä kuvittelee meille voivansa huutaa, eihän hänen lapsenlapsestaan pidetä huolta kotona. "Hänellä on aina likainen ulkoilupuku!"

Ja kahdesta pisarasta lasi tuli niin täyteen että se jo kaatui. Tuloksena oli anopin itkusta tyrskyviä puhelinsoittoja pojalleen, koska miniä ei pese ulkoilupukua ja siitä johtuva kunnian ja kuvitellun paremmuuden menetys koko kaupunginosan silmissä. Tai ainakin lähes koko kaupunginosan.

Homman nimihän on se, että lastenhoitoon moskovalaisittain kuuluu ääretön hysteerisyys kaikenlaisista likatahroista. Senpä takia lapset Eivät saa istua koskaan hiekassa, Eivät saa koskaan kävellä kuralätäköistä, Eivät saa möyriä lumessa...Eivät saa siis tehdä oikeastaan yhtään mitään kivaa kun ulkoleikeistä on kyse. Siitäkin huolimatta että pienokaiset on yleensä varustettu markkinoiden kalleimmilla ulkolaisilla ulkoiluvaatteilla, jotka on luotu juuri tuota kaikkea ajatellen. Pohjoisen Vaimo joka on sitä mieltä että ei voi olla hauskaa ilman kunnollista maan tonkimista ja lätäköissä hyppimistä (ja tekee niin itsekkin), ei voisi olla vähempää kiinnostunut lapsen ulkovaatteen täydellisestä tahrattomuudesta. Totuus on se, että Poikasen ulkopukua ei saa enää täysin puhtaan näköiseksi, ei vaikka sen pesisi joka päivä. Mutta meillä onkin ulkona hauskaa!


Pohjoisen Vaimo näkee tässä kulttuurieron, ja Poikasen paikalliset sukulaiset nyt siis huonosti huolletun lapsen. Tuon suomalaisen naisen pisteet ovat kyl rankassa laskusuhdanteessa. Voi sitä, ei osaa pitää edes lastaan puhtaana!

ps. Jotta voisi ymmärtää koko näytöksen mehukkuuden, pitää vielä lisätä että tämä koko homma oli johtamassa päiväkodin vaihtoon. Sen verran rankasti osapuolet toisiaan olivat solvanneet...

torstai 20. marraskuuta 2008

Miehet, miehet!

Kun Pohjoisen Rouva ylitti ensimmäisen kerran tuon suuren ja pelottavan naapurimaan rajan, jäi matkasta mieleen jotain erilaista. Pitkä viikonloppu Pietarissa hyvien ystävien seurassa oli ihastuttava ja iloa kupliva. Ja muutakin. Vaikka rouvuus oli vielä kaukana, eikä mieleen vilahtanutkaan mahdollisuus naapurimaan miehestä aviomiehenä, teki lähes Pietariakin suuremman vaikutuksen juuri ne. Miehet.

Se oli ensimmäinen viikonloppu prinsessana. Tosielämässä hän ei ollut koskaan ennen tavannut miehiä, jotka tarjoutuivat kantamaan matkalaukkuja, taikka antoivat istumapaikan ja seisoivat itse nurisematta. Ovet aukeilivat, ravintolassa maksettiin laskut, ja neitonen oli ihan hämillään kaikesta siitä kunnioituksesta mitä näiden vierasmaalaisten käytös huokui. He olivat rautaisia tosiveljiä, eikä yhtäkkiä enää tarvinnutkaan koittaa pärjätä kaikessa itse. Kaikesta näkyi huolehtiminen ja välittäminen, oi miten ihana siihen olikaan upota! Mikä turvallinen maailma kaiken pelottavan keskellä!

Monien vuosien jälkeen hän asusteleekin Rouvana siellä suuressa naapurimaassa. Edestakainen junamatka Moskovasta Helsinkiin osoittaa aina saman eron. Suomessa sanotaan "ota bussi", Venäjällä "me tullaan sitten autolla hakemaan". Suomessa kun pyytää apua nojatuolin siirtoon huoneesta toiseen, kysyy sukulaismies "etkö muka itse sitä saa". Kyllä hän saa, mutta Venäjällä ei kysytä tuollaista kysymystä raskaana olevalta naiselta. Täällä edelleenkin ovet aukeaa, kassit kannetaan ja istuinpaikkaa tarjotaan. Ja varsinkin näin jo isovatsaisena, saa kauniin käytöksen päälle ekstrahuomaavaisen kohtelun. Kyllä näin kelpaa olla nainen!

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Vielä ehtii!

Syksy säät ovat olleet erittäin armollisia. Leikkipuistot eivät lainehdi vedestä, ja räntääkään ei sada. Itseasiassa aurinko paistaa aina silloin tällöin!
Tästä riemuitsevat kaikki, eikä vähiten asfaltointimiehet.
Nuo sedät jotka aloittivat reippaan kaupunkikuvan fiksailun routien sulettua, jatkavat aina siihen asti kunnes lapio kolahtaa jäähän. Ilmeisestikkin Moskovassa on puute rähjääntyvistä tienmutkista, sillä meidän, sekä anoppilan alueen työmiehet ovat keskittyneet tuolta huhtikuusta alkaen muutamaan erityisen tärkeään maalänttiin. Ensimmäinen Erittäin tärkeä pätkä nököttää tuossa ihan naapuritalon edessä. Siellä ne koneet nytkin hurraa. Alue on revitty auki kesän aikana noin neljä kertaa, tuumailtu siinä rikotun tien edessä muutama päivä ja sitten taas vedetty päälle entistäkin ehompi asfaltti. Nyt on menossa se viides kerta, ja ehkä se viimeinen ennen talven tuloa.
Metriksen edessä on ihan sama juttu. Muutaman kymmenen metrin pituinen, ja metrin levyinen kaistale asfalttia on saanut osakseen hellää ja huolellista huomiota, eikä ainoastaan neljä tai viisi kertaa, vaan tämän rouvan laskujen mukaan viime viikkoinen asfaltointi oli jo kymmenes tänä vuonna. Pari ensimmäistä kertaa olikin ihan floppeja, ja päällyste romahti maan sisään jo kahden päivän kuluttua fiksailusta, mutta sen jälkeen nuo kahdeksan muuta ovat onnistuneet näin maallikon silmiin aivan hyvin.
Onhan se hyvä jonnekkin hukuttaa kaupungin rahoja, tuumailee Mies. Ja sedillä riittää töitä!

maanantai 3. marraskuuta 2008

Anarkiaa odotellessa

Mies on pyörinyt jo monta viikkoa mietteliäänä ympäri asuntoa. Tuijotellut tuikeana ja otsakurttuisena ulos harmaaseen syyskeliin ja ennustellut tulevaa. Pohtinut vaihtoehtoja. Etsinyt pakoreittejä.
Vaimo, joka vain pyöristyy ja hidastuu, on kuunnellut ymmärtäväisenä teorioita ja vaihtoehtoja, nähnyt silmissään villien ihmisjoukkojen ryntäilevän kaduilla ja ryöstelevän kauppoja. Seikkaillut vanhojen lastenrattaiden kanssa, värittömäksi kulahtaneessa seitsemänkymmentäluvulle näyttävässä kaitafilmimaisemassa, pakoon kivittäviä ja nälkäisiä moskovalaisia alkuasukkaita.
Se on se kriisi. Se rahakriisi.
Vielä puoli vuotta sitten työpaikat huusivat työvoimapulaa. Nyt kukaan ei uskalla palkata niitä puuttuvia, vaan marssittavat ovesta ulos ne tarpeellisetkin. Pomot pitävät kriisikokouksia alaistensa kanssa ja kehoittavat ostamaan kattavan kuivamuonavaraston datsalle. Muutama kuukausi tässä vielä ollaan pystyssä, sen jälkeen emme voi taata enää mitään, sanovat johtajat.

Pohjoisen Vaimo kokoaa yhteen kaikki lämpimät viltit, parvekkeelle leijailleet höyhenet, viimeiset maahanpudonneet omenat ja pakkaa ne kaikki kelkkaan. Vaeltaa Siperian metsiä kohden, ja etsii karhunpesää jonne voi käpertyä odottamaan uutta tulokasta, lämpimään, lumelta suojaan. Hän syö ensin muutamat lumestapilkistävät marjat pesän ympäriltä ja on tyytyväinen luonnon oppeihin niukkuuden ajoille. Kuinka kaukana täältä onkaan nuo suuret kaupungit, kaatuvat yritykset ja rahat...emme me paljon tarvitse. Vain pienen pesäkolon.