torstai 4. joulukuuta 2008

Me empatian ylimykset

Vaikka Pohjoisen Vaimo valittiinkin kouluaikoina "luokan emppikseksi", on hän kuulunut paremminkin aina siihen varsin suureen naisväestön osaan, jonka yksi kiillotetuimpia taitoja on heitellä vääriä kommentteja juuri väärässä tilanteessa. Viimeaikoina hänen sanainen varastonsa on ollut kuitenkin hiljaisempi ja seestyneempi, ja hän on pääasiassa vastaanottanut lähiympäristön naisten sammakoita.

Tietäen luonnon olevan viisas, ja saavan naisten unohtamaan nopeasti mitä se kaikki kipu ja tuhannen yön valvominen olikaan, voi hieman selitellä miksi me itse olemme juuri niitä pahimpia hölösuita. Silti kukaan ei tanssaa ja laula kuunnellessaan siunatussa tilassa näitä vuoden varrelta poimittuja lausahduksia. Lähin sammakoiden päästäjä on tietenkin rakas anoppi, joka on säilönyt kurnukauloja kaappiinsa useampia ja päästelee niitä ulos aina säännöllisin väliajoin. Ensimmäinen, hieman epäasiallinen tiedustelu tuli jo kesällä. Puhelin soi, Pohjoisen Vaimo vastaa. "Sitä minä vaan, että oliko tämä raskaus vahinko, vai ihan tarkoituksella saanut alkunsa?"
Kysymys saattaa kuulostaa äärettömän tökeröltä ja ihmeelliseltä avioliitossa elävälle naiselle jolla on vasta yksi lapsi, mutta selittää myös hieman suurkaupungin asenteita.
Yksilapsiset perheet ovat lähes traditio, ja jos se toinen lapsi saadaan, sijoitellaan sen tulo, jos vain mahdollista, siihen hetkeen kun ensimmäinen lapsi jo kolkuttelee murrosiän ovea. Galluppi nuorten naisten keskuudessa myös paljastaa että miehiä pidetään niin paljon lapseen verrattavana perheenjäsenenä, että useimmille se yksi ihan oikea lapsi riittää jo senkin vuoksi. Useat vanhemmat tädit voivottelevat myös sävyyn "aina halusin kyllä toisenkin lapsen, mutta niin ne vuodet vain vieri ja sitten olinkin jo liian vanha". Kysymysmerkkejä Pohjoisen Vaimon raskautumisesta myös herää siksi, että hän on vielä kymmenisen vuotta nuorempi kuin kaupungin useat esikoisen synnyttäjät.

Pitkin syksyä tämä nuori Pohjoisen Vaimo on saanut muitakin tiedustelupuheluita läheisestä kaupunginosasta. Anoppi on säännöllisin väliajoin muistuttanut, "voi kun teillä tulee sitten olemaan raskasta, oi miten te oikein pärjäätte?". Värisevän äänen takaa on ilmentynyt myös huoli rakkaasta pojasta, etenkin silloin kun miniä ilmoitti ettei jaksa matkustaa toiselle puolelle kaupunkia halvan sianlihan perään. Heillä syödään kanaa ja kalaa ja hyvä niin. "Mutta kun poikani niin pitää lihasta! Vaikka raskastahan se on, kyllä minä ymmärrän."

Nyt kun laskettu aika alkaa olla piankin ovella, on Pohjoisen Vaimo miettinyt, joskos puhelinlinjat pitäisi muutamaksi viikoksi laittaa kiinni. Tietyssä vaiheessa itse kullakin tulee jo itsesuojeluvaisto peliin. Viimeisin sammakko hyppäsi talouteen linjoja pitkin vasta eilen, ja sille ei enää oikein enää löydy sijoituspaikkaa. "Voi kun minä pelkään niin sitä sinun synnytystäsi, ja kun poikakaan ei saa lomaa, mitä me sitten teemme kun sinä olet siellä yksin kotona ja synnytys alkaa?" Ja aina vaan jatkuu..."Pelottaako sinua? Voi mitenhän kaiken saamme oikein järjestymään, vaikka Jumalan käsissähän me nyt ollaan..."

3 kommenttia:

Hanna-Colombia kirjoitti...

Jumala sinut pelastakoon, Noppuli! Ja niin.. mitähän me sitten tehdäänkään?

Äitini kertoi minulle että vanha kikka on valehdella laskettu aika vähintään kaksi viikkoa oikeaa myöhemmäksi. Näin ei tarvitse H-hetken lähestyessä vastaanottaa noita hämmentäviä puheluita kyselyineen. Ne tulevat vasta sitten kun olet jo turvallisesti nyytti kainalossa sairaalan suojissa.

Jekut käyttöön vain.

Sirokko kirjoitti...

Tästä paistaa juurikin suomalaisnaisen vahva itsekseen pärjääminen.
Täällä ovat naiset hyvin hyvin Drama Queenejä. Synnytyksen jälkeen vaan voihkitaan vuoteessa ronski kuukausi ja kaikki työt teetetään sukulaisilla, murkina sänkyyn asti melkein. Rouva hoivailee vaan pikkuprinssiään/prinsessaansa. Monet venäläisystäväni täällä ovat hyvin osanneet hyödyntää tuon kultturellin puolen asiasta.
Siellä anoppi ehkä vain voihkii kaukaa mutta ei ryhdy tositoimiin, mikä saattaa olla helpotus, se pienempi paha Pohjoisen Rouvalle.
Onnea viimeiseen ponnistukseen kuitenkin, kerro sitten miten onnistuit iiiihan yksin :)

Noppuli kirjoitti...

Voi Hanna,
olisit voinut kertoa tuon kikan aikaisemmin niin olis voinut hyödyntää..nyt se on jo liian myöhäistä :)
Taidan vaan laittaa puhelimen kiinni. Kotiphelimesta töpseli irti seinästä kun ei kerta näe kuka soittaa!

Hei Sirokko,
tänne kelpais kyllä ruoka sänkyyn asti kannettuna ja muut mahdolliset palvelut synnytyksen jälkeen! Mies on sanonutkin jo muutamaan otteseen että anoppi on tarjoutunut tulemaan sitten auttelemaan...mutta mutta. Meillä on ihan hyvät välit luonteidemme erilaisuudesta huolimatta, Mutta epäilen että hermot kestäisi sitä ylimääräisen huolehtimisen ja voivottelun määrää siinä vaiheessa kun oma pää on ihan pyörällä hormooneista ja väsystä.

Kiitokset tsempityksestä! :)