perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulun taikaa

Jouluaatto meni aika tavalliseen tapaan. Koko perhe heräsi seitsemän aikaan, söi yhdessä aamiaisen, Mies lähti töihin ennen kahdeksaa. Päivään kuului mm. kämpän siivous, ikkunoiden pesu, pari kokkaushetkeä, piparitaikinan loppuunleipominen, mäenlaskua sekä lumiukon ja lumilinnan tekemistä. Mies tuli kotiin kymmenen maissa jolloin vielä syötiin iltaruoka poikasten jo nukkuessa. PV ihaili yöllä miten kirkkaasti jouluvalot ikkunassa heijastuvatkaan vastapestyihin ikkunoihin...

Joulupäivä alkoi tuntia myöhemmin. Mies lähti tuntia myöhemmin töihin, ja poikasten kanssa on päivä käynnistynyt yleisellä puuhailulla, muutamalla kirjan lukemisella ja järjestelemisellä. Pian syödään päiväruoka ja sitten mennään pulkkamäkeen. Esikoisen kanssa saatetaan tänään myös askarrella joulukuuseen koristeita, mikä varmaan käydään viikonloppuna ostamassa. Mies odottaa kovasti uudenvuodenlomaa mikä starttaa ensi viikon torstaina.

Näin eksoottista on tämän perheen jouluilu keskellä kiireistä työviikkoa Moskovassa. PV toivottaa erityisempää ja taianomaisempaa joulua kaikille lukijoille ketkä sitä halajaa. Syökää hyvin, voikaa hyvin ja älkää kiukutelko lahjoista! ;)

tiistai 15. joulukuuta 2009

Miinukselle menee

Tänään olisi pitänyt lähteä aamupäivällä tekemään kunnon ruokalastaus-ostokset (ja vähän uudenvuodenlahjoja siihen päälle) Ashaniin. Vaan eipä appiukosta kuulu vielä mitään. Syykin lienee selvä, sillä verhojen aukaisun jälkeen paljastui parin sentin jääkerros ikkunan sisäpuolelta. Yandexin mittari kertoo Moskovassa olevan -27 pakkasastetta, jiihaa! (siis- ehkä se Lada Samara ei kuitenkaan starttaa, vaikka eilen ihan toista appiukko väitti)

Pitäkää hulluna, mutta PV rakastaa Moskovaa pakkasella. Siis kunnon pakkasella, silloin kun mennään sinne kolmenkymmenen kieppeille ja sen ali. On lumoavaa seurata ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut. Kadunvarrella voi rupatella yhtä joutilaana plus kuin miinus kolmessakymmenessä. Moskovalaiset näyttävät luonteensa. Kukaan ei valita, mikään paikka ei mene kiinni, kaikkea voi tehdä niinkuin ennenkin. Ehkäpä hän on tätä ennenkin hehkuttanut, mutta se on vain ihailtavaa!

PV on kyllä tavannut toisinajattelijoitakin. Usein Moskovassa asuvat ulkomaalaiset osaavat ruikuttaa jos jotain ongelmaa tulee miinusilmoilla. Jos jonkun huoltomiehen Lada ei käynnistynytkään, tai ikkunasta vetää. (itseasiassa useistakin ikkunoista vetää ja sen takia kodintarvike kaupoista löytää talvisin suuria muovitiivisterullia muutamalla ruplalla, joita baabushkat rahtaa koteihinsa)
Kuinkahan monta vastaavaa megapolista on maailmalla, mikä säilyttää toimintakykynsä lumimyrsyssä, tai parin viikon paukkupakkasputkessa vastaavalla tavalla? Vaikka toisaalta, mikäpäs tässä Moskovassa elellessä, tännehän se koko maan budjetti on suunnatukin ;)

maanantai 14. joulukuuta 2009

Suurperheen elämää

Anopin viesti ei ole jäänyt kuluneet vuoden aikana ymmärtämättä. PV miehineen on siirtynyt jostain tavallisesta ja normaalista jonnekin käsittämättömälle elämänalueelle, jota miehen suvussa ei ole ennen ollut. He ovat suurperhe! Anoppi ei ole selvästikään vielä täysin osannut valita kantaansa, surkutellako vai ollako iloinen. Tosin kun miniä ei itse ymmärrä valittaa, niin jonkunhan sen pitää tehdä.

Yleensä huokailu ja surkuttelu kajahtaa eetteriin puhelinlinjoja pitkin pari kertaa viikossa. Useimmin toistuva pohdinnan aihe on, kuinka vaikeaa on kahden lapsen kanssa käydä tekemässä ruokaostokset. Noin 8 kertaa kuukaudessa toistuvasta todistelusta huolimatta, PV ei ole onnistunut vakuuttamaan ettei ruokaostosten tekeminen ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on hyvinkin sujuvaa, vaikkei ihan kaikkea rattaiden päällä ja alla saakaan tuotua.

Käsittämättömintä anopin draamailussa on kuitenkin ne puhelinkeskustelun hetket on PV on ajatellut koittaa uutta taktiikkaa: "Aivan, enhän minä sinne voi mennä käymään, niin hankala mennä metrolla kahden lapsen kanssa ja olen niin väsynytkin". "No höpöhöpö", vastaa anoppi. "Tottakai voit mennä, eihän siinä ole mitään vaikeaa. Koitapa nyt ryhdistäytyä, asioita pitää saada myös joskus tehdyksi".

Aivan. Eihän sitä niin tullut ajatelleeksikaan.

torstai 10. joulukuuta 2009

Jälkimaininkeja

Sunnuntaina vedettiin taas siniristilippua salkoon ja muisteltiin sotia. Mietittiin että mitä se suomalainen kulttuuri on, (niin, mitä se muuten on?) ja kuinka me sitä vaalitaan ja arvostetaan.

PV:n perheessä jäi kyseinen juhlapäivä taas kerran juhlimatta. Vaikka PV osasi 7v iässä ulkoa "siniristilippumme", "Oi maamme Suomi" sekä Finlandia hymnin, hän ei koskaan osannut tuntea sitä oikeaa sykähdystä sydämessään silloin kun lippuja vedettiin salkoon. Ehkäpä hän jossain sopukassaan tiesi tulevaisuutensa maanpetturina, venäläisen vaimona. Yläaste iässäkään ei ryssittely koskaan sujunut yhtä hyvin kuin muilta ikäsiltään, joita oli ihan varmasti myös kotona treenattu paljon perusteellisemmin kuin häntä. Mitä muutakaan tälläisesta on voinut sitten tulla?

Nyt kun perheestä on 3/4 venäläisiä, ja 3/4 suomalaisia, on vaikea tiristää kyyneliä kummankaan maan minään sotaan tai itsenäisyyteen liittyvinä juhlapäivinä. Yksityiskohdat siitä miten sekä äidin että isän sukulaiset ovat ikuisuus sitten koittaneet tappaa toisiaan, ja siinä myös onnistuneet saa jäädä poikasten osalta myöhemmälle iälle kuultavaksi. Äärettömän vaikea on kaivella asiasta myöskään mitään ylpeydentuntoa. Ja pitäisikö? Ja jos pitäisi, niin miksi?

Kaikesta tästä epäisänmaallisuudesta ja paheellisuudesta huolimatta PV puurtaa arkipäivässään yhden pienen suomalaisen asian puolesta. Nimittäin suomen kielen. Hän jatkaa sen puhumista itsepäisesti jälkikasvulleen, vaikka eräs ystävätärkin viikko sitten julisti, ettei nuorempi lapsi tule koskaan oppimaan suomea, koska ei siellä syntynyt. PV uskalsi väittää vastaan, ja odottaa mielenkiinnolla kuinka asian kanssa käy.

torstai 3. joulukuuta 2009

Sopivasti lihava

Niin järkevä yhdistelmä kuin se onkin, PV sortui tuhat tuntia valvoneena vertailemaan Ikean kahvilan lastenpuolella istuvia vanhempia itseensä ja mieheensä. Koska sisäinen kauneus ei tässä kaupungissa saa miesten päitä kääntymään (ja jonkintakia on äärimmäisen tärkeää saada miesten päät kääntymään. Siinäpä elämäntehtävää konsanaan), on varsin selvää että myös suurinosa pikkulasten äideistä näyttää juuri astuneensa kauneussalongin ovesta ulos.
Vertailu ei tälläkertaa kuitenkaan kohdistunut siihen kellä on suurin pakkelikerros ja korkeimmat kipokkaat jalassa, vaan vyötärönympärykseen. Näytti nimittäin siltä että jokainen vastasynnyttänytkin nainen omaa helposti ampiasvyötärön, mutta hänen puolisonsa ei ole koskaan myöhästynyt iltaruualta. Paremminkin niin, että on ehtinyt syödä parikin jämerää päivällistä perätysten.
Koska vastaava näky ei ole todennettu ainoastaan Ikeassa vaan ympäri kaupunkia, uskalsi PV kertoa empiirisestä tutkimuksesta myös Miehelleen (yleensä on turha latoa mutu-tietoa tiskiin venäläiselle miehelle. Jos osaa mainita pari Tutkimusta niin eiköhän keskustelua synny). Ja taas kerran viisastui lisää siitä, mitä venäläinen ajattelee. On kuulemma tehty Tutkimus jonka mukaan venäläinen nainen pitää enemmänkin reippaasti pyöreävatsaisista kuin sopusuhtaisista tai laihoista miehistä.

Tämäpä myös vinkiksi kaikille niille suomalaismiehille, jotka ovat google analyticsin mukaan eksyneet tänne blogiin hakusanalla "venäläinen nainen".

ps. eikö kenenkään muun mielestä ole ihan päätäpuistattavan tasa-arvoista näissä ihanissa länsimaissa. Kyllä nainen on ihan tasa-arvoinen miehen suhteen, kunhan vain pysyy koossa 36 koko ikänsä ja täyttää otsansa, huulensa ja etumuksensa muovilla...ah. Naiset myös itse tuntuvat olevan kyseisen tasa-arvo mallin suuria kannattajia.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Arvonta!

Tämä blogi ei ole täyttänyt elinaikanaan minkäänlaisen kunnollisen blogin piirteitä. Ei ole kuvia, ei ole listoja tai kivoja arvontoja.
Nyt koitetaan täyttää näistä yksi osa.

PV sai tvkaistalta entisenä käyttäjänä "pikkujoululahjan" eli muutamia ylimääräisiä käyttäjätunnuksia jaettavaksi kavereille. Se on siis netin kautta toimiva Suomen tv, olisikohan 8 kanavainen. PV päättikin jakaa kaksi niistä näin blogin kautta, ihan vain parin pikku ehdon saattelemana:
1.olet ulkosuomalainen (hauskempaa ja hyödyllisempää heille, mielestäni. Suomessa asuvana on helpomaa katsella suomi telkkua)
2.lupaat ja vannot kautta kiven ja kannon, ettet paljasta nimeäni blogissani tai netissä ylipäätään kellekään. Se nimittäin tulee käyttäjätunnuksen yhteydessä (no, ei ihan ihan kokonaan, mutta silti!).
3.olet todella mukava, viehättävä ja mukaansatempaava tyyppi
4.mielestäsi blogini on ihan todella huippu

Ok...eiköhän se riitä. Kaikki kohdat on pakko täyttyä, ja kaikessa muussa saa valehdella paitsi 1. ja 2. kohdissa. 3 kohta ei voi mennä pieleen, jos eksyit blogiini! ;)

SIISPÄ. Laita kommentti lootaan, ja nopsaan! Sunnuntai-iltaan mennessä klo.22.00 Moskovan aikaa pitää olla kommentti laitettu, ja sitten pistän nimet hattuun ja Miehen arpomaan.

ps. Tvkaistan käyttö edellyttää tiettyä nopeutta tietokoneelta- tai siis nettiliittymältä. Jos nettisi on etana, ei kannata osallistua. Voit käydä lukemassa etukäteen kyseisestä asiasta osoitteessa http://alpha.tvkaista.fi
Ja lahja on kuukaudeksi.

OK! Osallistumis aika on päättynyt. Tulos ilmestyy tänne tunnin kuluessa :)

ARVONTA on suoritettu!!
Kirjoittelin kaikkien nimet paperille, piilotin ne pojan pipoon josta mies äsken onki kaksi nimeä: "rotterdamin riitta" ja "ebrufin"!
Toivottavasti suomitelkku tulee käyttöön! Voitte ottaa minuun yhteyttä s-postilla osoitteeseen noppuli at yahoo com jotta voin lähettää teille käyttäjätunnukset.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Bongaa maahanmuuttaja

PV on ymmärtänyt viimeaikoina vasta olevansa mamu, eli maahanmuuttaja. Maahanmuuttajat ovat niitä, jotka muuttavat kotimaastaan pois ulkomaille, keihästääkseen saaliikseen joko paikallisen miehen tai naisen, viedäkseen jonkun paikallisen työpaikan, sekä jos hyvin sattuu, nauttiakseen paikallisista sosiaalietuisuuksista.
Hän on toistaiseksi ainoastaan saalistanut miehen, mutta jos muutkin kriteerit täyttävät osiot olisivat hänelle mahdollisia, niin miksipä ei.

Hitaasti mutta varmasti hän on alkanut myös ymmärtämään sen, että paistaa kadulla väkijoukosta ihan yhtä varmasti kuin venäläinen nainen Helsingin katukuvasta. Kyllä, Moskovan kaduilta on todella helppo bongata maahanmuuttaja, etenkin eurooppalainen. Ne ovat yleensä niitä...mitensennytsanoisi- tyylittömiä.

PV on koittanut pikkuhiljaa sulautua massaan. Eilenkin yritystä oli kovasti. Hän oli päättänyt hankkia pitkävartiset talvisaappaat (käytetään niitä lämpimiä trekkauskenkiä sitten Suomessa käydessä...). Niimpä hän suuntasi kauppaan- laittoi tuulipuvun päälle, alle lämpimän kerraston, lenkkarit jalkaan, painot jalkoihin ja menoksi!

Öh...varmaan ymmärsitte homman nimen. Ei kukaan rullaa tuulipuvun lahjetta ylös, ota painoa irti nilkasta ja paljasta villakerrastoaan jotta sovittaisi jalkaan fiiniä nahkasaapasta. Paitsi se maahanmuuttaja.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Välipalaksi- mainos!

Porushka Porushka Parania,
minkä takia sinä rakastat Ivonia?
Oi, minä rakastan Ivonia,
koska hänen päänsä on kihara,
kiharat ovat olkapäille asti.
Minä rakastan nuorta Ivonia!

tiistai 27. lokakuuta 2009

Prosessi etenee...

Eteläisen Moskovan päihdetyön poliklinikalla ei ollut ruuhkaa. Ei ollut onneksi myöskään trippailevia asiakkaita niinkuin kaksi vuotta sitten. Pienen hetken jonotusta ja sitten seisomaan Hibiskuksen alle matolle. Kädet eteenpäin, kämmenet kattoa kohden, silmät kiinni. Sitten oikean, ja sitten vasemman käden etusormella pikainen kosketus nenänpäähän. Atlitsno! Leima paperiin- näinollen tämä suomalainen nainen ei ole narkomaani.
Hyvä tietää.
Seuraavana aamuna Lada Samara suuntaa nokkansa Tuberkuloosi poliklinikalle. Mikrobeja tappavat lamput on sijoitettu kätevästi ainoastaan lääkärien huoneisiin. Käytävillä muutamat ovat varustautuneet kasvosuojuksin, jotkut köhisevät kuin viimeistä päivää. Onneksi maksulliseen röntgeniin ei tarvitse jonottaa. Kaikki käy nopeasti ja siististi. (Toivottavasti sieltä ei tullut tuberkuloosi tartuntaa...)
Vielä yksi verikoe ja papereiden kimppuun!

maanantai 19. lokakuuta 2009

Duumasta toiseen

Moskovan kaupungin duumavaalit käytiin viikko sitten. Uuden duuman kunniaksi, PV on viimeaikoina tuunannut. Konttaillut olkkarin lattialla, leikellyt kaavoja ja tuumaillut mitä kaikkea uutta voi tehdä vanhasta. On suorastaan raastavaa laittaa roskikseen vanhoja vaatteita, kun minkäänlaista vaatteiden kierrätys systeemiä ei ole. Siksi tuunaus.

Muutakin vanhaa mutta toisaalta tuttua on työn alla. PV kävi taas armeliaasti luovuttamassa pari putkiloa verta HIV-testiä varten. Näiden Moskova vuosien aikana HIV-testi on tultu tehtyä jo niin useaan otteeseen, että luulisi että vähemmästäkin voisivat uskoa....raskausaikana HIV-testi kuului tehdä 3 kertaa!
Tämä verenluovutus tutkimustarkoituksiin liittyy kuitenkin oleskeluluvan hakuprosessiin. Alkuoleskeluluvalla kun on vuoden ollut maassa, saa hakea pysyvää oleskelulupaa. Ja jos osottautuu HIV-positiiviseksi, niin koko lupaa ei voi hakea. Joten prosessi pyörähti käyntiin tujakan sairaanhoitajan pyöräyttäessä likaisen näköisen letkunpätkän kiristämään käsivartta ja sen jälkeen reipasotteinen, kaunistelematon piikin rusautus ihon sisään. Ei PV ole piikkikammoinen. Mutta voi sen toimituksen tehdä ilman mustelmiakin, varmasti voi!

tiistai 6. lokakuuta 2009

Koko ongelmia

Sunnuntai sujahti sutjakkaasti parissa eri ostoskeskuksessa. Vaikka missiona olikin saada miehelle uudet kengät ja housut (ja missio jäi täyttämättä), niin tottahan toki siinä sivussa piti pari paitaa ja kenkää sovittaa emännänkin.
Virhe.
Moskovassa kaikki suuruus loppuu, kun sukeltaa naisten kenkähyllyjen väliin. Hillittömässä kenkäparatiisissa riveittäin jatkuvat koreat saapikkaat loppuvat kokoon 39. Kertokaapa, miten ihmeessä nämä varreltaan usein pitkätkin naiset pysyvät pystyssä, jos maavaraa on vain 37/38 kokoisen jalan verran?

PV on ollut tässä tilanteessa jo niin monta kertaa, mutta kuvittelee aina seuraavalla kerralla asian olevan jo muuttunut. Vaikka on nähnyt tuhat kertaa jo mainoksen metrossa ISOJEN naisten ja miesten kaupasta, jossa löytyy myös ISOJA kenkiä naisille, koosta 40 ylöspäin! Huoh...

Toinen täysin absurdi kokoon liittyvä asia tuli taas apteekin kassan kautta kotiin. Nestemäisessä muodossa olevat lääkkeet mitkä on pakattu Venäjällä, ovat yleensä aina liian suurissa lääkepulloissa. "Yskänlääkettä, 50ml" voi lukea pullossa, ja pulloon mahtuisi kuitenkin 100ml. PV on saanut tähän myös selityksen. "No kun ei ole ollut sopivaa pulloa, siksi ne on pakattu niin". Ahaa. Johan selkis.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Harrastekerho kokoon

Tähän aikaan vuodesta, kun tuuli repii puut vaakatasoon ja sade tekee maahan uusia polkuja, on ihmisten määrä herätä innostumaan. Syksyllä pitää aloittaa uusi elämä, ostaa erinlaiset saappaat ja värjätä tukka pinkiksi. Kannattaa aloittaa laihis tai pitsinnypläyskerho. Mikä tahansa uusi sallitaan!

Pohjoisen Vaimokin päätti liittyä tuohon reippaiden joukkoon. Hänhän on jokatapauksessa äityis"lomalla" ja ylimääräistä aikaa kuulemma juuri tuohon elämänvaiheeseen on jaettu suurella soppakauhalla. Naistenlehdistä sen näkee. Äityislomat on niin inspiroivia. Kuka kirjoittaa kirjan tai pari, taikka vetää taskustaan esiin täydellisen yrityssuunnitelman. Siinähän se, vauva, sivussa menee.

Siispä, PV:llä on nyt harrastus, ainoa juttu mikä puuttuu on se kerho ja ne ihmiset keiden kanssa sitä voi toimittaa. Jos kiinnostaa, liity joukkoon! Se menee näin. Keksi itsellesi oikein tärkeä asia, uusi tai vanha, mutta todella kiinnostava. Mieti sitä paljon. Jos se on kirjan kirjoittaminen, tuumaile päivät pitkät mitä voisit kirjoittaa ja miksei sitäkin, mitä tykötarpeita siihen mahdollisesti tarvitaan. Jos se on maalaamista, suunnittele maalausten kokoa, aihetta, tekniikkaa, värimaisemaa pitkään ja hartaasti. Useita päiviä. Aamuin, aamupäivin, illoin.

Tämä se siis on. Harrastuksen nimi on "sitten kun minulla on aikaa". Se voi olla halpaa, tai jopa ilmaista. Sitä voi tehdä missä vain ja milloin vain. PV harrastaa sitä esimerkiksi yöllä kello 1-3 välillä, kun tyynnyttelee kirkuvaa vauvaa. Sen jälkeen hän ottaa pienet kauneustorkut ja jatkaa tärkeää harrastustaan aamuviidestä eteenpäin, kunnes vauva päättää nukahtaa kello kahdeksan. Sumunsekaiset päivät menevät siinä sivussa, uuden harrastuksen parissa kevyesti ja mukavasti.

Toivottavasti sinäkin liityt tähän kerhoon!

maanantai 28. syyskuuta 2009

Kaikkihan Sergein tuntee

On helppoa kuvitella, että jokainen joka tuntee venäläisiä, tuntee myös Sergein. PV tuntee heitä aika monta....tässä teille kolme!


Sergei, pian 50v.

Sergeillä on ystävälliset silmät, harmaa siilitukka ja tatuointien peittämät käsivarret. Hän asuu Pohjois-Moskovassa neuvostoaikaisessa monelle perheelle suunnitellussa yhteisasunnossa, millaisia ei ole enää täällä paljon jäljellä. Korkea katollisen kahden makuuhuoneen asunnon Sergei jakaa juopon äitinsä, sydämellisen vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Kyllä. Sergei rakastaa lapsia. Niitä hänelle suotiin joka seitsemäs vuosi.
Sergei on nähnyt kaksi avioliittoa, pidemmän ja lyhyemmän. Hän on istunut useasti vankilassa, ja kiertänyt katuja. Hän on tapellut, ryypännyt...Puhunut rumemmasti ja vielä rumemmasti. Rumimmasti.
Nyt hän kasvattaa elainkauppoihin kaloja. Asunnon harmaa käytävä on täynnä vilkkaita akvaarioita, joissa uiskentelee tuhansia pikkueväkkäitä. Perheen olo/makuuhuone on sisustettu mielikuvituksella. Korkea kerrossänky on kyhätty vanhoista ovista remonttikorokkeiden päälle. Siinä nukkuu kerroksittain koko perhe.
Sergein lempeääkin lempeämi, paksulettinen vaimo pitää suurperheen elämää käsissään tottunein, rennoin ja lujin ottein. Hän käy töissä lastentarhassa, ja iltaisin kokkailee perinneruokaa josta tulee hänen hyppysissään gourmeta.
Sergei, pian 50v. on onnenmies.


Sergei, pian 40v.

Sergei näyttä ihan kuin naapurinpojalta. Tai sitten hän on ala-asteen luokkakaveri. Sergeihin törmää melkein joka päivä. Hänellä on seitkytluvun rillit, ei muotiluomukset, sekä kadulta adoptoitu koira, joka tottelee Sergein jokaista kulmakarvankohotusta. Vieraiden on parempi kuitenkin pysyä siitä kaukana.
Sergei syntyi keskiluokkaiseen perheeseen. Kun isä on keskiluokkainen bisnesmies, se tietää tiettyjä etuuksia. Kuten omaa asuntoa ilman ponnisteluja. Mutta kun asunnon saa itselleen vielä betonimöhkäleenä, eikä itsellä ole mielenkiintoa materiaa kohtaan, niin yhtälönä se näyttää vielä useammankin vuoden jälkeen tältä-
Sergei asuu koirineen pahvilla vuoratussa kaksiossa, hienostoalueella.

Sergei on fiksu mies. Ei sillä tavallisella tapaa, vaan erilaisella. Sergei tietää paljon asioita, ja pääsi opiskelemaan MGU:n yhteen vaativimmista linjoista. Se vaativa linja oli tosin sen verran tylsistyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan, että hän jätti sen kesken. Sen jälkeen Sergei on tehnyt keikkahommia tietokoneeltaan käsin aina kun haluaa.
Sergei on myös ystäväpiirinsä uniikki. Hän teki laskusuorituksia kavereiden kanssa kuinka kalliiksi vaimo tulee per vuosi. Rahasumma mihin he päätyivät, oli sen verran korkea, että Sergei päätti ettei vaimoa tarvitse. Kaikki muut päätyivät kuitenkin vastakkaiseen ratkaisuun, sen kalleudesta riippumatta.
Sergei pian 40v, on vapaudenmies.


Sergei, pian 30v


Sergei on kaunis ja tuikkivasilmäinen. Hänellä on hauska nauru, ja valloittava persoona. Hänellä on hurmaava pieni tytär.
Sergei tappoi aikaa lapsuudessa ja nuoruudessa paljon kaduilla. Onneksi ei tappanut muuta kuin aikaa, vaikkakin ryösti paljon. Keho tottui moniin huumeisiin. Katulapsella se on kai niin helpompaa.
Jossain vaiheessa Sergei pääsi siskonsa avustuksella kadulta pois. Sai ensimmäisen työpaikan, perkasi kalaa päivävuoroissa, yövuoroissa, aamuvuoroissa...Muutaman vuoden kaloja perkattuaan Sergei lähti opiskelemaan työnsä ohessa. Hän on insinööri.

Nykyään insinööri Sergei tekee töitä tietokoneella. Kädet eivät enää haise kalalle. Hän myös tapasi sellaisen oikeanlaisen nuoren naisen, ja meni naimisiin. Heidän tyttärensä on pian 2v. Sergeillä on enää vain yksi ongelma. Hän pitää vaimostaan, mutta hänen ystävänsä eivät. Siksipä he eivät paljon enää Sergeillä käykään.
Sergei pian 30v, on selviytyjämies.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Summaus akkojen kesästä

Syyskyy, eli kansankielisesti akkojen kesä on mennyt nopsaan. Tälle akalle tosin varsin kylmä kesäksi, ihan toisenlainen kuin parina viime vuotena. Ei siis kesäinen vaan syksyinen, viileä ja sateinen.

Kuukauden ihastuttavin kohde oli ehdottomasti eräs paikka Volgan varrella. Vihdoinkin, vihdoinkin sitä kauan pyydettyä ja kaivattua Venäjän matkailua koko perheen voimin. Teltta pystyyn ja päiväksi pulikoimaan Volgaan. Isonveljen mielipide oli, että "asutaan täällä siihen asti kunnes ollaan vanhoja". Toinen asiantuntijalausunto Isoltaveljeltä oli "tämä maa on ihana, vaikka ollaankin Etelä-Moskovassa, niin tämä on kuin Italia, täällä vain puhutaan venäjää"

Kuukauden floppi oli "Moskova ulkomaalaisen silmin"-valokuvanäyttely. Ekspattirouvien inspiraatiosta lähtenyt harrastelijavalokuvaus projekti, joka pääsi ihan Moskovan modernin taiteen museon tiloihin (Zurab gallery). PV:lle kaikkein antoisinta oli lukea valokuvien alla olevia kommentteja. "Täällä on kauniita naisia ja mageita yökerhoja", ei kolahtanut millään lailla, mutta joillakin oli ihan mielenkiintoistakin sanottavaa. Isoveljen kommentti oli "Täällähän piti olla jotain kaunista, mutta ei täällä ole. Mennään pois". Vauva ei kommentoinut. Se nukkui.

Kuukauden sammakko taas pääsi naapurin korealaisrouvan suusta. Törmäyskurssi tapahtui leikkipuistossa jonne rouva juoksi iloisesti tervehtimään, kun ei olla pitkään aikaan nähty. Hetken rupattelutuokion jälkeen rouvan ilme muuttui synkäksi ja sääliväksi. "On se vaan sinulla rankkaa, kaksi poikaa. Kaksi poikaa... se on naiselle tosi vaikeaa".

perjantai 4. syyskuuta 2009

Pyhää ja kaunista

PV ja pesue teki lähiturismimatkan. Elektritskalla Sergiev Posadiin ja takaisin- ei voi muuta kuin suositella! Pyhimys Sergei Radonesialaisen 1345 perustama luostari on näkemisen arvoinen. Niin vanha paikka, että ihan järisyttää.

Muutakin järisyttävää havannoitiin.
PV tuntee useita suomalaisia hartaita kristittyjä. On aina tuntenut. Mutta ei ketään joka polvistuisi kirkon nurkalle, pitäisi päätään portailla, rukoilisi kädet puristettuina räystääseen. Heittäytyisi maahan makuulleen sata metriä ennen kirkkoa. Venäjän ortodoksisilaiset näyttävät antaumuksessaan kuin virtaavalta Volgalta, Suomen luterilaiset kuin...Vantaanjoelta.

Risupartaisten munkkien ja kauniiden kirkkojen (joihin ei suurimpaanosaan pääse kunnolla sisälle, sillä luostari on toimiva) lisäksi alueella voi bongailla luostarimuotia. PV ei ole missään muualla nähnyt niin paljon venäläisiä naisia, joiden hameet ulottuvat polven alapuolelle. Tai jopa nilkkoihin! Oli myös mielenkiintoista nähdä leidejä, jotka olivat noudattaneet pään peittämis suositusta erittäin tarkkaan, jättäen kuitenkin loput vartalosta mahdollisimman peittämättömäksi. No...tulihan se pää kuitenkin peitettyä!

Kaikenkaikkiaan, sekä ulkoisten että sisäisten seikkojen kannalta, tätä voi suositella pistäymispaikaksi. Kyllä siellä on, pyhää ja kaunista.

tiistai 25. elokuuta 2009

Naapurin rinnat

On jakamattoman paljon asioita, joista venäläinen ei voisi tietoa jakaa. Jos kyseessä olisi suomalainen samaa asiaa kertomassa eteenpäin, tapahtumaa voisi epäilemättä kuvailla juoruamiseksi. Silloin taas kun asialla on venäläinen, se ei ole juoruamista. Se on puhumista, tietojen ja kokemuksien jakamista. Päivittelyä. Mutta ei juoruamista.

Pohjoisen Vaimo istui taas samassa passipaikassaan leikkipuistossa, kun naapurin lastenvahti leijui arvokkaana paikalle. Hänellä oli pää kipeä, ja kampaus mennyt sekaisin tuulen mukana. Kaikkeen vaivan syy¨oli työnantajaperheessä. Sashalle oli syntynyt pikkuveli viikko sitten, joka oli palannut kotiin ja huusi nälkäänsä aamusta iltaan. Naapurin rouva nimittäin halusi säästellä rintojaan, ja niiden muotoa, eikä siksi juonut tarpeeksi, jotta maito ei nousisi kunnolla ja paisuttaisi ja pilaisi rintoja.

Lastenvahti hieroi ohimoitaan ja huokaili. Eihän se ole hänen asiansa, mutta mielipide on tullut kyllä tilanteeseen kerrottua. Hänkin imetti puolitoista vuotta, ja katso, tälläiset näistä tuli, ei mitään vikaa. Ja lapsen terveys on kuitenkin se tärkein asia.
PV hymyili ja vastaanotti tietoa, sekä teki pieniä muka neutraalin, mutta silti paheksumisen puolelle meneviä kommentteja. Hän oli ihan samaa mieltä lapsenvahdin kanssa asiasta, ei siinä mitään. Toisaalta hän silti löysi sen suomalaisen reaktion itsestään. Juttu oli mennyt ehdottomasti juoruamisen puolelle, eikä juoruaminen+rinnat, ollut mikään kevyin yhtälö.

Toim.huom.
Tarinassa ei käsitellä ollenkaan sitä, että naapurin lastenvahti on ukrainalainen, vaikka anoppi sanoikin että ukrainalaiset ovat kovia juoruamaan. Pyh, sanoo PV. Ukrainalainen tai venäläinen, yhtäkaikki. Anteeksi vain Ukrainan Kansallismieliset.

maanantai 24. elokuuta 2009

BA-BlogiAhdistus

Tämä nyt istuisi alas ja kirjoittaisi vimmalla kuin mikäkin murrosikäinen. Bloggaamisesta.

Tiedättekö, se on mukavaa. Kirjoittaminen on kaikkein mukavinta. (Itseasiassa se ei ole edes mukavaa. Se on kutittavaa ja naurattavaa ja kuplivaa. Se on parasta, kun sille on aikaa). Se, että kirjoittelua luetaan, on myöskin mukavaa. Ja on ihanaa ja riemastuttavaa saada kommentteja.

Mikä saa sitten aikaan murrosikäisiä reaktiota? Se kaikki muu. Blogimaailma on jotain mitä PV ei ole vieläkään voinut alkaa ymmärtää. Ehkä hän on itse vielä ihan liian murkku, tai blogimaailma on juuri sitä.
Esimerkiksi kaikenlaiset kiertävät palkinnot. Tämä blogi on saanut niitä jo muutamia. Niitä on ollut mukava saada, mutta PV ei nyt vain ole sellainen joka laittaisi niitä esille. Kaikenlaiset blogin kirjoittamiseen liittyvät sivubisnekset eivät ole vielä saaneet tätä mimmiä syttymään. On esimerkiksi kiva että etusivu näyttää aina suht siistiltä eikä se ole täynnä kaikenlaista ylimääräistä tilpehööriä.

PV ei ole myöskään se, joka ottaa kuvan aamiaisestaan ja kertoi mitä teki iltapäivällä klo3. Se ei ole inspiroivaa. Tänne tulee tarinoita ja jorinoita täysin vapaaseen tahtiin, eikä mihinkään "joka päivä on pakko päivittää, vaikkei olisikaan mitään sanottavaa"- tyyliin.

Blogeja on moneen lähtöön, tämä on yhden ikuisen murkun. On hienoa, jos joku jaksaa seurata tätä juuri tarinoiden takia, vaikka kirjoittamis välit ovatkin välillä varsin verkkaisia. Täällä tuskin myöskään tullaan näkemään perhekuvia tai kuulemaan mitään kovin yksityiskohtaista, sillä PV ei halua tulla läpinäkyväksi, vaikka se toisikin varmasti suuremman lukijakunnan. Tutut saavat tuntea, se riittää.

PV toivoo joskus saavansa käsiin myös digikameran, jotta voisi räpsäistä silloin tällöin kuvia tänne jostain mielenkiintoisesta. Olisi myös nastaa löytää lisää mielenkiintoisia blogeja luettavaksi ja kommentoida ahkerammin siellä täällä. Vaan PV ei vietä paljon aktiivista aikaa tietokoneella. Mutta koittaa kuitenkin parhaansa.

Jep.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Pellavainen shokki

Pohjoisen Vaimo muistaa lapsuudesta saakka kuinka tarinoihin vieraista maista, sekä niihin matkustamiseen liittyi olennaisena osana kaksi mieleenpainuvaa sanaa: kulttuuri ja shokki. Kulttuurishokki tuli olla tapahtuma joka kestää päiviä, joskus jopa viikkoja, ja joka vääjäämättä hyökkää sen paran kimppuun kuka uskaltaa varpaansa Suomen rajan ulkopuolelle työntää.
Senpä takia kun PV rohkeana ensimmäisen kerran kävi ulkomailla, sydän pamppaili kierroksilla jo kauan ennen matkaa. Millainenhan se kulttuurishokki sitten tulee olemaan? Mitenhän siitä voi selvitä? Kestääköhän se minulla kauan, ja mahtaakohan se olla paha ja traumatisoiva kokemus?
Ensimmäinen, toinen...kolmaskin matka meni hienosti, eikä minkäänlaista shokkia koskaan näkynyt mailla halmeilla. Kuitenkin, kun PV palasi ensimmäiseltä useamman kuukauden mittaiselta ulkomaanmatkalta kotosuomeen, hän huomasi jotain hämmentävää. Suomi oli shokki. Se tuli päälle ja ahdisti. Se oli ihan liian hiljainen, järjestäytynyt, siisti. Hajuton ja mauton. Hän itse kuului sinne, mutta ei kuitenkaan kuulunut. Kaikenlisäksi hän tiesi miten ihmiset käyttäytyivät ja tulivat reagoimaan tiettyihin tilanteisiin. Se oli raastavaa. Tietää lauseet etukäteen.

Venäjäkään ei missään vaiheessa vielä ole tuonut vastaavanlaista kulttuurishokin makuista muutamaa kuukautta, kuin mitä Suomeen paluu kerran aiheutti. Kuitenkin PV saa itsensä kiinni silloin tällöin joistain elämän ehdottomista lainalaisuuksista, mitä oma kotomaa on hänelle opettanut. Ja mikä tai kuka milloinkin. Kotikylä, perhe, äiti.

Yksi suurimmista jääräpäisyyksistä on ollut tietenkin mitä naurettavin pieni asia. Sellainen arkipäiväinen ja puhtoinen. Nimittäin pellavaiset lakanat. Niitähän ei voi käyttää, hän ajatteli ja paapatti tuohtuneena vielä muutama vuosi sitten. Ja nyt tänäkin iltana ihan pian PV köllähtää tuonne peiton alle, pellavaisen, raikkaan ja mitä rakkaimman ja mukavimman lakanan päälle.

lauantai 15. elokuuta 2009

Hyvä ja onnellinen

Vaikka Suomen matka olikin varsin lyhyt, ja Suomessa ON mukava käydä silloin tällöin, niin silti voi huokaista- kuinka mukava onkaan olla takaisin! Etenkin kun Moskovassa lähipiiriin ei kuulu ihmisiä jotka (ainakaan avoimesti) kyseenalaistaisivat ja epäilisivät Pohjoisen Vaimon omia mielipiteitä omasta elämästä jatkuvasti. Täytyy myöntää että On Rasittavaa ettei suomalaisille voi kertoa positiivisia asioita Venäjältä- esimerkiksi ihan arkisia henkilökohtaisia juttuja. Muutamaankin otteseen PV keskeytettiin kesken mukavan tarinan ja päälle alettiin kertomaan "niin ehkä MUTTA kyllä Venäjällä yleensä on ihan toisin..." niin ettei tarinaa saanut koskaan kerrottua loppuun. Kun vastakaiku on mitä on, niin halu jakaa arkipäivänsä sattumuksia alkaa rapista varsin pian.

Venäläiset ovat itse suurimpia oman maansa kritisoijia, mutta onneksi täällä saa olla myös onnellinen ja tyytyväinen, eikä kukaan väitä vastaan. Kukaan ei tule kitisemään että etkö sinä nyt olisi paljon tyytyväisempi järven rannalla omakotitalossa, että tällälailla sinulla on varmasti huono elämä.

No entäs jos ei ole. Entäs jos onkin ihan hyvä ja onnellinen?

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Viikon resepti

Viikottain ilmestyvä erittäin halpa ja sisällöltään kevyt naistenlehti лиза, eli tuttavallisemmin Liisa tempaisi kyllä viikon parhaan. Hän joka tätä ensimmäisenä kokeilee, saa täältä tuhannet suosionosoitukset joustavasta huumorintajusta ja heittäytymisen kyvystä. Oletteko valmiit? Tässä se tulee!

Blini Pizza

4 annosta

taikina
150 jauhoja
1/2tl suolaa
225ml maitoa
2 munaa
hieman mineraalivettä
2rkl sulatettua voita

päälle
4 tomaattia
300g mozzarellaa
suolaa
jauhettua mustapippuria
1-2rkl oliiviöljyä
basilikan lehtiä

Valmista taikina ja jätä se sivuun 20 minuutiksi. Leikkaa sillä välin tomaatit ja mozzarellat sopiviksi viipaleiksi, ja laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Paista sulatetussa rasvassa 4 bliniä. Asetele blinien päälle tomaatit, mozzarellat, basilikan lehdet ja ripauta päälle vielä hieman suolaa ja mustapippuria sekä oliiviöljyä. Paista uunissa kunnes päälliset saavat väriä. Nauti!

tiistai 4. elokuuta 2009

Pietarilaisäidin vastaus

Nuori pietarilaisäiti katselee 7v poikansa kanssa junanikkunasta aukenevaa sumuista aamua. Poika osoittaa sumua "Äiti, mitä tuo on?". "Oi rakas, oletko koskaan katsonut Sherlock Holmes elokuvia?" Kysyy äiti opettavaisella,kaukaisella äänellä. "En ole,äiti". "No sinun pitää katsoa, ne ovat legendaarisia".

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Kotomaahan

Nyt voi jo lähes huokaista helpotuksesta, sillä kaikki paperit valmistui ajoissa, ja pakattukin on jo- ainakin melkein! Pohjoisen Vaimo on saattanut itsensä reissua edeltävään vapisevaan väsymystilaan ja toivoo junailu seuraksi lapsirakkaita ihmisiä, jotka eivät käyttäisi alkoholia taikk ramppaisi alvariinsa tupakilla yön aikana. Aina ei voi onnistaa, mutta sentään joskus. Sillä iltaa kohden!

Ja toden totta, kun on vuoden putkeen pois Suomesta, tuntuu että sinne on ihan mukava mennä käymään. PV ei ole koskaan kuulunut superisänmallisten joukkoon, kyyneleet eivät ole koskaan vierähtäneet kotimaan kaipuun takia. Ei salmiakin tai ruisleivänkään. MUTTA PV riemuitsee hiljaa, sillä Rautatientorille saavuttaessa ja sen jälkeen pariin viikkoon, on IHAN SAMA:

-mätsääkö kävelykengät käsilaukun kanssa
-onko tehty manikyyria tai pedikyyria ja milloin
-onko päällä olohousut ja tuulitakki vai minihame
-kuinka hillitysti ja arvokkaasti kävelee, tai pomppiiko tasajalkaa eteenpäin
-onko kokoajan itsetietoinen asennoistaan ja olemuksestaa ja siitä kuika viehättävä on, vai onko ollenkaan
-unohtaako kaikki korut korviksia myöten laittamatta ja heittää hiukset vaan ponnarille
-jos kävelee retkeilysandaaleilla villasukkien kera ympäri kaupunkia

Kaiken näiden lisäksi, on mukavaa, sillä kaikkein ruuhkaisimmassakaan paikassa, ei koskaan ole paljon ihmisiä eikä ruuhkaa. Ihan missä tahansa on hiljaista ja rauhallista ja luontoa. Ketään ei kiinnosta sinä eikä elämäsi, ja kukaan ulkopuolinen ei kommentoi lapsiasi tai sinua. Voi tuudittautua hiljaiseen mykkyyteen ja olla öllöttää.

Tosin pari viikkoa kaikkea sitä varmaankin riittää ihan hyvin.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Leuhkana leikkikentällä

Vaatimattomuus kaunistaa. Sitä ei ainakaan vielä ymmärrä Poikasista vanhempi. Iltäpäivällä leikkipuistossa kavereista oli pulaa, joten vielä varsin pieni isoveli koitti tehdä tuttavuutta teinien kanssa. Tarina alkoi siitä millainen jalkapallo hänellä on kotona. Hieno kuin mikä. Sen jälkeen isoilta jätkiltä tivattiin kaikkea mahdollista avaruudesta, raketeista, katolla työtä tekevistä sedistä...ja teinit vastailivat. Pian teinit joutuivat kiikuttajan rooliin, vaikka koittivatkin päästä pinteestä pois. "Sano äidillesi että tulee kiikuttamaan".
"Mama, tule kiikuttamaan, minä haluan että sinä kiikutat". "No, anna niiden poikien nyt kiikuttaa, nehän kiikuttaa ihan hyvin". Vastasi laista äiti.

Keskustelua kuunnellut viileän välinpitämätön teinijengi alkoikin yhtäkkiä osoittaa suurempaa mielenkiintoa 4v-tä kohtaan. "Tajusitko sinä mitä äitisi sanoi?" "Mitä kieliä sinä oikein puhut?" Poikanen vastailee verkkaisesti. "Nooo...minä osaan venäjää, suomea ja englantia". Teinit eivät selvästikään usko, eikä Poikasta näköjään kiinnosta varsinainen puheenaihe, vaan kyselee ihan muita asioita. "No puhu meille vähän englantia". "Englannissa puhutaan englantia, ja kun menen Suomeen, siellä puhutaan suomea", vastaa 4v tietävästi. "Mutta tiedättekö että raitiovaunu on saksaksi strasserbahn", jatkaa pieni tietäväinen. Teineillä loksahtaa suut selälleen. "Hitto, se osaa vielä saksaakin, neljää kieltä!" Pohjoisen Vaimo pidättelee nauruapurskahdusta. Keskustelun edetessä hän huomaa poikasen kuitenkin olevan varsin rehellinen, vaikkakin leuhka miehenalku. "En minä osaa saksaa kuin yhden sanan, osaan vain suomea, venäjää ja englantia!"

torstai 9. heinäkuuta 2009

Iloista konia!

Toimistoissa juokseminen on kääntymässä voiton puolelle, ilma on hieman painostava ja pilvinen, kiireisessä kaupungissa tuntuu hiljaiselta ja raukealta taas yhden valvotun yön jälkeen.
Ukkonen olisi mainio.

Tälläisinä päivinä Pohjoisen Vaimo kuvittelee voimansa usein suuremmiksi ja jollain hormooninhuuruisella väsymysenergialla raahaa itsensä tekemään viikon ruokaostokset.
Päätyy maleksimaan kaupassa liian kauan, ja löytää itsensä hihittelemästä meilkein pissit housussa vauvanruokapurkeille. Suomessa saattaisi iloinen koni perunalla ja reipas jänis riisilla jäädä maailmaa pelastavilta äideiltä kaupanhyllyille.
Eipä silti, niin jäi tältäkin, ainakin toistaiseksi.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Tulipahan ryssittyä

PV kuvitteli olevansa hyvinkin aikaisin liikkeellä, kun aloitti kaikenlaiseten dokumenttien ja todistusten teon KUUKAUTTA ennen matkaa. Toimistoissa on juostu monta päivää pukeen, vedetty välillä henkeä yksi päivä kotona ja sitten taas lapset kainalossa rynnitty ympäri Moskovaa. Toimistoissa voisi olla ihan kivaakin ja niistä voisi tulla voittaja mielellä kotiin. Ei tosin tälläkertaa.

Vielä olisi kaksi viikkoa matkaanlähtöön, mutta kaikki paperihommat on auttamattomasti kesken. Tällähetkellä on täydellisen epäselvää pääseekö PV perheineen matkaan haluttuna ajankohtana. Kaikkein Pienimmällä ei ole vielä passeja, ei yhden yhtäkään. Rajaa pääsee tuskin ylittämään millään muulla keinolla. "Kyllä hän on lapseni, katsokaa vaikka raskausarpiani" ei varmaan mene läpi. Nyt voidaan toivoa vain samanlaista ihmettä kuin vuosi sitten. Silloin Isoveli sai passin vuorokaudessa, eikä virkailijoille tästä hyvästä tarjottu ruplan pyörylääkään.

Tämän lisäksi on tietenkin vielä muitakin hidasteita. Se ihana alkuoleskelulupa ja siihen liittyvä ainainen Ulospääsyviisumin hankkiminen. PV kuvitteli olevansa niin mukavasti ajallaan senkin kanssa, kunnes toimistoon päästyään (oltuaan ensin väärässä toimistossa ja väärällä metroasemalla toimittamassa samaa asiaa) kuuli että entinen 10pv käsittelyaika on nykyään 20pv. ...kele!!

Mutta eiköhän lopussa kiitos seiso. Kuten tämänkin jutun lopussa. PV haluaisi tässä kiittää kaikkia niitä auttavia käsiä (mukaanlukien ne rattaita kantavat kädet metrotunneleiden portaissa), jotka ovat neuvoneet hänet matkaan ympäri kaupunkia erinäisiin toimistoihin ja joiden takia hän on parina päivänä ollut ihan väärässä paikassa ja väärässä jonossa. Katsotaampa päästäänkö koko matkaan, vai tuleeko sekin vielä...ryssittyä!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Matkaillaan lisää

Edellistä väsynyttä postausta voisi tarkentaa.
Mega on siis juuri se paikallisten ostoskeskus. Sieltä löytyy myös mm. Ikea ja Ashan ja hiiiirveä määrä kaikenlaisia muita kauppoja. Paikalliset tekevät ostoksia myös mm. lähes jokaisen metroaseman läheisyydestä löytyvistä pienemmistä ostoskeskuksista. Kaikenlaiset ympäri kaupunkia ripotellut torit ja pienet myyntikojut toimivat myös hyvin esim.vaateostoksien tekoon.

Ja sitten jatketaan.
Moskovassa Pitää Nähdä tietenkin Punainen Tori. Kun sinne löytää tiensä, näkeekin monta nähtävyyttä yhtä aikaa. Torilla on Lenin sedän mausoleumi, jos haluaa kurkata jo hieman homehtuvaa vanhaa ihmisruumista. Sieltää löytyy myös Pyhän Vasillin Katedraali, jonka kaikki varmaan tietää Moskovassa olevan, jos muuta ei muistu mieleen.

Monien itsestäänselvyyksien lisäksi PV haluaisi suositella muutamaa kohdetta. Ne vain sattuvat olemaan hänen suosikkejaan, ja jos joku muu paikka teistä onkin hienompi, niin sillehän ei voi mitään. Eri mieltä saa olla.

Edellisessä postauksessa jo mainittu Vedenha on yksi suositeltava. Yksi varsin vaikuttava pytinki on taasen MGU. Samalla kun käy ihailemassa yliopistoa, voi käväistä näköalapaikalla josta näkee yli Moskovan. (linkissä oleva kuva on kyllä surkea...ei löytynyt parempaa!).
Päiväkävelyllä keskustassa kannattaa tsekata myös entinen KGB saadakseen tiettyä tunnelmaa. Ja kyllä Kremlin museossa kannattaa käydä.

PV ei ole patsaiden ystävä, joten skipataan ne. Siirrytään taiteeseen. Tretyakovskayan galleria on ihastuttava ja suuri. Kannattaa ottaa eväät mukaan ;). (ei niitä kyllä varmaankaan saa siellä syödä). Pushkinin museota ei voi suositella, sillä maailman kuuluisimpia maalauksia voi mennä katsomaan ihan aitoinakin, tosi ihan eri kaupunkeihin. Vähän vähemmän tunnetuista museoista suosittelut menee Roerich museolle, sillä katsokaapa vaikka tätä tai tätä tai tätä!

Siinäpä muutamia vinkkejä. Moskovasta löytyy tietenkin paljon infoa netistä ja kaikenlaisista turistikirjasista, joten lisätietoa saa, tämän ei ollut tarkoitus olla mitenkään hurjan kattava. Ruokapuolesta PV ei voi suositella erityisesti ravintoloita, koska ei niissä paljon käy. Pikaruuan suhteen ostosreissulla voi hyvinkin syödä blinejä Teremokissa. Turret olivat kyllä tyytyväisiä georgialaiseen ruokaan, jos tätä pistäyvät lukemassa, voitte kertoa ravintolan nimen ja sijainnin ehkä?

Ainiin! Ja kaupungista jos lähtee päivämatkan merkeissä jonnekin suuntaan, on mielenkiintoista varmasti visiteerata esim.Sergiyev Posadilla.

Ja huom. Moskova on yhtä turvallinen tai vaarallinen kuin mikä muu tahansa reilun 10milj. asukkaan suurkaupunki maailmassa. Humalassa ympäriinsä toilailu on erittäin riskialtista, ja yöaikaan varmastí kannattaa välttää tietynlaisia alueita. Suuria rahasummia ei kannata esitellä kovin näkyvästi ja järki muutenkin kannattaa pitää päässä. Liikenteessä kannattaa olla tarkkana, suojateitä ylittäessä vihreällä, ei ole aina taattua että autoilijat kiltisti odottavat.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Matkailijan Moskova

Noniin...datsalla ei suinkaan mennyt näin kauan (kuka siellä kauaa jaksaakaan?), vaan kaikkein pienin on valvottanut. Kaikki ei hyvin pakollinen ja tarpeellinen karsiintuu silloin, kun nukkuu pari tuntia per yö.
Mutta nyt. Olkeepa hyvät.

Matkailla voi monella tavalla. Mutta jos Venäjästä haluaa irti paljon sitä omintaan, kannattaa Moskovaan tulla junalla. Lentäminen on suuremman hinnan lisäksi paljon kulttuurillisesti steriilimpää. Ja siitä PV ei tykkää. Siis siitä steriiliydestä. Joten poiketkaa tutulle VR:lle.
Jos ajattelee että säästöä on se pienikin säästö, niin junan sarjalippuja yksittäisinä voi ostaa Balt Tourista Helsingistä.

Viisumin voi tehdä tietenkin suurlähetystössä, mutta harvallapa on oma viisumikutsu. Siksipä voi kääntyä esim. Lähialuematkojen puoleen Helsingissä.
Tai vaikka Aikamatkojen puoleen Tampereella.

Majoittumisesta täällä ei ole kokemusta kuin kotona. Mutta hotelleja löytyy tietenkin joka lähtöön. Kuten vaikka se jokapaikan Radisson.
Tai jos käy kaikenlaiset muunlaisetkin.

Ja sitten itse asiaan. Moskova on iso, ja jos ei ole tulossa kovin monen päivän matkalle, kannattaa olla ahnehtimatta. Seurueesta riippuen yksi kohde per päivä on varmaan ihan tarpeeksi. Liikkua voi tietenkin taksilla, vuokra-autolla tai limusiinilla, mutta PV suosittelee metroa. Se on nopea, halpa ja aromikas! ;)
Tässä virallinen sivu englanniksi.
Ja tässä pelkkä kartta.
Ja kyllä! Metrossa voi mennä ihan helposti lasten kanssa, jos vain haluaa! Hissejä tai ratasliuskoja tosin ei ole oikein missään, joten pienen pienille kantoliina tai reppu on hyvä idea!

PV ei ole koskaan käynyt virallisilla turistikierroksilla katselemassa kaupunkia, mutta sellaisiakin toki löytyy, kuten vaikkapa bussilla.
Yksi turistijuttu olisi kiva tehdä, koska PV rakastaa vettä! Jokiretket.

Lasten kanssa Moskovassa voi seikkailla tyypillisten nähtävyyksien lisäksi esim. huvipuistossa.
Käydä Vedenhassa- jossa on kaikkea mahdollista ja paljon sekä lapsille että aikuisille. Venäjäpoppia kuunnellen, mahtailevaa neuvostoarkkitehtuuria, poppareita ja pomppulinnoja! Mitä vain haluat!
Tai käydä eläinpuistossa.
Ulkoilma vesipuistoja ei ole!

Shoppailua on moneen lähtöön. Moskovan kuuluisimpaan ostoskeskukseen voi poiketa samalla kun käy Punaisella Torilla. GUM.
Toinen hintava ostoskeskus helposti löydettävissä on Tsum.
Mutta jos ei yleensäkkään tuhlaa tuhansia yhteen paitaan, voi visiteerata Megassa, josta löytyy ostamista varmaan kaikille.


Ja nyt PV tarvitsee taas unta.
Jatkoa luvassa!

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Turret Moskovassa

Useista houkutteluista huolimatta Pohjoisen Vaimo ei ole saanut Moskovaan hankittua oikein minkäänlaista turistivirtaa. Ei sukulaisia, tai suvuttomia... Tähän sääntöön teki rohkean poikkeuksen kaksi ystävää vuosien takaa, jotka junailivat paikalle tutkimaan kaupunkia viime viikolla.
Nämä uskalikot olivat tietenkin, ketäpä muitakaan kuin korkeasti koulutettuja nuoria naisia, sillä ei tänne ihan ensimmäiseksi ehkä odottaisikaan peruskouluun opintiensä päättäneitä syrjäkylän poikia. Toinen turreista totesinkin, että suomalaiset pelkäävät Moskovaa. Viipuriin tai Pietariin voi mennä, mutta siihen se jääkin. Niin se sitten taitaa olla?

Turret olivat varustautuneet hyvillä kävelykengillä, perusteellisella metrokartalla ja repuilla. He sanoivat odottaneensa enemmän vaikeuksia kuin mitä kohtasivat, asiat olivat menneet sutjakkaammasti kuin olisi luullut. Kaksikosta toinen osasi hieman venäjää mikä auttoi kaupungilla suunnistaessa.

Pohjoisen Vaimon mielestä oli varsin mielenkiintoista nähdä kaksi toisistaan varsin erilaista turistia katsastamassa Moskovaa, joka on tullut hänelle jo hyvin rakkaaksi, sekä kuulla oma äänensä selostamassa innokkaasti heille kaupungin suuruuksista. Miten absurdia olikaan joskus olla itse siinä tilanteessa kuuntelemassa, jonkun selittäessä Ashanin sadasta kassasta pitäen sitä huomionarvoisena, ja vielä absurdimpaa tajuta yhtäkkiä kuinka kaupunki on vienyt mukaansa niin että itse pitää Ashanin loputtomaa kassarivistöä todellakin puheenaiheena.

PV vei Turret lähiömatkailemaan Punaisen Torin lisäksi. Appi tarjoili yllätysvieraille tsaikut remontin keskellä likaisista kupeista ja selitti kaikenlaista vimmatulla nopeudella. Kipaistiin myös Izmailovsky Parkin turistitorille jossa ohi käveli neljä suomalaista! (Ei, ei täällä koskaan törmää suomalaisiin julkisilla paikoilla sattumalta)
PV puhui, puhui ja puhui. a) koska suomea on vaan niin helppo ja nopea puhua. Aikuisten kanssa, vielä kivempaa. b) koska hän tajusi että tämä kaupunki on koukuttanut hänet täysin, ja hän oletti että kaupunkiin varta vasten tulleet Turret jaksaisivat kuunnella loputonta läpätystä venäläisistä ja Moskovasta.

Ehkä Turret pitivät näkemästään ja kokemastaan, ehkä eivät. (Suomalaisista on niin vaikea tietää, kuten Miäs sanoo. Se on kyllä totta). Pohjoisen Vaimolla oli jokatapauksessa riemukasta olla turistioppaana, vaikkei hän mikään kaupungin suurtuntija olekaan. Turret häipyivät Pietariin, ja toivottavasti heistä kuuluu kun Suomeen palaavat.

Turret varmasti tahtoisivat muistuttaa toisia turisteja tarkistamaan lähtöpäivät junalipuistaan, jottei tarvitse odottaa lähtevää junaa kahtena iltana Leningradskii Voksalilla. Rakkolaastarit tulisivat todennäköisesti kanssa tarpeeseen. Sekä retkeily sandaalit, jos haluaa että koko metro tuijottaa vain Sinun jalkojasi. Ne on kuitenkin yksi järkevimmistä kenkävalinnoista, sillä toinen Turreistakin tokaisi "On tää vaa niin helevetin iso paikka".

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Höyryveturi Romashkovasta

Neuvostoaikaiset piirretyt ovat mitä ihastuttavinta katseltavaa. Oi, kumpa vieläkin tehtäisiin piirrettyjä lapsille jotka olisivat yhtä opettavia, sydämellisiä ja lapsuutta varjelevia. Tässä kaikille, kesäiset toivotukset "Veturi Romashkovasta" piirretyn johdolla. Tuomas Veturista ei varmaankaan tiedetty mitään vielä vuonna 1967...tässäpä siis hänen isoisänsä.



(Tarina kertoo veturista joka aina myöhästelee koska pysähtyy ihailemaan luonnon ihmeitä. Matkustajista aikuiset koittavat hoputtaa veturia aina lähtemään, "mutta jos ei haista ensimmäistä kieloa, myöhästyy koko kevään"...vastaa veturi. Viimeisellä yhtäkkisellä pysähdyksella aikuisetkaan eivät enää tahdo lähteä, "sillä jos he eivät katsele sitä auringonnousua, he myöhästyvät koko elämän."
Asemalla konduktööri miettii junan yhtäkkiä laulavan, ja sen tarkoittavan sitä, että he tapasivat jotain mielenkiintoista.)

Ihanaa kesää kaikille!

perjantai 29. toukokuuta 2009

Knock Em Out

Silläaikaa kun netti pidättäytyi toimimasta useammaksi päiväksi, Pohjoisen Vaimo kunnostautui Äitinä. Raamituksesta riippuen, edellinen voi tarkoittaa mitä tahansa. Tässä taloudessa se tarkoitti esimerkiksi sitä että skipattiin leikkipuisto, minkä sijasta jorattiin olohuoneessa Lily Allenin tahtiin yöpaidat päällä. Isoveli kun rakastaa joraamista, ja vauva rakastaa nauramista hassuille liikkeille.

Ja tässä vaiheessa, joratkaa mukana.




Joraamisen aikana Pohjoisen Vaimon päässä pyörähti pari vakavaa ajatusta näistä pienen pienistä pojista. Voi kun hän osaisi elämän kera, kasvattaa heitä kunnioittamaan naisia ympärillään.

Ihan tarpeeksi on jo niitä miehiä, jotka eivät osaa. Niitä riitti myös ihan liiaksi pienessä kotipitäjässä silloin joskus. Senpä takia kummitädin ohjeet niiden, ei niin kunnioittavien miesten varalta oli tarkkaan muistiinlaitettu. Yksi parhaimmista taisi vilahtaa myös ylläolevassa laulussa. "Minulla on HIV". Toinen hyvinkin mieleenpainuva oli kehoitus laittaa käsi olalle, katsoa sekavan hartaasti silmiin ja kysyä "Veljeni, joko sinäkin olet löytänyt Jeesuksen?"

Onneksi, onneksi, näitä ohjeita ei kuitenkaan ole tarvinnut vielä koskaan tositilanteessa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Päivä sirkuksessa

Sirkukseen pitää lähteä asenteella. Ja hyvillä eväillä. Tietenkin Pohjoisen Vaimolla oli kumpaakin, reilusti. Kaksi litraa vettä, puoli litraa mehua. Lohipiirakoita, rahkatorttuja, pähkinöitä. Vaippoja,puklurättejä, lukemista, kirjoittamista. Kieroa huumorintajua. Paljon deodoranttia. Sanavalmiutta. Ja kaikkein lunkeinta reaggae joustoa polvissa.

Ja siellä sitä sitten oltiin. Pöllähdettiin ovesta sisään ja sukellettiin kiljuvien kakaroiden, karvaisten naisten, naurun ja marmatuksen sekaan. Luovittiin tirehtöörin luota toisen luo, katsottiin kaottisia jonotusvuoro-minäminäminä-esityksiä. Sydämien särkymisiä paikkavoron iskiessä, naisten räiskymistä ja hormoonihuuruista melankoliaa.

Pohjoisen Vaimo pesueensa kera otti sirkuksen etappi kerrallaan. Lohipiirakkaa paloi siinä missä kaloreita, ja hiki tippui noroina lattialle.

Oletteko koskaan koittaneet jonottaa päivää lääkärille venäläisten vastasynnyttäneiden naisten kanssa vauva kainalossa? Kannattaa. Se on eksottiikkaa ja kulttuuria. Siinä on oikeaa, tirskuvaa ja natisevaa tunnetta.

Kuuden-seitsemän tunnin ja neljän eri lääkärin jälkeen pesueen pienin on nyt rokotettu. On saanut lähetteen röntgeniin sekä ultraääneen, eli on selviytynyt kuten pitääkin kerran kuukaudessa tapahtuvasta "mikä sairaus lapsellenne tänään arvotaan"- päivästä. Hänen äitinsä taasen on poistunut yhdestä rakennuksesta haikeana, hämmentyneenä, pieni itku sydämessä. Ihan niinkuin aina pienenä tyttönä sirkuksesta.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Terveellistä elämää

Pohjoisen Vaimo todisti hiekkalaatikon vierellä taas mitä mielenkiintoisinta keskustelua. Mies hoputteli poikasta lähtemään, ettei markkinat ehdi mennä kiinni. Viereinen, aika nuoren ja vetreän oloinen baabusha uteli, mitä perhe aikoo markkinoilta ostaa. "Vihanneksia ja hedelmiä", vastaa Mies.

"Herranjestas! Mitä kaikkea vaarallista niissäkin kuulkaa on! Nykyään kun on niin paljon kaikkia allergioita ja sydänsairauksiakin, oletteko ajatelleet mistä nekin tulevat? Nitraatteja varmasti vihannekset ihan pullollaan! Ja maksasairaudet ovat täällä niin kovin yleisiä, oletteko pistäneet merkille?!"

Mies kuuntelee baabushkan purkausta hiukan hämmästyneenä, ja sanoo ettei hänellä ole mitään vikaa sydämessä, taikka allergian allergiaa. "No hyvä teille, olette onnekkaita! Mutta ajatelkaapas, kaikki se kolesterolikin mistä kokoajan puhutaan, mistä sekin tulee!" Niittaa mummo vielä viimeisenkin vihannesten vastaisen argumenttinsa.
Mies saa poikasen viimein suostuvaiseksi lähtöön, ja Pohjoisen Vaimon perhe starttaa taivaltamaan kohti kolesterolin ja maksasairauksien luvattua maata. Vihannestoria.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Viisuja

Sateisena ja kolkkona päivänä raahautuu puistoon vieläkin kolkompi suomalainen nainen. Kolottaa, ärsyttää, on kylmä, väsyttää. Mutta lasten on leikittävä ja saatava raitista ilmaa. Päästävä lätäköihin läträämään jotta olisi taas hieman lisää pyykkiä.
Ja puistossa on se mukava naapurin nainenkin tärisemässä kahden kivan, tosin varsin riidanhaluisen tyttärensä kanssa. Ja tämän naisen kanssa vaihdetaan aina pari sanaa. Nyt ei kyllä strastuittea pidemmälle jaksaisi keskustella. Mutta on kivaa olla sosiaalinen...kai.
Suomalainen nainen raapii mietteissään päätään, lähestyy haukotellen naapuriaan. Ja suusta ryöpsähtää suomalaisen keskustelun perusoksennus, jota ei kannata koittaa kansainvälisissä ympyröissä. "Oletteko katsoneet euroviisuja?" Naapuri nauraa. Ei ole katsonut. No en ole kyllä minäkään, myöntää suomalainen. Hetkeksi hän unohti että suomalaiset peruskeskusteluaiheet eivät toimi koskaan venäläisten kanssa. Se riittääkin viisuista taas...toivottavasti pitkäksi aikaa.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Henkilökohtainen voitonpäivä

Tänään juhlitaan Venäjällä voitonpäivää (ts.painutaan datsoille tekemään istutuksia). Ei siitä sen enempää.
Eilen oli merkillinen päivä. Tässä kuvailua listamuodossa.

1.Aamuraivareista huolimatta 4v käveli koko päivän toimistosta toimistoon kiltisti rattaiden vieressä ja jutellen mukavia.
2.Verotoimisto löytyi helposti ja nopeasti.
3.Vauva suostui puistoruokailuun, vaikka ei yleensä pidä siitä, että imetyspaikka on outo.
4.Metrossa joka ikiselle asemalle tullessa tai mennessä ilmestyi rattaiden luokse kantoapua. Usein jopa kaksi auttajaa. Yhdellä asemalla sama herrasmies odotti jokaisten portaiden lähellä ja saattoi metroon saakka.
5.Verotoimistosta sai kahden lauseen jälkeen verotodistuksen, vaikka niitä jaetaan vain maanantaista torstaihin. Ei siis perjantaina.
6.Seuraavassa toimistossa virkailija ei mainunnut sanallakaan, että siellä olisi kuulunut olla muutama päivä aiemmin, ja myöhästymisestä voi saada jopa 5000 ruplan sakot. Löi vaan leiman lappuun ja sanoi että valmis on.
7.Mies tuli kahta tuntia aiemmin töistä, joten PV pääsi aikaisin salille.
8.Treineri salilla sanoi tarjoavansa ilmaisen tunnin.

Tämä ei kuulosta siltä kaikkein tyypillisimmältä päivältä kun puhutaan toimistoasioiden hoitamisesta kahden pienen lapsen kanssa. Eikä päivän loppukaan ollut kummoinen. Pohjoisen Vaimo ihmettelee ja katselee taikauskoisena taivaalle, milloinka meteori tippuu hänen päällensä. Se oli henkilökohtainen voitonpäivä. Niitä ei sisälly vuosiin kovin montaa kappaletta.

torstai 7. toukokuuta 2009

Ummikko hädässä

"Venäläisillä on niin käytännönläheisiä tapoja", kertoi eräs korealaisexpatti taannoin. Rouva oli vastikään muuttanut kaupunkiin miehensä kanssa, ja he kumpikin olivat täysin ihmeissään uudesta kulttuurista ja sen kiemuroista. Koti-ikävää tuskin helpotti pariskunnan kielitaidottomuus.

"Kävimme tässä eräänä päivänä Ashanissa ja ylistin miehelleni miten hieno idea onkaan nuo pienet vessat autoon, kun minullakin tulee aina matkalla vessahätä. Olinkin miettinyt aiemmin miten kaupunkilaiset jaksavat istua tunnista toiseen ruuhkissa! Sanoin että meille pitää ostaa samanlainen"
Tässä tarinan vaiheessa Pohjoisen Vaimolla alkaa jo kulmakarvat nykiä tuumivasti. "Ai mitkä ihmeen pienet vessat autoissa?" "Ne pienet vessat mitä koko kauppa oli täynnä ja niitä näytetään mainostettavan jokapuolella. Todella kätevää!" Ylistää korealaisrouva. Pohjoisen Vaimo ei taas oikein saa jutusta millään kiinni, mutta näkee jo mielessään ladojen ja maastureiden takaluukkujen avautuvan ja rouvien kiipeävän korkkareineen helpottamaan hätäänsä. Sitten raksuttaa. "Aaa...ne! Kuule, ne vessat ei ole autoihin, vaan datsoille mainostettuja pieneenkin tilaan mahtuvia kompostoivia vessoja! Kovassa suosiossa juuri nyt, appivanhempanikin hankkivat juuri sellaisen."
Korealaisrouvalla menee ihan selvästi hetki uudelleenkoodata tieto. Hän pyörittelee hieman silmiään ja huokaisee vielä, kuinka kätevä se olisi ollutkaan. Ruuhkasta kun on vaikea päästä nopeaa vessaan.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Miniä metrossa

Päiväkävelyllä tuli ilmi eilen kaikenlaisia totuuksia. Eräs nelivuotias kyseli autonomistajilta outoja autonmerkkejä, ja siinä samalla kertoi että heillä ei ole autoa. "Mama ei osaa ajaa, siksi meillä ei ole". Hyvä että se on nyt muutaman naapurinmiehenkin tiedossa.
Se on jokatapauksessa varsin totta. Autoa ei ole, ei myöskään ajotaitoa kummallakaan vanhemmalla, joten yleiset kulkuneuvot ovat suuressa suosiossa. Kesän tullessa ne ovat vieläkin tärkeämmässä asemassa. Ilman metroa, trollikkaa, bussia, haitaribussia, junaa, raitiovaunua tai marshutkaa tämä lauma ei liiku, ei näe kaupunkiaan, ei tapaa ystäviään, eikä tee hauskoja (ja hikisiä) retkiä tärisevissä, ulisevissa, rämisevissä, pauhaavissa, paukkuvissa, vinkuvissa ja natisevissa, usein niin huonosti ilmastoiduissa kulkuneuvoissa. Samaan aikaan kun tämä perhe kolistelee metrolla perille, istuu toinen vastaavanlainen perhe hienossa ilmastoidussa maasturissaan, ja haaveilee pääsevänsä perille ennen auringonlaskua. Ruuhkassa on rattoisaa!
Vaikka kyllähän siellä metrossakin saa aikansa istua, kun ei ole kyseessä mikään pikkuturun sivukylä. Metrossa paljon matkaavat osaavat varautua kaikenlaisin ajanviettomenetelmin. Lukemista, kännykän räpläämistä, leffojen katselua kaikenlaisilla pikkulaitteilla, netin selaamista, ystävän kanssa supisemista, kanssamatkustajien kyttäämistä. Tällä kyseisellä perheellä on yleensä mukana ajanviettoa sekä vanhemmille että lapsille. Vauva viihtyy toistaiseksi ihan hyvin kun näkee kaikkea uutta. Nelivuotias taas selailee kirjoja, aloittelee matkaeväitä, kiljahtelee tuttujen asemien kohdalla ja ottaa joskus torkut. Isä lukee lehtiä tai kirjoja, ja äiti, mitäs se tekee? Lukee lehtiä, viihdyttää lapsosia, torkkuu tyytyväisenä tai tiedättekö mitä. Neuloo.
Metrossa voi siis tehdä lähes kaikkea, mutta ei siellä kukaan neulo, paitsi tuo ulkomaalainen miniä. Se taas saa anopin pyörittelemään silmiään. Ihan selvästikään tuo ulkomaanelävä ei ole oikein ajassa mukana. Voi mikä...häpeä!

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Erilainen erilaisten joukossa

Aina välillä Pohjoisen Vaimo tuumii katsoessaan pikkupoikaa joka leikkii leikkipuistossa. Tuumiminen saattaa jatkua kotona, ja siihen saattaa sisältyä kynsienpureskelua. (Ei kynnel aikoinaan auttanut, tuskin auttaisi nytkään.)

Tuo pikkupoika puistossa kiinnittää lähes aina huomiota ja ihmettelyä, eikä se johdu ulkonäöstä. Vaan kahdesta kielestä jotka lennossa vaihtavat vuoroaan. Hän on huomannut pojan luokiteltavan erilaiseksi, ja miettii, milloinkahan poika itse tajuaa että muut ajattelevat hänet erilaiseksi. Vai onkohan jo tajunnut.

Erilaisuus ei ollut Pohjoisen Vaimon lapsuudessa mikään rikkaus. Ei siinä pikkukylässä, ei kenenkään muiden mielestä paitsi omien vanhempien, jotka olivatkin koko pikkukylän mielestä erilaisia. Niin oli PV-kin. Ei käyttänyt koskaan Leviksiä, ei vetänyt örvelökännejä eikä voinut selitellä sitä uskonnollisella vakaumuksella, koska sitä ei ollut.

PV on aina karsastanut erityiskouluja ja kansainvälisiä kouluja ja kaikkia muita erikoisuuksia, vaikka yksi sellainen hänenkin elämänsä pelasti. Se on kuin laitettaisiin kaikki hieman tyypillisestä perhe tai kansallisuus taustoista poikkeavat yhteen läjään ja sanottaisiin että "tässä me ollaan, erilaiset". Eikö erilaiset voi olla ihan vaan rauhassa erilaisia siellä ns.tavallisten seassa? Miksi ei voi olla...miksi se ihmetyttää niin paljon?

Nyt hän kuitenkin tuumailee taas, katsoessaan tuota pikkupoikaa leikeissään. Ehkäpä kuitenkin, joskus tulevaisuudessa, tuo poika käykin kansainvälistä koulua. Häntä mietityttää, josko olisikin helpompaa olla yhdessä kirjavassa yhteisössä muiden "erilaisten" kanssa, niin, ettei tarvitsisi selitellä kahtaa ja kolmea kieltään, kertoa vanhemmistaan ja olla joukossa se ainut tai lähes ainut joka on kansainvälisestä perheestä.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Porkkana perjantaiksi

Ehdottomia Venäläisen keittiön makumaailman suosikkeja tässä perheessä ovat kaikenlaiset marinoidut pikku jutut. Kuten vaikkapa seuraava, josta löytyy netistäkin useanlaisia ohjeversioita. Kyseessä on "Korealaiset porkkanat", vaikkakaan korealaiset naapurit eivät porkkanaa tällätavalla syökään.

7-9 reippaankokoista porkkanaa
4-6 reippaankokoista valkosipulinkynttä
1-3tl chiliä
1tl jauhettua korianteria
1tl jauhettua mustapippuria
suolaa
1/2 dl valkoviini etikkaa
1dl oliiviöljyä

Raasta porkkanat raastimen isoimmalla osalla. (oikeasti näistä pitäisi tulla pitkänomaisia, spagettimaisia, eli jos joillain on siihen tarvittava vempain, anti mennä!). Sekoita joukkoon mausteet, purista valkosipulit, lorauta kunnon mojaus öljyä ja sopiva määrä etikkaa. Maistele välillä. Saatat pitää etikkaisemmasta!
Jätä marinoitumaan jääkaappiin vähintään yhden yön yli.
MMMMmmmmm!

torstai 23. huhtikuuta 2009

Avointen ovien päivä

Moskova on kuulemma vaarallinen kaupunki. Siksipä onkin suosittua omistaa lehmänkokoisia vahtikoiria, laittaa kaltereita ikkunoihin (sellaiset jotka saa taatusti poikki vähän ruostuneilla pensasleikkureilla), tai ihan vaan asentaa automaatti haukkumaan oven lähettyville kun on poissa.
Tästä kaikesta huolimatta on niitäkin, jotka eivät lukitse oviaan kun ovat kotona, sekä luottavat ja jopa tuntevat naapurinsa, niin että kaikki hieman vahtivat toistensa puolesta asuntoja.
Pohjoisen Vaimo liittyy aina silloin tällöin tähän huolettomien iloiseen joukkoon. Säännöllisen epäsäännöllisesti, eli silloin, kun Mies nappaa aamulla mennessään kaksi avainnippua taskuunsa. Päivän kululla on silloin kolme vaihtoehtoa- jos ovi on lukossa, on tiedossa rattoisaa sisälläoloa aina iltakymmeneen asti. Jos ovi on taas jäänyt auki, voi istua sisällä ajatellen että joku tuolla varmasti tietää meidän mielenkiintoisista suomalaisista kirjoista, yhdesta Arabian mukista ja kitarasta josta on kielet katkenneet. Miksipä ei siis vartioisi maallista omaisuutta läsnäolollaan. Toisaalta elämään pientä väriä tuo seikkailu miehen toimistolle hakemaan toista avainnippua, tuumien että kyllä nyt yksi akvaariokala roistot selättää.

Tänään Pohjoisen Vaimo valitsi vaihtoehdoista kolmannen. Sai mukavan kävelyn keskustassa, eikä ketään ollut kiinnostanut avoimien ovien päivä eräässä asunnossa eteläisessä Moskovassa. Kyllä täällä olisi silti saanut käydä teet hörppäämässä ja pyykit viikkaamassa. No, ensi kerralla!

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Kulttuuri tutuksi

Mitempä sitä voisi viettää huhtikuisen päivän Moskovassa? Yksi ihan ehdottomia tunnusmerkkejä kevään alkamisesta on sadat ja tuhannet peltikolarit. Liikenteeseen säntää taas lukuisat autoilijat jotka seisottavat ajokkejaan talvikauden ja tämän toisen puolivuotiskauden töppäilevät taasen liikenteessä. Niimpä jos haluaakin päästä kaupungin todellisen luonteen makuun, voi istua yhden huhtikuisen päivän autossa odottamassa miliisejä paikalle pienen peltikolarin jälkeen.

Sen luulisi olevan helppoa kuin heinänteko, mutta pienen kolahduksen kuultuaan, ja parin harmittelevan sanaryöpyn jälkeen appi totesi että tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen autoiluhistoriansa aikana. Ja sitä Moskovan teiltä hänellä jo riittääkin, kolmisenkymmentä vuotta.
Mikäpä muukaan siinä vieressä oli kuin kiiltelevä musta maasturi, Audi, ja kiukkuinen omistaja, joka ei aikonut keskustella muutakuin lakimiehen välityksellä. Pohjoisen Vaimo on useasti ihmetellyt kuinka vastaavien kulkuneuvojen ajajat kuvittelevat Moskovan tukkoisessa liikenteessä aina ajokkinsa pienentyvän. "Minäpä vähän luikahdan tuosta välistä", oli tämänkin episodin ideana. Siitä ei kuitenkaan luikahdettu, vaan Audin ovenkulma sai pienen kaunesvirheen kohdatessaan Ladan sivupeilin.

Siinäpä sitten istuskeltiin, kuunneltiin radiota, katseltiin välillä setä Leninin patsasta ja välillä Venäjän Oikeusministeriön seiniä, vaan eipä se maisema muuttunut mielenkiintoisemmaksi. Kolmisen tunnin kuluttua paikalle ajoi miliisi vieläkin vanhemmalla Ladalla ja alkoi hyväntuulisesti mittailla auton ympäristöä, teki pari merkintöä, laittoi apen täyttämään pari paperia, ja sitten kaikki olikin ohi parissakymmenessä minuutissa.
Näin sitä tuli pakollinen osio Moskovan kaupunki- ja autoilukulttuurista tutummaksi. Mielenkiintoista ja opettavaa? Tuskimpa.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pieni Välihuomautus

Eh...
On tilanteita joissa on kiva näytellä ettei ymmärrä venäjää. Saattahan sitä olla että pari sanaa jääkin vajaaksi, vaikka kokonaiskuva on täysin sisäistetty. Mutta, tähän voisi ylöskirjoittaa, muistiinlaittaa ja huomauttaa seuraavaa vastaavaa kertaa varten:
temppua ei kannata kokeilla jos on juuri tulossa lehtikiskalta tuoreimmat painokset näkyvästi kainalossaan. Saattaa jäädä tilanteesta vähän outo maku suuhun, tiedättehän...
Sillälailla tänäaamuna!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Moskovan Puistojen Kaunotar

Hei kaikki kaunottaret! Moskovan Puistojen Kaunotar-kilpailu hakee osallistujia. Jos olet iältäsi 15-65 vuotias nainen, tyrmäävällä ulkonäöllä ja vieläkin tyrmäävämmällä itsetunnolla varustettu, olet juuri etsimämme! Kilpailu käynnistyy toukokuun alussa kaikissa Moskovan puistoissa, sekä nähtävyyspaikoilla. Ainoa asia mitä Sinun tulee tehdä, on hakeutua nähtävyyden/patsaan/muurin/sillan eteen poussaamaan tietäen, että olet huomattavasti kauniimpi ja mielenkiintoisempi kuin yksikään nähtävyys tai puisto. Plussana huomioidaan että ympärilläsi pörrää muutama sukulaisesi pienine räpsykkäkameroineen valokuvaamassa, sekä turistijoukko joka koittaa kuvata takanasi olevaa nähtävyyttä.
Kilpailuaika on välillä toukokuu-syyskuu. Palkintona saat vielä rautaisemman itsetunnon, sekä Jos tosielämässä vastaavaa tapahtuu, voi mallimaailman kykyjenetsijä bongata Juuri Sinut, kun poseeraat Tsaarinpuiston suihkulähteiden edessä. Toivotamme Sinulle parasta onnea, ja huomautamme että vielä on kuukausi aikaa opetella poussaamaan niinkuin Cosmopolitanissa. Et eikun lehtikiskalle!

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Säästötoimenpide

Venäjällä asuminen on yhtä paperien pyörittelyä. Kaikki tärkeät asiat on paperilla, ei tietokoneilla. Ja kaikkien niiden papereiden kanssa saa juosta moninaisissa toimistoissa, tehdä aina vaan uusia kopioita, käännöksiä, varmistuksia...
Tänään oli vuorossa lyhyt käynti käännöstoimistossa.

Pienen pienet portaat alas sokkeiloiseen kellariin jossa on kaikenlaista putiikkia. Ja käännöstoimisto. "Kaikki kielet", se mainostaa. "Päivää, käännättekö myös suomen kielelle?" Kysyy Pohjoisen Vaimo kumartuen pikku koppiin. "Kyllähän me käännämme, mutta se on todella kallista meillä." Vastaa nainen. "No, tämä pitäisi kuitenkin saada käännettyä, että minkäs teet." Toteaa Pohjoisen Vaimo. "Se on tosi kallista. Ettekö osaa kääntää sitä itse?" Kysyy toimiston nainen. Pohjoisen Vaimo katsoo häntä hölmistyneenä. "Osaan, mutta se pitää olla virallinen käännös." "No, ei muutakuin kääntäkää se kotona, tuokaa tänne ja me tulostamme sen ja pistämme siihen leimamme, säästätte paljon rahaa."

Ahaa. Tämäkin toimii tähän malliin. Sokkelikosta poistuu hämmentynyt ulkomaalainen, ihmetellen taas uutta paikkaa missä ollaan kummallisen huolestuneita asiakkaiden rahankäytöstä. Ei tajua hän, ei.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Avohoitoa

Täälläpäin ihan hyvinvointivaltio-naapuri Suomen tapaan, mielenterverveys potilaat nauttivat aika suurissa määrin avohoitoa. Eli lampsivat pitkin katuja. Tai heittelevät parvekkeelta tomaatteja niskaan. Avohoitopotilaat yhdistettynä yleiseen tapaan, että tuntemattomille voi ihan hyvin jutella (varsinkin lapsista), synnyttää silloin tällöin mielenkiintoisia tilanteita.

Eräänä kauniina maaliskuisena iltana Pohjoisen Vaimo pesueineen tepastelee kohti viereistä ostoskeskusta. Portaikossa seurueen pysäyttää pieni kurttuinen, lähes halattavan näköinen baabushka. "Kuinkas vanha tämä poika on, neljä vuotias?" Niin on, vastaa ylpeä äiti. "Ja rattaissa, kuinka vanha?" Vauva on kaksi kuukautta, kertoo tämä äiti iloisena. "Ja se kanssa on, poika?" Niin on, poika. "Voi herranjumala! Mikä säälittävä nainen tuollainen!" Pyrskähtää lähes halattava baabushka, ja lähtee nauraen köpöttelemään portaita alas.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Ostoslista

Pohjoisen Vaimo on muutamassa vuodessa alkanut ymmärtää, että asiat jotka toistavat itseään taitavat olla piintyneitä tapoja. Hitaastilämpiävänä Hän on myös hiljattain tajunnut sen että ehkäpä niille voi tehdä jotain. Ostoslistoja voi muuttaa.
Epäselvää toistaiseksi on, kuinka pitkä prosessi on kyseessä, ja miten se käytännössä toteutetaan. Jos tapaukseen liittyisi vain yksi nelihenkinen perhe eräästä Moskovan lähiöstä, juttu voisi olla helppo nakki, mutta sen perheen Aviomiehen selustaa näyttää tukevan ainakin satamiljoonaa muuta. Katsokaapas.

Kauppareissulta mukaan ikäänkuin lipsahtaa jokainen kerta yhtä askarruttavat tuotteet. Nippu kevätsipulia. Samanmoinen nippu tuoretta tilliä. Ja kerta kiellon päälle, tuore puska petruskaa (persiljan mauton sukulainen). Eikä siinä vielä kaikki!
Jokaisen kodin jääkaappiin kuuluu myös olennaisena osana puolen kilon pönikkä smetanaa, sekä tuhti määrä majoneesia. Mutta mihin näitä kaikkia tarvitaan, sitä salaisuutta ei yksikään venäläinen ole vielä kertonut.

Koska Pohjoisen Vaimo ei ole saanut käsiinsä vielä yhtäkään ruokaohjetta joka selittäisi jääkaapin sisällön, on improvisointi ollut ainut oljenkorsi. Siitäkin huolimatta smetana on yleensä ehtinyt pilaantua, majoneesin käyttöaikaa on pidennetty vaaran rajamaille asti, ja petruska nippuja löytyy sieltä täältä kellastuneena. Kaikkien näiden tuotteiden käyttövinkkejä on myös jaettu ulkomaalaisten ystävättärien kanssa ahkerasti, vaikkei se ole tilannetta paljon parantanut. Jopa erittäin kokenut ammattilaiskokki on tunnustanut, ettei oikein enää tiedä mitä tehdä. Joten nyt, lukijakunta, ohjeenne otetaan vastaan!

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Muovipussirakkautta

Olipa moskovalainen nainen missä tahansa evoluutio kehityksensä vaiheessa, pieni suloinen hiekkalaatikolla leikkivä tyttö, pitkäsäärinen itsetietoinen nuori nainen, tai jo pieneksi, kumaraksi ja pyöreäksi muuttunut baabushka, on hänellä yhteinen tekijä kaikkien muiden naisten kanssa.
Hän rakastaa muovipusseja. Hän rakastaa muovipusseja niin paljon, että Guccin käsilaukkukin saa sellaisen seurakseen käsivarrelle.
Metro on hyvä bongauspaikka mielenkiintoisille muovipusseille. (Ja paljon muullekin mielenkiintoiselle). Jos on päässyt käymään Las Palmasin ostoskeskuksessa, on 5v sitten tapahtunutta matkaa hyvä muistella jo hiukkasen kauhtunut muovipussi kainalossaan. Vieläkin vanhempaa tekoa näyttää olevan nuoren naisen kainalossa puristuksissa oleva pussi joka on varustettu Tom Cruisen kuvalla. Silloin tällöin on mahdollisuus bongata myös pusseja joissa lukee esim. "Seppälä", tai "S-Market".

Kerran tuli vitsinä Miehelle heitettyä, että täältä löytyy taatusti muovipussi kioskejakin. No eikä löydy, väitti Mies (koska kyllähän HÄN tuntee kotikaupunkinsa). No onhan niitä, Pohjoisen Vaimo löysi sellaisen yhdellä kaupungin ympäri nuuskimisretkellään. Metreittäin muovipusseja erilaisilla kuoseilla, kuvilla ja teksteillä!
Näin vaikeina taloudellisina aikoina Pohjoisen Vaimo aikookin kunnostautua, vetää palttoot niskaansa ja liittyä baabushkoiden riviin metriksen lähistölle. Hänellä nimittäin löytyy kaapista hyvinkin eksoottinen muovipussikokoelma, kattaen Suomesta, sekä muutamista muista Euroopan maista kaupankäynnin yhteydessä saavutettuja voittoja, eli kultaa muovin muodossa. Ruplat jo ihan kiiltelevät silmissä, täältä tullaan, muovipussirakastajat!

torstai 5. maaliskuuta 2009

Katkeran tilitystä

Linnut alkaa lirputtaa, harvinainen suuri valoilmiö nousee useammin taivaalle, koirankakka pukkaa esiin lumesta. Se on SE. Se alkaa olla! Mahtista.
Pohjoisen Vaimo vaunuilee trendikkäiden mammojen tavoin aina lintulammen ympäri, ja vaikka kohtalotoverit käyvätkin manikyyreissä (hitto vie, alaovessa oli mainos, se maksaa vaan 300 ruplaa!), ulkoiluttavat trendilaukkujaan ja vetäisevät pian minihameet päälle päivittäiselle vaunulenkilleen, ei se tee tätä kaupunkia trendikkääksi. Ei suomalaisille.
Mikäs himputin juttu se on, että tässä vaiheessa IHAN taatusti pirisee puhelimet ulkosuomalaisille kaikkialle Eurooppaan kesälomamatkailu majoituksen toivossa, mutta ei Moskovaan? Tämä paikka kelpaa vain bisnes vierailuille tai poliittisesti valveutuneille yliopisto-opiskelijoille, siilihiuksisille kireäilmeisille maailmanpelastaja naisille? (Ja tässä vaiheessa anteeksi kaikille jotka kuvittelevat että PV tarkoittaa juuri Teitä. Olette väärässä.)
Saattaa olla kuitenkin että tuleva kesä tuottaa poikkeuksen. Ilmassa väreilee pieniä mahdollisuuden hiutaleita muutamasta vierailijasta kotomaasta päin, ja jopa paljon kauempaa, joista kukaan ei täytä ylhäällä olevia kriteereitä. Ihan uskomatonta. Se olis sitten eka kesä, eka kerta.

torstai 19. helmikuuta 2009

Arvauskeskuksesta päivää

Vauva elämään kuuluu aina vakiona säännölliset lääkärillä, neulolassa tai poliklinikalla käynnit, ihan miten sitä missäkin kutsutaan. Täällä se on poliklinikka. Perusterveydenhuolto on ilmaista kaikille kansalaisille, ja Tuhinallakin on nyt omalääkäri lähimmällä poliklinikalla.
Ensimmäisenä neljänä viikkona kotiin tuli lääkäri ja terveyssisar vuorotellen vuoroviikoin, sen jälkeen on alkanutkin ramppaaminen siihen toiseen suuntaan.

Pohjoisen Vaimolla on erityinen rakkaus-vihasuhde paikallisiin lääkäreihin. Toisaalta on ihastuttavaa että tavan lääkäri kirjoittaa homeopaattisen lääkereseptin, toisaalta pyörryttävää kuulla ensimmäiseltä lääkäriltä omaavansa kystan, ja seuraavalta että "sehän on ihan tavallinen elimen osa joka kuuluu tuohon osaan kehoa, eikä mikään kysta". Ja naurua päälle.

Tuhinan lääkärikäynnit ovat alkaneet lähes yhtä mielenkiintoisissa merkeissä. Ensimmäisellä poliklinikka käynnillä oli juhlallisesti mukana koko perhe, kuulemassa täysin arvaamattomia uutisia. Peruslääkärin tsekatessa painoa ja pituutta ja tehdessä peruskysymyksiä vatsantoiminnasta, nukkumisesta ja kaikesta muusta tärkeästä, pamahti uudenlainen totuus vasten vanhempien kasvoja. "Vauva on liian lihava, painoa pitäisi olla 300g vähemmän! Tästedes pojalle pitää antaa sitten vähemmän maitoa!" Eikä siinä vielä kaikki..."Syökö vaimonne paljon kalaa ja porkkanaa? Pojalla on selvästi kala tai porkkana-allergia, sillä kasvot ovat täysin näppyjen peitossa!" Pohjoisen Vaimo pidätteli nauruaan ja sihisi hämmentyneen Miehen korvaan että vauvalla on hormoninäppyjä, jotka johtuvat rintaruokinnasta.

Seuraava käyntikerta huumorikeskukseen onkin reilun viikon päästä. Pohjoisen Vaimo odottaa jo riemulla, ja ruokkii edelleen lihavaa vauvaa ihan niin paljon kuin vauva tahtoo.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Ilkosen alasti

Helmikuu on se vuoden kylmin kuukausi. Ainakin pitäisi olla. Tasan kaksi vuotta sitten se pitikin ehdottomasti paikkansa, ja Pohjoisen Vaimon perhe hytisi -35 asteisessa Moskovan lähiössä, reistailevan keskuslämmityksen kera. Tänä talvena on vaikea uskoa samanlaisia lukuja enää todennäköiseksi...
Mutta vaikka mittari helisisi kappaleiksi miinusasteista, Pohjoisen Vaimo ei kaipaa saunaa. Näin on, vaikka rakkaus saunaa kohtaan tuntuu olevan koodattu jokaisen suomalaisen vereen. Saunassa ei ole hyvä hengittää. (ja huom, on kokeiltu kaikenlaiset saunamuodot savusaunoista itserakennettuihin telttasaunoihin! Ja siltikin, hengittäminen ei ole helppoa. Siis niissä saunoissa) Ilkosen alasti puupenkin päällä istuminen ja hikoileminen ei ole myöskään kovinkaan viihdyttävää.

Venäjältä löytyy kyllä saunoja. Moskovasta voi vuokrata useasta paikasta itselleen ja seurueelleen saunan illaksi. Saunominen on siis tuttua, mutta jonkintakia usealle sauna ei johda mieleen puhtautta ja raikkautta, vaan epämääräistä maksettua naisseuraa. Venäläiset liittyvät myös siihen ulkomaalaisten voivottelijoiden kuoroon-saunassahan ollaan alasti! Yök!

Pohjoisen Vaimon ymmärrys häveliäisyyttä kohtaan on kasvanut suuresti matkustelun kautta. Nyt hän ymmärtää miksi on mukava kietaista pyyhe ympärille saunaan mennessä tyttöporukalla. Hän ei myöskään suitsuta saunomisen ihanuutta ulkomaalaisille, eikä kanna minkäänlaista ylpeyttä suomalaisesta tavasta olla niin sinut alastomuuden kanssa. Omien sukulaistensa rentous kävellä asuntoa ympäri pelkät kalsarit jalassa tullessaan saunasta (olipa kyseessä sitten mies tai nainen) kun hänen Miehensä on paikalla, ei aiheuta ylpeyttä omasta kotimaasta. Ainoastaan pakonomaisen fiiliksen juosta kauas pois. Lujaa.

On toki uudessakin kotimaassa ihmetyksensä. Yksi yhtälö ei koskaan tunnu summaavan. Alastomuus on ei-ei, mutta samalla lapsille suunnatun tietovisan vetäjä voi pitää läpinäkyvää sifonkipaitaa ja lasten lelukaupan myyjättärellä on päällään tuskin mitään. Puhumattakaan sen kalliin ja suositun laboratorion hoitajattaren asuvalinnasta. Niin. Siis ei puhuta siitä.
Eihän ne kuitenkaan ole ilkosen alasti.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Lahjoja

Vauvoissa on puolensa, ehdottomasti. Hurmaavan tuhinan, pitkäkestoisen sattumanvaraisten asioiden tapittelun, yllärikiljahdusten ja hassujen kurkkuäänien lisäksi he tuovat kotiin jotain muutakin uutta. Nimittäin lahjoja.
Kolmikymppisten ihmisten elämässä lahjoja ei enää niin vaan tipukkaan. Niitä tulee jos itse ostaa. Ja tähän kivan poikkeuksen tekee vauvantulo. Kiitos Tuhina!

Ensimmäisenä ennättää leikkipuistossa naapurin korealaistäti nykimään hihasta. Hei, odota! Minä ostin vauvalle lahjan, kipaisen hakemassa kotoa. Ja sieltä täti tulla viilettää kassi kainalossa. Ihanan rapisevan vaaleansinisen paperin sisällä on jotain, mitä "koreassa aina annetaan vauvoille". Kaksiosainen pyjama, ranskalaisen lastenmuodin huipusta. "Onkohan se hieman liian iso", miettii täti ja kurkistaa vaunuihin. Saattaahan se olla, tuumii Pohjoisen Vaimo. "Minä kun ajattelin että sinulla on aina niin isoja poikia", täti vielä jatkaa. Niin, tottahan se on, sanoo Pohjoisen Vaimo. Kokolapussa lukee "100cm, 16kg".

Postin kautta lahjoja on myöskin tupsahdellut muutamia. Parin käytännön painavan syyn takia Perheen postit matkaavat aina anoppilaan, ja anoppilasta lähtee puhelu sisältäen iloisia uutisia. "Teille on tullut paketti, näyttää olevan Saksasta, tuon sen huomenna", kertoo appi. Ja toden totta, appi karauttaa seuraavana päivänä Lada Samaransa pihaan. Pohjoisen Vaimo on lähes tyytyväinen tähän erinomaiseen palveluun. MUTTA sillä on suuri miinuspuolensa. "Oi, katsokaapas, tässä se nyt on. Ensin siinä on isoveljelle joku lelu, katsoppas, eikö ole hieno, siellä on traktori sisällä", aloittaa appi. "Ja sitten siinä alla on vauvalle tuollainen asu, eikös ole kiva, ja sen jälkeen, äidillekin on jotain, sai paidan, ajatelkaapas!"
Pohjoisen Vaimo virittelee väkinäistä hymyä kasvoillensa. Katsokaapas hyvä herra (hmm...asiasta on mainittu hyvinkin yli kymmenen kertaa). JOS paketissa on miniän nimi päällä, niin...se on varmaan sitten osoitettu- miniälle??

lauantai 31. tammikuuta 2009

Itseriittoista

Kitinän ja vauvankakan keskeltä, hiukset sekaisin ryntää Pohjoisen Vaimo tietokoneelle lähes keskiyöllä. Pitää nimittäin muistaa onnitella Itseään.
Hän, joka ei ole koskaan ole ollut kuuluisa pitkäjännitteisyydestään tai saanut kirjoitettua oman elämänsä muistelmia, gradua, tohtorin tutkintoa tai yhtään niistä kirjoista valmiiksi joita murrosikäisenä aloitti, on pitänyt vuoden blogia!

Uskomatonta. Pohjoisen Vaimo on kovasti tykännyt. On tykännyt niin paljon että tekstejä ja aiheita olisi vaikka millä mitalla, kunhan laiskurina saisi niitä tasaisin väliajoin postattua. Hän on myös koko vuoden harkinnut uuden digikameran ostamista, jotta voisi joskus liittää hauskoja kuvia postauksiinsa, olemassaoleva kun on rikki. Kuvia siis tiedossa seuraavan parin vuoden sisällä. Nyt jo jännittää!

Hänen mielestään on rentouttavaa ja luovaa istua koneen ääreen ja makustella tekstiä hassuista ja monenlaisista aiheista. Kaikkeen tähän Hän tosin haluaisi aina parin tunnin rauhan itselleen. Ja se onkin hieman harvinaista.

Mutta koska blogi alkoi vuosi sitten tammikuussa, synttäreitä pitää siis juhlia.
Tässä juhlinnan kunniaksi yksi Pohjoisen Vaimon ykkössuosikeistä Venäjänmaan musiikkikeitaalta. Klippi on Neuvostoaikaisesta musaohjelmasta. Laulussa kerrotaan "minä uskon" (kirkkaampaan huomiseen...)



maanantai 26. tammikuuta 2009

Eksotiikkaa etsimässä

Joskus, jos Moskova ei vain nappaa, ja tekisi mieli olla jossain muualla missä rännän ja kuran sijaan voi katsella palmupuiden lepatusta ja delfiinien tanssia, voi tehdä kotikaupunkiinsa eksotiikkaretkiä. Sillä kaikkialtahan Sitä löytyy, kunhan tietää minne mennä.

Pohjoisen Vaimolla on otsikon alla kaksi suosikkipaikkaa, jotka täyttävät taatusti kaipuufiiliksen, jos haluaa tuntea olevansa Aivan Ulkomailla. Ensimmäinen niistä löytyy monestakin osasta kaupunkia, mutta käytännöllisyyden vuoksi PV vierailee niistä lähimmällä. Jarmarka! Kesästä talveen, koko viikon auki oleva tori, josta löytää etsimänsä lisäksi myös kaiken ylimääräisen. Lähimmällä Jarmarkalla on vielä jännitysmomenttinsa. Sitä ollaan sulkemassa uuden ostoskeskuksen alta, ja tori on kutistettu jättikoostaan paljon pienemmäksi- vaikka myyjät eivät ole minnekään hävinneet. Rakennustyömaan puristuksessa elävä monikansallinen tori on erityisen jännittävä etenkin myöhään illalla, jolloin kuivattujen kalojen ja jäätyneiden mandariinien seassa heikossa valaistuksessa ja monien kielien sekamelskassa voi pienelläkin mielikuvituksella varustettu henkilö kuvitella olevansa suuressa hengenvaarassa. Ainaisen jäätävän talvituulen piiskatessa kasvoja, myyjien aksentoituneen venäjän pulputessa myyntipuheitaan, voi nurkan takana olla pystyssä olevan ruostuneen naulan lisäksi sätkää poltteleva hemmo puukko ojossa. Jos jossain voisi kuvata hyvän salapoliisisarjan, se olisii juuri tämä!

Toreilla on ihana ajelehtia. Ruuhka-aikaan se on myös tuskaista. Talvella se on lähinnä typerää, kesäkuumalla rasittavaa. Jarmarkat ovat eniten eläkeläisväestön suosiossa, saahan sieltä elintarvikkeet aina halvemmalla kuin kaupasta. Ja jos metrossa tuumailee ihmetyttää mistä leidit ovat löytäneet...nuokin järkytykset päällensä, voi yleensä syyttää Jarmarkkaa!

Jarmarkat ovat Kiinalaisten Kaatopaikkoja. PV voi kuvitella mielessään vaatetehtaat jotka tuottavat merkkivaatteita ja lastaavat ne laivoihin menemään maailmalle, ja kaikki maanantaikappaleet ja muut mielenvinksaumat lähetetään Moskovan toreille.
Hyllyt pursuavat toistaan ihmeellisempiä muotiluomuksia alle tuhannella ruplalla. Perinteisen kiinalaisen vaate ja (erittäin vaarallisen) muovilelukokoelmien lisäksi voi kuitenkin joukosta löytää myös kivoja puukäsitöitä, mummojen kutomia huiveja ja sukkia ja niitä tyypillisiä venäläisiä tuohesta tehtyjä kippoja ja kuppeja.

Olettepa tulossa tänne kesällä tai talvella, sisältyköön kierrokseenne edes yksi kunnon Jarmarka! Siinä on sitä..elämisen makua!

(eksotiikka kohde nro.2 tulee seuraavassa postauksessa!)

maanantai 12. tammikuuta 2009

Uusi elämä

Pohjoisen Vaimon lähellä, melkein ihossa kiinni muttei enää kohdun lämmössä, tuhisee nyt poikavauva. Tuhina päätti tulla vauhdikkaasti maailmaan venäläisenä joulupäivänä Eteläisessä Moskovassa, hyvin kiireisessä synnytyssairaalassa.

Päivä alkoi aamuvarhain vesien menolla josta lähtikin sitten supistusten sarja käyntiin. Appi ja anoppi kurvasivat Ladallaan pihaan ja sairaalaan saavuttiin samalla menopelillä kahdeksan aikoihin. Vastaanotto oli karu ja nuiva. Kaksi ekaa tuntia täyteltiin papereita ja ihmeteltiin toimistossa, miksi Pohjoisen Vaimo ei istu alas ja kerro tietojaan rauhassa, vaan karjuu tuolla tavalla ja nyrkkeilee seinää. Mies täsmensi useaan otteeseen että Vaimolla on synnytys käynnissä ja supistelee kovasti ja sattuu, johon hoitajat kysyivät että sattuukohan sitä. Siinä vaiheessa kun ulkomaanrouva oli jo valmis tirpaisemaan toimistontätejä turpaan, tuli pelastus ja synnytysosaston ihanat kätilötädit tulivat hakemaan synnytyshuoneeseen.

Synnytyshuoneessa rouva rukoili jo kokovartalopuudutusta tai nuijanukutusta, kunhan kivuistaan pääsisi. Ei kuulemma onnistu, tavallista kipulääkettä kyllä saa jos haluaa. Napakat ja sydämelliset kätilötädit olivat kuitenkin suurin kivunlievitys apu mikä tehosi. Tai ainakin auttoi jaksamaan aina seuraavaa kipuaaltoa kohti. Pohjoisen Vaimo lähettääkin maailman suurimmat halaukset ja kiitokset noille tädeille, sillä hän ei ole eläissään kokenut yhtä vahvaa läsnäoloa ja apua, kuin noilta hienoilta kätilöiltä saamaansa. Venäläinen sydän on suuri!

Puolitoista tuntia synnytyshuoneessa huudettuaan vaihtui huuto hyeenamaisesta naisen huudosta vauvan ensirääkäisyyn ja kipuhelvetti oli ohi. Kello näytti yli yhtätoista, ulkona sateli hiljalleen lunta ja tärisevän rouvan syliin nostettiin sinipunainen iso poikavauva. Kätilöt naureskelivat ja arvuuttelivat painoa, kunnes puntari kertoi kaikkien arvausten olleen alakanttiin, 4.5kg ja 57cm!

Päivä vierähti synnytysosastolla naisten karjaisuja ja syntyvien vauvojen itkuja kuunnellen. Lapsivuodeosastot olivat täynnä, ja seuraavat huoneet vapautuisivat viideltä. Viideltä kuitenkin selvisi että huoneet vapautuvatkin seuraavana päivänä. Pari vapaata synnytyshuonetta oli jo täynnä vastasynnyttäneitä naisia ja uusia vauvoja kuulosti tulevan muutamia tunnissa. Pohjoisen Vaimo alkoi hermostua, ja hälytti Miehen paikalle. He menevät sitten kotiin yöksi jos täällä ei ole tilaa.
Miehen avattua sanaisen arkkunsa ilmestyikin vapaa huone tuosta vaan. Ovella oli ollut lappu "ei saa antaa kellekään"...

Huone oli mitä mainioin, kuin hotellissa. Lääkärit ja sairaanhoitajat olivat lämpimiä ja avuliaita ja neljä päivää lapsivuodeosastolla meni rauhallisesti levähtäen. Nyt Pohjoisen Vaimo ja Tuhina ovat kotona, uusi Isoveli ihmeissään, Mies takaisin töissä uudenvuodenloman loputtua. Tästä alkaa Uusi elämä hieman isompana perheenä, kiitollisena, siunattuna ja väsyneenä tuumii Pohjoisen Vaimo.