torstai 19. helmikuuta 2009

Arvauskeskuksesta päivää

Vauva elämään kuuluu aina vakiona säännölliset lääkärillä, neulolassa tai poliklinikalla käynnit, ihan miten sitä missäkin kutsutaan. Täällä se on poliklinikka. Perusterveydenhuolto on ilmaista kaikille kansalaisille, ja Tuhinallakin on nyt omalääkäri lähimmällä poliklinikalla.
Ensimmäisenä neljänä viikkona kotiin tuli lääkäri ja terveyssisar vuorotellen vuoroviikoin, sen jälkeen on alkanutkin ramppaaminen siihen toiseen suuntaan.

Pohjoisen Vaimolla on erityinen rakkaus-vihasuhde paikallisiin lääkäreihin. Toisaalta on ihastuttavaa että tavan lääkäri kirjoittaa homeopaattisen lääkereseptin, toisaalta pyörryttävää kuulla ensimmäiseltä lääkäriltä omaavansa kystan, ja seuraavalta että "sehän on ihan tavallinen elimen osa joka kuuluu tuohon osaan kehoa, eikä mikään kysta". Ja naurua päälle.

Tuhinan lääkärikäynnit ovat alkaneet lähes yhtä mielenkiintoisissa merkeissä. Ensimmäisellä poliklinikka käynnillä oli juhlallisesti mukana koko perhe, kuulemassa täysin arvaamattomia uutisia. Peruslääkärin tsekatessa painoa ja pituutta ja tehdessä peruskysymyksiä vatsantoiminnasta, nukkumisesta ja kaikesta muusta tärkeästä, pamahti uudenlainen totuus vasten vanhempien kasvoja. "Vauva on liian lihava, painoa pitäisi olla 300g vähemmän! Tästedes pojalle pitää antaa sitten vähemmän maitoa!" Eikä siinä vielä kaikki..."Syökö vaimonne paljon kalaa ja porkkanaa? Pojalla on selvästi kala tai porkkana-allergia, sillä kasvot ovat täysin näppyjen peitossa!" Pohjoisen Vaimo pidätteli nauruaan ja sihisi hämmentyneen Miehen korvaan että vauvalla on hormoninäppyjä, jotka johtuvat rintaruokinnasta.

Seuraava käyntikerta huumorikeskukseen onkin reilun viikon päästä. Pohjoisen Vaimo odottaa jo riemulla, ja ruokkii edelleen lihavaa vauvaa ihan niin paljon kuin vauva tahtoo.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Ilkosen alasti

Helmikuu on se vuoden kylmin kuukausi. Ainakin pitäisi olla. Tasan kaksi vuotta sitten se pitikin ehdottomasti paikkansa, ja Pohjoisen Vaimon perhe hytisi -35 asteisessa Moskovan lähiössä, reistailevan keskuslämmityksen kera. Tänä talvena on vaikea uskoa samanlaisia lukuja enää todennäköiseksi...
Mutta vaikka mittari helisisi kappaleiksi miinusasteista, Pohjoisen Vaimo ei kaipaa saunaa. Näin on, vaikka rakkaus saunaa kohtaan tuntuu olevan koodattu jokaisen suomalaisen vereen. Saunassa ei ole hyvä hengittää. (ja huom, on kokeiltu kaikenlaiset saunamuodot savusaunoista itserakennettuihin telttasaunoihin! Ja siltikin, hengittäminen ei ole helppoa. Siis niissä saunoissa) Ilkosen alasti puupenkin päällä istuminen ja hikoileminen ei ole myöskään kovinkaan viihdyttävää.

Venäjältä löytyy kyllä saunoja. Moskovasta voi vuokrata useasta paikasta itselleen ja seurueelleen saunan illaksi. Saunominen on siis tuttua, mutta jonkintakia usealle sauna ei johda mieleen puhtautta ja raikkautta, vaan epämääräistä maksettua naisseuraa. Venäläiset liittyvät myös siihen ulkomaalaisten voivottelijoiden kuoroon-saunassahan ollaan alasti! Yök!

Pohjoisen Vaimon ymmärrys häveliäisyyttä kohtaan on kasvanut suuresti matkustelun kautta. Nyt hän ymmärtää miksi on mukava kietaista pyyhe ympärille saunaan mennessä tyttöporukalla. Hän ei myöskään suitsuta saunomisen ihanuutta ulkomaalaisille, eikä kanna minkäänlaista ylpeyttä suomalaisesta tavasta olla niin sinut alastomuuden kanssa. Omien sukulaistensa rentous kävellä asuntoa ympäri pelkät kalsarit jalassa tullessaan saunasta (olipa kyseessä sitten mies tai nainen) kun hänen Miehensä on paikalla, ei aiheuta ylpeyttä omasta kotimaasta. Ainoastaan pakonomaisen fiiliksen juosta kauas pois. Lujaa.

On toki uudessakin kotimaassa ihmetyksensä. Yksi yhtälö ei koskaan tunnu summaavan. Alastomuus on ei-ei, mutta samalla lapsille suunnatun tietovisan vetäjä voi pitää läpinäkyvää sifonkipaitaa ja lasten lelukaupan myyjättärellä on päällään tuskin mitään. Puhumattakaan sen kalliin ja suositun laboratorion hoitajattaren asuvalinnasta. Niin. Siis ei puhuta siitä.
Eihän ne kuitenkaan ole ilkosen alasti.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Lahjoja

Vauvoissa on puolensa, ehdottomasti. Hurmaavan tuhinan, pitkäkestoisen sattumanvaraisten asioiden tapittelun, yllärikiljahdusten ja hassujen kurkkuäänien lisäksi he tuovat kotiin jotain muutakin uutta. Nimittäin lahjoja.
Kolmikymppisten ihmisten elämässä lahjoja ei enää niin vaan tipukkaan. Niitä tulee jos itse ostaa. Ja tähän kivan poikkeuksen tekee vauvantulo. Kiitos Tuhina!

Ensimmäisenä ennättää leikkipuistossa naapurin korealaistäti nykimään hihasta. Hei, odota! Minä ostin vauvalle lahjan, kipaisen hakemassa kotoa. Ja sieltä täti tulla viilettää kassi kainalossa. Ihanan rapisevan vaaleansinisen paperin sisällä on jotain, mitä "koreassa aina annetaan vauvoille". Kaksiosainen pyjama, ranskalaisen lastenmuodin huipusta. "Onkohan se hieman liian iso", miettii täti ja kurkistaa vaunuihin. Saattaahan se olla, tuumii Pohjoisen Vaimo. "Minä kun ajattelin että sinulla on aina niin isoja poikia", täti vielä jatkaa. Niin, tottahan se on, sanoo Pohjoisen Vaimo. Kokolapussa lukee "100cm, 16kg".

Postin kautta lahjoja on myöskin tupsahdellut muutamia. Parin käytännön painavan syyn takia Perheen postit matkaavat aina anoppilaan, ja anoppilasta lähtee puhelu sisältäen iloisia uutisia. "Teille on tullut paketti, näyttää olevan Saksasta, tuon sen huomenna", kertoo appi. Ja toden totta, appi karauttaa seuraavana päivänä Lada Samaransa pihaan. Pohjoisen Vaimo on lähes tyytyväinen tähän erinomaiseen palveluun. MUTTA sillä on suuri miinuspuolensa. "Oi, katsokaapas, tässä se nyt on. Ensin siinä on isoveljelle joku lelu, katsoppas, eikö ole hieno, siellä on traktori sisällä", aloittaa appi. "Ja sitten siinä alla on vauvalle tuollainen asu, eikös ole kiva, ja sen jälkeen, äidillekin on jotain, sai paidan, ajatelkaapas!"
Pohjoisen Vaimo virittelee väkinäistä hymyä kasvoillensa. Katsokaapas hyvä herra (hmm...asiasta on mainittu hyvinkin yli kymmenen kertaa). JOS paketissa on miniän nimi päällä, niin...se on varmaan sitten osoitettu- miniälle??