perjantai 29. toukokuuta 2009

Knock Em Out

Silläaikaa kun netti pidättäytyi toimimasta useammaksi päiväksi, Pohjoisen Vaimo kunnostautui Äitinä. Raamituksesta riippuen, edellinen voi tarkoittaa mitä tahansa. Tässä taloudessa se tarkoitti esimerkiksi sitä että skipattiin leikkipuisto, minkä sijasta jorattiin olohuoneessa Lily Allenin tahtiin yöpaidat päällä. Isoveli kun rakastaa joraamista, ja vauva rakastaa nauramista hassuille liikkeille.

Ja tässä vaiheessa, joratkaa mukana.




Joraamisen aikana Pohjoisen Vaimon päässä pyörähti pari vakavaa ajatusta näistä pienen pienistä pojista. Voi kun hän osaisi elämän kera, kasvattaa heitä kunnioittamaan naisia ympärillään.

Ihan tarpeeksi on jo niitä miehiä, jotka eivät osaa. Niitä riitti myös ihan liiaksi pienessä kotipitäjässä silloin joskus. Senpä takia kummitädin ohjeet niiden, ei niin kunnioittavien miesten varalta oli tarkkaan muistiinlaitettu. Yksi parhaimmista taisi vilahtaa myös ylläolevassa laulussa. "Minulla on HIV". Toinen hyvinkin mieleenpainuva oli kehoitus laittaa käsi olalle, katsoa sekavan hartaasti silmiin ja kysyä "Veljeni, joko sinäkin olet löytänyt Jeesuksen?"

Onneksi, onneksi, näitä ohjeita ei kuitenkaan ole tarvinnut vielä koskaan tositilanteessa.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Päivä sirkuksessa

Sirkukseen pitää lähteä asenteella. Ja hyvillä eväillä. Tietenkin Pohjoisen Vaimolla oli kumpaakin, reilusti. Kaksi litraa vettä, puoli litraa mehua. Lohipiirakoita, rahkatorttuja, pähkinöitä. Vaippoja,puklurättejä, lukemista, kirjoittamista. Kieroa huumorintajua. Paljon deodoranttia. Sanavalmiutta. Ja kaikkein lunkeinta reaggae joustoa polvissa.

Ja siellä sitä sitten oltiin. Pöllähdettiin ovesta sisään ja sukellettiin kiljuvien kakaroiden, karvaisten naisten, naurun ja marmatuksen sekaan. Luovittiin tirehtöörin luota toisen luo, katsottiin kaottisia jonotusvuoro-minäminäminä-esityksiä. Sydämien särkymisiä paikkavoron iskiessä, naisten räiskymistä ja hormoonihuuruista melankoliaa.

Pohjoisen Vaimo pesueensa kera otti sirkuksen etappi kerrallaan. Lohipiirakkaa paloi siinä missä kaloreita, ja hiki tippui noroina lattialle.

Oletteko koskaan koittaneet jonottaa päivää lääkärille venäläisten vastasynnyttäneiden naisten kanssa vauva kainalossa? Kannattaa. Se on eksottiikkaa ja kulttuuria. Siinä on oikeaa, tirskuvaa ja natisevaa tunnetta.

Kuuden-seitsemän tunnin ja neljän eri lääkärin jälkeen pesueen pienin on nyt rokotettu. On saanut lähetteen röntgeniin sekä ultraääneen, eli on selviytynyt kuten pitääkin kerran kuukaudessa tapahtuvasta "mikä sairaus lapsellenne tänään arvotaan"- päivästä. Hänen äitinsä taasen on poistunut yhdestä rakennuksesta haikeana, hämmentyneenä, pieni itku sydämessä. Ihan niinkuin aina pienenä tyttönä sirkuksesta.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Terveellistä elämää

Pohjoisen Vaimo todisti hiekkalaatikon vierellä taas mitä mielenkiintoisinta keskustelua. Mies hoputteli poikasta lähtemään, ettei markkinat ehdi mennä kiinni. Viereinen, aika nuoren ja vetreän oloinen baabusha uteli, mitä perhe aikoo markkinoilta ostaa. "Vihanneksia ja hedelmiä", vastaa Mies.

"Herranjestas! Mitä kaikkea vaarallista niissäkin kuulkaa on! Nykyään kun on niin paljon kaikkia allergioita ja sydänsairauksiakin, oletteko ajatelleet mistä nekin tulevat? Nitraatteja varmasti vihannekset ihan pullollaan! Ja maksasairaudet ovat täällä niin kovin yleisiä, oletteko pistäneet merkille?!"

Mies kuuntelee baabushkan purkausta hiukan hämmästyneenä, ja sanoo ettei hänellä ole mitään vikaa sydämessä, taikka allergian allergiaa. "No hyvä teille, olette onnekkaita! Mutta ajatelkaapas, kaikki se kolesterolikin mistä kokoajan puhutaan, mistä sekin tulee!" Niittaa mummo vielä viimeisenkin vihannesten vastaisen argumenttinsa.
Mies saa poikasen viimein suostuvaiseksi lähtöön, ja Pohjoisen Vaimon perhe starttaa taivaltamaan kohti kolesterolin ja maksasairauksien luvattua maata. Vihannestoria.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Viisuja

Sateisena ja kolkkona päivänä raahautuu puistoon vieläkin kolkompi suomalainen nainen. Kolottaa, ärsyttää, on kylmä, väsyttää. Mutta lasten on leikittävä ja saatava raitista ilmaa. Päästävä lätäköihin läträämään jotta olisi taas hieman lisää pyykkiä.
Ja puistossa on se mukava naapurin nainenkin tärisemässä kahden kivan, tosin varsin riidanhaluisen tyttärensä kanssa. Ja tämän naisen kanssa vaihdetaan aina pari sanaa. Nyt ei kyllä strastuittea pidemmälle jaksaisi keskustella. Mutta on kivaa olla sosiaalinen...kai.
Suomalainen nainen raapii mietteissään päätään, lähestyy haukotellen naapuriaan. Ja suusta ryöpsähtää suomalaisen keskustelun perusoksennus, jota ei kannata koittaa kansainvälisissä ympyröissä. "Oletteko katsoneet euroviisuja?" Naapuri nauraa. Ei ole katsonut. No en ole kyllä minäkään, myöntää suomalainen. Hetkeksi hän unohti että suomalaiset peruskeskusteluaiheet eivät toimi koskaan venäläisten kanssa. Se riittääkin viisuista taas...toivottavasti pitkäksi aikaa.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Henkilökohtainen voitonpäivä

Tänään juhlitaan Venäjällä voitonpäivää (ts.painutaan datsoille tekemään istutuksia). Ei siitä sen enempää.
Eilen oli merkillinen päivä. Tässä kuvailua listamuodossa.

1.Aamuraivareista huolimatta 4v käveli koko päivän toimistosta toimistoon kiltisti rattaiden vieressä ja jutellen mukavia.
2.Verotoimisto löytyi helposti ja nopeasti.
3.Vauva suostui puistoruokailuun, vaikka ei yleensä pidä siitä, että imetyspaikka on outo.
4.Metrossa joka ikiselle asemalle tullessa tai mennessä ilmestyi rattaiden luokse kantoapua. Usein jopa kaksi auttajaa. Yhdellä asemalla sama herrasmies odotti jokaisten portaiden lähellä ja saattoi metroon saakka.
5.Verotoimistosta sai kahden lauseen jälkeen verotodistuksen, vaikka niitä jaetaan vain maanantaista torstaihin. Ei siis perjantaina.
6.Seuraavassa toimistossa virkailija ei mainunnut sanallakaan, että siellä olisi kuulunut olla muutama päivä aiemmin, ja myöhästymisestä voi saada jopa 5000 ruplan sakot. Löi vaan leiman lappuun ja sanoi että valmis on.
7.Mies tuli kahta tuntia aiemmin töistä, joten PV pääsi aikaisin salille.
8.Treineri salilla sanoi tarjoavansa ilmaisen tunnin.

Tämä ei kuulosta siltä kaikkein tyypillisimmältä päivältä kun puhutaan toimistoasioiden hoitamisesta kahden pienen lapsen kanssa. Eikä päivän loppukaan ollut kummoinen. Pohjoisen Vaimo ihmettelee ja katselee taikauskoisena taivaalle, milloinka meteori tippuu hänen päällensä. Se oli henkilökohtainen voitonpäivä. Niitä ei sisälly vuosiin kovin montaa kappaletta.

torstai 7. toukokuuta 2009

Ummikko hädässä

"Venäläisillä on niin käytännönläheisiä tapoja", kertoi eräs korealaisexpatti taannoin. Rouva oli vastikään muuttanut kaupunkiin miehensä kanssa, ja he kumpikin olivat täysin ihmeissään uudesta kulttuurista ja sen kiemuroista. Koti-ikävää tuskin helpotti pariskunnan kielitaidottomuus.

"Kävimme tässä eräänä päivänä Ashanissa ja ylistin miehelleni miten hieno idea onkaan nuo pienet vessat autoon, kun minullakin tulee aina matkalla vessahätä. Olinkin miettinyt aiemmin miten kaupunkilaiset jaksavat istua tunnista toiseen ruuhkissa! Sanoin että meille pitää ostaa samanlainen"
Tässä tarinan vaiheessa Pohjoisen Vaimolla alkaa jo kulmakarvat nykiä tuumivasti. "Ai mitkä ihmeen pienet vessat autoissa?" "Ne pienet vessat mitä koko kauppa oli täynnä ja niitä näytetään mainostettavan jokapuolella. Todella kätevää!" Ylistää korealaisrouva. Pohjoisen Vaimo ei taas oikein saa jutusta millään kiinni, mutta näkee jo mielessään ladojen ja maastureiden takaluukkujen avautuvan ja rouvien kiipeävän korkkareineen helpottamaan hätäänsä. Sitten raksuttaa. "Aaa...ne! Kuule, ne vessat ei ole autoihin, vaan datsoille mainostettuja pieneenkin tilaan mahtuvia kompostoivia vessoja! Kovassa suosiossa juuri nyt, appivanhempanikin hankkivat juuri sellaisen."
Korealaisrouvalla menee ihan selvästi hetki uudelleenkoodata tieto. Hän pyörittelee hieman silmiään ja huokaisee vielä, kuinka kätevä se olisi ollutkaan. Ruuhkasta kun on vaikea päästä nopeaa vessaan.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Miniä metrossa

Päiväkävelyllä tuli ilmi eilen kaikenlaisia totuuksia. Eräs nelivuotias kyseli autonomistajilta outoja autonmerkkejä, ja siinä samalla kertoi että heillä ei ole autoa. "Mama ei osaa ajaa, siksi meillä ei ole". Hyvä että se on nyt muutaman naapurinmiehenkin tiedossa.
Se on jokatapauksessa varsin totta. Autoa ei ole, ei myöskään ajotaitoa kummallakaan vanhemmalla, joten yleiset kulkuneuvot ovat suuressa suosiossa. Kesän tullessa ne ovat vieläkin tärkeämmässä asemassa. Ilman metroa, trollikkaa, bussia, haitaribussia, junaa, raitiovaunua tai marshutkaa tämä lauma ei liiku, ei näe kaupunkiaan, ei tapaa ystäviään, eikä tee hauskoja (ja hikisiä) retkiä tärisevissä, ulisevissa, rämisevissä, pauhaavissa, paukkuvissa, vinkuvissa ja natisevissa, usein niin huonosti ilmastoiduissa kulkuneuvoissa. Samaan aikaan kun tämä perhe kolistelee metrolla perille, istuu toinen vastaavanlainen perhe hienossa ilmastoidussa maasturissaan, ja haaveilee pääsevänsä perille ennen auringonlaskua. Ruuhkassa on rattoisaa!
Vaikka kyllähän siellä metrossakin saa aikansa istua, kun ei ole kyseessä mikään pikkuturun sivukylä. Metrossa paljon matkaavat osaavat varautua kaikenlaisin ajanviettomenetelmin. Lukemista, kännykän räpläämistä, leffojen katselua kaikenlaisilla pikkulaitteilla, netin selaamista, ystävän kanssa supisemista, kanssamatkustajien kyttäämistä. Tällä kyseisellä perheellä on yleensä mukana ajanviettoa sekä vanhemmille että lapsille. Vauva viihtyy toistaiseksi ihan hyvin kun näkee kaikkea uutta. Nelivuotias taas selailee kirjoja, aloittelee matkaeväitä, kiljahtelee tuttujen asemien kohdalla ja ottaa joskus torkut. Isä lukee lehtiä tai kirjoja, ja äiti, mitäs se tekee? Lukee lehtiä, viihdyttää lapsosia, torkkuu tyytyväisenä tai tiedättekö mitä. Neuloo.
Metrossa voi siis tehdä lähes kaikkea, mutta ei siellä kukaan neulo, paitsi tuo ulkomaalainen miniä. Se taas saa anopin pyörittelemään silmiään. Ihan selvästikään tuo ulkomaanelävä ei ole oikein ajassa mukana. Voi mikä...häpeä!