maanantai 19. lokakuuta 2009

Duumasta toiseen

Moskovan kaupungin duumavaalit käytiin viikko sitten. Uuden duuman kunniaksi, PV on viimeaikoina tuunannut. Konttaillut olkkarin lattialla, leikellyt kaavoja ja tuumaillut mitä kaikkea uutta voi tehdä vanhasta. On suorastaan raastavaa laittaa roskikseen vanhoja vaatteita, kun minkäänlaista vaatteiden kierrätys systeemiä ei ole. Siksi tuunaus.

Muutakin vanhaa mutta toisaalta tuttua on työn alla. PV kävi taas armeliaasti luovuttamassa pari putkiloa verta HIV-testiä varten. Näiden Moskova vuosien aikana HIV-testi on tultu tehtyä jo niin useaan otteeseen, että luulisi että vähemmästäkin voisivat uskoa....raskausaikana HIV-testi kuului tehdä 3 kertaa!
Tämä verenluovutus tutkimustarkoituksiin liittyy kuitenkin oleskeluluvan hakuprosessiin. Alkuoleskeluluvalla kun on vuoden ollut maassa, saa hakea pysyvää oleskelulupaa. Ja jos osottautuu HIV-positiiviseksi, niin koko lupaa ei voi hakea. Joten prosessi pyörähti käyntiin tujakan sairaanhoitajan pyöräyttäessä likaisen näköisen letkunpätkän kiristämään käsivartta ja sen jälkeen reipasotteinen, kaunistelematon piikin rusautus ihon sisään. Ei PV ole piikkikammoinen. Mutta voi sen toimituksen tehdä ilman mustelmiakin, varmasti voi!

10 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Kas kun meillä ei ole vielä tuota keksitty, keuhkokuvassa vaan pitää käydä ja hakea tohtorin lausunto ettei sairasta mitään tarttuvaa, viittaavat kai tuberkuloosiin.

Noppuli kirjoitti...

Hei Sirokko,

jos ei ole kerran keksitty niin voisit vaikka ilmottautua vapaaehtoiseksi, että olisihan se hyvä se HIV-testikin tehdä ;))

Mulla on vielä edessä keuhkokuva ja muuta kivaa. Kerron sitten!

Suski kirjoitti...

Venäläiset ei itsekään ymmärrä tätä hirveää testaamisen määrää. Muutaman kerrankin tyypit meinasi kuolla nauruun, kun kerroimme, että meiltä vaaditaan HIV-todistus viisumia varten. "Ei voi olla totta!" "Ihan oikeastiko?" yms. kommentteja. =)

Noppuli kirjoitti...

Hei Suski-
ja terkut Ouluun!

Se on totta, eihän ne ymmärrä. Mies ja kaverit pitää tätä ihan pähkähulluna toimintana. Joku on teorioinut että testit ovat niin ärsyttävät ja vaativat ja tyhmät, että tietyt ei toivotut kansat eivät hakisi niin paljon oleskelulupia.
No empä tiedä, ei se varmaan ketään hidasta.

Se lopun paperisota on tosin se kaikkein haastavin vaihe...

ToinenTäti kirjoitti...

Huoh. Ei oo sullakaan turhasta tekemisestä puutetta:)

Mä en muuten löydä mistään teidän postiosoitetta. Piti lähettää jotain sun synttärinä, mutta eipä ihan onnistunut, kuten näkyy:D Koetan jatkaa etsintöjä, mutta voit tietty lähettää mulle tiedot uudestaan, jos ehdit (mä varmaan annoin sulle mun yht.tiedot, onko sulla ne tallessa?)- Jouluksi sitten..?

Mutta riemullisia keuhkokuva ja muita hetkiä!

terveisin hivenen rasittunut muskarimamma

Noppuli kirjoitti...

Hei Tätyli,

kiva kuulla susta, harmi että oot rasittunut- ja sullakin on ilmeisesti jotain turhaa tekemistä kanssa?

Koitampas laittaa osotteen menemään. Lisäsin sut meseen, ja viestistä päätellen olettaisin että se 4 VIIKKOA sitten lähettämäni kortti (joka olisi pitänyt olla synttärikortti sulle), ei ole vieläkään saavuttanut sinua...?
Ah, tää postilaitos. Se päättää mun puolesta varsin useasti keneen saan pitää yhteyttä ja keneen en.

Suski kirjoitti...

Kiitokset terkuista. =)

Voihan se tosiaan olla, että kaiken maailman testit karsii ei-toivottua porukkaa. Ja pitkää pinnaa testeissä ja toimistoissa laukkaaminen ainakin kasvattaa, jos jotain positiivista asiasta haluaa hakea. =)

Noppuli kirjoitti...

Hei Suski

ehkäpä karsii...en tiedä.
Pitkää pinnaa täällä muutenkin tarvitsee, että jos se on tuossa ideana...ei voi saada oleskelulupaa ilman sitä ;)

ToinenTäti kirjoitti...

No, voihan Venäjä! Ei oo korttia näkynyt. Mutta onhan tuo ajatus tärkein, joten ei huolta: kovasti olemme toisiamme synttäreiden merkeissä ajatelleet, sehän se on tärkeintä;)

Koetan muistaa käydä Mesessä.

P.S. Turhia tekemisiä taitaa suurin osa "kiireistä" olla. Kansanviisautta muistellen: "Elä sinä ihminen elämääs kiireellä pilloo. Hermos jos männöö niin onko siitä illoo". Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin:)

Noppuli kirjoitti...

Täti -
jos sulle ei tullut sähköpostia niin mulle voit kirjottaa osotteeseen noppuli at yahoo com