perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulun taikaa

Jouluaatto meni aika tavalliseen tapaan. Koko perhe heräsi seitsemän aikaan, söi yhdessä aamiaisen, Mies lähti töihin ennen kahdeksaa. Päivään kuului mm. kämpän siivous, ikkunoiden pesu, pari kokkaushetkeä, piparitaikinan loppuunleipominen, mäenlaskua sekä lumiukon ja lumilinnan tekemistä. Mies tuli kotiin kymmenen maissa jolloin vielä syötiin iltaruoka poikasten jo nukkuessa. PV ihaili yöllä miten kirkkaasti jouluvalot ikkunassa heijastuvatkaan vastapestyihin ikkunoihin...

Joulupäivä alkoi tuntia myöhemmin. Mies lähti tuntia myöhemmin töihin, ja poikasten kanssa on päivä käynnistynyt yleisellä puuhailulla, muutamalla kirjan lukemisella ja järjestelemisellä. Pian syödään päiväruoka ja sitten mennään pulkkamäkeen. Esikoisen kanssa saatetaan tänään myös askarrella joulukuuseen koristeita, mikä varmaan käydään viikonloppuna ostamassa. Mies odottaa kovasti uudenvuodenlomaa mikä starttaa ensi viikon torstaina.

Näin eksoottista on tämän perheen jouluilu keskellä kiireistä työviikkoa Moskovassa. PV toivottaa erityisempää ja taianomaisempaa joulua kaikille lukijoille ketkä sitä halajaa. Syökää hyvin, voikaa hyvin ja älkää kiukutelko lahjoista! ;)

tiistai 15. joulukuuta 2009

Miinukselle menee

Tänään olisi pitänyt lähteä aamupäivällä tekemään kunnon ruokalastaus-ostokset (ja vähän uudenvuodenlahjoja siihen päälle) Ashaniin. Vaan eipä appiukosta kuulu vielä mitään. Syykin lienee selvä, sillä verhojen aukaisun jälkeen paljastui parin sentin jääkerros ikkunan sisäpuolelta. Yandexin mittari kertoo Moskovassa olevan -27 pakkasastetta, jiihaa! (siis- ehkä se Lada Samara ei kuitenkaan starttaa, vaikka eilen ihan toista appiukko väitti)

Pitäkää hulluna, mutta PV rakastaa Moskovaa pakkasella. Siis kunnon pakkasella, silloin kun mennään sinne kolmenkymmenen kieppeille ja sen ali. On lumoavaa seurata ihmisiä jotka käyttäytyvät kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut. Kadunvarrella voi rupatella yhtä joutilaana plus kuin miinus kolmessakymmenessä. Moskovalaiset näyttävät luonteensa. Kukaan ei valita, mikään paikka ei mene kiinni, kaikkea voi tehdä niinkuin ennenkin. Ehkäpä hän on tätä ennenkin hehkuttanut, mutta se on vain ihailtavaa!

PV on kyllä tavannut toisinajattelijoitakin. Usein Moskovassa asuvat ulkomaalaiset osaavat ruikuttaa jos jotain ongelmaa tulee miinusilmoilla. Jos jonkun huoltomiehen Lada ei käynnistynytkään, tai ikkunasta vetää. (itseasiassa useistakin ikkunoista vetää ja sen takia kodintarvike kaupoista löytää talvisin suuria muovitiivisterullia muutamalla ruplalla, joita baabushkat rahtaa koteihinsa)
Kuinkahan monta vastaavaa megapolista on maailmalla, mikä säilyttää toimintakykynsä lumimyrsyssä, tai parin viikon paukkupakkasputkessa vastaavalla tavalla? Vaikka toisaalta, mikäpäs tässä Moskovassa elellessä, tännehän se koko maan budjetti on suunnatukin ;)

maanantai 14. joulukuuta 2009

Suurperheen elämää

Anopin viesti ei ole jäänyt kuluneet vuoden aikana ymmärtämättä. PV miehineen on siirtynyt jostain tavallisesta ja normaalista jonnekin käsittämättömälle elämänalueelle, jota miehen suvussa ei ole ennen ollut. He ovat suurperhe! Anoppi ei ole selvästikään vielä täysin osannut valita kantaansa, surkutellako vai ollako iloinen. Tosin kun miniä ei itse ymmärrä valittaa, niin jonkunhan sen pitää tehdä.

Yleensä huokailu ja surkuttelu kajahtaa eetteriin puhelinlinjoja pitkin pari kertaa viikossa. Useimmin toistuva pohdinnan aihe on, kuinka vaikeaa on kahden lapsen kanssa käydä tekemässä ruokaostokset. Noin 8 kertaa kuukaudessa toistuvasta todistelusta huolimatta, PV ei ole onnistunut vakuuttamaan ettei ruokaostosten tekeminen ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Se on hyvinkin sujuvaa, vaikkei ihan kaikkea rattaiden päällä ja alla saakaan tuotua.

Käsittämättömintä anopin draamailussa on kuitenkin ne puhelinkeskustelun hetket on PV on ajatellut koittaa uutta taktiikkaa: "Aivan, enhän minä sinne voi mennä käymään, niin hankala mennä metrolla kahden lapsen kanssa ja olen niin väsynytkin". "No höpöhöpö", vastaa anoppi. "Tottakai voit mennä, eihän siinä ole mitään vaikeaa. Koitapa nyt ryhdistäytyä, asioita pitää saada myös joskus tehdyksi".

Aivan. Eihän sitä niin tullut ajatelleeksikaan.

torstai 10. joulukuuta 2009

Jälkimaininkeja

Sunnuntaina vedettiin taas siniristilippua salkoon ja muisteltiin sotia. Mietittiin että mitä se suomalainen kulttuuri on, (niin, mitä se muuten on?) ja kuinka me sitä vaalitaan ja arvostetaan.

PV:n perheessä jäi kyseinen juhlapäivä taas kerran juhlimatta. Vaikka PV osasi 7v iässä ulkoa "siniristilippumme", "Oi maamme Suomi" sekä Finlandia hymnin, hän ei koskaan osannut tuntea sitä oikeaa sykähdystä sydämessään silloin kun lippuja vedettiin salkoon. Ehkäpä hän jossain sopukassaan tiesi tulevaisuutensa maanpetturina, venäläisen vaimona. Yläaste iässäkään ei ryssittely koskaan sujunut yhtä hyvin kuin muilta ikäsiltään, joita oli ihan varmasti myös kotona treenattu paljon perusteellisemmin kuin häntä. Mitä muutakaan tälläisesta on voinut sitten tulla?

Nyt kun perheestä on 3/4 venäläisiä, ja 3/4 suomalaisia, on vaikea tiristää kyyneliä kummankaan maan minään sotaan tai itsenäisyyteen liittyvinä juhlapäivinä. Yksityiskohdat siitä miten sekä äidin että isän sukulaiset ovat ikuisuus sitten koittaneet tappaa toisiaan, ja siinä myös onnistuneet saa jäädä poikasten osalta myöhemmälle iälle kuultavaksi. Äärettömän vaikea on kaivella asiasta myöskään mitään ylpeydentuntoa. Ja pitäisikö? Ja jos pitäisi, niin miksi?

Kaikesta tästä epäisänmaallisuudesta ja paheellisuudesta huolimatta PV puurtaa arkipäivässään yhden pienen suomalaisen asian puolesta. Nimittäin suomen kielen. Hän jatkaa sen puhumista itsepäisesti jälkikasvulleen, vaikka eräs ystävätärkin viikko sitten julisti, ettei nuorempi lapsi tule koskaan oppimaan suomea, koska ei siellä syntynyt. PV uskalsi väittää vastaan, ja odottaa mielenkiinnolla kuinka asian kanssa käy.

torstai 3. joulukuuta 2009

Sopivasti lihava

Niin järkevä yhdistelmä kuin se onkin, PV sortui tuhat tuntia valvoneena vertailemaan Ikean kahvilan lastenpuolella istuvia vanhempia itseensä ja mieheensä. Koska sisäinen kauneus ei tässä kaupungissa saa miesten päitä kääntymään (ja jonkintakia on äärimmäisen tärkeää saada miesten päät kääntymään. Siinäpä elämäntehtävää konsanaan), on varsin selvää että myös suurinosa pikkulasten äideistä näyttää juuri astuneensa kauneussalongin ovesta ulos.
Vertailu ei tälläkertaa kuitenkaan kohdistunut siihen kellä on suurin pakkelikerros ja korkeimmat kipokkaat jalassa, vaan vyötärönympärykseen. Näytti nimittäin siltä että jokainen vastasynnyttänytkin nainen omaa helposti ampiasvyötärön, mutta hänen puolisonsa ei ole koskaan myöhästynyt iltaruualta. Paremminkin niin, että on ehtinyt syödä parikin jämerää päivällistä perätysten.
Koska vastaava näky ei ole todennettu ainoastaan Ikeassa vaan ympäri kaupunkia, uskalsi PV kertoa empiirisestä tutkimuksesta myös Miehelleen (yleensä on turha latoa mutu-tietoa tiskiin venäläiselle miehelle. Jos osaa mainita pari Tutkimusta niin eiköhän keskustelua synny). Ja taas kerran viisastui lisää siitä, mitä venäläinen ajattelee. On kuulemma tehty Tutkimus jonka mukaan venäläinen nainen pitää enemmänkin reippaasti pyöreävatsaisista kuin sopusuhtaisista tai laihoista miehistä.

Tämäpä myös vinkiksi kaikille niille suomalaismiehille, jotka ovat google analyticsin mukaan eksyneet tänne blogiin hakusanalla "venäläinen nainen".

ps. eikö kenenkään muun mielestä ole ihan päätäpuistattavan tasa-arvoista näissä ihanissa länsimaissa. Kyllä nainen on ihan tasa-arvoinen miehen suhteen, kunhan vain pysyy koossa 36 koko ikänsä ja täyttää otsansa, huulensa ja etumuksensa muovilla...ah. Naiset myös itse tuntuvat olevan kyseisen tasa-arvo mallin suuria kannattajia.