torstai 10. joulukuuta 2009

Jälkimaininkeja

Sunnuntaina vedettiin taas siniristilippua salkoon ja muisteltiin sotia. Mietittiin että mitä se suomalainen kulttuuri on, (niin, mitä se muuten on?) ja kuinka me sitä vaalitaan ja arvostetaan.

PV:n perheessä jäi kyseinen juhlapäivä taas kerran juhlimatta. Vaikka PV osasi 7v iässä ulkoa "siniristilippumme", "Oi maamme Suomi" sekä Finlandia hymnin, hän ei koskaan osannut tuntea sitä oikeaa sykähdystä sydämessään silloin kun lippuja vedettiin salkoon. Ehkäpä hän jossain sopukassaan tiesi tulevaisuutensa maanpetturina, venäläisen vaimona. Yläaste iässäkään ei ryssittely koskaan sujunut yhtä hyvin kuin muilta ikäsiltään, joita oli ihan varmasti myös kotona treenattu paljon perusteellisemmin kuin häntä. Mitä muutakaan tälläisesta on voinut sitten tulla?

Nyt kun perheestä on 3/4 venäläisiä, ja 3/4 suomalaisia, on vaikea tiristää kyyneliä kummankaan maan minään sotaan tai itsenäisyyteen liittyvinä juhlapäivinä. Yksityiskohdat siitä miten sekä äidin että isän sukulaiset ovat ikuisuus sitten koittaneet tappaa toisiaan, ja siinä myös onnistuneet saa jäädä poikasten osalta myöhemmälle iälle kuultavaksi. Äärettömän vaikea on kaivella asiasta myöskään mitään ylpeydentuntoa. Ja pitäisikö? Ja jos pitäisi, niin miksi?

Kaikesta tästä epäisänmaallisuudesta ja paheellisuudesta huolimatta PV puurtaa arkipäivässään yhden pienen suomalaisen asian puolesta. Nimittäin suomen kielen. Hän jatkaa sen puhumista itsepäisesti jälkikasvulleen, vaikka eräs ystävätärkin viikko sitten julisti, ettei nuorempi lapsi tule koskaan oppimaan suomea, koska ei siellä syntynyt. PV uskalsi väittää vastaan, ja odottaa mielenkiinnolla kuinka asian kanssa käy.

5 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Kasvavat sukupolvet eivät varmaan ajattele asiaa samalla tapaa. Aina on käyty sotia joitakin vastaan, ajan myötä ne onneksi unohtuu.

Minä olen asiata miettinyt siinä vaiheessa kun poika meni Suomen armeijaan. Entä jos jonain päivänä käy kutsu taistelemaan omiaan vastaan... Hyvin epätodennäköistä siis meillä, mutta puhtaasti teoreettisestikin se olisi melkein liian kova pala nieltäväksi. Tämä on niitä monikulttuurisuuden huonoja puolia, että joskus olisi pakko valita puolet itsestään toisen puolen kustannuksella.

Sonja kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sonja kirjoitti...

En tieda, kuinka vanha teidan lapsi on, mutta jatka ihmeessa sita suomen puhumista, silla ainakin meidan 2v. tytto puhelee jo hyvinkin paljon molemmilla eri kielilla ja ymmartaa englantiakin jonkin verran. Myos yhden ystavani perhe on kolmi kielinen ja kaikki lapset puhuvat kaikkia kolmea kielta erittain sujuvasti. (Piti poistaa ensimainen kommentti, kun siihen tuli hairitsevan paljon kirjoitusvirheita, niin etta meni sanat ihan solmuun:)

Noppuli kirjoitti...

Hei Sirokko,
muistini sopukoista kaivautuu esiin tieto, että olemme keskustelleet tästä asiasta aiemminkin?

Jokatapauksessa meille saattaa joskus tulla eteen myöskin se tilanne että pojista jompi kumpi tai kumpikin menee Suomen armeijaan, ja siihen vielä saattavat käydä Venäjän armeijankin päälle...toivottavasti kuitenkin ei!

Hei Sonja,
meidän vanhempi poika on 4v8kk ja nuorempi 11kk. Vanhempi on kolmikielinen, mutta syntynyt Suomessa. En kyllä itse uskonut tuohon ystävättäreni teoriaan ollenkaan että se synnyinmaa olisi mitenkään ratkaiseva tekijä tässä asiassa. Hän kuulemma tietää koska hänen omalle ystävälleen on käynyt näin :))

Eloveena kirjoitti...

on se kummaa kuinka ihmiset on suoraa sanottuna tyhmia. miten ihmeessa ne suomenruotsalaiset parjaa suomessa, ja piru vie puhuvat kaupan paalle viela hyvaa saksaa ja englantiakin???
ehka niilla on joku ihmegeeni kun kerta tavallinen puolisuomalainen ei voisi hallita jotain muuta kielta JA suomea yhta aikaa...
taalla muuten melkein kaikki turkinsuomalaiset osaa taydellisesti turkkia ja suomea ja suurin osa paalle viela tataaria, englantia, ruotsia sun muuta. elossa ollaan ja hyvin menee, ei kielitaito lasta ole koskaan pilannut, pain vastoin, sen puute on.