sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tyyli Lyyli

"Vaikka Suomessa on tilaa
Eikös pohjalainen senkin pilaa
Ketut pidetään teljittyinä
Aivan liian pienissä häkeissä

Ei jumalauta näillä kaduilla
Pilkata ulkomaisia tuotteita
Ei perusteta urheiluseuroja
Ei kertakaikkiaan tehdä mitään
Mitä Keskustapuolue haluaa"
(Ultra Bra)




Kaukana, niin kaukana on ne ajat kun eräällä pohjanmaan pikkukylän teini-ikäisellä pimulla oli rastapäinen poikaystävä Helsingistä. Ja vaikka pimu oli jo vuosia maksanut sekä Amnestyn että Greenpeacen jäsenmaksut,
hippeillyt niin että sydän pakahtuu,
ostanut vaatteensa kirpputorilta,
soittanut kitaraa
ja kironnut kotikylänsä keskustalaiset maanviljelijät jotka tulivat aina ajallaan pelloille myrkkysuihkujensa kanssa,
yksi asia kuitenkin poikaystävässä ihmetytti.
- Ei kukaan voinut olla niin yksinkertainen että tulisi tilausbussilla Helsingistä kaveriensa kera Pohjanmaalle, päästäisi tyynenä satoja turkiseläimiä metsään ja starttaisi bussin takaisin kohti pääkaupunkiseutua. (idioottimaista ongelmanratkaisua!)

Tai näköjään voi.
Tosin siitä pimu ei keskustellutkaan kovin paljon syvällisemmin tuon rastapään kanssa- rastat yhdistettynä pääkaupunkiseutuun tuntui sillä hetkellä ihan liian kovalta yhdistelmältä menetettäväksi. (mikä SUURI virhearviointi!!)


Kaikenlaista ehdottomuuttahan tippuu yleensä pois matkan varrella, kun tietystä iästä ja elämänvaiheesta on kulunut tarpeeksi aikaa. Pimulle ei näköjään ole käynyt niin ainakaan kovin radikaalisti, sen todisti tälläviikolla käyty erittäin lyhyt keskustelu anopin kanssa:
Anoppi: "ajattelin ostaa sinulle turkin!"
Pimu: (syvää yllätystä, hämmennystä ja hiljaisuutta)

Onhan se ihastuttavaa että anoppi haluaa kaivaa Pimusta esiin sen Tyylikkään Lyylin, kuka ei yleensä ole paikalla samaan aikaan anopin kanssa. Mutta että turkis.
Kaikki kauniit sanat kieltäytyä kohteliaasti turkiksesta ovat nyt tarpeen.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Terkkuja kauas

Zhenya on mukava mies, jolla on mukava vaimo ja heillä on yhdessä kaksi mukavaa lasta. Zhenyan mielestä viisi olisi sopiva määrä, vaimon mielestä taas kolme on ihan riittävästi. Vauva nro 3 saattaa tulla vielä hyvinkin lähitulevaisuudessa, ainakin niin he toivovat.

Herra Z on aikaansaava mies vähän kaikessa, sen todistaa myös vastikään saatu työelämään liittyvä kunniamerkki, itseltään IsoHerra V.Putinilta. Tähän päälle vielä lisättäköön että Herra Z on myös todella reilu- hän vuokraa kaveriperheelleen omistamansa asunnon Moskovasta pilkkahintaan, vain puolella todellisten markkinoiden vuokrahinnasta.

PV ei ole ollut koskaan niitä ihmisiä, jotka kadehtivat muiden menestystä tai hyvyyttä. Ei ainakaan kovin radikaalisti tai näkyvästi. Herra Z:n menestys elämässä on hienoa, ulottukoon se kaikkialle!

Tai ainakin melkein.
PV olisi suonut sen ulottuvan kaikkialle muualle, paitsi tapetoimisen jaloon taitoon. Hienot englantilaiset tapetit jotka Herra Z on 8v sitten kauniisti liisteröinyt eteiseen ja olohuoneeseen, on tapetoitu ihan viimeisen päälle hyvin- ne on todella vaikea saada irti seinästä! Ihan sama kuinka paljon lotraa vettä päälle, eivät nitkahda minnekään. Kahden huoneen uudelleen tapetointi viidessä päivässä oli näköjään ihan kuolleena syntynyt idea.

Että terkkuja sinne kauas, erääseen Aasian maan pääkaupunkiin vuokraisännälle-
nyt tiedetään mitä englantilaiset laatutapetit tarkoittaa!

lauantai 2. lokakuuta 2010

Syystuulia Suomenlahdelta

Näin syksyisen perhekeskeisen juhlakimaran (toim.huom: syntymäpäivä ja hääpäivä) ansiosta on tunnustuksen paikka- Pohjoisen Vaimo rakastui Venäjään ennenkuin Mieheensä. Ja ennen Moskovaa, hän rakastui Pietariin.

Kaiken vanhanhan voi helposti unohtaa, mutta jos sitä (vanhaa) suolaa saa vahingossa uudelleen kielelleen, alkaa väistämättä janottamaan. Näin siinä siis kävi. PV vietti Pietarissa tänä kesänä ja syksynä yhteensä vain kaksi pitkää viikonloppua, mutta sen jälkeen hänet on voitu löytää istumasta haikeana keittiön (ihanan, uuden, suodattavan!) vesihanan vieressä, lasi aina uudelleen ja uudelleen täyttyen. Eikä jano ota sammuakseen.

Pietari on ihana, kaunis, kohtelias, sydämellinen. Se on ihan oikean veden äärellä, eikä minkään kuppaisen joenmutkan. Kun ottaa elektriskan kaupungista ulos, pääsee Suomenlahden rannalle, sen näköisen, miltä se ei koskaan näytä Suomesta käsin: ääretön, saareton- vastarannaton. Lähes kuin valtameri!!!
Pietari on rauhallinen ja hidas- ei niin masentavalla tavalla kuin Suomi, vaan juuri sopivalla tavalla. Vauhtia löytyy jos sitä kaipaa, mutta vauhti ei tapa kuten Moskovassa.

Pietari on ensimmäinen paikka maailmassa, missä PV tapasi kohteliaita miehiä. Sellaisia jotka kantavat aina laukut, avaavat aina ovet, antavat tuolin istua ja tekevät sen täydestä sydämestä. Pietarissa hän pysähtyi aina matkallaan Moskovaan, tuon ritarillisen kirkassilmäisen miehensä luokse, ja mummot pitivät sen aikaa hänestä huolta kuin ainoasta lapsenlapsestaan. Pietarissa hän vietti ensimmäisen raskauden aikana häkellyttävimmät ja riipaisevimmat päivät-

Pietarissa hänet on istutettu alas tyynyillä vuorattuun tuoliin mummojen toimesta, sillä raskaana olevalla pitää olla parhaat oltavat. Pietarissa muiden luututessa lattiaa on hänelle kaadettu kahdeskymmenes kupillinen teetä ja sanottu, että nyt sinun pitää levähtää. Pietarissa hänelle on laulettu parvekkeelta syntymäpäivälaulu kahdenkymmenen ystävän toimesta.

Pietari on ollut aina välimatkaetappi- kotiin tai kotoa pois. Milloin se koti on ollut Helsingissä, milloin Moskovassa. Siellä on voinut levähtää ja huokaista helpotuksesta, silloin kun Suomi on ollut liikaa, tai Moskova.

Nyt juuri tuntuu kuin Moskova olisi liikaa.
-Rakkaani, Pulmuseni, Sydämeni Valittu: muutetaanko Pietariin?

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Palaneen käryä

Ei ollut mikään tarkoitus, niinkuin ei yleensä muutenkaan koskaan. Se on se Pohjoisen Vaimon poppoon yleisin tapa päätyä ravintolaan tai kahvilaan tai ihan minne vaan. Mitään ei oltu taaskaan suunniteltu, kuljailtiin mukavasti Leninsky Prospektilla ja tuumattiin että nälkä on.
Taktiikka toimi taas kerran- ensimmäisestä jokseenkin miellyttävän oloisesta ovesta sisään, ja syömään! Tälläkertaa kyseessä oli kiinalaisravintola, jonka autenttisuudesta ei kukaan pesueesta osannut sanoa mitään, sillä he eivät olleet käyneet koskaan Kiinassa.
Paikan sisustus ja tunnelma oli kyllä iskeä riisinjyväset väärään kurkkuun. Ravintelin ainoaan savuttomaan nurkkaukseen johdatettu pesue käveli lasisen käytävän läpi tyynenä niinkuin kuka tahansa, joka on yhtäkkiä tiputettu keskelle toista todellisuutta. Lasikäytävän alla uiskenteli komeita ja suuria kaloja, ja niitä ympäröivillä lammikoilla loikoili kymmeniä pienempiä ja suurempia kilpikonnia. Suihkulähteet ja pienet vesiputoukset lorisivat. Ja mukavassa savuttomassa huoneessa käveleskeli lattialla pari kirjavan eksoottista sorsaa. Ne tepastelivat hissukseeen pitkin lattioita ja nappailivat suuhunsa asiakkailta tipahtelevia murusia.

On varmasti totta että Pohjoisen Vaimo on lukenut liikaa rikosromaaneita, mutta Miehelle nousi nenään samanmoinen palaneen käry kuin hänellekin. Eihän vastaavaa paikkaa yksinkertaisesti voi omistaa kukaan muu kuin aito mafiapomo! Kiinalaiset työntekijätkään eivät voi olla muuta kuin täydellisesti alistettuja ja orjuutettuja, täysin kurjissa olosuhteissa, pienessä takahuoneessa asuvia onnettomia olentoja, jotka on kaapattu Kiinasta tänne töihin. Mafiapomo käy kerran viikossa kurvaamassa mustan autoletkan ja vilkkuvalojen kanssa ravintolan eteen, astelee pitkin akvaariokäytävää edestaas silläaikaa kun hänen pari kaappinkokoista kaveriaan ravistelee ilmassa pieniä kiinalaistyöntekijöitä. Sorsat piiloutuvat peloissaan pyötien alle, kilpikonnat pistävät päät kuorten sisään.

Jos jotain kiinnostaa käydä tutustumassa eksoottiseen kiinalaisravintolaan Moskovan reissullaan, ottakaapa yhteyttä- osoite on muistissa! Ja jos kenenkään muun nenään ei tunnu siellä palaneen käryä, niin ulkona taatusti tuntuu. Moskovan ympärillä palaa nyt niin paljon metsiä ja soita että astmaatikkoja ei varmasti naurata.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Grilli on kuumana

Pohjoisen Vaimon leppoisessa lapsuudessa Ulkomaat oli sellainen paikka, missä oli aina lämmin. Lämmön lisäksi sieltä löytyi meri, ihania ruokia ja kaikenlaista sirinää ja pörinää. Sekä paljon enemmän tuoksuja ja värejä kuin kotoa. Sinne hän tahtoi muuttaa.

Nyt kun PV asuu jo kotona eikä ulkomailla, hän joskus miettii miten olisikaan kiva muuttaa jonnekin ulkomaille- sinne missä olisi enemmän värejä, tuoksuja ja meri! Ja lämmintä... eikun hetkinen. Tämä toive onkin jo toteutunut ihan kiitettävästi.

Kuinka onkaan kätevää, ei ole tarvinnut liikuttaa luitansa yhtään minnekään. Niitä on lämmitetty täällä kotipuolessa ytimiin saakka jo monen monta viikkoa, eikä loppua näy. Grillatakseen varttansa, ei tarvitse kuin kävellä ovesta ulos ja pistää makuulleen lähimmälle penkille. Sitten voi kertoa Suomessa kavereille että tuli juuri Kanarialta (eli Moskovasta).

Suoraan sanottuna jos olisi ollut vaihtoehtoja, PV ei olisi viettänyt tätä heinäkuuta tässä grillissä. Joku muu paikka mikä on varustettu sekä ilmastoinnilla että merenrannalla olisi ollut se täydellinen vaihtoehto. Mutta minkäs teet. Sydäntalvella kun ei onnistunut se oleskeluluvan tekeminen, niin nyt se on viimeistään pakko tehdä- sitä ennen ei mennä yhtään minnekään.

Toisaalta mikäs siinä. Arvatkaa löytyykö toimistoista tällähetkellä ketään muuta kuin työntekijät? Kaikki ovat karanneet kaupungista! Eipä tarvitse jonotella nyt yhtään minnekään.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Pulahdus keskikesään

Voiko perinteikkäämpää juhannusta olla, kuin mökillä vietetty? Tuonne datsaviidakon uumeniin suuntasi myös PV pesueineen tiensä lauantaina. Päällimmäisenä syynä ei kuitenkaan ollut tuo keskikesän armoitettu alkoholin suurkulutusjuhla, vaan jo tovin aikaa kestänyt helle. Reilu kolmekymmpiä mittarissa tuntuu itseasiassa siedettävämmältä kerrostalossa kuin datsalla, mutta datsallakin on puolensa. Kun jaksaa istua parikymmentä hikistä minuuttia lisää Ladan takapenkillä, pääsee pulahtamaan raikkaaseen lammeveteen. (ei mietitä sitä puhtautta nyt tässä, ainakin se näyttää paljon siedettävämmältä ja vähemmän epäilyttävältä kuin yksikään lampi Moskovan sisällä)

Perinteikyyttä lauantaihin toi vielä grillaushetki. Mies paisteli maukkaat kalat ja sashlikit tyypillisessä laatikkomallisessa sashlikin käristykseen tarkoitetussa grillissä. Alkoholia ei kylläkään kulunut tippaakaan, ja juhannustaiat jätettiin väliin.
Juhannus näkyy tosiaan täällä olevan vain vakavalla harrastusmielellä otettava asia. Televisio haastattelussa eräs kolmikymppinen nainen kertoi erilaisista keskikesän riiteistä ja taioista, ja sanoi itsekkin eronneensa heitettyään seppeleen järveen. Seppele siis upposi, eikä jäänyt kellumaan- mikä on eron merkki. Tämän haastattelun nähtyään PV tunsi syvää ymmärrystä nuorta venäläistä miestä kohtaan, joka kerran telkun treffiohjelmassa antoi pakit jokaiselle vakavasti horoskooppeihin uskovalle naiselle.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Yrittänyttä ei laiteta

Jo aikapäiviä sitten PV kertoi miehelle, kuinka mainio idea olisi tuoda sauvakävely Moskovaan. Kyllä, se näyttää täsyin älyvapaalta toiminnalta, mutta kaikenlaisesta ihmiset innostuu ja täällä on porukkaa mille markkinoida. Voisi ostaa parikymmentä paria sauvoja, mennä ne kainalossa tuonne puistonlaidalle sunnuntaina ja antaa tuhannen ruplan tuntihinnalla sauvakävely koulutusta ;))
Tänä aamuna PV kuitenkin näki että 3 vuotta sitten mieleen tullut ajatus olisi pitänyt toteuttaa jo silloin. Nyt kaksi venäläisnaista ovat kaikessa hiljaisuudessa menneet ja ryöstäneet hänen ideansa ja perustaneen Skandinaavisen Kävelyn koulun. Oppitunteja asian tiimoilta saa mm.Kolomenskoen puistossa lauantaisin kello yhdeltä, ja lysti maksaa 300 ruplaa tunti, plus sauvanvuokraus 100 ruplaa. Ryhmä innokkaita skandinaavisen kävelyn opiskelijoita hehkutti televisiossa, kuinka erinomaista liikuntaa se onkaan, samalla kun marssivat sotilaallisen tarkasti ympäri puistoa sauvat kädessä. Venäläiseen tyyliin asiaa todellakin opiskeltiin ja liikkeissä- eli kävelyssä ja sauvojen vuihtomisessa oltiin hyvinkin pikkutarkkoja.
Eli se meni nyt sitten sivu suun.
Seuraavaa yhtä briljanttia yritysideaa PV aikoo kuitenkin pitää käsissään ja toteuttaa sen samantien. Kaikki pöhkönoloiset suomalaiset jutut siis voi listata tähän alle viesteihin, ja täällä tuumitaan mitkä niistä olisivat kehityskelpoisia yritykseksi asti ;))

torstai 13. toukokuuta 2010

Ohikiitävä pyörä

Viimeaikoina on kiirettä pitänyt! Samalla kun työssäkäyvät säädylliset ihmiset hikoilevat toimistoissaan, PV on ottanut alkukesän kauneudesta kaiken irti, ja sotkenut pyörällä ympäri puistoja. Pikkumies istuimessa ja juomapullot korissa on käyty tarkkailemassa erilaisia hiekkapolkuja ja kukkivia puita. On, on täällä kaunista!
Moskova ei ehdottomasti ole pyöräilijän paratiisi. Kaupunki pitää tuntea todella hyvin jotta uskaltaa lähteä pyörällä kauemmaksi. Matkassa on aina jotain pikkumutkaa tai isompaa. Jos ei muuta, niin ainakin alikulkutunneleita, jonne PV ei lähde kantamaan pyörää kun siinä istuu tarakalla 13kg elävä puntti. Tämän takia on tyydyttävä muutamien tuttujen polkujen polkemiseen, ainakin toistaiseksi.

Onneksi kuitenkin perheen tämänhetkinen asuinpaikka on lähes täydellisesti sijoittunut yhden suuren puistoalueen laidalle. Sinne puiden viileyteen PV ja Pikkupuntti kaahaa joka ilta nuuhkimaan metsän tuoksuja. Takapenkin kommentaattori tulkkaa maisemia ja näkymiä omalle, toistaiseksi tuntemattomalle kielelleen ja puistossa norkoilevat sivustaseuraajat heittävät usein kannustusta hekin. "Oi poika, kylläpä äitisi ajatteli hyvin!", "voi, mainiota, katso, tuossa istuu mukana vauva!", "tuollaisia istuimiako voi jostain ostaa?"...
PV sotkee ilmahalki ja hymyilee salaperäistä pyöräilijän hymyä. Moskovassa polkupyöräily on kuin uiminen. Vain harvoille, niille, jotka sitä todella rakastaa.

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Kevättä ja rakkautta!

Tavallisella päiväkävelyllään PV ihailee pariakymmentä ahkeraa maalaria yhden päiväkodin aidan kimpussa. Maalinhaju käryää ja aurinko paistaa! Siinä on Moskovan kevät!
Samalla tavallisella päiväkävelyllä, edelleenkin saman aidan kohdalla eräs fiksuun jakkupukuun pukeutunut n. viisikymppinen rouvashenkilö pysäyttää yhden maalareista työssään. "Hei, tuleppas tänne, täällä on jotain tekemistä", sanoo rouvashenkilö napakasti. Maalari tottelee pyyntöä hieman ihmeissään. "Katsoppas, tämä sana tässä-" rouva osoittaa maahan kirjoitettua rakkaudentunnustusta- "siitä puuttuu "kova merkki". Voisitko lisätä sen siihen?" Maalari tarkistaa vielä mihin kohti kova merkki kuuluukaan, ja maalaa sen paikalleen. Rouva katsahtaa jälkeä tyytyväisenä, ja maalarin ja rouvan katseet kohtaavat yhteisymmärryksen ja kuplivan ilon merkeissä.

Tavallisella päiväkävelyllä on usein jotain pikkuisen erityistä. Ne hetket tuovat samanlaisia ilonkuplia myös Pohjoisen Vaimon sisälle. Iloa vappuun!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Pieniä asioita

Yksi ihastuttava asia mitä venäläiset tekee, tapahtuu aina kaupassa kuin kaupassa vihannestiskin luona. PVkin on oppinut tavoille. JOS vihanneksesta voi saada irti jonkin osan, mikä ei ole syötävä ja siitä on ihan turha maksaa, se heitetään pois ennen punnitsemista. Ihan sama onko se osa pieni vai iso. Valkokaalesta revitään irti pari ensimmäistä (tai vaikka kolmas ja neljäskin) lehtikerros, jos ne ovat likaisia/vahingoittuneita/muuten vaan ei silmää miellyttäviä. Tomaatista napsaistaan kannat, niinkuin myös paprikasta (kokeilkaapa, sen saa pois lujalla peukalo-otteella).

Tämä on jotain mikä tuntuu jo niin kodikkaalle ja järkevälle toiminnalle, että PV kaipaa takaisin näihin loogisiin käyttäytymis sokkeloihin silloin kun ei ole Venäjällä. Tällä viikolla hän sai tutustua myös toimintamalliin, joka vie säästämisen vieläkin pidemmälle; pienoinen baabushka otti taskustaan esiin pienen puukon valittuaan ensin hyvän parsakaalen. Sillä hän sitten vetaisi parsakaalesta varsiosan pois ennen punnitusta. Todella kätevää!
Pitääkin valkata hyvä taskuunsopiva puukko mukaan seuraavalla kerralla vihannesostoksille! :D

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Naapureiden sopupelejä

PV on aina ollut ihmisrakas, ja vielä ihmisrakkautta enemmän, taitaa hänen sydämessään sykkiä rakkaus sopuun ja rauhaan. Tämän ominaisuuden takia hänet on varmaankin viskattu Venäjälle. Täällä kun ei kulu päivää ilman jonkinlaista kunnollista tempperamentin tuuletusta.
Tälläkertaa eripuraa syntyi naapurien kesken. Niiden suloposkien, jotka 3v sitten PV:n perheen muuttaessa Heidän naapuriinsa, toivottivat heidät tervetulleeksi tukkimalla ulospääsyn asunnosta sementtisäkeillä. He olivat nimittäin havainneet että PV on ulkomaalainen, ja siniset silmät, vaalea naama ja vaaleanruskeat hiukset saivat heidät päättelemään että PV on taatusti Moskovaan työnperässä muuttanut laiton maahanmuuttaja. Bingo!
Täytyy myöntää että suhde naapureihin ei ole jatkunut sen jälkeen mitenkään riemukkaasti. Anoppilan naapureiksi on siunaantunut täysin joustavia valoiyksilöitä, PV:n perheen naapureiksi taas jotain aivan muuta. On täytynyt selitellä ja selitellä Esikoiselle, miksi hänen pitää kuitenkin sanoa aina kauniisti "strastuitte", vaikka siihen ei koskaan vastata. Naapureillensa kuuluu olla kohtelias, olivatpa ne minkälaisia pässejä tahansa...ehkä.
Viikonloppuna ovikello pärräsi taas valituksen merkeissä. Syynä oli se, että tämä ulkomaalainen oli ostanut toisenkin pyörän, tunkenut sen(kin) käytävään, ja näinollen naapurin matto likaantuu. Ei siinä vielä mitään. Pyörät pitää poistaa käytävästä, koska naapuri ei mahdu siellä enää jumppaamaan! Mies ilmoitti naapurille, että pyörät poistuvat käytävästä sitten, kun naapuri laahaa sieltä mattonsa pois, ja ruuvaa jumppatelineensä irti seinästä. Jumpata kun voi ihan omassa olohuoneessakin.

ps. PV ymmärtää että käytävä ei ole varsinaisesti yleisen rojun säilytyspaikka, eikä edes pyörien. Nämä kerrostalot eivät vain ole varustettu minkäänlaisilla varastoilla, eikä ulkona ole edes pyörätelineitä. Ainoa vaihtoehto on säilyttää kaikki ylimääräiset kamppeensa parvekkeella, ja se ei aina ole se kätevin paikka. No, seuraamme tilanteen etenemistä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Keski-Eurooppa, KGB ja korkokengät

PV tutustui Volksgartenin lisäksi viikonloppuna erääseen paikalliseen venäläiseen. Tai no jos totta puhutaan, tutustuminen jäi varsin lyhyeksi, mutta keskustelu oli sitäkin...hauskempi. Näyttää siltä että mitä kauemmin venäläinen asuu ulkomailla, sitä villimpi ja sumeampi hänen oma kuvansa kotimaastansa alkaa olla. Ratkiriemukkaimmat tarinat Venäjän todellisuudesta on PV muuten kuullut Amerikassa jo 20v asuneilta venäläisiltä, jotka eivät ole lähtönsä jälkeen enään tänne koskaan palanneet. Nykyisen kotimaan venäläisvastaisuus sekoitettuna vanhoihin neuvosto-muisteloihin, oma menneisyys ja uusi rikkaampi, kansainvälisempi minä- siinä sitä on tarinaniskijä kerrakseen!
Jokatapauksessa tälläkertaa PV kävi keskustelun venäläisten kyvystä oppia uusia kieliä. Keskustelun venäläinen osapuoli kertoi, että KGB on aivopessyt venäläisten aivot sillätavalla, ettei kielten sujuva ja helppo oppiminen ole mahdollista. Oppimisprosessiin menee aikaa huomattavasti enemmän kuin muilla ihmisillä, sillä ensin on kaadettava mielestänsä ne esteet, jotka KGB aikoinaan sinne asetti. PV oli vaikuttunut. Vastapuolta ei voinut millään tavalla ympäripuhua mielipiteestään. PV tyytyi ainoastaan kipakasti toteamaan, että KAIKKI hänen tuntemansa venäläiset jotka ovat ryhtyneet OIKEASTI opiskelemaan vierasta kieltä, ovat olleet todella nopeita oppijoita.
Itseasiassa PV voisi mielellään lainata KGB:tä, jotta voisi itsekin osoittaa sormella jonnekin suuntaan syyttävästi. Hänkään ei ole koskaan ollut se nopein kielten oppija. Se että itse ei ole se terävin kynä penaalissa jossain asiassa, on tietysti välillä vaikea ottaa tietona vastaan.

Tänään PV huomasi muuten erään mielensä aidan kaatuneen. Se, joka joskus aikoinaan koodasi hänelle päähän tiedon siitä että korkokengät on rumia (ehkä se oli Koiviston presidenttikauden syytä, silloinhan PV oli pikkutyttö (huomaatteko äärettömän loogisuuden)), voi nyt huomata taikansa rauenneen. Korkkarit on kivoja. PV voisi jopa haluta itselleen sellaset kevätkengiksi.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Punainen Vaate

Jokaisella on oma, kiva, henkilökohtainen juttunsa. Se Punainen Vaate, mikä saa leppeimmänkin lehmän sekunnissa raivon valtaan. PV:llä niitä on yksi tai useampia, riippuen päivästä ja omasta vireystasosta. Eilinen vireystaso ei ollut ihan kohdillaan, joten olisi voinut ymmärtää etukäteen että ei tästä hyvä seuraa.

PV:n yksi punaisista vaatteista on kurittomat kakarat. Sellaiset jotka jo kolmivuotiaina omistavat koko maailman, ja joilla ei ole mitään kunnioitusta kodin ulkopuolisia(kaan) aikuisia kohtaan. Sellaiset kuin tämän pihan Artjom, 5v. Tämä kultamussukka ulkoilee aina njanjansa kanssa, täysin kelille sopimattomissa vaatteissa ja ilman leluja, joten kaikelle toiminnalle on jo alkuaan aika suppeat rajat. Njanjakaan ei ole sieltä terhakkaimmasta päästä, seisoo ja juoruaa toisten lastenhoitajien kanssa ja välillä huhuilee väsyneellä äänellä "ei noin saa tehdä".

Artjomin lempipuuha on ollut jo reilun vuoden ajan varastella toisten leluja ystävällisin keinoin. Ensin tulee "pazhaluista" kauniisti, ja jos lapsi ei anna leluaan kädestä (se pitää olla juuri se lelu joka on lapsella kädessä, eikä se mikä on maassa vapaana) niin se otetaan vaikka väkivalloin. PV:llä napsahti siinä vaiheessa, kun naapurin suloposki veti reippain ottein vuosikkaan kädestä lapiota niin että vuosikas läpsähti maahan keskelle kuralätäkköä itkemään. PV avasi suunsa eikä huuto ollut pienillä desibeleillä. Ei mitään vaikutusta, paitsi että tuo ihanuus nostaa kätensä ylös, ja koittaa LÖYDÄ PV:tä. PV jatkaa huutoa eikä poika reagoi mitenkään, mutta lähtee vinkumaan hoitajansa luo "nuo eivät anna minulle lapiota", johon hoitaja lässyttää "voi, ehkäpä ne kohta antaa, ja onhan sinulla kotona oma lapio".

Lastenhoitajat lähtevät yhdessä tuumin pois toisesta päästä puistoa, ilman tavallista maireata "näkemiin, hyvää päivänjatkoa" toivotusta. PV jää puhkumaan, ja esikoinen on riemuissaan. Puiston ainainen kiusankappale sai kunnon tulituksen hänen omalta äidiltään.

Mies kommentoi myöhemmin, että "venäläinen" reagointitapa olisi ollut antaa kunnon läimäys pojalle, kiikuttaa se niskapeppu otteella hoitajansa luo, ja huutaa hoitajalle. Vaan kun tämä suomalainen on tottunut että lapsia ei lyödä, ei vieraita, eikä omia.

ps. On täysin tavallista ja hyväksyttävää läksyttää tuntemattomia lapsia huonosta käytöksestä. Tämä kyseinen poika vaan saa riehua mielin määrin, eikä häntä läksytetä vaikka kaikkia muita kyllä. Ja tiedossa on, että ei ole pojan vika ettei hänellä ole kuria.

pps. Joku suomalainen nainen kuulemma kirjoittaa Kodin Kuvalehteen juttuja Venäjältä. Antakaa anteeksi, PV ei ole lukenut niistä yhtäkään. Jokatapauksessa kys.nainen väittää että venäläiset lapset on yleensä lellittyjä. PV voisi olla eri mieltä. Venäläisissä lapsissa on paljon lellittyjä, ja paljon hyväkäytöksisiä. Nämä lellityt vaan tuppaa pistämään radikaalisti silmään.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Uutisaamu

PV sai soiton aamulla heti Suomesta. Ystävä kysyi "oletko järkyttynyt?". PV ei oikein tajunnut kysymystä, mutta avasi samalla uutissivut ymmärtääkseen lisää. Puhelu Suomeen katkaistiin nopeasti ja vaikka mies eikä anoppi kulje kyseisten asemien kautta töihin, piti tehdä heille tarkistus soitot.

Koko PVn perhe on onnellisesti ollut pois metrosta tuona nimenomaisena aikana. Puhelinverkot on ylikuormittuneet ja niitä kuunnellaan parhaillaan. Suomen suurlähetystö selvittää kovasti kuinka suomalaiset ympäri kaupunkia voivat. PV antoi jo kuittauksensa.

Ja täytyy myöntää, kyllä PV järkyttyi. On äärettömän surullista että tälläisiä asioita voi tapahtua. Suomenkielisen uutisoinnin jälkikommentteihin voisi vielä lähettää täältä pitkän sadattelun. Onko aina pakko olla niin järkyttävän idiootti, (sinä, kuka tahansa!) että pitää väittää että Kremlistä nekin paukut nyt oli tulleet. Kunhan venäläiset huvikseen kansalaisiaan posauttelevat. Haistakaa kuulkaa... (painokelvotonta tekstiä!).

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Mummojen kevät

Aurinko tanssii jo koirankakkameressä ja baabushkat on heränneet. He ovat hiipineet koloistaan, enää kun ei kolota jäsenissä pakkanen. Hidasta ja hitaampaa etenemistä pitkin jalkakäytäviä, pieni hymy kasvoilla tai täysi tuittu päällä. Verkkaisuutta katsellessaan PV:n päässä soi paras mummoille omistettu biisi ikinä, mummojen aamu.

Eräs mummo ei kuitenkaan jaksanut enää uutta kevättä. Ystävättäreni isoäiti nukahti eikä enää herännyt näkemään sadannetta elämänsä kevättä. Olihan niitä jo hyvä määrä kertynytkin. Ystävätär on toipunut tiedosta jo hyvin, vaikka toki muistelee paljon mummoa joka äidittömälle tytölle toimitti äidin virkaa läpi elämän.

Tänä keväänä Venäjän Valtiollinen Hidaste on tosin kaivertanut ystävätärtä enemmän kuin yleensä. Hän ei päässyt matkustamaan hautajaisiin ja sukulaisten luo, sillä maastapoistumis viisumin tekemiseen menee se 20 päivää. PV voi helposti kuvitella laiskan, venyvän toimistotyöntekijän äänen, silmäluomien hitaan, ylimalkaisen liikeen ja toteamuksen "mitä se meille kuuluu jos mummosi on kuollut".

PVkin teki kyseisen viisumin ja aikoo käydä pienellä happihyppelyllä Keski-Euroopassa. Tekee välillä hyvää todeta, että onhan siellä kaunista ja rikasta, mutta minun paikkani, on Minun Moskova.

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Pikakaurapuuroa

Tänä iltana tuli yhtäkkiä sellainen tunne että miksipä ei. Että ehkäpä sittenkin. Kaikki tuntuu nyt juuri oikealta ja hyvältä. Lapset nukkuu, puuro kiehuu ja huomenna tulee taloon televisio. (Se onkin PV:n perheen ensimmäinen televisio koko Venäjällä asumisaikana)

PV:n sisällä on tapahtunut viimeaikoinan pienempiä ja suurempia myrskyjä. Sellaisia joita lähtee käyntiin kun lapset ovat sairaita, kun itse valvoo pari viikkoa perätysten kuunnellen yskimistä ja itkunpurskahduksia. Ja sellaisia myrskyjä joita tapahtuu kun on tietyn ikäinen, kun on asunut tietyn ajan yhteensä ulkomailla, kun ollut tietyn ajan kotiäitinä ja kirjoittanut tietyn ajan blogia.

Itseasiassa hän oli jo päättänyt että tämä on tässä, antaa olla. Kengät oli jo jalassa ja takki päällä. Ja nyt sitten hiljaisen tyytyväisyyden keskellä hän ottikin kengät pois jalasta ja laittoi takin uudelleen naulakkoon.

Tämä on tälläistä venäläistä pikakaurapuuroa maidolla. Samanlaista mitä tuossa liedellä kiehuu. Sitä pitää kiehuttaa noin kymmenen minuuttia, parempi viisitoista, tosin paketissa lukee että kolme. Antaa olla sellaista mitä olikin. Tämän blogin nimittäin.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kivikukkaset

Tänä iltana PV aikoo aukaista nutturansa, nakata harteille puuhkansa, vetää kiiltävät saappaat jalkaan ja rientää kodinulkopuolisiin, kultturelleihin menoihin. Prokovjevin baletti kutsuu häntä ja ystävätärtä, joiden venäläisiä miehiä ei saa enää millään houkutuksella balettiin tai oopperaan koska ovat saaneet niistä yliannostuksen jo pieninä poikina. Neuvostoaikaisten lastenkasvatus ihanteiden mukaan tänäkin iltana yleisön joukossa on varmasti myös pikkulapsia ja alakoululaisia. Ja kaikki käyttäytyvät hyvin.

Vuodenvaihde meni ihastuttavasti lomaillen ja nauttien talvesta koko perheen kanssa. Bloggaus jäi taka-alalle, ja PV on kriiseillyt ja miettinyt jatkaako tätä vai eikö. Miksi hän ylipäätänsä kirjoittaa ja kenelle? Näitä kysymyksiä hän tuumailee edelleenkin ja varmaankin tammikuun aikana osaa tehdä päätöksensä, jatkuuko Minun Moskova elämäänsä vain internetin ulkopuolella, tai ehkä jopa salasanan takana. Nyt PV kuitenkin pistää pohdinnan tauolle ja lähtee nauttimaan Kivikukkasista.

Kaikille lukijoille ihastuttavaa, rikasta, elämyksellistä, tavallista, kaunista, ihmeellistä ja hyvää uutta vuotta 2010!