keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Punainen Vaate

Jokaisella on oma, kiva, henkilökohtainen juttunsa. Se Punainen Vaate, mikä saa leppeimmänkin lehmän sekunnissa raivon valtaan. PV:llä niitä on yksi tai useampia, riippuen päivästä ja omasta vireystasosta. Eilinen vireystaso ei ollut ihan kohdillaan, joten olisi voinut ymmärtää etukäteen että ei tästä hyvä seuraa.

PV:n yksi punaisista vaatteista on kurittomat kakarat. Sellaiset jotka jo kolmivuotiaina omistavat koko maailman, ja joilla ei ole mitään kunnioitusta kodin ulkopuolisia(kaan) aikuisia kohtaan. Sellaiset kuin tämän pihan Artjom, 5v. Tämä kultamussukka ulkoilee aina njanjansa kanssa, täysin kelille sopimattomissa vaatteissa ja ilman leluja, joten kaikelle toiminnalle on jo alkuaan aika suppeat rajat. Njanjakaan ei ole sieltä terhakkaimmasta päästä, seisoo ja juoruaa toisten lastenhoitajien kanssa ja välillä huhuilee väsyneellä äänellä "ei noin saa tehdä".

Artjomin lempipuuha on ollut jo reilun vuoden ajan varastella toisten leluja ystävällisin keinoin. Ensin tulee "pazhaluista" kauniisti, ja jos lapsi ei anna leluaan kädestä (se pitää olla juuri se lelu joka on lapsella kädessä, eikä se mikä on maassa vapaana) niin se otetaan vaikka väkivalloin. PV:llä napsahti siinä vaiheessa, kun naapurin suloposki veti reippain ottein vuosikkaan kädestä lapiota niin että vuosikas läpsähti maahan keskelle kuralätäkköä itkemään. PV avasi suunsa eikä huuto ollut pienillä desibeleillä. Ei mitään vaikutusta, paitsi että tuo ihanuus nostaa kätensä ylös, ja koittaa LÖYDÄ PV:tä. PV jatkaa huutoa eikä poika reagoi mitenkään, mutta lähtee vinkumaan hoitajansa luo "nuo eivät anna minulle lapiota", johon hoitaja lässyttää "voi, ehkäpä ne kohta antaa, ja onhan sinulla kotona oma lapio".

Lastenhoitajat lähtevät yhdessä tuumin pois toisesta päästä puistoa, ilman tavallista maireata "näkemiin, hyvää päivänjatkoa" toivotusta. PV jää puhkumaan, ja esikoinen on riemuissaan. Puiston ainainen kiusankappale sai kunnon tulituksen hänen omalta äidiltään.

Mies kommentoi myöhemmin, että "venäläinen" reagointitapa olisi ollut antaa kunnon läimäys pojalle, kiikuttaa se niskapeppu otteella hoitajansa luo, ja huutaa hoitajalle. Vaan kun tämä suomalainen on tottunut että lapsia ei lyödä, ei vieraita, eikä omia.

ps. On täysin tavallista ja hyväksyttävää läksyttää tuntemattomia lapsia huonosta käytöksestä. Tämä kyseinen poika vaan saa riehua mielin määrin, eikä häntä läksytetä vaikka kaikkia muita kyllä. Ja tiedossa on, että ei ole pojan vika ettei hänellä ole kuria.

pps. Joku suomalainen nainen kuulemma kirjoittaa Kodin Kuvalehteen juttuja Venäjältä. Antakaa anteeksi, PV ei ole lukenut niistä yhtäkään. Jokatapauksessa kys.nainen väittää että venäläiset lapset on yleensä lellittyjä. PV voisi olla eri mieltä. Venäläisissä lapsissa on paljon lellittyjä, ja paljon hyväkäytöksisiä. Nämä lellityt vaan tuppaa pistämään radikaalisti silmään.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Uutisaamu

PV sai soiton aamulla heti Suomesta. Ystävä kysyi "oletko järkyttynyt?". PV ei oikein tajunnut kysymystä, mutta avasi samalla uutissivut ymmärtääkseen lisää. Puhelu Suomeen katkaistiin nopeasti ja vaikka mies eikä anoppi kulje kyseisten asemien kautta töihin, piti tehdä heille tarkistus soitot.

Koko PVn perhe on onnellisesti ollut pois metrosta tuona nimenomaisena aikana. Puhelinverkot on ylikuormittuneet ja niitä kuunnellaan parhaillaan. Suomen suurlähetystö selvittää kovasti kuinka suomalaiset ympäri kaupunkia voivat. PV antoi jo kuittauksensa.

Ja täytyy myöntää, kyllä PV järkyttyi. On äärettömän surullista että tälläisiä asioita voi tapahtua. Suomenkielisen uutisoinnin jälkikommentteihin voisi vielä lähettää täältä pitkän sadattelun. Onko aina pakko olla niin järkyttävän idiootti, (sinä, kuka tahansa!) että pitää väittää että Kremlistä nekin paukut nyt oli tulleet. Kunhan venäläiset huvikseen kansalaisiaan posauttelevat. Haistakaa kuulkaa... (painokelvotonta tekstiä!).

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Mummojen kevät

Aurinko tanssii jo koirankakkameressä ja baabushkat on heränneet. He ovat hiipineet koloistaan, enää kun ei kolota jäsenissä pakkanen. Hidasta ja hitaampaa etenemistä pitkin jalkakäytäviä, pieni hymy kasvoilla tai täysi tuittu päällä. Verkkaisuutta katsellessaan PV:n päässä soi paras mummoille omistettu biisi ikinä, mummojen aamu.

Eräs mummo ei kuitenkaan jaksanut enää uutta kevättä. Ystävättäreni isoäiti nukahti eikä enää herännyt näkemään sadannetta elämänsä kevättä. Olihan niitä jo hyvä määrä kertynytkin. Ystävätär on toipunut tiedosta jo hyvin, vaikka toki muistelee paljon mummoa joka äidittömälle tytölle toimitti äidin virkaa läpi elämän.

Tänä keväänä Venäjän Valtiollinen Hidaste on tosin kaivertanut ystävätärtä enemmän kuin yleensä. Hän ei päässyt matkustamaan hautajaisiin ja sukulaisten luo, sillä maastapoistumis viisumin tekemiseen menee se 20 päivää. PV voi helposti kuvitella laiskan, venyvän toimistotyöntekijän äänen, silmäluomien hitaan, ylimalkaisen liikeen ja toteamuksen "mitä se meille kuuluu jos mummosi on kuollut".

PVkin teki kyseisen viisumin ja aikoo käydä pienellä happihyppelyllä Keski-Euroopassa. Tekee välillä hyvää todeta, että onhan siellä kaunista ja rikasta, mutta minun paikkani, on Minun Moskova.