lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pölyisen aurinkoiset iltapäivät

PV on todistanut koko talven ajan, kaksi kertaa viikossa iltapäivisin innokkaan kaksikon, isoäidin ja tytön puurtamista koulutehtävien parissa kerhopöydän ympärillä. Hän on itse keskittynyt milloin neulomiseen ja milloin taas lukemiseen ja siinä samalla toisella korvalla laiskahkosti seurannut suuren hallin tapahtumia.

Nuo iltapäivät ovat tuntuneet mukavalta paussilta. Isoveli on harrastuksessaan, pikkuveli on pörrännyt autoilla pitkin hallin lattiaa ja kauhistuttanut baabushkoja, makaamalla rähmällään autojen vieressä tai ottamalla sisäkengät pois jalasta ja juoksemalla paljasjaloin hallia ympäri.

Kaikessa tuossa on ollut jotain niin mukavan rentoa ja epärealistista. Aurinko on alkanut halkoa hallia kevään tullessa, samat rouvat tulevat aina pöydän ympärille odottamaan lapsenlapsiaan harrastuksista, rupattelemaan, kampaamaan hiuksia ja ratkomaan ristikoita. Eräs nuori nainen on päntännyt siinä englantia koko talven ja hän on näyttää hieman hipille, täysin epätavallinen näky Moskovassa.

Eilen perjantaina kaikki rentous kuitenkin hävisi hetkessä. Tuo skarpin oloinen baabushka ja hänen tyttärentyttärensä yhdessä koulutehtävien kanssa paljastuikin mitä voitonhaluisimmaksi kaksikoksi. PV kuunteli keskustelua missä baabushkalta kysyttiin että käykö tyttö ensimmäistä luokkaa. "Ei hän käy, hän on vasta 6v, etsimme parhaillaan kunnollista koulua missä hän voisi aloittaa opiskelunsa vuoden päästä." Siitä alkoikin sitten pitkä keskustelu koulujen paremmuudesta, opettajista, vaikeudesta löytää kunnon koulua ja koulujen tärkeydestä. Juttelun lomassa eräs toinen rouva uteli minkä takia he sitten tekevät ensimmäisen luokan oppikirjoja jos on vielä vuosi aikaa, mitäs tyttö tekee sitten kouluun mentyään.

Ja silloin se iski. Pieni ahdistus siitä tiedosta että tuo kaksikko ei ole ainut jotka ovat kumittaneet joka ikisen pikkuvirheen ja väärän viivan piste-viiva yhdistelmätehtävissä ja kaunokirjoitusvihkoista jo puolitoista vuotta ennen varsinaista koulun alkua. Peli on veristä jo ennenkuin se on alkanut. PV ei enää katsonut tuota sukupolvien yhteistä kumarrusta koulukirjojen ylle samalla hellydellä kuin ennen. Hän ei ollut enää ollenkaan varma haluaisiko hän etsiä koulua lapsilleen tästä kaupungista. Kuinka voisi löytää koulun jossa lasten vanhemmat ja isovanhemmat olisivat edes hiukan vähemmän täydellisyyden ja voitontahtoisia?






ps.
eräs ihana ystävätär Saksasta vasta kirjoitti PVlle ja tokaisi että ehkäpä PVn kannattaa jatkaa blogin kirjoittamista.
PV mietti että tuo ystävä on varmaan oikeassa.