maanantai 20. kesäkuuta 2011

Apua!

Aamuissa taikka maanantaissa sinänsä ei yleensä ole mitään vikaa, mutta kun herää ja nenässä on samanlainen palaneen käry kuin monta viikkoa viime kesänä, niin riemu jää ratkeamatta.
Horisontti näyttää valkoisen utuiselta- voihan sen ajatella näyttävän kauniin romanttiseltakin... Nyt vaan ei oikein nappaa.
Kolmet eri uutistoimistojen sivut on selattu, mutta missään ei ollut mainintaa metsä/suo/muista mahdollisista paloista Moskovassa tai lähistöllä. Nenä kuitenkin haistaa ja silmät näkee jotain ihan toista.

Joten missäs suunnassa otettais PV ja Poikaset vastaan, sanottaisko tästä päivästä tuonne syyskuun alkuun? Me ollaan sisäsiistejä, toisinaan hyväkäytöksisiä ja pestään kädet ennen ja jälkeen ruokaa. :)

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Keitto porisee

On taas se aika kesästä että perheen tunnekattila alkaa olla jo käymistilassa. Kaikki tahtoo lomille, kun ympäriltä alkaa kaverit häipyä kukin suunnalleen. Miehellä on menossa ne viimeiset tahdonrippeet vetää perässään työntekijälaumaa tuloksen kirkkaaseen huomiseen. Isommalla poikasella on kääntymässä akuutin puolelle jokakesäinen Suomenkaipuu, ja PV:llä on taas... Kamelin selkä katkeamaan päin.
Nimittäin näiden alkuasukkaiden kanssa.
Heitä jaksaa rakastaa n.11 kuukautta vuodesta, joskus kymmenen. Tämä rakastamisen aikajakso riippuu hyvin paljon siitä, kuinka paljon vuoden aikana on päästy matkustelemaan Moskovan ulkopuolella, mielellään jossain ulkomailla. Parasta vielä Euroopassa. Siellä se kuulkaa pää tuulettuu!

Pohjoisen Vaimon laupean hiljainen reagoimattomuus on taas alkanut kyteä, eikä kukaan toivo että se syttyisi palamaan. Tällähetkellä jokainen kauppajonon kaakattaja nyppii ihan viimeisen päälle. Torstaina esimerkiksi PV käytti kaikki voimansa ja taitonsa pitää Poikasia täydessä ja nuhdissa ja kuosissa Moskovan parhaassa kangaskaupassa, lähes siinä onnnistuen. Poikasista pienempi kuitenkin päätti järjestää itselleen hiljaista tekemistä ja alkoi siirtelemään hintalappuja hyllyistä toisille hyllyille ja takaisin. Tämän mamman mielestä se ei ollut kaikkein paras idea, joten Poikanen siirrettiin muihin tehtäviin, eli istumaan penkinpäähän. Poikanen tästä suutahti ja pisti ulvonnaksi, jolloin tädit ympärillä alkoivat päivittelemään "eihän sitä nyt noin, olisit antanut niillä hintakorteilla hänen leikkiä, niin kauniisti siinä oli itseksensä". Tädeillä sana kiiri pitkin kauppaa, ja kohta voivoteltiin oikein koko jengin voimin pientä poloista, jonka äiti ei antanut hänen sössiä kaupan hinnoittelua.

Siinä oli aikuisen uhmakohtauksen paikka. PV näki itsensä heittämässä kassinsa pitkin kaupan lattiaa, huutaen ponneikas katse silmissä noille jokapuolelta poksahteleville tädeille suorat sanat. Miksi he KAIKKI seuraavat muovipusseineen ja
puolisääreen ulottuvine villahameineen PVn pesuetta aamusta iltaan vuodenajasta toiseen, jengiytyvät metroasemien viereen, kaupanhyllyjen väleihin ja levittäen
lapsille ilosanomaansa; "Ei siihen saa koskea!"
Tajuatteko tädit, tärväsitte juuri todellisen työn! Oliko pakko kääntää kelkkaa juuri siinä vaiheessa kun asia oli jo jokseenkin menossa perille! Älkää nyt vain sanoko että tämä uudissanoma on jo julkistettu koko Moskovan baabushkarempalle!
Samperi soikoon!

Tottakai salaliiton piti lisätä kierteitä ja painostusta Pohjoisen Vaimoon, jotta lomantarve löisi terveen järjen ulos päästä viimeiseen hituseen. Perjantaina nimittäin pesue raahusti ostoskassien kera ulos CitiAshanista, PVn kantaessa olkapäillään parinkymmenen kilon painoista ruokalastia joka upotti kassien kantohihnoista verestävät haavat iholle. Poikaset auttoivat osansa- toinen kantoi vessapaperipussia, ja toinen kurkkuja. Taas, kovin yllättäen, parivuotias oli protestin aloittaja, löi itsensä puolivälissä matkaa maahan, aloitti sydäntäsärkevän itkun ja valitti ettei jaksa kantaa (viittä avomaankurkkua...) pussiansa. Ja TOTTAKAI joku Moskovan baabushkojen "Lapsesi Parempi Kasvattaja" klubista oli jo paikalla. PV sai kuulla kunniansa- hän oli sekä hullu että lapsensa rääkkääjä, mitäs muutakaan!
Ja tämän kamelin selkä oli oikeasti katketa siinä hetkessä. Baabushka oli saada kurkkupussista päähänsä... Tai jos ihan totta puhutaan, PV pihisi hampaidensa välistä, sen verran hiljaa että (toivottavasti) poikaset eivät kuulisi "Haista sinä kuule paska." (tietenkin suomeksi)

Tiedoksenne vielä, että tämä sama armoitettu poppoo on väijynyt PVn pesueen kerrostalon kulmilla jo monta vuotta neljän baabushkan voimin, ja huomauttanut JOKA ikisen kerran Poikasille jos he EIVÄT ole auttaneet äitiänsä kantamaan ostoksia. Se on ollut Huomattavan Monta Kertaa.
Jos tämä kaikki kuulostaa vähäjärkiseltä, niin on aikakin osoite mitä syyttää. Ja PV on täysin kypsä, on taas se aika- Suomi tai joku siellä lännempänä- ottakaa meidät! Me halutaan paikkaan, jossa kukaan ei puhu tuntemattomille, tai ole heistä mitään mieltä! Sellaiseen paikkaan, jossa vaan ollaan hiljaa, jurotetaan ja korkeintaan sitten pikkuisen joskus jäpistään selän takana! Se se vasta on elämää!!!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Painajainen Elektriskassa

Oli jokakesäistä pakollista datsavierailua taas tarjolla. Ei tällä porukalla ole mitään datsoja vastaan noin erityisesti, mutta tämä kyseinen ei ole heidän suosikkinsa. Sinne kuitenkin taas junailtiin.

Kaunis oli päivä, sujuva oli matkaanlähtö, joten voiko sitä mitään ikävää edes odottaakaan? Ja kukapa sitä odottelisi tuollaisia.

Kuitenkin kun matkakin on vasta hieman taipumassa taittuvan puolelle, PV:n mies kumartuu alas, alkaa solmimaan kengännauhojaan ja vastaa kun kysytään- "valmistun tässä lähtöön."
Minnekäs tästä oltaisiin vielä lähdössä, PV ihmettelee mielessään, ja sitten unohtaa.
Kunnes parin minuutin kuluttua alkaa vimmattu huuto ja kirkuminen. Nuoria miehiä pomppii penkkirivien yli ja alkaa hakkaamaan ja potkimaan keskipenkeillä istuvia matkustajia. Joukko vain suurenee, näyttää siltä että siinä on koko vaunullinen ihmisiä tappelemassa. Joku lyyhistyy penkkien väliin lattialle, baabushkat huutavat kuin paloautot koko kaaoksen yli. Sättivät nuoria miehiä minkä kerkeävät ja käskevät heitä poistumaan. Monet koittavat soittaa vaunun hälyttimestä poliiseja paikalle, PVn mies soittaa ja soittaa poliiseille puhelimellaan. Linja on varattu.

PV ei osaa tehdä muuta kuin koittaa suojata poikasia nurkassaan, ja kertoa heille että tuonne suuntaan ei saa katsoa. Hän on jäätynyt paikalleen eikä juokse toiseen vaunuun vaikka monet muut niin tekevät. PVn Mies edelleenkin vain soittaa poliiseille eikä linja tunnu vapautuvan. Nuoria miehiä säntäilee heidän ohitseen ja ehkä minuutin kuluttua kun hän on mennyt poikasien kanssa vaunun eteiseen piiloon, jengi juoksee asemalla ulos junasta ja vaunuun laskeutuu hiljaisuus.

"Se oli tosi, tosi pelottavaa", PV katsoo miestään, puristaa poikaset syliinsä ja itkee. Baabushat menevät auttamaan lattialle makaavaa miestä ja haluavat soittaa hänelle ambulanssin. He pyyhkivät miehen kasvoja paperinenäliinoin ja auttavat hänet takaisin istumaan. Ambulanssia ei tule, sillä mies ei uskalla mennä sairaalaan ilman rekisteröintiä. Poliiseihin PVn Mies saa yhteyden puolen tunnin kuluttua tapahtuneesta, kun jengi on jo varmasti kiitänyt täysin tavoittamattomiin.

Illalla datsakylässä PV ja Mies kävelevät pitkään, uusia polkuja, vanhoja polkuja ja puhuvat. Puhuvat niistä voimakkaista baabuskoista jotka olivat kuin tiikerit puolustamassa heille tuntemattomia hyökkäyksen uhreja, ainoina ihmisiä koko vaunusta. Puhuvat jengistä joka oli ihan selvästi suunnitellut hyökkäyksen ja siitä miten täytyy vain uskoa sisällään, että he saavat rangaistuksensa joskus jossain muodossa. Että paha oikeasti saa palkkansa. Ja siitä miten jopa noille nuorille miehille pitäisi osata antaa anteeksi.

Ei tämä ole Venäjä. Tämä on maailma. PVn rakas ystävä sai päällensä kuurosateen solvauksia jutellessaan Helsingin metrossa toukokuussa puhelimeen englanniksi. Ystävänsä miestä lyötiin kasvoihin bussissa, kun hän oli ensimmäistä kertaa vierailemassa Suomessa. Kaikki tämä vain sen takia että toinen ihminen on hieman erilainen kuin itse on. Mitä te ihmiset pelkäätte noissa erilaisissa ihmisissä? Jos PV poikineen on kesällä matkalla junalla Suomen läpi, onko nämä pikkuiset poikasetkin liian erilaisia ja pelottavia leikkiessään lastenvaunussa, koska puhuvat Suomea aksentilla?

On parempi olla pelkäämättä ja kasaamatta vihaa sisällensä. Vaikka PV pelkäsikin siellä elektriskassa, kaikkein raukimpia olivat ne nuoret miehet jotka hyökkäsivät tuntemattomien päälle kahdenkymmenen miehen ylivoimalla. Toivottavasti jonain päivänä voisi vihan tilalla heidän sydämessään olla valo.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Suloinen suomalainen

Elämä Moskovassa on joskus kuin jatkuvaa tappelua ja selvitymistä erilaisista jonoista, virastoista, säädöksistä... Kynnet kannattaisi viilata välillä hyvin teräviksi ja käsilaukkuun sulloa tarpeeksi painavaa tavaraa jotta on millä mäjäyttää tarpeen vaatiessa.
Tai ehkä ei. Vaihtoehtojakin on- voi olla vaikka vain yksinkertainen ja hidas suomalainen.

PV on tämän perheen virasto asioiden multiosaaja. Hän vain menee ja tekee, ja hymyilee tyhmän näköisenä kun hänelle huudetaan. Ja voi miten se sulattaakaan sydämet, ah!
Viimeisin erävoitto tuli päiväkoti toimistossa. Moskovassa on alettu uudistaa täysin käsittämätöntä ja vaikeaa jonotusta päiväkoteihin, ja nykyään lapset voi kirjata päiväkotien jonotuslistalle netin kautta. Kuitenkin jos lapset ovat jo jossain päiväkodissa kirjoilla, muuton ansiosta heitä ei käytännössä voi vain siirtää toiseen päiväkotiin, vaan jonotus täytyy aloittaa uudelleen alusta asti. Kukaan ei noin vain lähde siirtelemään lapsiaan toiseen päiväkotiin, sillä jonotus saattaa kestää uudelleen pari vuotta. Paitsi ne hullut, kuten PV.

Niimpä eräänä kauniina toukokuisena keskiviikkona PV poikineen vietti varsin merkillisen tunnin, merkillisine keskusteluineen alueensa päiväkotitoimistossa. Päivän missio oli siirtää poikaset uuteen päiväkotiin.
Toimiston oudon lyhyt jono huventui vain viidessätoista minuutissa, ja PV pääsi selvittämään asiaansa. Toimistontäti, jota kiinnosti tervehtimisen ja silmiinkatsomisen sijaan enemmän kiroilu ja huokailu, ilmoitti PV:lle parin minuutin keskustelun jälkeen että hän on hullu, ja että lapsia ei ole mahdollista siirtää toiseen päiväkotiin. Ja että hän ei oikeastaan ymmärtänyt yhtään mitään mitä PV puhui. PV toisti asiansa pariin kertaan ja sanoi että lapset voi laittaa ihan hyvin jonon hännille uudestaan, kunhan vain heidät siirretään toiseen päiväkotiin, edelliseen jokatapauksessa ei enää mennä.

Sitten tädin asenne yhtäkkiä muuttui kuin nyrkin iskusta, ja hän alkoi soitella puhelimella päiväkoteihin. "Kuulkaapas, meillä on täällä toimistossa aivan ihastuttava suomalainen perhe. Kaksi todella kaunista ja mahtavaa poikaa, niin hyvin käyttäytyvää, perhe on tasapainoinen ja oikein fiksu. Ettekö ottaisi näitä poikia jonon ohi! Teidän vain yksinkertaisesti täytyy ottaa, ihan erityisen hieno perhe!"
Puhelu loppui ja täti kääntyi hymyilemään faksin nappeja paineleville pojille ja PV:lle. "Oi miten te puhuttekaan niin hyvää venäjää, ihan mahtavaa! Ja pojatkin, niin hyvin kasvatettuja! Odottakaapa hetki, meillä on teille kohta päiväkotipaikat, he soittavat pian takaisin!"

Ja niin PVn pojat saivat hetken kuluttua pari päiväkotipaikkaa kodin viereisestä päiväkodista toimistontädin hykerrellessä tyytyväisenä. "Voi kuulkaa," hän riemuitsi koskettaessaan kaverillisesti PVn olkapäätä "näin meillä täällä aina suomalaisia autetaan!"

PV voi toki paljastaa salaisen aseensa. Hän ei ole koskaan lahjonut, eikä tälläkään kertaa pöydän alla vaihtanut omistajaa imuri taikka rahatukku. Mutta eihän sitä luontaiselle viehätysvoimalleen mitään voi!! - siis typertyneelle hymylle, hitaudelle ymmärtää asioita, törkeälle aksentille, ja sille, että on vain niin suloinen, suloinen suomalainen.