lauantai 18. kesäkuuta 2011

Keitto porisee

On taas se aika kesästä että perheen tunnekattila alkaa olla jo käymistilassa. Kaikki tahtoo lomille, kun ympäriltä alkaa kaverit häipyä kukin suunnalleen. Miehellä on menossa ne viimeiset tahdonrippeet vetää perässään työntekijälaumaa tuloksen kirkkaaseen huomiseen. Isommalla poikasella on kääntymässä akuutin puolelle jokakesäinen Suomenkaipuu, ja PV:llä on taas... Kamelin selkä katkeamaan päin.
Nimittäin näiden alkuasukkaiden kanssa.
Heitä jaksaa rakastaa n.11 kuukautta vuodesta, joskus kymmenen. Tämä rakastamisen aikajakso riippuu hyvin paljon siitä, kuinka paljon vuoden aikana on päästy matkustelemaan Moskovan ulkopuolella, mielellään jossain ulkomailla. Parasta vielä Euroopassa. Siellä se kuulkaa pää tuulettuu!

Pohjoisen Vaimon laupean hiljainen reagoimattomuus on taas alkanut kyteä, eikä kukaan toivo että se syttyisi palamaan. Tällähetkellä jokainen kauppajonon kaakattaja nyppii ihan viimeisen päälle. Torstaina esimerkiksi PV käytti kaikki voimansa ja taitonsa pitää Poikasia täydessä ja nuhdissa ja kuosissa Moskovan parhaassa kangaskaupassa, lähes siinä onnnistuen. Poikasista pienempi kuitenkin päätti järjestää itselleen hiljaista tekemistä ja alkoi siirtelemään hintalappuja hyllyistä toisille hyllyille ja takaisin. Tämän mamman mielestä se ei ollut kaikkein paras idea, joten Poikanen siirrettiin muihin tehtäviin, eli istumaan penkinpäähän. Poikanen tästä suutahti ja pisti ulvonnaksi, jolloin tädit ympärillä alkoivat päivittelemään "eihän sitä nyt noin, olisit antanut niillä hintakorteilla hänen leikkiä, niin kauniisti siinä oli itseksensä". Tädeillä sana kiiri pitkin kauppaa, ja kohta voivoteltiin oikein koko jengin voimin pientä poloista, jonka äiti ei antanut hänen sössiä kaupan hinnoittelua.

Siinä oli aikuisen uhmakohtauksen paikka. PV näki itsensä heittämässä kassinsa pitkin kaupan lattiaa, huutaen ponneikas katse silmissä noille jokapuolelta poksahteleville tädeille suorat sanat. Miksi he KAIKKI seuraavat muovipusseineen ja
puolisääreen ulottuvine villahameineen PVn pesuetta aamusta iltaan vuodenajasta toiseen, jengiytyvät metroasemien viereen, kaupanhyllyjen väleihin ja levittäen
lapsille ilosanomaansa; "Ei siihen saa koskea!"
Tajuatteko tädit, tärväsitte juuri todellisen työn! Oliko pakko kääntää kelkkaa juuri siinä vaiheessa kun asia oli jo jokseenkin menossa perille! Älkää nyt vain sanoko että tämä uudissanoma on jo julkistettu koko Moskovan baabushkarempalle!
Samperi soikoon!

Tottakai salaliiton piti lisätä kierteitä ja painostusta Pohjoisen Vaimoon, jotta lomantarve löisi terveen järjen ulos päästä viimeiseen hituseen. Perjantaina nimittäin pesue raahusti ostoskassien kera ulos CitiAshanista, PVn kantaessa olkapäillään parinkymmenen kilon painoista ruokalastia joka upotti kassien kantohihnoista verestävät haavat iholle. Poikaset auttoivat osansa- toinen kantoi vessapaperipussia, ja toinen kurkkuja. Taas, kovin yllättäen, parivuotias oli protestin aloittaja, löi itsensä puolivälissä matkaa maahan, aloitti sydäntäsärkevän itkun ja valitti ettei jaksa kantaa (viittä avomaankurkkua...) pussiansa. Ja TOTTAKAI joku Moskovan baabushkojen "Lapsesi Parempi Kasvattaja" klubista oli jo paikalla. PV sai kuulla kunniansa- hän oli sekä hullu että lapsensa rääkkääjä, mitäs muutakaan!
Ja tämän kamelin selkä oli oikeasti katketa siinä hetkessä. Baabushka oli saada kurkkupussista päähänsä... Tai jos ihan totta puhutaan, PV pihisi hampaidensa välistä, sen verran hiljaa että (toivottavasti) poikaset eivät kuulisi "Haista sinä kuule paska." (tietenkin suomeksi)

Tiedoksenne vielä, että tämä sama armoitettu poppoo on väijynyt PVn pesueen kerrostalon kulmilla jo monta vuotta neljän baabushkan voimin, ja huomauttanut JOKA ikisen kerran Poikasille jos he EIVÄT ole auttaneet äitiänsä kantamaan ostoksia. Se on ollut Huomattavan Monta Kertaa.
Jos tämä kaikki kuulostaa vähäjärkiseltä, niin on aikakin osoite mitä syyttää. Ja PV on täysin kypsä, on taas se aika- Suomi tai joku siellä lännempänä- ottakaa meidät! Me halutaan paikkaan, jossa kukaan ei puhu tuntemattomille, tai ole heistä mitään mieltä! Sellaiseen paikkaan, jossa vaan ollaan hiljaa, jurotetaan ja korkeintaan sitten pikkuisen joskus jäpistään selän takana! Se se vasta on elämää!!!

2 kommenttia:

ii kirjoitti...

Niinhän nuo kuulostavat turkkilaisilta, joilla on aina myös parempaa tietoa joka asiasta! :) Jännityksellä odotan ensimmäistä lomaa siellä sitten lapsen kanssa, kun neuvojia varmasti riittää...

Noppuli kirjoitti...

Hei ii :)

Joo, eihän se ole ainoastaan venäläinen ominaispiirre! Suurimman osan ajasta sen kyllä osaa ottaa huumorilla, tai antaa mennä vain ohi- siis tämän kaikenkattavan neuvomisen.