sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lähiölauantai

Kun ensin kaupunki oli paukahtanut täyteen lunta, sitten taas muotoutunut uima-altaaksi, seuraavaksi valellut paksun jääkerroksen perhefarmarin päälle ja viimeiseksi päättänyt toivottaa hyvää joulua pari kuukautta etukäteen. Sen komean maiseman sisälle kaupunki kuitenkin jätti  viiltävän jään, jota pitkin Pohjoisen Vaimo heitti lopuksi komeat liparit kahvikuppi kädessään hienon yliopiston edessä, ottaen lähikontaktia maan kanssa käynnissä olevan Bentleyn vieressä;

kun juurihoidettu hammas irtoaa kesken lounaan, sekoittuen suuhun ruoan sekaan erityisen kovana palasena, niin että loputkin hampaat meinaavat nyrjähtää sijoiltaan siinä rytäkässä, ja Pohjoisen Vaimo tajuaa että hänen suussaan ei varmasti ole enää yhtään alkuperäishammasta kun hän täyttää 40v;

kun vanhempainiltana onkin niin perkeleellinen pääkipu, että taatusti kukaan Isoveljen erityisen hienon lyseon opettajista ei varmasti ymmärtänyt sanaakaan Pohjoisen Vaimon mongerruksesta heidän kielellään. Pohjoisen Vaimo uskoi sen kaiken jälkeen että hän ei ole koskaan koko kieltä edes opiskellut, saatikka kuullut sen olemassaolosta, ja se ihminen joka juuri luki venäjän kirjallisuuden vanhaa klassikkoa alkuperäispainoksena, ei ollut hän;

kun kuoroharjoituksissa vieressä istuva alkuperäisväestöön kuuluva naishenkilö räplää kolmenkymmenen sekunnin välein puhelintaan, pureskellen samalla purkkaa ja venyttelee tylsistyneen näköisenä Uggi buutseihin piilotettuja jalkojaan. Ja tietenkin istuu puolinukkuvassa asennossa hartiat täysin lytyssä, ja silti vetaisi oikeassa kohdassa aina täysin puhtaan A2:sen;

kun säärikarvat ovat kasvaneet lämmittäväksi kerrokseksi farkkujen alle eikä niitä vain ole viitsinyt ajella, kulmakarvat ovat ryömineet toistensa luokse sanoen käsipäivää nenän yläpäässä ja pinsetit ovat hukkuneet;

NIIN sellaisen hienon, marraskuisen, moskovalaisen viikon jälkeen on täysin luonnollista että Pohjoisen Vaimo käyttää lauantai-iltansa pesten konttausasennossa koko asunnon lattiat, koska luudanvarsi on ruostunut rikki, ja ihan vain urheilun vuoksi siihen päälle hinkkaa keittiön seinät puhtaaksi.

Ja lopuksi päättää kertoa siitä teille.









torstai 15. syyskuuta 2016

Toimistowars

Syyskuu pamahti päälle täydellä teholla,  se ensimmäinen päivä. Toista yhtälailla dynaamista, pyörivää, sähläävää ja sähäkkää kalenterilukua saa Venäjällä hakemalla etsiä. Koulujen alku,  Lineika (koulun ensimmäinen tunti, joka on juhla sekä vanhemmille että lapsille), ilmapalloja lähetettynä taivaalle, ja tänä vuonna entistä enemmän keskustelua siitä, pitäisikö ainaisten opettajille ojennettavien kukkapuskien sijaan lahjoittaa kukkiin menevät rahat esimerkiksi sairaille lapsille

Pohjoisen Vaimo, kuten vankasti voi olettaa, aloitti syyskuunsa myöskin aktiivisena, sillä niin sitä perinteisesti tulee tehdä. Kun Kiinassa tehtyjen koulureppujen tuoksu leijuu ilmassa, on uuden alku aina mahdollista. Ja niin lähti Pohjoisen Vaimokin henkseleitä paukutellen kohti tätä taianomaista vuodenaikaa. Tuore kuntosalikortti lompakossa, opintoja ja harrasteita buukattuna, manikyyri ja kampaamoajat plakkarissa ei voi olla kuin erityisen tyytyväinen kaikkeen siihen ei vielä saavuttamaansa. Kunnes sitä törmää siihen ihan tavalliseen jarrumestariin. Toimistoasioihin.

Toimistoon päästiin kahvikupin ääreltä käydyn keskustelun kautta, toisen koulupäivän jälkeen. Ystävä oli yhtä sydämistyneen huolestunut Pikkuveljen koulutilanteesta kuin Pohjoisen Vaimokin, ja laittoi ahkeran aivoriihen päälle. Tilanteeseen oli saatava muutos - jokaisen koulua käyvän lapsen tulisi nauttia koulunkäynnistä ja pystyttävä olemaan rento ja iloinen oma itsensä luokkaympäristössään. Tämä ei millään tavalla toteutunut Pikkuveljen luokassa, ja koska opettaja oli kykenemätön näkemään itsessään tai tavoissaan mitään vikaa, oli parempi ihan oikeasti etsiä uusi koulu. Ystävän avulla asia oli taputeltu jo samana iltana.  (Mainitkaa asia, mitä Venäjällä ei voisi suhteilla hoitaa )

(kuuntelee hiljaisuutta)

Seuraavana koulupäivänä Pikkuveli pakkasikin reppua jo eri kouluun, Pohjoisen Vaimon tunkiessa Tärkeitä Papereita käsveskaansa. Uuteen kouluun piti kärrätä vanhalla koululla olevat paperit, mutta yksinkertainen tehtävä sai muutaman ylimääräisen vaiheen YHDEN paperin puuttuessa. Todiste siitä että Pikkuveli asuu pysyvästi Moskovassa, jonka saa kätevästi viidessä minuutissa paikallisesta valtiontoimistosta. Saadakseen tämä yhden paperin, näppärällä ja nopealla jonotuksella, Pohjoisen Vaimon kuuluu järjestää seuraavat asiat kuntoon:
1) Pikkuveljen syntymätodistuksesta duplikaatti (kyllä, jossain vaiheessa joku neropatti päätti että syntymätodistukset tehdään rapeasta paperista, jonka muste kuluu sillä samalla katseella,  jolla mikä tahansa toimistotyöntekijä sitä lukee - joten alkuperäinen todistus ei ole enää toimistokelvollinen), näyttääkseen sen todistuksen toimistossa, saadakseen Pikkuveljen rekisteröintipaperin.
2) Maksaa duplikaatin maksu pankissa (Anteeksi, mutta meidän pankkitietokannassa ei ole mahdollista valita maksunmaksajan kansallisuudeksi suomalaista, jos odotatte ensi viikon keskiviikkoon niin korjaamme tilanteen. Voitte kyllä koittaa maksaa maksun jossakin muussa pankissa, jos sillä on kovin kiire (kerrotaan Venäjän parhaassa pankissa.) No ehkäpä odotellaan.
3) Tehdä uudesta passistaan käännös (Kyllä, näen oleskelulupanne, mutta oleskelulupa myönnetään aina voimassaolevan kotimaanpassin mukaan. Näin ollen tarvitsen passistanne notaarin vahvistaman käännöksen, kerrotaan arkistotoimistossa, mistä saa duplikaatin. (Välillä Pohjoisen Vaimo miettii, miten hän koskaan pääseekään tänne maahan sisään, ilman notaarin vahvistamaa passikäännöstä rajalla...sillä se on ainoa paikka missä sitä ei vaadita.)

Onhan tämä kaikki niin tuttua, ei mitenkään vaikeaa taikka uutta, mutta tämä kolmen asian lista, mikä tulee tehdä, saavuttaakseen sen neljännen ja varsinaisen, on vielä täysin kesken. Pohjoisen Vaimon kuun alussa herättäneet Into ja Tarmo kiskovat varmastikin jossain Konkovossa kahvia kaksin käsin, sillä he eivät ole enää viikkoon reportoineet itsestään mitään.  Se syyskuun alun kevyt askel ja tulevaisuuteen suuntautunut toiveikas katse on nyt kosahtanut ja jämähtänyt toimiston seinään, mistä sitä parhaillaan raavitaan lastalla irti.
On se aika, syykuun tuoksu ja Toimistowars.






maanantai 15. elokuuta 2016

Moskovasta merelle


Alkuasukasmies pähkäili lähtöä ainakin kuukauden: milloin lähteä, missä pysähtyä, mitä nähdä. Ja tämän aivoriihen ansiosta eräs perhefarmari kaasutti MKADilta tielle M4 lauantai aamuna tasan kello neljä. Moskovassa voi olla aina varma yhdestä asiasta- jokaisen hyvän idean saa yhtä aikaa parituhatta muutakin, ja niin oli tapahtunut nytkin. M4 sylki eteenpäin kiivasta tahtia moskovalaisia etelään, satoja, tuhansia kiireisiä, stressaantuneita autolastillisia, pullollaan lihaa valmiina Krasnodarskiyi Krain aurinkogrilliin.

Ohi kiiruhti ensin kärkkäitä maissipeltoja, sitten miljoonia auringonkukkia, jotka käänsivät päätään aina valon muuttaessa suuntaa. Hikisiä ruuhkia muutaman kaupungin läpi ja Alkuasukasmiehen hellästi navigoimat ohitustiet perunapeltojen keskeltä (eikös olekin kiva laittaa neliveto kunnon testiin!!). Herkät, Moskovaa ympäröivät aamuneljän vilvoittavat usvat olivat iltapäivään mennessä muuttuneet lähes 40 asteen paahteeksi, akaasioiksi ja sypresseiksi, kun Pohjoisen Vaimon perhe pysähtyi yhdeksänsadan kilometrin taivalluksen jälkeen ensimmäiseen yöpysäkkiinsä. Tievarsimotelli oli täydellinen, ilmanvaihto toimi, ja koko yön Pohjoisen Vaimo kuunteli levottoman moottoritien huminaa ikkunoiden ja seinien läpi. Hän väisteli rekkajonoja, kaasutti oikeassa paikassa, huomasi pietarilaisten ajavan hitaammin kuin moskovalaisten, paikallisten taas madellessa pitkin teitä. Kello kuudelta, tunti huminan hiljenemisen jälkeen he pakkasivat autonsa uudelleen ja lähtivät eteenpäin. Jalka kaasulle.

Kumpareinen maisema vauhditti heitä eteenpäin, mutta Rostov osoittautui vaikeaksi ohittaa. Milloin oli tietöitä, milloin taas niistä aiheutuneita kolareita. Kukaan ei tainnut kuulla tänne asti, kun maan päämies antoi noottia teiden korjaamisesta ruuhkaisimpaan loma-aikaan. Päivämatka oli puolet vähemmän kuin ensimmäisenä päivänä vaikka siihen tuhrautuikin yhtä paljon aikaa. Iltapäivällä perhefarmari pysäköi lastinsa viimeseen yöpysäkkiin ennen merenrantaa- unenomaisen kuumaan paikkaan, missä riisipellot jatkuivat horisonttiin asti, missä kaksi palloa jäätelöä maksoi kuusikymmentä ruplaa, ja missä blinin tilatessaan saikin ripulin.


Kolmantena päivänä jäi ihasteltavaksi vain hurmaavat merta kohden halkovat maantiet ja viiniköynnösten sotilaalliset rivit. (Ihan vain pikkumatka ja sitten ollaan jo uimassa pojat!). DJ Alkuasukasmies laittoi pelkääjän paikalta vielä yhden hitin soimaan, katsoi kuskiaan hellän ihailevasti- "Minä olen sitten niin ylpeä sinusta. Tuo ihana nainen vei meidät Gelendzhikiin"

(toim huom. Video saattaa olla haastavaa katsottavaa esteetikoille ;)










maanantai 25. heinäkuuta 2016

Raivoava nainen

Voi sitä autuutta, laineiden liplatusta ja tuntien hippaleikkejä! Eräs suominainen ja jälkikasvu palautuivat tuolta pitkältä ja raukealta Suomen matkaltaan, ja toistaiseksi eivät osaa kuin venytellä jäseniään, juoda kahvia kahteen asti iltapäivällä, ihmetellä hikoilevaa ja pörisevää kotikaupunkiaan ikkunasta ja vasta illalla uskaltautua jalkautumaan alkuperäisväestön pariin, loputtoman iloisille, muodikkaan nuorekkaille kaupunkifestivaaleille.

Olkoon se sitten hilloa, räkäisen hauskaa balalaikkatykitystä kadulla, kuuma aurinko taivaalla, kesähame ja loputon loma, Pohjoisen Vaimon sisäinen rauha ja ikuinen ilo ovat olleet kotiinpaluun jälkeen vaakalaudalla. Suomessa häntä pisti taas "sisustus- ja kotikuntoon"- tautia levittävä hyttynen ja kyseisen kuumetaudin paranemisprosessi on yleensä pitkä ja tuskallinen. Vaikka pisto ei ollut ensimmäinen, tähän ei näköjään voi koskaan saada todellista immuniteettia, huomaa Pohjoisen Vaimo tuskissaan, sillä näreet on silläviisiin, että jossain muodossa se iskee aina. Suomessa. Suomen jälkeen.

Kävi katsokaas niin, että hän viipyili erinäisissä asunnoissa pitkin Suomen mannerta, nautiskeli huoneiden avaruudesta, järjestyksestä, pohjapiirustuksien käytännöllisyydestä, huokaili raskaalla kaipuulla avatessaan ovea VARASTOIHIN tai VAATEHUONEISIIN, huomasi suustaan luikahtavan kuivan korahduksen tavatessaan ULKOVÄLINEVARASTON vuokramökkerön ulko-oven vieressä. Eikä siinä tietenkään kaikki, sillä miten olisi voinut olla. Noissa hyvin suunnitelluissa neliössä eivät seinät ja hyllyt pursunneet tavaraa, ei tietenkään, sillä ne olivat järjestyksessä varastoissa tai tarkasti harkituissa hyllyissä tai kauniissa, sisustukseen ja ympäristöönsä täydellisesti sopivissa laatikostoissa. Kaikki muu ihastuttava, yleensä hyvin ilmastoitu ja puhdasta sisäilmaa huokuva VAALEA ympäristö olikin sitten nimenomaan SISUSTETTU tarkkaan harkituilla yksityiskohdilla, juuri omille kohdille sopivilla tauluilla tai tekstiileillä.

Joten kunhan vain vartalo ehti levätä pienen sekunnin kaiken sen ajamisen jälkeen, Pohjoisen Vaimo heräsi nopeasti todellisuuteensa- ja totesi että sille on tehtävä jotain. Sitä pitää muuttaa. Joten pienessä kaupunkikaksiossa, keskustasta vartti etelään, on voitu tehdä viimeaikoina havaintoja raivokkaasta suomalaisesta naisesta. Hän on käynyt kaappeja ja laatikostoja läpi, kantanut kasseittain tavaroita kierrätykseen (eli roskiksen viereen, kassit auki- olkoon hän hyvä, joka tarvitsee), jatkanut sitkeänä päivästä toiseen. Aamusta yöhön. Kassisodan keskellä hänen päässään on raksuttanut elämänvalinnoista johtuvat lopputulokset, se, miten ihan varmasti omista eläkekopeikoistaan kannattaa tiristää tämä aika siihen että lapsilla on turvallista elää suurkaupungissa ja siihen että heillä taatusti säilyy toinen äidinkieli sujuvana.

Lajiteltuaan kattilankansia ja paiskottuaan jääkaappimagneetteja roskikseen, käytyään läpi koulukynät- ja tussit, Alkuasukasmiehen vanhat t-paidat ja lasten kirjat, on Pohjoisen Vaimo huomannut puhinansa laantuneen. Hän taitaa tietää ihan oikeasti mikä on taas päällä, ja on pakoilua todeta sen liittyvän sisustukseen. Oikeasti se on vanha ystävä, jonka hän aina tapaa Suomen matkansa jälkeen. Sen nimi on "oman elämän kulttuurishokki", ja sitä tarjoillaan tälle ulkosuomalaiselle tasaisin väliajoin- ja tietenkin aina Suomenmatkan jälkeen.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Pohjoisen Vaimo hengittää Moskovansa helteistä ilmaa pienin annoksin, edestakaisin hyvällä vaihtokaupalla. Jostain pujahtaa häneen keuhkollisen verran hyväksyvää hyrinää:  "Annoithan sinä minulle tuhansia taidenäyttelyitä, rikkaiden ystävien monisataneliöisiä kolkkoja asuntoja, riitoja räntäsateiden aikaan. Rakkautta. Luisia pitkiä sormia liukumassa pianon koskettimilla. Voinhan minä sinussa vielä olla. Olethan sinä- minun kotini."


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Siskoni mun

Mitään ärsyttävämpää ei ollut olemassa maailmassa kuin Bon Jovin laulu viereisestä huoneesta. Jossain vaiheessa sitten Pet Shop Boys, toisinaan Roxette. Kuinka oli mahdollista että ihminen jota ihailee ja rakastaa kuin vain omaa isoasiskoaan voi, omaa niin hiton huonon musiikkimaun? Sen lisäksi että ei ole ketään toista joka tietää toisen ihmisen raivon akupunktiokartan viimeistä rajapiirtoa myöten niin kuin sisko tai veli vain voi, ei ole maailmassa ketään muuta jota rakastaa niin pyyteettömästi ja varmasti. Kaikkien etäisyyksien ja rajojen yli, kaikkialla. Mihin meneekin ja mitä ikinä tapahtuukin voi tietää että on rakkaus josta ei voi erota, joka ei erota, mikä kantaa. 

Jos jotain, niin Venäjä on opettanut lisää rakkaudesta. Siinä missä Pohjoisen Vaimo muistaa suomalaisten pitävän tiukasti kiinni sukulaissuhdetta merkitsevien sanojen käyttöoikeuksista vain ja ainoastaan sukulaisiin, on hän täällä oppinut että siskoja, tätejä, setiä ja jopa ÄITEJÄ voi olla enemmän kuin yksi. Puistoissa tuntemattomat aikuiset ovat aina lapsille tätejä ja setiä, ja Alkuasukasmiehen kaikki sukulaiset ovat nimikkeeltään ihan samoja sukulaisia Pohjoisen Vaimolle kuin Alkuasukasmiehellekin. Nuo maagiset sanat "täti", "setä", "sisko", "diedushka", vetää kaikki lähemmäksi toisiaan, saa pienille kohtaamisille kaduilla suuremman merkityksen ja avaa todellista vastuuntuntoa ja välittämistä lähimmäisestä jokaiseen hetkeen.

Onneksi on niin. Sillä on tuhansia hetkiä, jo menneitä, milloin Pohjoisen Vaimo on kaivannut ja tarvinnut kuulla että hänellä on sisko, veli, isoisä... ihan tässä vieressä. Tuo ärsyttävä, raivostuttava ja rakastettava isosisko nimittäin päätyi asumaan ja elämään myöskin ulkosuomalaisena, tuskastuttavan monien aikavyöhykkeiden päähän. Kulttuurit joissa he elävät, eivät varmaan voisi olla enempää kaukana toisistaan. Niin kuin Pohjoisen Vaimon päivä, on isosiskon yö.

Silloin kun Roxette soi ja ovet paukkui, ei kummatkaan siskokset varmasti tienneet, vaikka maailma poltti heidän sydämissään, että joskus elämässään he ehtisivät jopa saattaa maailmaan uusia lapsia ilman että toinen olisi sitä läheltä näkemässä. Vuodet ovat hypähdelleet eteenpäin ihan vain, muitta mutkitta, niin että kaikki serkuksetkin ovat jo koululaisia jotka tuntevat toisensa ainoastaan Skypen välityksellä sekä äitiensä puheista.

Mutta tiedättekö.... nyt Pohjoisen Vaimo on pakkaamassa autonsa täyteen. Hän aikoo valloittaa Suomen maanteitä tänä kesänä ISOSIKON kanssa yhdessä, serkukset takapenkillä. Hän odottaa sitä, kuinka sisko löytää jokaiseen lauluun vaivatta toisen äänen, että autossa raikaa niin että penkoilla heinät lakoaa, sitä, että veli ottaa sitten kitaran esiin, hän kaivaa siskon kanssa rummut ja kaikki laulaa niin että koko Kainuu kalpenee. Hän odottaa sitä, miten vuodet ovat muuttaneet ulkosuomalaisia siskoja, miten osa on niin suomalaista ja tuttua, miten osa on jotain ihan uutta ja outoa. Hän odottaa miten aikuisia ja vastuullisia kaikki ovatkaan, miten isoja lapsia, isoja serkuksia, miten hassua että ihmisistä, myös omista siskoista ja veljistä kasvaa järkeviä, jotka sanoo fiksuja asioita ja kuulostaa viisailta. Kuka olisi arvannut, että kun sanotaan heipat ja halataan, että nähdään sitten 10 vuoden päästä?









torstai 9. kesäkuuta 2016

Naapurusten aamu

Suomalainen nainen (sieltä yhdennestätoista kerroksesta) jättää vastaamatta herätyskellon hilpeään huutoon, napsaisee torkun päälle ja päättää, että tänä aamuna maailma saa odottaa. Tai ainakin lasten koulu. Eihän ensimmäinen viisitoistaminuuttinen kuitenkaan kulu kuin siinä että opettaja saa luokan hiljaiseksi. Eikä voi muutenkaan olla varma ruuhkista, sinne ehtii sekä kahdessa tunnissa, että viidessätoista minuutissa. Tänään voi olla onnenpäivä.
Seuraavalla torkkuhälyllä hän verkkaisesti nousee, jättää yöpinhousut farkkujensa alle, kietaisee hiukset epämääräiseen, harjalla koskemattomaan nutturaan pään päälle ja saa lapset ulos lähes minuutissa. Ja lapset! Toisella pojalla on yhden housun puntti liian pitkä, toisella näköjään silittämätön kauluspaita. Mustien koulukenkien sisältä pilkottaa rämäkän punaiset angry birds-sukat. Mutta ei kukaan voi kiinnittää huomiota muuhun kuin iloisiin, tuikkiviin silmiin. Juuri niin.

Muuan venäläinen nainen (sieltä neljännestätoista kerroksesta), on ehtinyt tänä aamuna samaan aikaan hissiin- heidän koulunsa on lähempänä, he siis ovat ajallaan. Hänellä on kireät, botoxin siloittelemat, mutta varmaa viittäkymppiä lähestyvät laihat kasvot, muodikkaat, hillittömän kalliit revityt farkut ja täydellisesti asuun sopivat käsilaukku ja kengät. Hänen salassa väsyneet silmänsä heräävät huomaavaiseen tervehdykseen, kun yhdennentoista kerroksen suomalainen nainen ryntää hissiin kahden kossin kera, jotka vielä tunkevat paidankauluksia housujensa sisään. Suomalainen nainenkin hymyilee kohteliaasti, solmii kengännauhojaan ja huokaa. "Ei sitten millään jaksaisi enää näitä aamunousuja", venäläinen naapuri toteaa. "Ei todellakaan", komppaa suomalainen naapuri. Hissi saapuu alas.

Ulkona naapurukset starttaavat autot, neljännentoista kerroksen nainen valitsee Bemarin kaupunkijeeppinsä (vaihtoehtojen ollessa vielä MiniCooper ja Honda), ja huikkaa näkemiin suomalaiselle naapurilleen, joka kömpii tyytyväisenä ainoaan valintaansa- perhefarmariin, uhkuen tasavertaista tavallisuutta. He lähtevät ihan eri suunnille kaupunkia, täysin eripituisille matkoille, saapuen takaisin kotiin aivan samaan aikaan. Neljännentoista kerroksen nainen jää ulos hoikentavalle tupakille kymppikerroksen naapurin kanssa, joka on valinnut koulun lapsillensa k-ä-v-e-l-y-m-a-t-k-a-n päästä. Suomalainen nainen ottaa hissin takaisin ylös, täräyttää tulemaan valkoista luomuteetä kupillisen ja tarkentaa katsettaan metsäkaistaleeseen kerrostalojen välissä.

Ikkunalaudan chilipuskiin paistaa aurinko sopivan täydellisesti.







lauantai 4. kesäkuuta 2016

Maaseutua toukokuussa

Kappas, yksi kuukausi menikin jo ohi. Toukokuussa täällä ehdittiin lomailla, hyvästellä kouluvuosi ja ehtiä kiireesti takaisin lomille! Venäläinen kouluvuosi sisältää monta vänkää loma-aikaa, ja yksi parhaista on toukokuun alussa olevat lomat "Mayiskie prasdniki". Se alkaa tietenkin ensimmäisestä päivästä toukokuuta- työväen juhlapäivästä (tai viimeisestä päivästä huhtikuuta), kestäen pari ekstraa, sillä eihän kukaan suoraan juhlapäivän jälkeen mene takaisin töihin. Siinä välissä on noin kolme tavallista työpäivää, kunnes niiden päälle onkin pakko levähtää uudelleen- on vuorossa yhdeksäs toukokuuta eli voitonpäivä. Näiden juhlarupeamien päälle on koulua jäljellä yleensä parisen viikkoa, kunnes alkaa virallinen kesäloma.

Kuka sitten käy ne välissä olevat päivät töissä tai koulussa? Viitseliäimmät. Siihen joukkoon ei kuulunut tänä vuonna Pohjoisen Vaimon pesue, vaan he pöräyttivät maaseudun rauhaan, kierrellen turisteina lähialueen historiallisia paikkoja, koska: 1. lapset ovat juuri siinä iässä että näitä asioita opiskellaan koulussa 2. ja siinäkin iässä että pysyvät vielä mukana vanhempien reissuilla 3. Alkuasukasmies ei ole ikinä aiemmin vienyt nuorikkoansa (köh!) Kultaisen Renkaan kaupunkeihin (mikä häpeä!!).

Niinpä he polkaisivat matkaan ovelina kettuina pahimman ruuhkapäivän jälkeen, päätyen istumaan kolmisen tuntia ruuhkassa Moskovasta ulos menevällä tiellä. Aurinko paahtoi, pakokaasu lemusi ja perheen kolme miespuolista jäsentä osoittivat olevansa äärettömän hyviä turhasta valittajia. Pohjoisen Vaimon taas tuli olla hyvällä mielellä, olihan hän ratin takana omassa autossaan, johon Alkuasukasmies oli hänelle lahjoittanut uudet vanteet naistenpäivänä lahjaksi: "Eikö näytäkin niin hyvältä", "tykkäätkö niistä?", "eikö muuten sovikin todella hyvin auton profiiliin noiden uusien kesärenkaiden kuvioinnin kanssa?".  No tiedättekö, onhan ne fantastiset.

Sekä hikisen että liian kylmän automatkan jälkeen he päätyivät Suzdaliin, heittivät laukut hotellille ja lähtivät jalkaisin tsekkaamaan kylänraitin. Ja siinä vaiheessa Pohjoisen Vaimo ymmärsi että kitinää kannattaa joskus jaksaa kuunnella useammankin tunnin, jos sen jälkeen saa silmiään lepuuttaa tällaisissa maisemissa. Tässäpä tuleekin siis täysin tavoista poiketen, Pohjoisen Vaimon syväluotaava ja analyyttinen kuvakertomus Suzdalista, Vladimirista ja Yurev-Polskista. 



Tähän päättyy kuvakertomus. Pohjoisen Vaimon pesue suosittelee erityisen lämpimäisesti kenelle tahansa historiasta, tiiliseinistä, kauniista ikkunanraameista, kirkoista tai kirkon seinistä, patsastelevista patsaista, mehiläisistä, toisten ottamista hyvistä valokuvista, joista, kauppakujista, hevosista, pastellisävyisistä aidoista ja vaihtelevista ajo-olosuhteista pitäville vierailemista Suzdaliin ja Vladimiriin. Jos pitää erityisen ruosteenvärisistä kirkkosipuleista kannattaa tsekata myöskin Yurev-Polski (paikallisen Kremlin restaurointi on menossa ja jatkuu vuoteen 2020). Osa historiallisista rakennuksista, luostareista ja kirkoista kuuluvat Unescon maailmanperintä kohteisiin. Ja vaikka ei sellaisista jutuista välittäisikään, niin onhan se vaan komeata, mielenkiintoista ja lumoavaa, aukaista ovi ja käydä kurkkaamassa tuhat vuotta taaksepäin ajassa. Sitten illaksi tilata saunan joen varresta, katsella peltojen yli, huokaista. Mennä nukkumaan hörpittyään kuppikaupalla yrttiteetä ja todeta, että kylläpä on hiljaista.
Eihän me ollakaan Moskovassa.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Mushik- Äijä

Nuorukainen kävelee pientä rinnettä ylös kainalossaan lähes itsensä kokoinen, vaaleanpunainen nallekarhu. Hänellä on ikää tuskin kahtakymmentä, päällä vakuuttavasti ainoastaan mustaa ja toisessa kädessä valtava määrä ilmapalloja siirappisilla tekstityksillä. Pohjoisen Vaimo jättää silmänsä kiinni tuohon tunnelmaan, kuikkien bussin ikkunasta noiden buutsien perään mahdollisimman pitkään.
Rakasta, rakasta, nuorimies. Älä valehtele, älä koskaan petä.

Kuski kaartaa Audinsa poikittain koko tien keskelle, pysäyttäen Pohjoisen Vaimon matkan anoppilasta koululle. Jätkä nousee autosta itsevarmana, testosteronia puhkuen, nahkarotsi narskuen. Ikää on tuskin kolmeakymmentä, Pohjoisen Vaimoa huomaa, kun jätkä takoo kiroillen hänen etuikkunaansa. Aikansa riehuttuaan jätkä palaa kirein askelein takaisin Audiinsa ja ajaa nykäisevin liikkein eteenpäin, aina sopivan matkan välein ladaten jarrut täysiä pohjaan.
Rakastathan joskus, jätkä. Kerro kerran totuus. Kerran älä petä.

Pikkumies odottaa bussin vieressä ja laskee, josko kaikki ovat paikalla. Räntää vihmoo, muut istuvat jo lämpimässä sisällä kun poika viihdyttää aikuisia jutuillaan. Ikä on vasta kymmenen kieppeillä tuolla pojalla, joka johdattaa Pohjoisen Vaimon kädestä pitäen bussiin oikealle istumapaikalle.
Rakasta aina, poika. Älä opi valehtelemaan. Sinä et petä.

Aikamies istuu fiksuna ja kiillotettuna ravintolan tuolissa, edessään vaimo, kaunis kuin kevät. Pohjoisen Vaimon pesue illastaa ihan lähellä- remuten, äänekkäästi ja vilkkaasti, kuitenkaan onnistumatta peittämään alleen äijän epätoivoista kiroilun pärskettä, alkoholinhuurun pirullistamaa  itseään. Tuo keväinen vaimo saa päälleen roskalavallisen toisensa perään tuoretta lantaa ja älykkäästi muotoiltua julkista nöyryytystä, jotta ketään ei enää huvittaisi pureskella seuraavaa haarukallista.
Rakastitko koskaan, äijä. Totuutta kerroitko. Jätitkö pettämättä?

-----------------------------------------------------------------------------------------

"Mama, mikä on se video jota kaikki meidän luokan pojat katsoo YouTubesta, sen nimi on Mushik?"-kysyy Pikkuveli mietteliäänä eräänä huhtikuun iltana.
"Oi, onko ne katsoneet välitunneilla jotain sellaisia videoita? Oletko katsonut mukana
 heidän kanssaan?" -Pohjoisen Vaimo kysyy ihmetellen Pikkuveljeltä.
"Eikun mitä on ne videot mistä ne oppii että Mushik on sellainen, että kiroilee ja näyttää käsimerkkejä, ei leiki pehmoleluilla, tykkää räp-musiikista ja kohtelee huonosti naisia? -Pikkuveli jatkaa.
"Ai sinä ajattelit että teidän luokan pojat on oppineet niin YouTubesta? Käyttäytyykö ne sitten niin?" -Pohjoisen Vaimo tenttaa lisää sydän käppyrällä.
"Joo ja kanssa ei saa tykätä kaikista väreistä eikä ne koskaan käytä askartelupaperi pakkauksistaan vaikka vaaleanpunaista tai violettia." -Pikkuveljen tarina tarkentuu.
"Tiedätkö mussukka, ei ne pojat ole katsoneet mitään videota. Se mitä he oppii miehistä ja siitä mitä on olla mies, tulee heidän omalta isältä, veljiltä ja sediltä. Ihan niin kuin te opitte omalta papalta sitä mitä on olla mies. Ja diedushkalta, enolta, isoisältä." -Pohjoisen Vaimo kertoo, valmiina koko illan pituiseen keskusteluun. Kuiskuttelu jatkuukin poikasten kanssa kauan pimeässä makuuhuoneessa. Erään Pikkuveljen olo selvästi huojentuu, ja sinä iltana Pohjoisen Vaimo saa ihan erityisen runsaan pehmoisten pusujen ja halien loputtoman vyöryn kahdelta pojalta, joista ihan kohta, vaikkakin vasta hetken kuluttua, on kasvava miehiä.





keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Ustupi Dorogu Duraku

Siinä se komeilee otsikossa- paras ohje Venäjän teille, mikä tuli ajokoulun opettajalta: Anna Tietä Idiootille. Totta, sillä on voinut pärjätä varsin pitkälle. On toki paljon muutakin. Osa on asioita mitkä vain hauska tietää, osa ihan oikeasti tärkeää infoa. Tässä tulee siis Pohjoisen Vaimon kaksi kopeikaa aiheesta autoilu Venäjällä!
----------------------------------------------------------------------------

1. Jokaisesta autosta voi nähdä mistä kaupungista tai alueelta auto omistajineen on. Tätä hauskaa bongausleikkiä Pohjoisen Vaimo perheineen harrastaa aina ollessaan pois Moskovasta, myös Suomessa. Esimerkiksi Moskovassa rekisteröidyissä autoissa on rekisterilaatan viimeiset numerot jotkut vastaavista: 77, 97, 99, 197, 199, 777. Pietarin numerot ovat 78, 98 ja 178. Karjalassa on käytössä nro 10. Pietarin läänin nro on 47.

2. Jos rekisterikilvet ovat värilliset, niin se voi tarkoittaa jotain vastaavista: SINISET kuuluvat sisäministeriön alaisuuteen ja poliisiautoissa kuuluu olla siniset kilvet. KELTAISET kilvet kuuluvat takseille. PUNAISET diplomaateille, ja MUSTAT armeijalle kuuluville ajoneuvoille.

3. Lain mukaan uusilla ajajilla kuuluu olla autossaan HUUTOMERKKI tarra ensimmäiset kaksi vuotta. Tarraa voi pitää kauemminkin jos tuntee itsensä vielä epävarmaksi ajajaksi, mutta minimi aika on sen kaksi vuotta. Sakkoja ei saa vaikka uudella ajajalla ei olisikaan tarraa, tosin poliisi voi asiasta puhutella. Toinen lainvaatima tarra on suuri Ш kirjain, mikä tarkoittaa autossa olevan nastarenkaat. Tämänkään tarran poissaolosta ei saa sakkoja, mutta kolaritilanteessa myös nastarenkaisen auton voidaan katsoa olevan syyllinen toisen auton aiheuttamaan kolariin, jos tässä nastarenkaisessa autossa ei ollutkaan sitä Ш tarraa. Tämä siksi että tarra informoi muita autoilijoita nastarenkaisen auton lyhyemmästä jarrutusmatkasta.

4. Venäläiset rakastavat antaa kaikenlaista muutakin informaatioita takalasinsa kautta, vaikka laki ei näin vaadikaan. Korkokenkä kolmion sisällä huomauttaa muille tielläliikkujille että ratin takana on nainen. Vaikka Pohjoisen Vaimo kyseenalaistaa suuresti tämän tarran tarpeellisuuden, niin toisaalta Moskovan liikenteessä on ihan riittävästi naisia ajamassa juurikin todella korkeilla koroilla. Se ei tunnu turvalliselta ajatukselta.
Poliittisia kannanottoja on paljon tarrojen muodossa, isänmaallisia sotien muisteloita, sekä tarroja mitkä varoittavat toisia kuljettajia ärsyttämästä liikaa alituisella tööttäilyllä. Useat kuskit myös pyytävät välittämistä tieltä toisiltaan, ilmoittamalla tarralla että autossa on lapsia- joskus myös kuinka monta niitä lasta on. Parin viime vuoden aikana Moskovan teillä on lisääntynyt myös "synnytyslahja" autot, mitkä ovat peitettynä lepertelyyn yleensä joko vaaleanpunaisilla tai sinisillä kirjaimilla. "Kiitos mussukka kun annoit minulle tyttären", "Rakas, kiitos pojasta". Pohjoisen Vaimo tähän muistiin kirjoittaa, että Alkuasukasmies on useita vuosia jäljessä näiden lahjojen antamisessa.

5. Lain mukaan lasten kuuluu olla turvaistuimessa 12v ikään saakka. Pohjoisen Vaimon kokemuksen mukaan liikennepoliisi on jo varsin tarkka tästä asiasta- siinä missä lain voimaantulo vuotena (2007), lapset vielä keikkuivat suurimmaksi osaksi autoissa ilman istuimia ja usein myös ilman vöitä ilman että kukaan asiasta olisi huomauttanut, nykyään siitä todentotta saa sakot. Ihan alkuunsa lain voimaantulon jälkeen ei ollut väliä millaisessa istuimessa lapsi istuu kunhan nyt oli jotain alla, voi nykyään saada vielä sakon erikseen jos istuin ei täytä Euroopan turvallisuus vaatimuksia.
Tässä joitain yleisiä sakkosummia vuonna 2016:
-lapsi ilman turvaistuinta 3000r
-kuljettaja tai matkustaja ilman turvavyötä 1000r
-Moskovan kaupungin sisällä parkkimaksun maksamatta jättäminen 2500r
-ylinopeus 20-40km/h 500r
-ylinopeus 40-60km/h 1000-1500r
-60-80km/h 2000-2500km/h tai ajokortti jäähylle 4-6kk ajaksi
-80km/h + ylinopeus 5000r tai ajokortti jäähylle 6kk ajaksi
-juopuneena ajaminen 30 000r ja ajokortti jäähylle 18-24kk ajaksi
(Vuoden 2016 alusta sakot ovat puolittuneet JOS ne maksaa lyhyessä ajassa nopeasti sakon saamisen jälkeen. Tämä ei koske kuitenkaan kaikkia sakkoja, eikä ole tietoa koskeeko se ulkomaalaisten tielläliikkujien sakkoja)

6.  Liikennepoliisin pysäyttäessä ajoneuvon on hyvä muistaa muutama lain vaatima seikka, mitkä koskevat sekä poliisia että pysäytettyä ajoneuvon kuljettajaa. Esimerkiksi nämä asiat on hyvä huomioida:
-ajajan ei tarvitse poistua autosta jollei siihen ole täysin pätevää syytä
-poliisin kuuluu selkeästi kertoa oman nimensä sekä virka-asemansa
-seuraavaksi pysäytetyn ajoneuvon kuljettajan kuuluu tietää syy pysäytetyksi tulemiseen- jos syytä ei anneta, hänen ei tarvitse esittää poliisille edes ajokorttiaan
-tilanteessa jossa ei voi olla varma, työskenteleekö ihminen oikeasti liikennepoliisissa, voi pirauttaa alueellisen liikennepoliisin numeroon ja kysyä asiasta

7.On myös asioita mitä voi kannattaa laittaa merkille liikennepoliisin suhteen, jos Venäjällä ajelu on uusi asia:
-poliisiauton kuuluu olla näkyvillä, puskista ja piilosta valvominen on kiellettyä. Auto ei saa olla maskeroitu tai peitetty
-pimeällä poliisiauto saa olla valvonnassa vain valaistuilla paikoilla
-pimeään aikaan tienvarrella seisoskeleva liikennepoliisin tulee olla varustettu heijastinliiveillä
-poliisiauton ollessa ajossa, lainmukainen ajoneuvon pysäyttäminen kuuluu tehdä joko hälytysvalojen avulla tai kaiuttimen kautta kerrotulla käskyllä tai jollakin muulla äänimerkillä tai käsimerkillä
-jos on joutunut poliisin puhalluttamaksi, voi vaatia vielä virallista lääkärin tarkistusta/verikoetta

8. Omia oikeuksiaan valvoessaan on lain sallimaa tehdä video tai ääninauhoite poliisin kanssa keskustelusta. On mahdollista että virkavallan edustaja ei siitä pidä, tai pyytää sen keskeyttämään, vaikka se on poliisilta LAINVASTAINEN pyyntö. Mahdollisessa oikeustilanteessa nauhoitetta saatetaan käyttää todistusaineistona- tai jättää käyttämättä. Uusi laki asiasta on muodostumassa, toistaiseksi nauhoitetta ei ole pakko käyttää oikeudessa (siis hyväksyä todistusaineistoksi).

9. Muutamia asioita mitkä eivät liity lakeihin, vaan yleiseen- omaan turvallisuuteen ja sujuvampaan autoiluun. Pohjoisen Vaimo suosittelee tankkausta ainoastaan tunnetuilla suuremmilla bensiksillä, sillä pienet yksityisomisteiset asemat voivat myydä ihan mitä tahansa. Yön hiipiessä ei kannata jäädä renkaanvaihtoon keskelle metsää, ainakaan yksin, eikä autonovet auki. Kun vaihtaa rengasta kannattaa lukita siksi aikaa autonovet. Tienvarresta ei kannata ostaa lasinpesunestettä, sillä niissä on usein seassa luvattomia aineita.

10. Kaikkein viimeisimpänä mutta Pohjoisen Vaimon mielestä juuri tärkeimpänä ohjeena Venäjän teille, on huomioida agressiiviset autoilijat. Vasempaa kaistaa ei kannata käyttää ilman halua kaasutella lujempaa, sillä jos siellä köröttelee 60km/h niin saattaa saada liiankin kovan opetuksen. Yksi yleisimmistä opetuksista on nopea ohitus auton eteen, ja jarrut täysillä pohjaan. Pohjoisen Vaimo haluaa huomauttaa että tilanne on todella kiperä ja kuumottava kun ajaa 90km/h liukkaalla tiellä, ja samaan hengenvetoon kertoo että on onni, että he ovat vielä elossa. Tätä kikkaa ei käytetä enää Moskovan sisällä tiekameroiden vuoksi, mutta on todella yleinen suurilla maanteillä kaupunkien ulkopuolella.
On myös todella hyvä muistaa että kaikille päänaukojille ei tarvitse aukaista auton ikkunaa kuunnellakseen valitusta, jos esimerkiksi mitään kolaria ei ole tapahtunut. Valitettavasti löytyy kuumakalleja jotka blokkaavat teitä, liikennettä ja autoja jos ovat todenneet että heidän kuninkaallisuuttaan ei päästettykään risteyksestä ensimmäisenä, tai jotakin muuta yhtä pätevää. Silloin kannattaa varmistaa että autonovet ovat lukossa ja odottaa jos kaveri rauhoittuu, taikka muu liikenne hermostuu hänelle. Vastaavia tilanteita varten voi kyllä pitää mukanaan poliisin numeroa, sekä kameraa valmiina ottamaan kuvaa blokkaajasta ja hänen autostaan (rekisterinumero ylös!!).

..........................................................

Tekstissä olevat lakeihin liittyvät asiat on otettu muutamalta venäjänkieliseltä nettisivulta, jotka ovat erikoistuneet autoiluun, sekä Venäjän liikennepoliisin sivuilta. Lait muuttuvat Venäjällä rivakasti, joten huomautuksena tähän- samat asiat ovat tuskin päteviä enää ensivuonna, puhumattakaan vaikka vuodesta 2020.

Pohjoisen Vaimo toivottaa hauskoja ja turvallisia autoiluretkiä Venäjän teille. Ja malttia kaikille, roppakaupalla.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Desinfiointiaineen huuruinen päihdepäiväkirja

Autoilu tekstiä odotellessa (joka on valmis mutta kaipaa editointia!), Pohjoisen Vaimo voi tunnustaa nauttineensa liikaa päihteitä viimeaikoina. Ainakin siltä hän kuvittelee tuntuvan tilan, kun on vetänyt liikaa kaikkea ja yhtä aikaa. Ottaen huomioon että hän ei ole todellisuudessa koskaan vetänytkään yhtään mitään, ja ainut alkoholipitoinen mitä taloudesta löytyy on desinfiointiaine, voidaan tarinaa pitää ehkä epätotena. Mutta odottakaapas hetki.

Oletetaan että yksi maalaisplikka olisi eksynyt elämässään asumaan Moskovaan, sen päälle hän olisi vielä kaulaansa myöten äiti-ihminen. Niin että se äitiys olisi erityisen hallitseva osa elämää. Ja myöskin niin, että joskus kello kolmelta aamuyöllä, tuntiessaan varpaat kylmällä keittiönlattialla ja katsoessaan ulos 11.kerroksen ikkunasta, hän voisi hetken aavistaa olevansa osa tuota tähtitaivasta mikä repeilee kerrostalojen päällä. Ja kas, päivän herättäessä aamukuudelta, hän tajuaisi että tuolla kaduilla, noille kaikille muille hän ei ole osa tähtitaivasta. Hän on äiti-ihminen. Jota pitää opastaa, opettaa, arvioida. Käännellä, tutkia. Ymmärtää kirkkaan puolen sekunnin. Ja sitten taas arvioida. Opastaa. Opettaa.

Niin tuo äiti-ihminen on viimeaikoina tuntenut äitiyden oikein nahoissaan. Sillä oletettavasti, hänen vanhempi lapsensa, joka on poikaihminen, joka soittaa kauniisti, joka osaa laulaa. Joka laittaa joskus hänen teehensä suolaa. Joka osaa vitsailla aina oikeassa kohdassa. Joka rakastaa pöytätennistä, vuoria, luontomaisemia, tietokonepelejä ja shakkia. Joka on hymykuoppainen. Joka puhuu kolmea kieltä. Niin tuo poikaihminen, olisi vaihtamassa koulua. Sillä Venäjällä ala-aste loppuu neljänteen luokkaan, ja viidennelle luokalle voi mennä vaikka jonnekin fiksuun kouluun. Jos sattuu pääsemään. Ja koska ollaan Moskovassa, on täysin luontevaa että yläasteelle on pääsykokeet. Sen lisäksi on täysin ymmärrettävää että pääsykokeet valtiollisiin kouluihin ovat kielletty. Siihen päälle voidaankin vielä mainita, että tulossa ei olekaan pääsykokeet vaan "osaamisen monitorointi".

Näinollen viimeisen koko lukuvuoden on tuo äiti-ihminen ohjastanut lastaan, tuota poikaihmistä, läpi yksityistuntien, preppausten ja viilausten sarjan. Ja tämän päälle kun laskee jokapäiväiset noin kolme tuntia kotiläksyjä omasta koulusta, voi ainakin pikkuisen huokaista että eihän se ole todellista. Että miten voi olla edes mahdollista. Eihän sitä jaksa. Ei ole mitään järkeä. Herramanjeekunas. Kädet tärisee, aivot on kohmeessa. Kummallakin. Tiedättehän, kymmenen vuotias on vielä lapsi joka haluaa leikkiä. Kymmenenvuotias tarvitsee vapaata oloa, metsässä juoksemista, kuralammikkojen kaapimista ja vapaapainia patjalla pikkuveljen kanssa. Tuollaista järkeilyä voi pitää ihan luontevana, ainakin jos kysyy yhdeltä maalaisplikalta joka eksyi Moskovaan. Mutta väärässä hän on, tuo onneton äiti-ihminen, niin väärässä. Kuinka hän voisikaan tietää, desinfiontiaine päissään.
Sillä Moskovassa äiti on enemmän äiti, mitä enemmän hän lapsiltaan odottaa. Äiti on vieläkin enemmän äiti, kun ryystää epätoivoisesti pullotolkulla asiantuntijoiden ja pedagogien ohjeita. Kun imppaa heidän oppejaan. Ja näyttää miten tuloksia tulee niiden oppien seuraamisesta. Pedagogeja täytyy kuunnella, ovathan he ammattilaisia, ja äiti-ihmiset eivät ole ammattilaisia. He ovat vain sattuneet synnyttämään. Plops.

Kävikin niin että tuo äiti-ihminen, yhdessä yhden venäläisen isäihmisen kanssa, jota Alkuasukasmieheksikin kutsutaan, päätti että nyt riittää rumba. Nupit oli jo ihan mömmöissä, alkoi tulla krapula. He päättivät että otetaan huhtikuuksi hidas valssi. Tai sellainen modernin tanssin kappale missä vain todella vaivalloisesti oiotaan jalkoja. Välillä pistetään pötkölleen lattialle, ja sitten taas taiteellisesti kinttua ilmaan. Mutta hitaasti. Ja tämän verkkaisen valssin (tai modernin tanssin) takia he ilmoittivat että poikaihmisen harrastuksista jää hetkeksi jäljelle vain kaksi, ja kaikki yksityistunnit lopetetaan. Nyt nukutaan täysiä yöunia, käydään leikkimässä puistossa ja metsässä, tehdään läksyt kouluun, ja sitten vielä opiskellaan pääsykoetta varten ihan itse, niinä hetkinä kun on voimia ja aikaa. Näin he siis päättivät ja myös ilmoittivat opettajille. Vieroitus alkakoon!

Mutta oi miten erehtyväinen voikaan äiti-ihminen olla! Viimeksi eilen hän sai niskaansa täyslaidallisen, ja kun pedagogi tarjoilee sellaisen, on parasta kehua makua ja tyyliä. Tuo nimenomainen pedagogi, jota emme nimeltä mainitse, kertoili äiti-ihmiselle mm. seuraavia varteenotettavia seikkoja: juuri nyt tahtia kuuluisi kiristää, levähtää voi sitten toukokuussa; poikaihmisen pitäisi ottaa koulusta kokonaan pois kahdeksi viikoksi ja treenata ainoastaan pääsykokeita varten; hän ei ole tavannut yhtään ketään muita vanhempia jotka käyttäytyvät noin päättömästi kuin tuo äiti-ihminen miehensä kanssa; heille eivät hyvät koulut ole varmastikaan tärkeitä; poikaihmisen luokkakaveri ei varmasti pääse tuonne kouluun, ja on samalla tasolla pojan kanssa; esimerkillään he näyttävät lapselleen että jos ei osaa jotain kunnolla, on parasta luovuttaa.

Miten vapaa sitä ihminen voikaan olla, tehdessään jotain äärettömän radikaalia ja poikkeavaa. Äiti-ihminen hengittää ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen koko keuhkojen kapasiteetilla! Hänen askeleensa on poikkeavan, lapsekkaan keveitä ja mieli avoimen haaveileva.
Pää selkenee. Aineet poistuu elimistöstä.

Juodaan siis malja päätöksille.











perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hevosella pääsee

Pohjoisen Vaimolle voi laittaa pisteet kotiin pitkästä harkinta-ajasta. Joitakin juttuja pitää muhia ja mutustella kunnolla (siis suurinta osaa), ja sittenkin vielä olla kovasti vastaan. Kuten yksityisautoilua. Näreet alkoivat kuitenkin olla niin, että kun kumpikaan perheen vanhemmista ei omannut ajokorttia, ja Appi, vaikkakin autollinen, on puolisokea, jossain vaiheessa tuli ilmoille ajatus että EHKÄPÄ kuitenkin. Maapallo saattaa siltikin joko pelastua tai tuhoutua, tosin todellisuudessa Moskovan apokalyptisessa ruudussa on jo suuri raksi.  Miljoonia autoja, miljoonilla ihmisillä. Ja Pohjoisen Vaimon perhe ilmoittautui jonon jatkoksi sinä päivänä, kun Vaimo marssi summamutikassa lähimpään autokouluun.

Teoriatunnit olivat mitä mainion paikka taaperovaiheen uuvuttamalle perheenäidille. Täydellisen monotonisella äänellä kolmisenkymmentä tuntia autoilun teoriaa venäjäksi, varsin symppiksen eläkeläismiehen vetämänä, antoi pari kertaa viikossa oikeuden päivätirsoihin. Pohjoisen Vaimo teki muistiinpanoja välillä kynän tipahtaessa kädestä kesken lauseen, sitten häipyen pariksi minuutiksi tunnustelemaan teoriankirjan tuntua poski-poskea vasten, parin sylkitipan hellästi tahratessa risteyksen ajojärjestystä.

Tuntien ollessa jo lähes lopussa, oli aika kokeilla autoilua käytännössä. Ja voi sitä menoa kuoppaisella parkkiksella, Nissanin hyvässä huomassa! Vuodenajan ollessa kevät, autokoulu, sekä parkkiskin oli ruuhkautunut. Siinä he jonossa nököttivät Datsuneissaan ja Ladoissaan (ja siinä yhdessä Nissanissa) odottaen vuoroa peruutusparkkeeraukseen, tai pujotteluun. Kaupunkiajo tarkoitti yhden metroalueen sisällä sahaamista, sillä isoilla teillä, kuten Leninsky Prospektilla, ei saa lain mukaan ajaa ajo-opetus autoja. Se myöskin tarkoitti maksimissaan neljänkympin tuntinopeutta, ja jonkin ihmeen takia myös ainoastaan kahden vaihteen käyttämistä.

Kesän tullen Pohjoisen Vaimo oli tilanteessa, mihin hän ei ollut koskaan tavoitellut pääsevänsä: teoria oli päästy heittämällä läpi joten nyt oli pakko mennä kokeilemaan ajokoetta. Ystäväpiiri oli  tunnelmissa mukana- Ystävättären aviopuoliso Viidakkopuhelinmies ei ollut koskaan päässyt ajokoetta läpi, eikä myöskään hänen kaverinsa Alkuasukasmies. Anoppi ei ollut ikinä harkinnutkaan ajamista. Ja jos jotain, niin ajokoulun teorian tunneilta Pohjoisen Vaimo oli oppinut, että hyvin yleisesti ajokokeessa käydään yli kymmenen kertaa ennen sen läpäisemistä.

Näin sitä sitten mentiin ensin ratikalla, ja jatkaen metrolla, suurensuuren kuopattoman parkkiksen laidalle. Mitä aikaisemmin tuli, sitä paremmat mahdollisuudet oli kokeilla ajoa seuraavan 24h aikana. Jonossa oli päivästä riippuen  kymmenestä pariin sataan hermostunutta ajokokelasta. Jännityksen, kuumuuden ja nälän vauhdittaessa Pohjoisen Vaimoa hyvään suoritukseen, polvien muuttuessa velliksi ja aivojen sopaksi, hän kuuli sukunimensä huudettavan aina uudelleen. Niin kaunis, hikinen ja hermostuttava, oli kesä 2012.

Pohjoisen Vaimoa tervehti joka kerta arpinaamainen poliisimies aurinkolasiensa takaa, koruttomasti ja tuimasti. Samat paperit luettiin, ohjeet toistettiin kuivasti ja nopeasti. Tallentava videokamera napsaistiin käyntiin ja muistutettiin että ajon aikana kannattaa varoa sanojaan, lahjomista ei missään muodossa hyväksytä ja että kokeen valvojalta ei ole oikeutta kysyä yhtään mitään. Epäonnen kantamoisena ajokokeessa käytettävä auto oli tuliterä Ford Mondeo, jonka käsittely ei tuntunut millään tavalla vastaavan 20v vanhan Nissanin ajamista. Vaihteet toimivat moitteettomasti, kytkin oli herkkä kuin teini-ikäisen mieli.

Ensimmäiselle kerralla Ford kosahti heti mäkilähdössä, kiitos sen herkän kytkimen. Toisella kerralla taasen Pohjoisen Vaimo aloitti pujottelun väärästä päästä kenttää- aloituspaikkoja oli kolme, ja ne kaikki lähtivät eri suuntaan. Aloitussuunta olisi pitänyt kuulemma itse ymmärtää. Kolmannella kerralla edellisistä virheistä viisastuneena, Pohjoisen Vaimo sai koko kentän läpi. Neljännellä kerralla hän hurjasteli kaupunkiajossa parin kilometrin ylinopeutta. Tämän urhean rupeaman jälkeen hänen oli käytävä tervehtimässä samoja poliiseja sisätiloissa, sillä teoriakoe tuli uusia. Tietenkin- heittämällä läpi, jonka perään tuli parin viikon lakisääteinen tauko. Ja eikun takaisin sen saman kuumottavan parkkiksen laidalle. Ensin ratikalla, sitten jatkaen metrolla.

Koska viides kerta onnen löytää, tai Arpinaama oli jo kyllästynyt Pohjoisen Vaimon seuraan Mondeon etupenkillä, kyllä, ajokoe meni läpi.  Vaihtoehtoisesti taasen se oli ollutkin yksipuolista rakkautta ensisilmäyksellä,  sillä minuutti ennen kaupunkiajon loppumista Arpinaama sai hillittömän yskäkohtauksen lähes tikahtuen. Pohjoisen Vaimo tästä säikähtäen vähensi nopeutta siihen sallittuun neljään kymppiin juuri oikealla hetkellä, kysellen Arpinaamalta mikä on hätänä. Todella Monta Kertaa. Arpinaama pyysi Pohjoisen Vaimoa parkkeeraamaan tien laitaan, napsautti kameran pois päältä ja huusi. Kovaa. "Onhan se nyt perkele että et ymmärrä hiljentää vauhtia vaikka olen kuinka kauan tässä köhinyt, kyllähän sinun olisi jo aika päästä tästä helvetin ajokokeesta läpi. Olisit pitänyt vain naamasi ummessa etkä kysellyt vointiani, nyt se on kaikki tallentunut kameralle, ja jos joku muu kuin minä katsoo sen läpi, voin menettää virkani!!!"

Seuraavana lauantaina Pohjoisen Vaimo kävi noutamassa poliisiasemalta ajokorttinsa. Arpinaama oli tiskin takana nauraen kuorossa muiden kanssa vitseille, mutta lopetti heti huomattuaan sen erään suomalaisen naisen. Kun ensimmäisestä laatikosta ei löytynyt korttia, Arpinaaman otsalle kohosi hiki, kavereiden vielä jatkaessa lyömättömän hyviä juttujaan. "Eiköhän se ole vielä toisessa huoneessa, juurihan se tehtiin", yksi poliiseista totesi. Ja niin olikin. Tuore, söpönvaaleanpunainen, venäläinen ajokortti.

-----------------------------------------------

Käsi sydämellä- kyllä, tämä entinen maailman pelastaja on yksityisautoillut pian jo neljä vuotta. Jopas se aika--!!! Ja koska suomalaisia on ilmeisimmin autonratissa Venäjällä muitakin kuin hän (ja koska hän nyt vain luonnostaan on niin asiantunteva ihminen), niin Pohjoisen Vaimo ajatteli laittaa seuraavan postin tulemaan aiheella Vinkkejä Venäjän Teille.  Kaikkein parhaimman hän tosin oppi jo siltä ihastuttavan monotoniselta teorian opettajaltaan, ja se tulee jo etukäteen:
Ystupi Dorogu Duraky-  Anna Tietä Idiootille.






torstai 17. maaliskuuta 2016

Hetkiä naisten kanssa

3.Eteinen

On ainoastaan yksi perheen ulkopuolinen ihminen, jolle pieni taapero Isoveli erehtyi joskus sanomaan "papa". Tuo portaikkoa vahtinut juoppo eläkeläismies ehkä olikin jonkun isä, vaikkei muistuttanut lainkaan Isoveljen papaa. Hän soitteli joskus kännissä ovipuhelimeen viikonloppuiltaisin, muuten näin vuosia myöhemmin voisi todeta hänen olleen täysin rakastettava, harmiton heppu. Kyllä, ikää oli jo varmasti riittämiin, ja kaulalla kasvoi jotain suurta sinne kuulumatonta. Niin ja viina maistui. Mutta vaikea silti sanoa miksi hän hävisi.

Väliin jäi ihana tyhjyys ja hiljaisuus. Pohjoisen Vaimo kipaisi kevyesti ulko-ovelta hissille, ilman kyttääviä silmiä. Isoveli käveli myös reippaammin, koska kaikki ylimääräinen draama oli loppunut eteisaulasta. Yleensä siellä oli istunut joku juoppo paikattavana tai vähintäänkin kissa ruokailemassa. Pari siitä seuraavaa kuukautta siellä kuului vain askelia, ja satunnaisia heippoja naapureille. Portaikko oli ilmava ja kipakka. Ajatus ehti kulkea nurkasta nurkkaan. Hissin painallus. Odotus. Inspiraatio.

Sitten joku taloneuvostosta sai parhaan idean ja löysi Akan. Sopivasti kyyryssä olevan ja kenen tahansa taskuun mahtuvan vanhan naisen, joka on varmasti marinoinut perkeleellistä personaansa vuosikymmenien onnettomassa avioliitossa Venäjän paskimman aviomiehen kanssa. Vaihtoehtoisia näkökulmia on useita ja niillä voi leikkiä pitääkseen omaa mielenterveyttään valoisalla puolella, erityisesti jos vahingossa erehtyy ajattelemaan Akkaa.

Muistot ovat hieman tahmeita, mutta näin positiivisella meiningillä voisi sanoa että ensimmäinen viikko meni mainiosti. Taidettiin tervehtiä puolin ja toisin. Seuraava pari vuotta meni kuunnellessa joka ikinen päivä järjetöntä älämölöä pienestä kopperosta, kun Pohjoisen Vaimo ilmestyi poikueineen eteisaulaan. "Venäjällä puhutaan venäjää!! Amerikkalaiset on paholaisesta! Te sairaat koirat! Lehmä!" (sylkemistä perään, nyrkkien puimista, hissin ovien takomista nyrkeillä)
Älämölö yleensä vaikeni Alkuasukasmiehen ollessa seurassa. Silloin puhuttiinkin venäjää.

Nopeasti päätellen saattaisi ajatella että Akka on rasisti. Onhan se mahdollista. Akka tosin huutaa yläkerran Aikuiselle Poikamiehelle säännöllisesti "Obaman kätyri! Amerikkalainen vakooja!" ja sylkee reippaasti päälle. Ja tuo Aikuinen Poikamies on yksi venäläisimmistä miehistä mitä Pohjoisen Vaimo tuntee. Yksi erityinen hissimatka tuon Poikamiehen kanssa alkoi kerran miehen pistäessä päänsä vielä hissistä ulos, huutaen samalla täysillä Akalle "pää kiinni tai kerron Obamalle!"

Jossain vaiheessa osa asukkaista sai tehtyä virallisen valituksen ja Akka hävisi puoleksi vuodeksi. Olikin nimittäin niin, että Akka huutaa yleensä kaikille, joilla on joko lapsia taikka koiria. Huonompi tsäkä, sillä useimmilla tässä portaikossa on joko- tai. Sadussa ei ole onnellista loppua, sillä Akka otettiin sitten takaisin- kukapa ei tarvitsisi päivittäistä annostaan epämotivointia.

Viimekertaisen täysikuun aikaan Pohjoisen Vaimo raahasi kolmea kauppakassia hissiin, jossa oli jo kasikerroksen sivistynyt baabushka. Hän oli kuulemma viettänyt kymmenisen minuuttia vaihteikasta keskustelua Akan kanssa aiheesta, tarvitseeko portaikon asukasvastaavaa kutsua paikalle, jotta hän ottaisi yhteyttä Obamaan. Asukasvastaavan tulisi tehdä jotain Obamalle. Mitä Obamalle kuuluisi tehdä, jäi hieman hämäräksi. Sivistynyt baabushka huokaili. "Onhan se nyt selvää että "Akka" ei ole terve. Mutta mitä me voimme asialle tehdä? Kyllä jokainen tarvitsee kuuntelijan."

Sympatiat kasikerrokseen erityisestä ymmärtämisestä. Nykyään Pohjoisen Vaimo jättää aktiivisesti kuuntelematta ja puhuu poikasten kanssa hyvin kovalla äänellä suomea. Hissi paukkuu, televisio huutaa yhdessä Akan kanssa, ja sylki lentää.
Kaikkia naisia ei elämässään voi valita, eikä hetkiä heidän kanssaan. Akan kanssa kaikki hetket voisi pyyhkiä unholaan.








torstai 10. maaliskuuta 2016

Hetkiä naisten kanssa

2.Kuntosali


Marinan purkantuoksu leuhahtaa Pohjoisen Vaimon kasvoille. Marina näyttää aina elämässään riutuvalle, tänään erityisesti. Kihlasormuskaan ei roiku kaulassa tavalliseen tapaan. Ammattimainen hymy tulee kuitenkin laitettua liikkeelle, sekä kehut: "olet kyllä ihan selvästi laihtunut", nipistys Pohjoisen Vaimon vyötäröön- "Vatsa näyttää pienemmältä, ja katso, reisiin on alkanut muodostua lihaksia!"

Marina on valkovenäläinen psykologi ja henkilökohtainen kunto-ohjaaja, jonka on rakkaus tuonut Moskovaan. Hän on naimisissa moskovalaisen yrittäjämiehen kanssa, ja kotona iltaisin huudetaan. "Ah, en tiedä. Jospa vaikka voisin löytää tässä itselleni toisen vaihtoehdon edes, kunnollisen miehen. Muuten pitää muuttaa takaisin Minskiin." Toisaalta Marina vihaa Moskovaa. Hän ei voi käsittää miten Pohjoisen Vaimo on asunut Moskovassa jo niin kauan. "Täällä on niin uskomattoman stressaavaa. Hirveä kaupunki. Todella likainen. Minsk on niin kaunis ja ystävällinen. Ihmiset ovat toisilleen mukavia. Ja äiti on siellä. Äiti on minun rakkain ystäväni. Et tiedä miten itken hänelle iltaisin puhelimessa. Joka ilta."

Ylätaljalle tultaessa Marina on tänään ehtinyt kertoa miten stressistä päästään eroon. Pohjoisen Vaimon mies on myös stressissä, kukapas ei olisi. Ja psykologit ovat varmasti stressinhallinnan ammattilaisia. Marina on ehdottanut että Alkuasukasmies piirtäisi stressistään mind mapin. Näin eri stressaavat asiat saavat omat lokeronsa ja ne voi järjestellä ja ymmärtää paremmin. Niin voi myöskin nähdä jos on jotain minkä voisi täysin tipauttaa elämästään pois.
Alkuasukasmies ja stressinhallinnan mind map. Sitä ei koskaan tule tapahtumaan, toteaa Pohjoisen Vaimo mielessään.

Uusi liike tulee tänään ohjelmaan. Marina asettelee kännykkänsä huolellisesti maahan, suoristaa äärettömän tiukan salivaatetuksensa ja asettelee salikorkokenkänsä tukevasti oikeaan asentoon. Pohjoisen Vaimo alkaa olla täysin kuitti. Kukaan salin täysin slaavilaisperäinen naisasiakas ei tuskaile, taikka hikoile yhdenkään laitteen tai liikkeen kohdalla. Ei Marinakaan, koskaan. Toisaalta hän on ammattilainen. Hänen asiakkaansa taasen suomalainen. Suomalaisella naisella näkyvä hiki virtaa puroina pitkin punaisia kasvoja.

Loppussa on vuorossa vielä lankutus, koska kuka nyt ei haluaisi kokeilla koko kropalta voimia vievää liikettä silloin, kun ne ovat jo poissa. Marina kyyköttää Pohjoisen Vaimon vapisevan vartalon vieressä ja ottaa aikaa. Treenihetken kolmas purkka jauhautuu kauniiden valkovenäläisten poskien sisällä. Marinan ääni vapisee vähän. Tai naukuu. Ehkä kumpaakin.
Marina kyselee Pohjoisen Vaimon lasten ikää. Kummatkin naiset suoristautuvat ylös. "Voih, minulla on vielä synnyttäminen edessä", Marina toteaa. Kasvot synkistyvät ajatuksesta.
Pohjoisen Vaimo lähtee juoksumatolle.






maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kolme hetkeä naisten kanssa

1.Rukous, molitva

Tiedätkö, on Kiinalainen sanonta "siunatkoon Jumala sinua elämältä vallankumouksen aikana", sanoo anoppi kyynelsilmin. 90-luvun muistelu on tuonut tunteet pintaan. Mies sai hyvän työn ihan onnenkantamoisena ja palkka tuotiin muovipusseissa kotiin. Osa siitä laitettiin sohvan ja kirjakaapin taakse piiloon pahanpäivän varalle, oltiin onnellisia ja suunniteltiin suurempia hankintoja. Sitä riemua kesti muutaman kuukauden. "Saatiin sentään ostettua parempi auto, mutta haaveilimme paremmasta asunnosta. Ja sitten tuli päivä, jolloin kaikilla niillä rahatukoilla pystyi ostamaan yhden päivän ruokatarvikkeet."

Anoppi on pysähtynyt syvän järkytyksensä hetkeen. Nuori miniä vain hymyilee. Hän pitää itseään etuoikeutettuna kuunnellessaan noita äänettömiä kyyneleitä. Mitkään sanat eivät voi olla nyt viisaita sanoa, silti hän sanoo jotain. Tyhjää.

Kuinka sen voi kertoa, että tuntee kansakunnan syvyyden omassa sydämessään, sen historian ja kyyneleet? Näkee itsensä elämässä sen kirjan jokaisella sivulla, verenmaku suussaan. Miten voi olla mahdollista rakastaa niin paljon ja tuntea tietävänsä, yllättyen kaikesta uudesta, pyytäen ja rukoillen selitystä jotta ymmärtäisi.




While the world is still turning, and while the daylight is broad,
Oh Lord, pray, please give everyone what he or she hasn't got.
Give the timid a horse to ride, give the wise a bright head,
Give the fortunate money and about me don't forget.

While the world is still turning, Lord, You are omnipotent,
Let those striving for power wield it to their heart's content.
Give a break to the generous, at least for a day or two,
Pray, give Cain repentance, and remember me, too.

I know You are almighty, and I believe You are WISE
Like a soldier killed in a battle believes he's in paradise.
Like every eared creature believes, oh, my Lord, in You,
Like we believe, doing something, not knowing what we do.

Oh Lord, oh my sweet Lord, my blue eyed Lord, You're good!
While the world is still turning, wondering, why it should,
While it has got sufficient fire and time, as You see,
Give each a little of something and remember about me!
Bulat Shalvovich Okudzhava

lauantai 20. helmikuuta 2016

Lapsuuden loppu

Helmikuussa 2001 Kathmandussa, jossain aukealla Kumari Gharin tienoilla soi kannel. Nuori Nainen pistää masurkkaa menemään istuen patsaan laidalla. Kukaan ei varmasti kuule soittoa tööttäyksen yli, eikä ketään kiinnosta. Aurinko paistaa sopivan lämmittävästi, sillä voimalla millä on helppo totutella.

Ihan vasta kaupungissa on ollut ulkonaliikkumiskielto. Nuori Nainen ja hänen matkaseuransa, ex-poikaystävä ja suurkannel ovat tupsahtaneet paikalle juuri sen jälkeen. Tutun pariskunnan nainen kertoo istuneensa hotellihuoneessa kaksi viikkoa ja neuloneensa. Yöt eivät ole enää erityisen kylmiä, mutta tuovat Himalayan läheisyyden peiton alle.

Kaikkein pureutuvinta siinä helmikuussa ehkä on se kirpeyden ja pölyn yhdistelmä. Suurien katujen varsilla päivystävät poliisit pitkissä riveissä. Sotilaallinen ja hiljainen vaarantuntu mitä ei Pohjanmaan peltojen jälkeen yhtään ymmärrä, mutta aistii.

Nuori Nainen ja Ex, kiskovat päivittäin lassia alas tolkuttomat määrät, soittavat kitaraa ja kannelta. Samalla muut kaupunkiin eksyneet turistit näyttävät olevan loputtomalla tripillä. Kaksi suomalaista jätkää päättävät yhdistää trekkaamisen ja huumeet keskenään huonolla lopputuloksella. Myös lassi maito-jugurttijuomien yliannostus on koitua kohtaloksi. Nuori Nainen löytää itsensä hienosta sairaalasta englantia puhuvien lääkärien keskeltä kovassa punataudissa. Sen käytävällä huutaa shokissa saksalainen mies, jonka vaimo on vaipunut koomaan Everestillä. "Me harjoittelimme tätä varten kymmenen vuotta", hän itkee Nuorelle Naiselle. Niitä silmiä, hullunkipeänsärkyneitä, ei unohda.

Eräänä päivänä nettikahvilan ikkunoista tulvahtaa vesisade sisään. Pöly kaduilla virtaa kuohuina alas vieden lehmänpaskan mukanaan. Nuori nainen ja Ex lukevat postejaan loputtomien sähkökatkosten säestämänä. Ex sen sitten huomaa ensimmäisenä ja kertoo uutiset.

Siellä jossain kaukana, Nuoren Naisen lapsuus yhtäkkiä loppuu siihen että suomalaiset hiihtäjät on käyttäneet dopingia.

Hänen mieleensä ammutaan luoteina ne tuhannet harjoituskilometrit ihan liian yksitoikkoisessa maastossa. Verenmaku keuhkoissa piirimestaruuskisoissa. Jääsade kasvoilla alamäessä, piikeiksi ihon alle. Yhdet sukset joka matkaa ja keliä varten. Taukojen tulikuuma mehu polttamassa kurkkua.

Sinne muistikuvien väliin tunkeutuu japanilaisten turistien kehä hänen ympärillään Buddha Stupan portailla. "Pfinlandia!" he huutavat ja taputtavat käsiään, kameroiden heiluessa kauloilla. "Ooo, Pfinlandia, Zero corruption!!" Nuorta naista pyörryttää kaikki se suosio. Hiki otsalta tekee matkaansa niiden ikuisien portaiden koloihin asti.

Kuukausia myöhemmin Helsinki-Vantaalle laskeutuu kaikkien maailman kuuluisimpien suolistobakteereiden uuvuttama heiveröinen ja ohut Nuoren Naisen vartalo, mukanaan niin tarkasti kaikkea kritisoiva mieli. Puhtoisen ja siveellisen Aasian jälkeen nuo humalassaan kaatuilevat suomalaiset ovat juuri sitä, mitä saman vuoden helmikuu oli jo hänelle todistanut.
Älkää turhaan kannelta soittako, tai suksia jalkaan laittako.
Joissain vaiheessa se lapsuus kuitenkin loppuu.

Ja vuoden 2015 uutiskuvista näki tuo entinen Nuori Nainen, maanjäristyksen runteleman patsaan ja aukion, siellä jossain Kumari Ghatin tienoilla, missä kerran soi kantele.





keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Nainen ja helmikorvakoru

Kaksi päivää ja kaksi ostoskeskusta koluttuaan Pohjoisen Vaimo löytää 41 numeron korkokengät, joilla pysyy pystyssä, sekä voi ottaa askeleita. Se käykö väri yhteen mekon kanssa, ei ole enää tärkeää. Ennen ovensuuta hän piipahtaa vielä koruliikkeessä katsastamassa korvakorut. Mukaan tarttuvat todella säväyttävät. Kun ne laittaa päälle, voi viipymättä siirtyä hienostuneeseen, kevyen naurun täyttämään huoneeseen, missä naisilla on samettiset kädet ja miehillä korkeat silinterihatut.

Seuraavana päivänä, etsiessään Ozhegovin sanakirjaa kirjallisuuden tuntien avuksi, lähiostarista löytyy litistävät ja kuristavat sukkikset. Iltapäivällä hän poikkeaa kampaajalle, odottaessaan Pikkuveljen kanssa Isoaveljeä museoretkeltä. Pitkä ja tatuoitu mies saa tehtyä jättimäisillä lapiokäsillään Pohjoisen Vaimon hiuksiin oikeastaan hyvin juhlavan lopputuloksen. Peilistä katsoo nainen, jolla on hiukkasen liian tummat silmänaluset, rikkinäinen musta villatunika yhdistettynä halpisketjun toppahousuihin ja ilmavat, kiiltävät, kauniit hiukset. Sellaiset kiharat pompahtavat kevyesti tuulessa, kun amerikkalaisessa leffassa ihastunut nainen on lähestymässä kohdettaan.

Anoppi tulee lapsenlikaksi todella ajoissa, sillä Appi on lähtenyt kuskiksi. Hän on odottanut pitkään papereita mitkä odottavat keittiönpöydällä- netistä voi nykyään löytää kaikkien toisessa maailmansodassa kuolleiden venäläisten sotilaiden kuolintodistukset. Siinä on Apen isän nimi, syntymäaika, kuolinaika ja paikka. Miehen jota hän ei koskaan tavannut.
"Sinun hiuksethan ovat kuin Babushkalla, kun me menimme naimisiin!", Appi kehaisee. Pohjoisen Vaimo ehtii vielä juuri ja juuri manikyyriin. Anoppi jää päivystämään.

Kuka olisi arvannut että 300 ruplan manikyyrissä menee tunti. Nuori nainen maskin takana punastuu hieman todetessaan, että jos manikyyrissä käy säännöllisesti, siinä menee vähemmän aikaa. Lakkausta ei enää ehdi tehdä. Pohjoisen Vaimo ostaa alakerran kosmetiikkakaupasta  maskaran, ja laittautuu  kotona valmiiksi kymmenessä minuutissa. Taksikyyti. He saapuvat Alkuasukasmiehen kanssa täysin vastakkaisista suunnista kaupunkia juuri samalla minuutilla määränpäähän.

Pohjoisen Vaimo potkaisee jalastaan koiranpuremat talvisaappaat naulakon alle, kiipeää korkokenkiensä sisään. Alkuasukasmies ottaa häntä vyötäröltä kiinni, samalla kuiskaten korvaan "olet häikäisevä". He kävelevät yhdessä kulman ympäri. Edustusvaimo on juuri syntynyt.

-----------------------------

Kokkareilla Alkuasukasmies kättelee ihmisiä ympäriinsä, Edustusvaimon hymyillessä vieressä kauniisti. Nainen jonka nimi on Masha, kertoo kaipailevansa kevättä, nähdessään Edustusvaimon mekon. "Oh kun sinua on onnistanut", Masha kehaisee Alkuasukasmiehelle osoittaessaan suurieleisesti Edustusvaimoa.  Seurueen yksi miljonäärimiehistä harmittelee ettei ottanut omaansa  mukaan. Toinen heistä esittelee vaimonsa, jonka botoksisilla poskilla voi huomata pienen hyväksyvän hymynkareen, mikä ei tietenkään seuraa hänen silmiinsä asti.

Edustusvaimo syö hitaasti kuivia koktailpaloja, huuhdellen niitä alas erilaisilla mehuilla. Vasemman jalan korkkari on osoittautunut liian suureksi, mikä vaikeuttaa kävelyä, joten hän siirtyy paikasta toiseen verkkaisesti. Hän parkkeeraa itsensä Botoksivaimon ja pienen, pyöreän ja puheliaan naisen seuraan.  Puhelias nainen kertoo iloisesti nauraen erilaisista kommelluksistaan matkalaukkujen kanssa. Botoksivaimo pärpättää innolla mukana, sanoen aina oikeat sutkaukset oikeisiin kohtiin, kiskoen alas kuoharilaseja toisensa perään. Hänestä kiljuu kilometrejen päähän kaipuu takaisin Malediiveille kaltaistensa pariin.

Toisessa seurueessa Masha on siihen mennessä humaltunut jo ihan liikaa asemaansa nähden. Hän ottaa erään Venäjän suurimman valtiollisen yrityksen toimitusjohtajaa olasta, udellen miehen koulutustaustaa ja syytä miksi hän on päässyt asemaansa. Miljonäärimiehien ympäröimä toimistusjohtaja vastailee kysymyksiin helposti, vaivaantumatta. Hän on asemassaan ja työssään, "rakkaudesta alaan".  Alkuasukasmies saa napattua puheenvarresta kiinni, alkaen naputtaa toimitusjohtajaa häikäilemättömän suorilla kysymyksillä, liittyen yrityksen uuteen, paskamaiseen bisnespolitiikkaan.

Sitten ilta alkaakin olla paketissa. Alkuasukasmies kiskaisee alas vielä yhden persikkamehun ja he juttelevat hetken yhdessä erilaisista kaloista miehen kanssa, jolla on hauskat silmälasit. Kulman takana pukevat päällysvaatteita jo miljonäärimiehet Botoksivaimon ja Mashan kanssa. Edustusvaimo potkaisee korkkarit jalastaan, ja sujauttaa tilalle koiranpuremat talvisaappaat.

Alkuasukasmies johdattaa Pohjoisen Vaimon rakennuksesta ulos, pitäen tiukasti vyötäröltä. "Sinä olit illan kaunein nainen", hän kuiskaa.  Pohjoisen Vaimo kokeilee toista korvanlehteään. Siinä ei ole enää korua.





















lauantai 6. helmikuuta 2016

(oikeat vastaukset)

Pohjoisen Vaimo on hypännyt harmaan Nissanin kyytiin talon kulmalta. Yandexin taksi, jälleen kerran etuajassa.

Kuski: "Iltaa. Olette menossa tähän osoitteeseen?"
Pohjoisen Vaimo: "Tervehdys. Kyllä." Ottaa meikkilaulun esiin ja jatkaa meikkaamista.
Kuski: "Olin kertonut teille odottavani talon kulmalla."
Pohjoisen Vaimo: "Tiedän. Talossa on tosin monta kulmaa."
Kuski: "Mistä te olette oikein kotoisin? Oletteko kauan olleet Moskovassa?"
Pohjoisen Vaimo: "Suomesta. Noin kymmenen vuotta."
Kuski: "Ja puhutte Venäjää."
Pohjoisen Vaimo: "Eiköhän se ole aikakin." (millä kielellä tässä sitten puhutaan?) "Mistäs te sitten olette kotoisin?"
Kuski: "Dagestanista. Olen asunut Moskovassa vuodesta 1991. Tiedättekö missä Dagestan on?"
Pohjoisen Vaimo: "Enköhän minä sen suurin piirtein osaa kartalle laittaa." (ts. suomeksi "kyllä tiedän")
Kuski: "No tiedätte varmaan missä on Kaspian meri. Dagestan on sen rannalla."
Pohjoisen Vaimo: "Joo toki tiedän." (tässähän on vastattu jo, että sen pystytään sijoittamaan kartalle)

Pohjoisen Vaimon puhelin soi. Hän vastaa Alkuasukasmiehen kysymykseen englanniksi- "Kyllä. Soitellaan kun ollaan perillä". Laittaa puhelimen pois.

Kuski: "Kukas hän oli, oliko hän miehenne?"
Pohjoisen Vaimo: "Kyllä."
Kuski: "Miksi te puhuitte hänen kanssaan englantia?"
Pohjoisen Vaimo: "Se on vain paha tapa. Englanti on tutustumiskielemme, käytämme sitä vielä silloin tällöin." (mitä se teille kuuluu)
Kuski: "Ette kyllä oikein osaa englantia hyvin. Minä osaan oikein hyvin englantia, luin sitä koulussa yhteensä 8 vuotta. Kävin peruskoulun, lukion ja instituutin. Kaikki ulkomaalaiset asiakkaani aina ihailevat kuinka hyvin osaan englantia. Ei taksikuskit yleensä osaa englantia."
Pohjoisen Vaimo: "En erityisesti panostanut tuohon puheluun, kunhan laiskasti vastasin." (ihan mahtavaa, ai yhden lauseen perusteella voitte tuomita englannin huonoksi. Pitäisiköhän ihan piruukseen vaihtaa keskustelun kieli englanniksi?)

Kuski: "Onko teillä lapsia? Mitä te teette työksenne?"
Pohjoisen Vaimo: "Kyllä, kaksi lasta. Pidän heistä huolta, vien kouluun ja harrastuksiin."
Kuski: "Jos lapset ovat yli neljävuotiaita, pitäisi vaimonkin käydä jo töissä. Teidänkin ehdottomasti pitää tukea perheenne taloutta. Ehkä saisitte 50 000 ruplaa kuussa, ajatelkaa miten suuri apu se olisi teidän talouteenne, voisitte vaikka säästää uutta asuntoa varten. Jos on noin monta vuotta pois töistä, uramahdollisuudet alkavat kaventua."
Pohjoisen Vaimo: "Niin, ehkäpä." (mistä te tiedätte tarvitseeko perheen talous tukemista, tai onko sitä tuettu näiden vuosien aikana vaikka kotoa käsin. Ja kaiken lisäksi, kuinka voitte arvioida palkkaa tietämättä ammattia tai koulutusta, taikka sanoa yhtään mitään tuntemattoman ihmisen uramahdollisuuksista)
Kuski: "Onko lapset poikia vai tyttöjä?"
Pohjoisen Vaimo: "Kaksi poikaa."
Kuski: "No sittenhän olisi aika saada jo tytär, minne teidän lastenhankkimisenne oikein pysähtyi."
Pohjoisen Vaimo: "Ei minulla mitään sitä vastaan ole." (öh....tiedättekö miten yksityistä keskustelua tässä käydään?)
Kuski: "Mutta miehellänne on?"
Pohjoisen Vaimo: "Ei hänelläkään ole. Ehkäpä nyt vain ei ole juuri oikea hetki siihen." (tiedättekö miten huonosti heräilevä vastasyntynyt sopii näihin neliöihin missä elämme? Ehkä ette, meillä on varmasti täysin eri käsitykset tilasta ja sen tarpeesta keskenämme)

Pohjoisen Vaimo tarkistaa kellonajan. Enää ei ole mahdollista olla puolessa tunnissa perillä.

Kuski: "Venäläiset oikeasti rakastavat ulkomaalaisia. Olihan se sotakin, saksalaisiakin rakastavat. Ei heillä ole oikeastaan ketään vastaan yhtään mitään. Mutta jos jotkut pitää mainita, niin juutalaisia he vihaavat."
Pohjoisen Vaimo: "Ai ihanko totta?" (mitä hittoa??)
Kuski: "Kyllä näin on. Sitä ei ehkä suoraan huomaa, mutta kuunnelkaapas keskusteluja kunnolla. Ja ovathan juutalaiset johtaneet tätä maata niin paljon. Vuoden 1918 vallankumouksen aikainen hallitus oli täynnä juutalaisia. Ei heistä yksinkertaisesti pidetä. Ja Ukrainankin johtajat, nehän ovat kaikki juutalaisia. Kai te sen tiedätte?"
Pohjoisen Vaimo: "Ai?" (no ei ole kyllä tullut huomattua)
Kuski: "Onko miehenne puhtaasti venäläinen?"
Pohjoisen Vaimo: "Kyllä hän on venäläinen. Venäläiset vanhemmat..." (puhtaasti venäläinen... huh?)
Kuski: "No hän on varmaan joskus maininnut teille juutalaisista?"
Pohjoisen Vaimo: "No on varmaan joskus kertonut jonkun ihmisen olevan juutalainen."
Kuski: "Noniin, katsokaa nyt. Hän on siis maininnut. Huomaatteko, venäläiset vihaavat juutalaisia."
Pohjoisen Vaimo: "Totta puhuen tunnen täällä vain pari juutalaista, yksi vanhemman pojan opettajista on juutalainen." (ihan tosissanne väitätte että jonkun ihmisen uskonnon mainitseminen joskus, jossain keskustelussa, todistaa sen että mies vihaa juutalaisia? Eikös tuo ole nyt aika paksua)
Kuski: "Onhan niitä tietenkin taitavia ihmisiä, hyviä muusikkoja ja mainioita opettajia. Tietenkin. Monenlaisia ihmisiähän kaikissa on."
Pohjoisen Vaimo: "----" (tästä keskustelusta oli kyllä helppo päätellä, kuka vihaa juutalaisia. Eräs dagestanilainen taksikuski)

Ajantarkistus. Ei taida tulla niin paha myöhästyminen.

Kuski: "Täällä on niin paljon ulkomaalaisia. Minä tulen kaikkien kanssa niin hyvin toimeen. Kerran tapasin yhden ranskalaisen naisen metrossa. Meillä oli ihan selvästi meneillään jotakin. Katseltiin ja viriteltiin. Sain hänet kiinni metroasemalla. Hän ei puhunut yhtään englantia. Voitteko kuvitella! Sellaisia ne ranskalaiset ovat. Eivät puhu englantia. En minä puhu ranskaa. Ei siitä sitten voinut tullakaan mitään kun emme ymmärtäneet toisiamme."
Pohjoisen Vaimo: "Se on kyllä totta, ei ranskalaiset oikein tykkää puhua englantia." (vai sillä lailla. Tätä infoa ei kannattanut antaa kyllä eteenpäin)

Kuski: "Minulla on kolme lasta, iältään 3-7 vuotiaita. On tyttö ja kaksi poikaa."
Pohjoisen Vaimo: "Hienoa. Ja vaimonne asuu Moskovassa?" (... no voi ei. Sitten on varmaan vaimokin olemassa)
Kuski: "Kyllä vaimo asuu Moskovassa. Hän on vielä kotona lasten kanssa."
Pohjoisen Vaimo: "Hyvä juttu." (ja mitä se pitkä selitys niistä ulkomaalaisista, ranskalaisesta naisesta metrossa... vaimoparka. Ette taida olla ihan luotettavin aviomies)

Päämäärässä. Pohjoisen Vaimo maksaa.

Kuski: "Hyvää illanjatkoa, kiitos ja näkemiin."
Pohjoisen Vaimo: "Näkemiin." ( huh, vihdoinkin perillä!! )




















sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Insinöörin kadenpuristus

Lumisade ja harmaus ympärillään, Pohjoisen Vaimo koittaa harrastaa illastaan pirteän aktiivista, tekemällä lenkin muutaman korttelin ympäri Isonveljen ollessa vielä koulussa. Mukamas tutun kadun varrella, missä hän ei kuitenkaan ole koskaan kunnolla kävellyt, tupsahtaa esiin suuri rakennus vasemmalla puolella. Merentutkimuksen instituutti. Harmaampi ja hiljaisempi kuin ilma sekä ilta yhteensä. Tuulen puskiessa piposta sisään, Pohjoisen Vaimo seisoo koulun aidan edessä liikutus sydämessään. Jos heidän nykyisestä kotipesästään tehtäisiin maailman suurimmalla harpilla viiden kilometrin säteinen ympyrä, kuinka paljon sen sisään jäisikään mielenkiintoisia oppilaitoksia!

Näin ei ollut näreet lapsuuden pesäkolon suhteen. Hänen kotipitäjänsä lasten ammattinäkymät omassa lapsuudessaan olivat parturikampaajia, autonasentajia, tai jos ihan kreisiksi meni, niin jotkut lähtivät yliopistoon Ouluun. Harpin ympyrä parinsadan kilometrin säteellä ei olisi antanut erityistä apua. Ja mitä meistä tuli? Ala-asteen luokkalaisista taitaa olla nykyään pari maanviljelijää, auto-ja rakennusalan yrittäjä, ja he jotka vetivät överiksi, ovat insinööri ja asianajaja. Moskovassa yleisimmät kädenpuristukset ovat tulleet juuri heiltä, insinööreiltä ja asianajajilta.

Pohjoisen Vaimo kääntyy mietteissään takaisin koulun suuntaan. Isonveljen tunnit ovat loppuneet, luokasta purkautuu hämmentyneen näköinen lapsi, perässään opettaja. Anna Leonidovna väläyttää nopean, turhautuneen katseen Pohjoisen Vaimoon ja kääntyy Isoveljen puoleen. "Katsopas", hän osoittaa käytävän seinän ryhmätyötä- "Lumikuningattaren juonen osaat varmastikin minulle kertoa!" Isoveli kumartaa päätään alas, antaen samalla kieltävän vastauksen. Anna Leonidovnan silmät tuntuvat pikaisesti murhaavan Isonveljen äidin. "On se kyllä kotona luettu pari kertaa. Ja nähty teatterissa, tosin siitä on muutama vuosi aikaa" Opettaja on kylmänkiskoisen hiljaa. "Mutta toki Isoveli saattaa muistaa paremmin suomalaisia kirjoja mitä olen heille lukenut, ehkä hän voi kertoa teille niiden juonia."

Anna Leonidovnan kasvoille tulee pakotettu hymy. "Onko Moskovassa paljon suomalaisia yrityksiä ja työpaikkoja? Ehkäpä Isoveli voi työskennellä jossain sellaisessa sitten tulevaisuudessa?" Eipä niitä taida paljon olla, vastaa Pohjoisen Vaimo ymmyrkäisenä. Pietarissa enemmän. Merentutkimuksen instituutin betoniseinät valuvat hänen mielessään maan alle. Siihen se nyt kosahti, eikä ole ensimmäinen palautekerta. Tämä  täyden vitosen venäjänkielen oppilas, joka on kasvatettu Kunnaksella, Astrig Lindgrenillä ja Tatuilla ja Patuilla, ei osaa ulkoa moniakaan satuja. Hän EI itseasiassa TYKKÄÄ perinteisistä saduista.
Joku tulee siis joskus 20v kuluttua varmasti puristamaan Isoveljen kättä, miettien miten tavallinen insinöörin kädenpuristus. Samalla takaraivossaan hiljaa ymmärtäen että mies on yksi niistä, jotka eivät muista Lumikuningattaren juonta.









tiistai 19. tammikuuta 2016

The Police

Maanantai aamuna kello seitsemän eteläisen liikennepoliisin toimiston porttien takana on kalvavan hiljaista. Pakkanen herättelee Pohjoisen Vaimoa, vartalo tuntuu nälkäisen huteralle pitkän untuvatakin sisällä. Pari poliisia menee töihin, jättäen portissa roikkuvan munalukon osittain auki.
Seuraava loksauttaa sen kiinni.
"Mitäs hittoa sinä siellä sisällä teet, tämä on työntekijöiden sisäänkäynti", sanoo tyly ääni aidan sisäpuolelta tuijottaville silmille. Mies vastaa ystävällisesti vahvalla aksentilla. "Ihan vahingossa, enkä pääse enää pois".
"Hei, joko sieltä saa jonotusnumeroita?" Pohjoisen Vaimo kysyy mieheltä joka päästettiin takaisin ei-työläisten puolelle. "Ei saa, paikat on vielä kiinni. Me ollaan jonottamassa väärässä paikassa, kaikki on tuolla maantien puolella parkkiksella."

Parkkiksella Pohjoisen Vaimo saa paikan jonossa, ystävällisen aksenttimiehen perään. Tunti pakkasessa, nuorten miesten röökinhajun seassa. Jonon toinen nainen, joka on noussut karvanoppaisen ja vauhtiperäisen Toyotansa sisältä pinkit, pörröiset lämpösaappaat jalassaan, tuijottaa tiiviisti Pohjoisen Vaimoa. Ja imuttelee sätkäänsä.

On tasan kello kahdeksan, kun kaksi poliisia tulee aukaisemaan portin. Jono tiivistyy, hermopinteen voi tuntea ilmassa, mutta ihmeellisen kauniisti jätkät, Toyota- Muija ja Pohjoisen Vaimo marssivat laitoksen sisään. Passintarkastus. Ja sitten äimän käki. Täysin rauhallista, ystävällistä asiakaspalvelua terminaalin hoitajalta, joka ojentaa sen oikean jonotusnumeron Pohjoisen Vaimolle. Vuoroa pitää odottaa KYMMENEN minuuttia.

Luukulle numero seitsemän pitää kumartua todella alas nähdäkseen sisään. Mintunvihreä seinämaali halkeilee pistorasian vierestä huoneen takakulmassa. Viherkasvit ovat ihan liian yksinäisiä ja huonokuntoisia valtiolliseen toimistoon. Tummatukkainen täti tunkee toisella jalallaan roskakorin sisältöä tiiviimmäksi. "Oi sinä olet aloittanut jo työt, miten reipasta", hän huikkaa naiselle joka lukee Pohjoisen Vaimon papereita. "Kyllä sinun kelpaakin, olet meistä kaikkein nuorin!" Naurunremakkaa. Luukun takana istuva nainen räpläilee passia. "Tämä on niin ihana, saanko lupanne näyttää sitä muillekin?" Myöntävä vastaus.
"Katsokaa tyttöset miten Suomen passi on nykyään niin ihana, mitä lumihiutaleita!"

Katsastusta hoitava poliisi katsoo silmistä juuri sen sentin verran ohi. Hän tuskin huomaa autoakaan, mutta haluaa että se ajetaan telineen päälle nähdäkseen onko se oikeasti neliveto. Lisää leimoja. "Tiedättehän että teidän pitää vaihtaa rekisterikilvet, ne on liian huonossa kunnossa". Pohjoisen Vaimo tuijottaa kilpeä ihmeissään. Siinä on ehkä puolen sentin ruostuma yhdessä reunassa. Ehkä.

Juoksuaskelia ympäri laitoksen pihaa. Uudet kilvet voi tehdä viereisen kahvilan yläkerrassa, mikä onkin kätevästi maanantaisin kiinni. Ne voikin tehdä ainoastaan poliisilaitoksella. Oi mika SATTUMA. Ala-aulassa on nyt se sama laiskasilmäinen konstaapeli kentältä. Pohjoisen Vaimo kysyy häneltä ihan liian monta ja tyhmää kysymystä, huomaten sormuksen oikeassa nimettömässä. Miettii heittääkö konstaapeli tuon henkisen poissaolon takkinsa kanssa naulakkoon illalla, katsoo naistaan suoraan silmiin, eikä ohi. Lukee lapsille iltasadun.

Kolmen- tai neljän vaiheen jälkeen auto on onnellisesti rekisteröity Pohjoisen Vaimolle. Hän paukuttaa muovista rekisterilaatan pidikettä jäästä irti, kun Lada pysähtyy viereen. "Hei tyttö, tarvitsetko apua kiinnityksessä?". Hän maksaa pienestä työstä ihan huvikseen neljäsataa ruplaa ladamiehelle.  Askel on vain kevyt, ja kello kaksitoista. Ehtii vielä koululle.

------

Pohjoisen Vaimo kaivaa hansikaslokerosta Alkuasukasmiehen aurinkolasit. Ne on ihan täräyttävät, Police. Isoveli ja Pikkuveli höpöttää takapenkillä. Ollaan melkein päästy koulusta kotiin kun poliisi viittoo Pohjoisen Vaimon pysähtymään. Ikkunan aukaisu, lasit pois. "Terve", poliisi sanoo ja katsoo virnistellen suoraan silmiin. "Mitäs kuuluu, tyttönen?"
"Mitäs tässä, kotiin ajetaan..." Pohjoisen Vaimo vastaa hämmentyneen hiljaisesti. Poliisi jatkaa tiivistä, poikamaista tuijotusta,  kunnes huomaa pojat takapenkillä. "Saat lähteä, heippa!"
Lasit päähän, ikkuna kiinni. Mitäs helvettiä se oli, Pohjoisen Vaimo nieleskelee. Koittiko se iskeä?










keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Positiiviseen alkuun

Vuonna 2016 Pohjoisen Vaimon perheessä voidaan katsoa 10v taaksepäin ja nostalgialla muistella päätöstä ja keskusteluja, mitkä johtivat Alkuasukasmiehen ja hänen vaimonsa nostamaan kytkimen. Onhan Moskovassa asuminen perheenä täysin erilaista, ehkäpä haasteellisempaakin kuin aikoinaan Suomessa. Mutta Moskova muuttuu, Penaseni ja Maijaseni, hurjaa vauhtia. Ja näin tuleekin lista niistä asioista mitkä ovat Pohjoisen Vaimon mielestä parhaimpia ja hänen elämäänsä vaikuttavimpia muutoksia tässä kaupungissa, tässä ajassa.

1. Leikkipuistoissa on tupakointi- alkoholinkäyttö- sekä roskaamiskielto. Niissä ei saa myöskään ulkoiluttaa koiria.
(Ah, miten onkaan rentouttavaa kun ei tarvitse ulkoilla lasten kanssa tupakankäryssä, keskellä koiranpaskamerta!!)

2. Metroasemien portaisiin rakennetut lastenvaunurampit.
 (Ok, ei ne taida olla vieläkään ihan joka asemalla, mutta suurimmassa osassa. Olihan se hauskaa urheilua kantaa vaunuja kymmeniä portaita ylös ja alas päivittäin, mutta ilmankin tätä kehonharjoitusta tuore äiti pärjää)

3. Kunnallisten poliklinikoiden sähköinen ajanvaraus kotoa käsin, tai poliklinikan terminaalista.
(Totta, onhan se yhteisöllistä ja mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin jonottaessa vauvan kanssa 6h yleislääkärille. Toisaalta... sen ajan voi vaikka selata nettiä kotona ja tehdä muuta hyödyllistä)

4. Valtiontoimistojen sähköiset jonotusnumerot
(Tappelu jonotuspaikasta ja siitä, kenen jälkeen tai edessä oikeastaan oli, kehitti omaa persoonaa kohtaamaan tuntemattomia ihmisiä riitatilanteissa. Tai sitten ei)

5. Kulkukoirien häviäminen (öh, tai hävittäminen) yleisiltä paikoilta.
(Joku saattaa pitää villien koiralaumojen laukkaamisen pitkin urbaania ympäristöä vaikka kivana muistutuksena villistä luonnosta. Pohjoisen Vaimo ei tarvitse sitä muistutusta. Tietenkin metrossa sujuvasti suunnistavia koiria jää hieman kaipaamaan.)

6. Metrossa, johdinautoissa, busseissa ja raitiovaunuissa toimiva yhteismatkakortti.
(Tietenkin kasa erilaisia matkakortteja lompakossa teki sen pulleammaksi- näinollen siis oman olon rikkaammaksi)

7. Keskustassa voimassa olevat parkkimaksut.
(Sillä onhan se nyt selvää että suuren maan pääkaupungin keskustan, nähtävyyksien ja museoiden vieruksien, saa tunkea täyteen omia pikkuruisia, vaatimattomia jeeppejään, ilman mitään seuraamuksia, loppumattomaksi ajaksi. Eikun eihän siinä olekaan mitään järkeä!! Ahhahhaa. Pirullista naurua!!)

8. Väärinparkkeerattujen autojen valvonta ja poisto.
(Mikään ei ole viihdyttävämpää kuin katsella, kun väärinparkkeerattu Jaguar evakuoidaan pois, ihan samalla tavalla kuin Renault. Sillä selvä.)

9. Koko kaupungin kattava tiekamera verkosto.
(Tästä luonnollisesti vinkuu vain ne, jotka eivät koskaan ennen saaneet sakkoja pärstänsä, asemansa tai lahjonnan takia. Oh, tasa-arvoisuus ja Venäjä. Täältä me tulemme.)

10. Kauppojen ikkunoista poistuneet "ei lastenrattaiden kanssa kauppaan" kieltomerkit.
(Eihän mikään ylentänyt niin paljon hormoonihuuruista mieltä, kuin ymmärrys siitä ettei ollut tervetullut useimpiin kauppoihin.)

11. Uusitut leikkipuistot
(Ei taida löytyä enää yhtään leikkipuistoa kaupungista, missä Alkuasukasmies voi kertoa leikkineensä lapsena. Wau.)

12. Lasten hyväksyminen osana ravintoloiden asiakaskuntaa.
(Tunteehan sitä itsensä uranuurtajaksi kun saa aina jäisen hyytävää palvelua ja pitkiä katseita tullessaan lasten kanssa ravintolaan. Että lapsetkin on ihmisiä, ja nekin syö, hurjaa... Joku voi toisaalta ajatella, että nykyinen lämmin vastaanotto, mikäs siinä)


Seuraavat 12 kohtaa, täytetään sitten vuonna 2026.