sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Insinöörin kadenpuristus

Lumisade ja harmaus ympärillään, Pohjoisen Vaimo koittaa harrastaa illastaan pirteän aktiivista, tekemällä lenkin muutaman korttelin ympäri Isonveljen ollessa vielä koulussa. Mukamas tutun kadun varrella, missä hän ei kuitenkaan ole koskaan kunnolla kävellyt, tupsahtaa esiin suuri rakennus vasemmalla puolella. Merentutkimuksen instituutti. Harmaampi ja hiljaisempi kuin ilma sekä ilta yhteensä. Tuulen puskiessa piposta sisään, Pohjoisen Vaimo seisoo koulun aidan edessä liikutus sydämessään. Jos heidän nykyisestä kotipesästään tehtäisiin maailman suurimmalla harpilla viiden kilometrin säteinen ympyrä, kuinka paljon sen sisään jäisikään mielenkiintoisia oppilaitoksia!

Näin ei ollut näreet lapsuuden pesäkolon suhteen. Hänen kotipitäjänsä lasten ammattinäkymät omassa lapsuudessaan olivat parturikampaajia, autonasentajia, tai jos ihan kreisiksi meni, niin jotkut lähtivät yliopistoon Ouluun. Harpin ympyrä parinsadan kilometrin säteellä ei olisi antanut erityistä apua. Ja mitä meistä tuli? Ala-asteen luokkalaisista taitaa olla nykyään pari maanviljelijää, auto-ja rakennusalan yrittäjä, ja he jotka vetivät överiksi, ovat insinööri ja asianajaja. Moskovassa yleisimmät kädenpuristukset ovat tulleet juuri heiltä, insinööreiltä ja asianajajilta.

Pohjoisen Vaimo kääntyy mietteissään takaisin koulun suuntaan. Isonveljen tunnit ovat loppuneet, luokasta purkautuu hämmentyneen näköinen lapsi, perässään opettaja. Anna Leonidovna väläyttää nopean, turhautuneen katseen Pohjoisen Vaimoon ja kääntyy Isoveljen puoleen. "Katsopas", hän osoittaa käytävän seinän ryhmätyötä- "Lumikuningattaren juonen osaat varmastikin minulle kertoa!" Isoveli kumartaa päätään alas, antaen samalla kieltävän vastauksen. Anna Leonidovnan silmät tuntuvat pikaisesti murhaavan Isonveljen äidin. "On se kyllä kotona luettu pari kertaa. Ja nähty teatterissa, tosin siitä on muutama vuosi aikaa" Opettaja on kylmänkiskoisen hiljaa. "Mutta toki Isoveli saattaa muistaa paremmin suomalaisia kirjoja mitä olen heille lukenut, ehkä hän voi kertoa teille niiden juonia."

Anna Leonidovnan kasvoille tulee pakotettu hymy. "Onko Moskovassa paljon suomalaisia yrityksiä ja työpaikkoja? Ehkäpä Isoveli voi työskennellä jossain sellaisessa sitten tulevaisuudessa?" Eipä niitä taida paljon olla, vastaa Pohjoisen Vaimo ymmyrkäisenä. Pietarissa enemmän. Merentutkimuksen instituutin betoniseinät valuvat hänen mielessään maan alle. Siihen se nyt kosahti, eikä ole ensimmäinen palautekerta. Tämä  täyden vitosen venäjänkielen oppilas, joka on kasvatettu Kunnaksella, Astrig Lindgrenillä ja Tatuilla ja Patuilla, ei osaa ulkoa moniakaan satuja. Hän EI itseasiassa TYKKÄÄ perinteisistä saduista.
Joku tulee siis joskus 20v kuluttua varmasti puristamaan Isoveljen kättä, miettien miten tavallinen insinöörin kädenpuristus. Samalla takaraivossaan hiljaa ymmärtäen että mies on yksi niistä, jotka eivät muista Lumikuningattaren juonta.









Ei kommentteja: