perjantai 25. maaliskuuta 2016

Hevosella pääsee

Pohjoisen Vaimolle voi laittaa pisteet kotiin pitkästä harkinta-ajasta. Joitakin juttuja pitää muhia ja mutustella kunnolla (siis suurinta osaa), ja sittenkin vielä olla kovasti vastaan. Kuten yksityisautoilua. Näreet alkoivat kuitenkin olla niin, että kun kumpikaan perheen vanhemmista ei omannut ajokorttia, ja Appi, vaikkakin autollinen, on puolisokea, jossain vaiheessa tuli ilmoille ajatus että EHKÄPÄ kuitenkin. Maapallo saattaa siltikin joko pelastua tai tuhoutua, tosin todellisuudessa Moskovan apokalyptisessa ruudussa on jo suuri raksi.  Miljoonia autoja, miljoonilla ihmisillä. Ja Pohjoisen Vaimon perhe ilmoittautui jonon jatkoksi sinä päivänä, kun Vaimo marssi summamutikassa lähimpään autokouluun.

Teoriatunnit olivat mitä mainion paikka taaperovaiheen uuvuttamalle perheenäidille. Täydellisen monotonisella äänellä kolmisenkymmentä tuntia autoilun teoriaa venäjäksi, varsin symppiksen eläkeläismiehen vetämänä, antoi pari kertaa viikossa oikeuden päivätirsoihin. Pohjoisen Vaimo teki muistiinpanoja välillä kynän tipahtaessa kädestä kesken lauseen, sitten häipyen pariksi minuutiksi tunnustelemaan teoriankirjan tuntua poski-poskea vasten, parin sylkitipan hellästi tahratessa risteyksen ajojärjestystä.

Tuntien ollessa jo lähes lopussa, oli aika kokeilla autoilua käytännössä. Ja voi sitä menoa kuoppaisella parkkiksella, Nissanin hyvässä huomassa! Vuodenajan ollessa kevät, autokoulu, sekä parkkiskin oli ruuhkautunut. Siinä he jonossa nököttivät Datsuneissaan ja Ladoissaan (ja siinä yhdessä Nissanissa) odottaen vuoroa peruutusparkkeeraukseen, tai pujotteluun. Kaupunkiajo tarkoitti yhden metroalueen sisällä sahaamista, sillä isoilla teillä, kuten Leninsky Prospektilla, ei saa lain mukaan ajaa ajo-opetus autoja. Se myöskin tarkoitti maksimissaan neljänkympin tuntinopeutta, ja jonkin ihmeen takia myös ainoastaan kahden vaihteen käyttämistä.

Kesän tullen Pohjoisen Vaimo oli tilanteessa, mihin hän ei ollut koskaan tavoitellut pääsevänsä: teoria oli päästy heittämällä läpi joten nyt oli pakko mennä kokeilemaan ajokoetta. Ystäväpiiri oli  tunnelmissa mukana- Ystävättären aviopuoliso Viidakkopuhelinmies ei ollut koskaan päässyt ajokoetta läpi, eikä myöskään hänen kaverinsa Alkuasukasmies. Anoppi ei ollut ikinä harkinnutkaan ajamista. Ja jos jotain, niin ajokoulun teorian tunneilta Pohjoisen Vaimo oli oppinut, että hyvin yleisesti ajokokeessa käydään yli kymmenen kertaa ennen sen läpäisemistä.

Näin sitä sitten mentiin ensin ratikalla, ja jatkaen metrolla, suurensuuren kuopattoman parkkiksen laidalle. Mitä aikaisemmin tuli, sitä paremmat mahdollisuudet oli kokeilla ajoa seuraavan 24h aikana. Jonossa oli päivästä riippuen  kymmenestä pariin sataan hermostunutta ajokokelasta. Jännityksen, kuumuuden ja nälän vauhdittaessa Pohjoisen Vaimoa hyvään suoritukseen, polvien muuttuessa velliksi ja aivojen sopaksi, hän kuuli sukunimensä huudettavan aina uudelleen. Niin kaunis, hikinen ja hermostuttava, oli kesä 2012.

Pohjoisen Vaimoa tervehti joka kerta arpinaamainen poliisimies aurinkolasiensa takaa, koruttomasti ja tuimasti. Samat paperit luettiin, ohjeet toistettiin kuivasti ja nopeasti. Tallentava videokamera napsaistiin käyntiin ja muistutettiin että ajon aikana kannattaa varoa sanojaan, lahjomista ei missään muodossa hyväksytä ja että kokeen valvojalta ei ole oikeutta kysyä yhtään mitään. Epäonnen kantamoisena ajokokeessa käytettävä auto oli tuliterä Ford Mondeo, jonka käsittely ei tuntunut millään tavalla vastaavan 20v vanhan Nissanin ajamista. Vaihteet toimivat moitteettomasti, kytkin oli herkkä kuin teini-ikäisen mieli.

Ensimmäiselle kerralla Ford kosahti heti mäkilähdössä, kiitos sen herkän kytkimen. Toisella kerralla taasen Pohjoisen Vaimo aloitti pujottelun väärästä päästä kenttää- aloituspaikkoja oli kolme, ja ne kaikki lähtivät eri suuntaan. Aloitussuunta olisi pitänyt kuulemma itse ymmärtää. Kolmannella kerralla edellisistä virheistä viisastuneena, Pohjoisen Vaimo sai koko kentän läpi. Neljännellä kerralla hän hurjasteli kaupunkiajossa parin kilometrin ylinopeutta. Tämän urhean rupeaman jälkeen hänen oli käytävä tervehtimässä samoja poliiseja sisätiloissa, sillä teoriakoe tuli uusia. Tietenkin- heittämällä läpi, jonka perään tuli parin viikon lakisääteinen tauko. Ja eikun takaisin sen saman kuumottavan parkkiksen laidalle. Ensin ratikalla, sitten jatkaen metrolla.

Koska viides kerta onnen löytää, tai Arpinaama oli jo kyllästynyt Pohjoisen Vaimon seuraan Mondeon etupenkillä, kyllä, ajokoe meni läpi.  Vaihtoehtoisesti taasen se oli ollutkin yksipuolista rakkautta ensisilmäyksellä,  sillä minuutti ennen kaupunkiajon loppumista Arpinaama sai hillittömän yskäkohtauksen lähes tikahtuen. Pohjoisen Vaimo tästä säikähtäen vähensi nopeutta siihen sallittuun neljään kymppiin juuri oikealla hetkellä, kysellen Arpinaamalta mikä on hätänä. Todella Monta Kertaa. Arpinaama pyysi Pohjoisen Vaimoa parkkeeraamaan tien laitaan, napsautti kameran pois päältä ja huusi. Kovaa. "Onhan se nyt perkele että et ymmärrä hiljentää vauhtia vaikka olen kuinka kauan tässä köhinyt, kyllähän sinun olisi jo aika päästä tästä helvetin ajokokeesta läpi. Olisit pitänyt vain naamasi ummessa etkä kysellyt vointiani, nyt se on kaikki tallentunut kameralle, ja jos joku muu kuin minä katsoo sen läpi, voin menettää virkani!!!"

Seuraavana lauantaina Pohjoisen Vaimo kävi noutamassa poliisiasemalta ajokorttinsa. Arpinaama oli tiskin takana nauraen kuorossa muiden kanssa vitseille, mutta lopetti heti huomattuaan sen erään suomalaisen naisen. Kun ensimmäisestä laatikosta ei löytynyt korttia, Arpinaaman otsalle kohosi hiki, kavereiden vielä jatkaessa lyömättömän hyviä juttujaan. "Eiköhän se ole vielä toisessa huoneessa, juurihan se tehtiin", yksi poliiseista totesi. Ja niin olikin. Tuore, söpönvaaleanpunainen, venäläinen ajokortti.

-----------------------------------------------

Käsi sydämellä- kyllä, tämä entinen maailman pelastaja on yksityisautoillut pian jo neljä vuotta. Jopas se aika--!!! Ja koska suomalaisia on ilmeisimmin autonratissa Venäjällä muitakin kuin hän (ja koska hän nyt vain luonnostaan on niin asiantunteva ihminen), niin Pohjoisen Vaimo ajatteli laittaa seuraavan postin tulemaan aiheella Vinkkejä Venäjän Teille.  Kaikkein parhaimman hän tosin oppi jo siltä ihastuttavan monotoniselta teorian opettajaltaan, ja se tulee jo etukäteen:
Ystupi Dorogu Duraky-  Anna Tietä Idiootille.






torstai 17. maaliskuuta 2016

Hetkiä naisten kanssa

3.Eteinen

On ainoastaan yksi perheen ulkopuolinen ihminen, jolle pieni taapero Isoveli erehtyi joskus sanomaan "papa". Tuo portaikkoa vahtinut juoppo eläkeläismies ehkä olikin jonkun isä, vaikkei muistuttanut lainkaan Isoveljen papaa. Hän soitteli joskus kännissä ovipuhelimeen viikonloppuiltaisin, muuten näin vuosia myöhemmin voisi todeta hänen olleen täysin rakastettava, harmiton heppu. Kyllä, ikää oli jo varmasti riittämiin, ja kaulalla kasvoi jotain suurta sinne kuulumatonta. Niin ja viina maistui. Mutta vaikea silti sanoa miksi hän hävisi.

Väliin jäi ihana tyhjyys ja hiljaisuus. Pohjoisen Vaimo kipaisi kevyesti ulko-ovelta hissille, ilman kyttääviä silmiä. Isoveli käveli myös reippaammin, koska kaikki ylimääräinen draama oli loppunut eteisaulasta. Yleensä siellä oli istunut joku juoppo paikattavana tai vähintäänkin kissa ruokailemassa. Pari siitä seuraavaa kuukautta siellä kuului vain askelia, ja satunnaisia heippoja naapureille. Portaikko oli ilmava ja kipakka. Ajatus ehti kulkea nurkasta nurkkaan. Hissin painallus. Odotus. Inspiraatio.

Sitten joku taloneuvostosta sai parhaan idean ja löysi Akan. Sopivasti kyyryssä olevan ja kenen tahansa taskuun mahtuvan vanhan naisen, joka on varmasti marinoinut perkeleellistä personaansa vuosikymmenien onnettomassa avioliitossa Venäjän paskimman aviomiehen kanssa. Vaihtoehtoisia näkökulmia on useita ja niillä voi leikkiä pitääkseen omaa mielenterveyttään valoisalla puolella, erityisesti jos vahingossa erehtyy ajattelemaan Akkaa.

Muistot ovat hieman tahmeita, mutta näin positiivisella meiningillä voisi sanoa että ensimmäinen viikko meni mainiosti. Taidettiin tervehtiä puolin ja toisin. Seuraava pari vuotta meni kuunnellessa joka ikinen päivä järjetöntä älämölöä pienestä kopperosta, kun Pohjoisen Vaimo ilmestyi poikueineen eteisaulaan. "Venäjällä puhutaan venäjää!! Amerikkalaiset on paholaisesta! Te sairaat koirat! Lehmä!" (sylkemistä perään, nyrkkien puimista, hissin ovien takomista nyrkeillä)
Älämölö yleensä vaikeni Alkuasukasmiehen ollessa seurassa. Silloin puhuttiinkin venäjää.

Nopeasti päätellen saattaisi ajatella että Akka on rasisti. Onhan se mahdollista. Akka tosin huutaa yläkerran Aikuiselle Poikamiehelle säännöllisesti "Obaman kätyri! Amerikkalainen vakooja!" ja sylkee reippaasti päälle. Ja tuo Aikuinen Poikamies on yksi venäläisimmistä miehistä mitä Pohjoisen Vaimo tuntee. Yksi erityinen hissimatka tuon Poikamiehen kanssa alkoi kerran miehen pistäessä päänsä vielä hissistä ulos, huutaen samalla täysillä Akalle "pää kiinni tai kerron Obamalle!"

Jossain vaiheessa osa asukkaista sai tehtyä virallisen valituksen ja Akka hävisi puoleksi vuodeksi. Olikin nimittäin niin, että Akka huutaa yleensä kaikille, joilla on joko lapsia taikka koiria. Huonompi tsäkä, sillä useimmilla tässä portaikossa on joko- tai. Sadussa ei ole onnellista loppua, sillä Akka otettiin sitten takaisin- kukapa ei tarvitsisi päivittäistä annostaan epämotivointia.

Viimekertaisen täysikuun aikaan Pohjoisen Vaimo raahasi kolmea kauppakassia hissiin, jossa oli jo kasikerroksen sivistynyt baabushka. Hän oli kuulemma viettänyt kymmenisen minuuttia vaihteikasta keskustelua Akan kanssa aiheesta, tarvitseeko portaikon asukasvastaavaa kutsua paikalle, jotta hän ottaisi yhteyttä Obamaan. Asukasvastaavan tulisi tehdä jotain Obamalle. Mitä Obamalle kuuluisi tehdä, jäi hieman hämäräksi. Sivistynyt baabushka huokaili. "Onhan se nyt selvää että "Akka" ei ole terve. Mutta mitä me voimme asialle tehdä? Kyllä jokainen tarvitsee kuuntelijan."

Sympatiat kasikerrokseen erityisestä ymmärtämisestä. Nykyään Pohjoisen Vaimo jättää aktiivisesti kuuntelematta ja puhuu poikasten kanssa hyvin kovalla äänellä suomea. Hissi paukkuu, televisio huutaa yhdessä Akan kanssa, ja sylki lentää.
Kaikkia naisia ei elämässään voi valita, eikä hetkiä heidän kanssaan. Akan kanssa kaikki hetket voisi pyyhkiä unholaan.








torstai 10. maaliskuuta 2016

Hetkiä naisten kanssa

2.Kuntosali


Marinan purkantuoksu leuhahtaa Pohjoisen Vaimon kasvoille. Marina näyttää aina elämässään riutuvalle, tänään erityisesti. Kihlasormuskaan ei roiku kaulassa tavalliseen tapaan. Ammattimainen hymy tulee kuitenkin laitettua liikkeelle, sekä kehut: "olet kyllä ihan selvästi laihtunut", nipistys Pohjoisen Vaimon vyötäröön- "Vatsa näyttää pienemmältä, ja katso, reisiin on alkanut muodostua lihaksia!"

Marina on valkovenäläinen psykologi ja henkilökohtainen kunto-ohjaaja, jonka on rakkaus tuonut Moskovaan. Hän on naimisissa moskovalaisen yrittäjämiehen kanssa, ja kotona iltaisin huudetaan. "Ah, en tiedä. Jospa vaikka voisin löytää tässä itselleni toisen vaihtoehdon edes, kunnollisen miehen. Muuten pitää muuttaa takaisin Minskiin." Toisaalta Marina vihaa Moskovaa. Hän ei voi käsittää miten Pohjoisen Vaimo on asunut Moskovassa jo niin kauan. "Täällä on niin uskomattoman stressaavaa. Hirveä kaupunki. Todella likainen. Minsk on niin kaunis ja ystävällinen. Ihmiset ovat toisilleen mukavia. Ja äiti on siellä. Äiti on minun rakkain ystäväni. Et tiedä miten itken hänelle iltaisin puhelimessa. Joka ilta."

Ylätaljalle tultaessa Marina on tänään ehtinyt kertoa miten stressistä päästään eroon. Pohjoisen Vaimon mies on myös stressissä, kukapas ei olisi. Ja psykologit ovat varmasti stressinhallinnan ammattilaisia. Marina on ehdottanut että Alkuasukasmies piirtäisi stressistään mind mapin. Näin eri stressaavat asiat saavat omat lokeronsa ja ne voi järjestellä ja ymmärtää paremmin. Niin voi myöskin nähdä jos on jotain minkä voisi täysin tipauttaa elämästään pois.
Alkuasukasmies ja stressinhallinnan mind map. Sitä ei koskaan tule tapahtumaan, toteaa Pohjoisen Vaimo mielessään.

Uusi liike tulee tänään ohjelmaan. Marina asettelee kännykkänsä huolellisesti maahan, suoristaa äärettömän tiukan salivaatetuksensa ja asettelee salikorkokenkänsä tukevasti oikeaan asentoon. Pohjoisen Vaimo alkaa olla täysin kuitti. Kukaan salin täysin slaavilaisperäinen naisasiakas ei tuskaile, taikka hikoile yhdenkään laitteen tai liikkeen kohdalla. Ei Marinakaan, koskaan. Toisaalta hän on ammattilainen. Hänen asiakkaansa taasen suomalainen. Suomalaisella naisella näkyvä hiki virtaa puroina pitkin punaisia kasvoja.

Loppussa on vuorossa vielä lankutus, koska kuka nyt ei haluaisi kokeilla koko kropalta voimia vievää liikettä silloin, kun ne ovat jo poissa. Marina kyyköttää Pohjoisen Vaimon vapisevan vartalon vieressä ja ottaa aikaa. Treenihetken kolmas purkka jauhautuu kauniiden valkovenäläisten poskien sisällä. Marinan ääni vapisee vähän. Tai naukuu. Ehkä kumpaakin.
Marina kyselee Pohjoisen Vaimon lasten ikää. Kummatkin naiset suoristautuvat ylös. "Voih, minulla on vielä synnyttäminen edessä", Marina toteaa. Kasvot synkistyvät ajatuksesta.
Pohjoisen Vaimo lähtee juoksumatolle.






maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kolme hetkeä naisten kanssa

1.Rukous, molitva

Tiedätkö, on Kiinalainen sanonta "siunatkoon Jumala sinua elämältä vallankumouksen aikana", sanoo anoppi kyynelsilmin. 90-luvun muistelu on tuonut tunteet pintaan. Mies sai hyvän työn ihan onnenkantamoisena ja palkka tuotiin muovipusseissa kotiin. Osa siitä laitettiin sohvan ja kirjakaapin taakse piiloon pahanpäivän varalle, oltiin onnellisia ja suunniteltiin suurempia hankintoja. Sitä riemua kesti muutaman kuukauden. "Saatiin sentään ostettua parempi auto, mutta haaveilimme paremmasta asunnosta. Ja sitten tuli päivä, jolloin kaikilla niillä rahatukoilla pystyi ostamaan yhden päivän ruokatarvikkeet."

Anoppi on pysähtynyt syvän järkytyksensä hetkeen. Nuori miniä vain hymyilee. Hän pitää itseään etuoikeutettuna kuunnellessaan noita äänettömiä kyyneleitä. Mitkään sanat eivät voi olla nyt viisaita sanoa, silti hän sanoo jotain. Tyhjää.

Kuinka sen voi kertoa, että tuntee kansakunnan syvyyden omassa sydämessään, sen historian ja kyyneleet? Näkee itsensä elämässä sen kirjan jokaisella sivulla, verenmaku suussaan. Miten voi olla mahdollista rakastaa niin paljon ja tuntea tietävänsä, yllättyen kaikesta uudesta, pyytäen ja rukoillen selitystä jotta ymmärtäisi.




While the world is still turning, and while the daylight is broad,
Oh Lord, pray, please give everyone what he or she hasn't got.
Give the timid a horse to ride, give the wise a bright head,
Give the fortunate money and about me don't forget.

While the world is still turning, Lord, You are omnipotent,
Let those striving for power wield it to their heart's content.
Give a break to the generous, at least for a day or two,
Pray, give Cain repentance, and remember me, too.

I know You are almighty, and I believe You are WISE
Like a soldier killed in a battle believes he's in paradise.
Like every eared creature believes, oh, my Lord, in You,
Like we believe, doing something, not knowing what we do.

Oh Lord, oh my sweet Lord, my blue eyed Lord, You're good!
While the world is still turning, wondering, why it should,
While it has got sufficient fire and time, as You see,
Give each a little of something and remember about me!
Bulat Shalvovich Okudzhava