torstai 9. kesäkuuta 2016

Naapurusten aamu

Suomalainen nainen (sieltä yhdennestätoista kerroksesta) jättää vastaamatta herätyskellon hilpeään huutoon, napsaisee torkun päälle ja päättää, että tänä aamuna maailma saa odottaa. Tai ainakin lasten koulu. Eihän ensimmäinen viisitoistaminuuttinen kuitenkaan kulu kuin siinä että opettaja saa luokan hiljaiseksi. Eikä voi muutenkaan olla varma ruuhkista, sinne ehtii sekä kahdessa tunnissa, että viidessätoista minuutissa. Tänään voi olla onnenpäivä.
Seuraavalla torkkuhälyllä hän verkkaisesti nousee, jättää yöpinhousut farkkujensa alle, kietaisee hiukset epämääräiseen, harjalla koskemattomaan nutturaan pään päälle ja saa lapset ulos lähes minuutissa. Ja lapset! Toisella pojalla on yhden housun puntti liian pitkä, toisella näköjään silittämätön kauluspaita. Mustien koulukenkien sisältä pilkottaa rämäkän punaiset angry birds-sukat. Mutta ei kukaan voi kiinnittää huomiota muuhun kuin iloisiin, tuikkiviin silmiin. Juuri niin.

Muuan venäläinen nainen (sieltä neljännestätoista kerroksesta), on ehtinyt tänä aamuna samaan aikaan hissiin- heidän koulunsa on lähempänä, he siis ovat ajallaan. Hänellä on kireät, botoxin siloittelemat, mutta varmaa viittäkymppiä lähestyvät laihat kasvot, muodikkaat, hillittömän kalliit revityt farkut ja täydellisesti asuun sopivat käsilaukku ja kengät. Hänen salassa väsyneet silmänsä heräävät huomaavaiseen tervehdykseen, kun yhdennentoista kerroksen suomalainen nainen ryntää hissiin kahden kossin kera, jotka vielä tunkevat paidankauluksia housujensa sisään. Suomalainen nainenkin hymyilee kohteliaasti, solmii kengännauhojaan ja huokaa. "Ei sitten millään jaksaisi enää näitä aamunousuja", venäläinen naapuri toteaa. "Ei todellakaan", komppaa suomalainen naapuri. Hissi saapuu alas.

Ulkona naapurukset starttaavat autot, neljännentoista kerroksen nainen valitsee Bemarin kaupunkijeeppinsä (vaihtoehtojen ollessa vielä MiniCooper ja Honda), ja huikkaa näkemiin suomalaiselle naapurilleen, joka kömpii tyytyväisenä ainoaan valintaansa- perhefarmariin, uhkuen tasavertaista tavallisuutta. He lähtevät ihan eri suunnille kaupunkia, täysin eripituisille matkoille, saapuen takaisin kotiin aivan samaan aikaan. Neljännentoista kerroksen nainen jää ulos hoikentavalle tupakille kymppikerroksen naapurin kanssa, joka on valinnut koulun lapsillensa k-ä-v-e-l-y-m-a-t-k-a-n päästä. Suomalainen nainen ottaa hissin takaisin ylös, täräyttää tulemaan valkoista luomuteetä kupillisen ja tarkentaa katsettaan metsäkaistaleeseen kerrostalojen välissä.

Ikkunalaudan chilipuskiin paistaa aurinko sopivan täydellisesti.







2 kommenttia:

brightoneagle kirjoitti...

Kuulostaa - yläkerran nainen mukaan lukien - ihan meidän kouluaamuilta! Saispa kerrankin nukkua, mutta loma alkaa meillä täällä Japanissa vasta heinäkuun alussa. Jaksaa jaksaa :)

Noppuli kirjoitti...

Heissuli vei Japaniin!

Tämä ei varmaan ole ihan uniikki senaario näiden kouluaamujen kanssa. Tai naapureiden! He kun tuppaavat olemaan useassa kulttuurissa huomattavasti suitumpia ja edustuksellisempia kuin... köh, jotkut tietynmaalaiset, joita en nimeltä mainitse.
Meillä kouluaamut loppui tältä keväältä, tämä teksti vain oli tarkoitus kirjoittaa toukokuussa, näin ei sitten suinkaan tapahtunut. Tsemppiä teidän aamuihin. Ei ole kuin hetki heinäkuuhun!!