perjantai 17. kesäkuuta 2016

Siskoni mun

Mitään ärsyttävämpää ei ollut olemassa maailmassa kuin Bon Jovin laulu viereisestä huoneesta. Jossain vaiheessa sitten Pet Shop Boys, toisinaan Roxette. Kuinka oli mahdollista että ihminen jota ihailee ja rakastaa kuin vain omaa isoasiskoaan voi, omaa niin hiton huonon musiikkimaun? Sen lisäksi että ei ole ketään toista joka tietää toisen ihmisen raivon akupunktiokartan viimeistä rajapiirtoa myöten niin kuin sisko tai veli vain voi, ei ole maailmassa ketään muuta jota rakastaa niin pyyteettömästi ja varmasti. Kaikkien etäisyyksien ja rajojen yli, kaikkialla. Mihin meneekin ja mitä ikinä tapahtuukin voi tietää että on rakkaus josta ei voi erota, joka ei erota, mikä kantaa. 

Jos jotain, niin Venäjä on opettanut lisää rakkaudesta. Siinä missä Pohjoisen Vaimo muistaa suomalaisten pitävän tiukasti kiinni sukulaissuhdetta merkitsevien sanojen käyttöoikeuksista vain ja ainoastaan sukulaisiin, on hän täällä oppinut että siskoja, tätejä, setiä ja jopa ÄITEJÄ voi olla enemmän kuin yksi. Puistoissa tuntemattomat aikuiset ovat aina lapsille tätejä ja setiä, ja Alkuasukasmiehen kaikki sukulaiset ovat nimikkeeltään ihan samoja sukulaisia Pohjoisen Vaimolle kuin Alkuasukasmiehellekin. Nuo maagiset sanat "täti", "setä", "sisko", "diedushka", vetää kaikki lähemmäksi toisiaan, saa pienille kohtaamisille kaduilla suuremman merkityksen ja avaa todellista vastuuntuntoa ja välittämistä lähimmäisestä jokaiseen hetkeen.

Onneksi on niin. Sillä on tuhansia hetkiä, jo menneitä, milloin Pohjoisen Vaimo on kaivannut ja tarvinnut kuulla että hänellä on sisko, veli, isoisä... ihan tässä vieressä. Tuo ärsyttävä, raivostuttava ja rakastettava isosisko nimittäin päätyi asumaan ja elämään myöskin ulkosuomalaisena, tuskastuttavan monien aikavyöhykkeiden päähän. Kulttuurit joissa he elävät, eivät varmaan voisi olla enempää kaukana toisistaan. Niin kuin Pohjoisen Vaimon päivä, on isosiskon yö.

Silloin kun Roxette soi ja ovet paukkui, ei kummatkaan siskokset varmasti tienneet, vaikka maailma poltti heidän sydämissään, että joskus elämässään he ehtisivät jopa saattaa maailmaan uusia lapsia ilman että toinen olisi sitä läheltä näkemässä. Vuodet ovat hypähdelleet eteenpäin ihan vain, muitta mutkitta, niin että kaikki serkuksetkin ovat jo koululaisia jotka tuntevat toisensa ainoastaan Skypen välityksellä sekä äitiensä puheista.

Mutta tiedättekö.... nyt Pohjoisen Vaimo on pakkaamassa autonsa täyteen. Hän aikoo valloittaa Suomen maanteitä tänä kesänä ISOSIKON kanssa yhdessä, serkukset takapenkillä. Hän odottaa sitä, kuinka sisko löytää jokaiseen lauluun vaivatta toisen äänen, että autossa raikaa niin että penkoilla heinät lakoaa, sitä, että veli ottaa sitten kitaran esiin, hän kaivaa siskon kanssa rummut ja kaikki laulaa niin että koko Kainuu kalpenee. Hän odottaa sitä, miten vuodet ovat muuttaneet ulkosuomalaisia siskoja, miten osa on niin suomalaista ja tuttua, miten osa on jotain ihan uutta ja outoa. Hän odottaa miten aikuisia ja vastuullisia kaikki ovatkaan, miten isoja lapsia, isoja serkuksia, miten hassua että ihmisistä, myös omista siskoista ja veljistä kasvaa järkeviä, jotka sanoo fiksuja asioita ja kuulostaa viisailta. Kuka olisi arvannut, että kun sanotaan heipat ja halataan, että nähdään sitten 10 vuoden päästä?









2 kommenttia:

Henna-Leena kirjoitti...

Soikoon laulu koko pitkän tien! Ystäväni (joka aikoinaan kuunteli naapurista kantautuvaa oboen soittoa) kertoi tästä blogista. Ihanasti kirjoitat; itkun ja naurun sain matkatessani sinun Moskovassasi. ❤

Noppuli kirjoitti...

Hei Henna-Leena!!
Kappas vain, kiva kun kävit ja tervetuloa uudelleen! :) Nastaa kun lintunen lauloi eteenpäin blogiosoitteen, ja ekstra terveiset ja halaukset sulle!
Terveisin hän, joka ei edelleenkään jaksa kuunnella kappaletta "sateenkaaren tuolla puolen" millään instrumentilla soitettuna.