lauantai 9. syyskuuta 2017

Njanja

Jonkin takia Pohjoisen Vaimon elämää Moskovassa ilahduttavat Lena- nimiset naiset erityisen runsaslukuisina esiintyminä. Jos kaikki Lenat olisivatkin juuri samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia sattumus olisi ymmärrettävämpää, mutta näin ei ole vaan he edustavat mitä useampaa ikäluokkaa. Yksi näistä Lenoista on Pohjoisen Vaimolle erityisen erityinen, vaikka Lena tuskin itse sitä tietääkään. Hän on Njanja-Lena, naapurin lastenvahti. 

Njanja-Lena työskenteli samalle perheelle vuosia silloin kun Pohjoisen Vaimon perheen Isovelikin oli vielä pieni, ja Pikkuvelikin ihan vain ajatuksen asteella, ehkä hieman kauemminkin. Lena oli leikkipuistojen rokkaavin njanja- lastenhoitaja joka oikeasti laski lapsen kanssa mäkeä, remusi puiden takana piilosleikeissä eikä koskaan käyttänyt meikkiä. Njanja-Lenan tunnusomaiseen pukeutumiseen kuului aina säänmukainen liivi taskujen kanssa, kesällä kevyempää kangasta, talvella paksumpaa, ja päähän merimiesmäisesti solmittu huivi. Ei-ortodoksimainen kirkkohuivi, vaan asenteikas ja huoleton. Kylmemmillä ilmoilla se oli usein nahkainen. Njanja-Lena ei koskaan paennut puistoista valitellen pääkipua viiden minuutin leikkien jälkeen kuten toiset lastenvahdit (tai vanhemmat), ei varonut korkokenkiään (koska ei niitä käyttänyt), ei seisonut sivussa valittaen työnantajistaan, vaan oli oikea todellinen, kunnollinen aikuinen ihminen. Leikki, osallistui ja puhui perheen lapsen kanssa. Njanja-Lena oli nuorelle äidille, Pohjoisen Vaimolle kuin leikkikenttien rokkitähti jolta hän olisi voinut pyytää nimmarin. Rohkaiseva esimerkki siitä että Pohjoisen Vaimo ei ollut Moskovassa ainoa ihminen jonka mielestä lapset olivat ihan oikeasti ihania, valloittavia ja rakastettavia, ja että heitä tuli myös kohdella niin. 

Yksi ehkä viimeisimmistä muistoista Njanja-Lenasta Pohjoisen Vaimon mielessä oli hetki, jolloin Pikkuveli nukkui vaunuissa rauhallisena ja pysähtyneenä keskitalven iltapäivänä, suurten lumihiutaleiden sataessa hidastettuna maahan. Isoveli ja Masha (Njanja-Lenan hoitolapsi) laskivat pulkalla mäkeä, ja Njanja-Lena kaivoi yhtäkkiä liivintaskustaan munniharpun. "Tiedätkö, sellaiset karvanaamaiset moskovalaiset nuoret miehet mulle opettivat tätä soittoa, he olivat ihan Yakutiassa asti käyneet sitä opettelemassa". Njanja-Lena pisti soitoksi, eikä sen kauniimpaa sinistä iltapäivää sinä talvena enää tullut.

Kuluneella viikolla eräänä iltapäivänä Pohjoisen Vaimon hakiessa Isoaveljea koulusta, oli lyseon pihalla Njanja-Lenan kokoinen yllätys. Siellä hän istui, kiipeilytelineiden luona huivi päässsään. "Oi tiedätkö tämä on vasta minun toinen työpäiväni ja nyt jo tavataan kunnolla. Eilenkin näin sinut kaupanpihalla ja ajattelin että kylläpäs sinä näytät hyvältä. Näytät siltä  että kaikki on hyvin elämässä, kaikki paikallaan niinkuin pitää. Ja katsos nyt noita poikia, mielettömiä roikaleita." Njanja-Lenallakin taisi olla kaikki hyvin:"Enhän minä osaa tehdä mitään muuta kuin tätä, olla lasten kanssa. Vilkaus vain ja tiedän mistä puhaltaa", hän höpötti. Pohjoisen Vaimo istui penkille Lenan viereen ja olo oli heti niin kotoisa. Njanja-Lena on varmasti paras syöpätutkija joka toimii lastenhoitajana, ketä Pohjoisen Vaimo tuntee. Aito ja oikea ihminen. Heistä on joskus Moskovassa pula. 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kotona turistina

Heinäkuun huomattavin tapahtuma Pohjoisen Vaimon perheessä oli ehdottomasti sukulaisten vierailu Moskovaan. Vaikka kaupungissa asumista on jo takana yli kymmenen vuotta, voi ystävien ja perheenjäsenten kyläilyt laskea vaivattomasti yhden käden sormilla (no ok, ehkä se yksi kämmenellinen sormia on jo käytetty). Arvatenkin on pari asiaa mitkä saattaisi saada lähipiirin helpommin liikkeelle, niistä ykkösenä Moskovasta pois muuttaminen, kakkosena ehkä suurempi asunto. Kummatkaan muutokset eivät ole kovin realistisia taikka edes haaveiltuja (ts. kohta yksi), joten näillä mennään.

Viikko meni kahtiajakoisissa tunnelmissa. Rakasta kotikaupunkia oli mitä sykähdyttävä esitellä läheisille ihmisille, toisaalta taas se oli hyvä muistutus siitä kuinka joillekin Venäjä ja Moskova esittäytyy vain negatiivisena ja pelottavana. Nuorempi sukulaismies ei olisi halunnut kävellä ilman Pohjoisen Vaimon turvallista ja rauhoittavaa seuraa edes viisi minuuttia perheen kotikaupunginosassa keskellä päivää, saatikka suostunut itse etsimään vessaa kauppakeskuksissa. Vanhempi sukulaismies oli taas mitä miellyttävintä seuraa- alati kiinnostunut historiallisista rakennuksista ja paikoista, vaikuttunut ympärillä olevasta kauniista luonnosta ja pystyi selvittämään elekielellä itsensä voiton puolelle erinäisistä arkisista tilanteista paikallisten kanssa.

Pohjoisen Vaimo koitti olla mitä parhain kestitsijä, turistiopas, tulkki ja viihdyttäjä, mutta huomasi parin päivän jälkeen että oli yksi asia mitä hän kyennyt muuttamaan tai poistamaan, ja se oli nuoremman sukulaismiehen kulttuurishokki. Tuo mainio miekkonen ei ole paljoa matkustellut elämässään (koska ei kiinnosta), ja oli ainoastaan sukulaissuhteensa takia nyt (vihdoin ja viimein) pakotettu käymään tuossa suuressa, mahtavassa ja erityisen paljon tunteita herättävässä Suomen naapurimaassa. Tilanne saikin Pohjoisen Vaimon pohtimaan sitä kuinka kahden kulttuurin avioliitot tuovat kokonaisen uuden maailman aina pariskunnan lapsuudenperheisiin ihan pyytämättä. Juuri nyt se vaikutti hieman happamalta ja vaikealta tälle miehelle. Viitisentoista vuotta Pohjoisen Vaimon ja Alkuasukasmiehen yhdessäoloa on ehkä jo lepyttänyt ja pehmentänyt kaikkein muiden lähisukulaisten sydämet, heidän kotikaupunkinsa ei siihen tällä kertaa ylennyt.

Valitettavasti nuoremman miehen tunnelmat tuntuivat näkyvän myös ulospäin ja kulminoituivat siihen, että poliisit kävivät tekemässä hänelle lentokentältä tutun ruumiintarkastuksen kun hän istuskeli leikkipuistossa odottamassa muun seurueen piilosleikin loppumista. Pohjoisen Vaimon pärähtäessä paikalle selvittämään tilannetta poliiseille ("minun sukulaiseni, odottaa kun me muut leikitään lasten kanssa, ei osaa ollenkaan venäjää..."), virkamiehet naureskelivat "kerrohan hänelle terveisiä että ei pidä olla niin hermostuneen näköinen, ei me muuten häntä olisi edes tutkittu ja myös että ei tarvitse pelätä, täällähän on mukavaa"... Toista tarkastusta matkan aikana ei tullut, joten ehkä jotain pikkuista rentoutumista sitten tapahtui.

Siltä varalta että jonkun muunkin sukulainen tai ystävä joutuu puolipakolla Moskovaan, tässä tulee Pohjoisen Vaimon seurueen viikon ohjelma, josta erityisesti vanhempi sukulaismies piti ja nuorempi sukulaismies oli sen kanssa ainakin jokseenkin sinut- useimmat kohteet valittiin komean kasvillisuuden perusteella.

Нескучный сад/Heskutsniyi sad- metsämäinen puisto Moskovajoen rannalla, huomattavasti rauhallisempi kuin sitä edeltävä Gorkiyi Park, sekä myöskin viileämpi. Mainio pyöräilyyn ja potkutteluun. Metsän sisässä on yksi ihanimpia metsäleikkipuistoja mitä Moskovasta löytyy, missä  myös isompien lasten on kiva leikkiä.

Парк Горьково/Gorkiyi park Moskovan suosituin puisto mistä löytyy hyvä ravintola valikoima, hyviä leikkipuistoja, konsertteja, teematapahtumia ja  hauskaa kaikille. Sen laidalta Pohjoisen Vaimon seurue otti myös viihdykkeenä jokilaivaristeilyn.

Кремль/Moskovan Kremli vanhemman sukulaismiehen toivomuksesta käytiin Kremlin muurien sisäpuolella. Sinne pääsee helposti lipputoimiston kautta mikä on ihan Kremlin vieressä (riippuen hieman turistimäärästä- jonoa saattaa olla paljonkin). Näillä lipuilla pääsi suurimpaan osaan museoista, lapset ilmaiseksi (14v asti), ja ne maksoivat 500r aikuiselta.

Парк Царицыно/Park Tsarizino- eteläisessä Moskovassa sijaitseva Katariina Suuren puistoalue, jossa on lampia, museoita, metsää, kauniita kukkaistutuksia sekä kasvihuoneita. Siellä pidetään paljon klassisen musiikin ulkoilmakonsertteja ja paikalliset rakastavat soivaa suihkulähdettä.

Даниловский рынок/Danilovskiyi ryinok- metro Tulskayan lähellä sijaitseva ympärivuotinen sisätori on täysin ihastuttava paikka turisteille käydä. Sieltä voi löytää monenlaisia tuliaisia, tai vain syödä, kuten tämä seurue teki. Armenialainen ruoka oli muah.. niin hyvää.

ВДНХ/VDNH- vaikka yleisvenäläinen näyttelykeskus (tai Vedenhan puisto) onkin tänä kesänä armottoman remontin alla, niin sukulaiset olivat silti hyvin vaikuttuneita kaikesta näkemästään joten eiköhän sitä voi suositella aina.

Ботанический сад/Botanitseskiyi sad- Moskovassa on useita kasvitieteellisiä puutarhoja mutta tämä Vedenhan kyljessä oleva on niistä suurin. Alueelle kannattaa mennä levänneenä (kävelemistä riittää!) sekä kasvioppaan kanssa, sillä läheskään kaikkialla ei lue kasveista mitään tietoa. Osa puutarhasta on vain suurta metsää, mikä on sekin virkistävää ympäristöä käveleskellä ympäriinsä.


Tässä siis kevyt ja hyvin paljon puistoja sisältävä viikko-ohjelma Moskovaan matkustaville. Toivottavasti ette kärsi kulttuurishokista! :)

torstai 29. kesäkuuta 2017

Kesää ja kuvia

Viileähkö alkukesä on tullut vietettyä Moskovan maaperällä. Lämpötilan keskinkertaisuus on ollut ääretön helpotus Pohjoisen Vaimolle, sillä kun tietää olevansa kotona x-verran kesäkuukausia, ei toivo sellaista tavallista moskovalaista kesää, missä grillataan ihmislihaa elävältä harmaiden neuvostokerrostalojen välissä.
Poikasten kera on tehty kaikenlaista vähävaivaista ja hauskaa. Katsottu leffoja, puistoiltu (älkää turhaa ihmiset menkö Vdnh-han, siellä on vain hillitön remontti), pompittu trampoliini keskuksessa ja syöty luokkaretken jäljiltä jääneitä eskimo jätskejä, mitä Чистая Линия (-luokkaretki kohde) kuskasi heille kaksi pahvilaatikollista kotiinkuljetuksena. Arki-iltoina on katsottu Orel ja Reshkan uusintoja telkusta ja pötkötetty sohvalla. Tylsää? Ei. Rentouttavaa ja hyvin ansaittua.

Koulujen lukuvuodet loppuivat näiden kaverien osalta jo toukokuun puolella, sillä ala-asteelaiset sekä pienenemmät keskikoululaiset dumpataan koulusta pihalle vaikka virallisesti koulua olisikin vielä jäljellä. Syynä tähän on paikalliset ylioppilaskirjoitukset, eli ysi ja yksitoistaluokkalaisten suorittamat егэ-testit, joiden aikana koulujen pitää olla tyhjät ja meluttomat. Tälläkin kertaa kirjoitettiin rehtoreille lappusta "lapseni "--" on koulusta poissa x-päivinä henkilökohtaisten perhesyiden takia", vaikka poissaolon syy oli koulussa itsessään. Tai ei ehkä edes koulussa, vaan lailla säädetyissä koulupäivien määrissä, mihin koulut eivät voi vastata, ja jota sitten kierretään mukavan paikallisesti.

Koulujen loputtua paikalliset lapsoset lähetetään hyvin usein kesäleireille pitkin Venäjää, joskus myös ulkomaille. Osa lapsista jää kaupunkileireille, millaisia saa sekä ilmaisena, kunnan tarjoamana koululaisille, tai vaihtoehtoisesti voi maksaa lompakon tyhjäksi erinäisistä taitoleireistä, oli se sitten musiikkia tai tiedettä,  mitä vain. Poikaset ovat raportoineet myös joidenkin  kavereistaan olevan koko kesän alusta loppuun isovanhempiensa kanssa datsoilla.
Pohjoisen Vaimon perhe jatkaa toistaiseksi kytistä ihan täällä kotosalla; hieman on jäljellä vielä kouluun liittyviä lisäopiskeluja, harrastuskerhoja ja järjesteltäviä asioita mitä ei ehdi tehdä kouluvuoden aikana. Kesäkuu on siihen mitä mainioin- kaupungista löytyy paljon vipinää ja sutinaa, kaikkein suosituimpien lomakuukausien ollessa heinä-ja elokuu, jolloin tämäkin paikka hieman rauhoittuu.
Heille, joita kiinnostaa miltä moskovalaisen perhelomailijan arki näyttää kotikaupungissa, Pohjoisen Vaimo läjäytti pienen kuvakollaasin Facebookiin. Olkaa hyvä!














torstai 30. maaliskuuta 2017

Katsojan silmässä

Pikkuveli istuu takapenkillä ja huokaa: "Mama, tätä aikaa sanotaan ihmiskunnan kehittyneimmäksi, ja katso nyt tänne ympärille. Ihan hirveää." Tokaluokkalainen on taas tuskissaan ympäristönsä kanssa. Hänen sielunsa kaipaa kauneutta- sekä omalle mamalle kullanväristä huulipunaa, näin hän on ilmoittanut (eh, mistä voi tietää että nuorimies on syntynyt Venäjällä). Usein automatkoilla tuleekin  keskusteltua rakennuksista pitkin Moskovaa. Pohjoisen Vaimo ymmärtää tuon kauneudenjanoisen ikuisen ongelman täällä rumien betonihökötysten keskellä. Kun hän oli ensimmäisellä riiausreissullaan Moskovassa joskus ajat sitten, päälimäinen mielikuva oli täysi harmaus, rumuus ja raskaus. Kokemus kaupungista oli luotaantyöntävän irvistelevä.  Sinne hän ei ainakaan ikinä voisi muuttaa.

Ja niin kuin jokainen ehdottomuus minkä Pohjoisen Vaimo on itselleen elämässään asettanut, kumoutui tämäkin ajatus. Moskovassa ollaan. Villi luonto, tuulenhenkäykset ja veden rauhoittava liplatus eivät kuulu tähän kuvaan. Tämän kaupungin kauneuden pitää opetella. Ainakin Pohjoisen Vaimolla on lähes pakottava tarve oppia rakastamaan ympäristöään ja etsimään sen hyvät puolet. Unohdetaan tällä kertaa nyt kuitenkin välittömässä läheisyydessä makaavat betonikerrostalot ja sujahdetaan Moskovan absurdeimpaan arkkitehtuuriin jonka hedelmistä Pohjoisen Vaimon perhe nauttii myös viikoittain. Tässä teille siis mötiköitä, käykää ihmeessä katsomassa seuraavalla Moskovan reissulla! Kauneus ja rumuus... nehän on siellä, tiedättehän. Katsojan silmässä.





Talon nimi on Laiva (Корабль), ja se sijaitsee Tulskayan metroaseman vieressä. Pituudeltaan 400 metrinen rakennus pitää sisällään 980 asuntoa, sekä alakerran ostoskeskuksen. Alun perin valkoinen, ja nykyään likaisen harmaa talo on rakennettu suloisella 70-luvulla.





Lentäjien talo (дом авиаторов) sijaitsee Begovaya Ulitsan ja Leningradskiyi Prospektin kainalossa. Siitä ei oikeastaan saa hyvää käsitystä autonratin takaa, joten kannattaa jalkautua alueelle  jos kiinnostaa nähdä kunnolla että talon pohjatuuletus toimii: sehän seisoo jaloilla. Yleensä Pohjoisen Vaimo ei ole nähnyt kyseistä taloa näin kauniin ja siistin näköisenä kuin tässä kuvassa, mutta on oikeasti oppinut pitämään kummajaisesta. Jotenkin siinä kuitenkin silmä lepää. Alun perin talo rakennettiin lentokonetehtaan työläisten perheille 70-luvulla. Tässä brutalistisen tyylisuuntauksen talossa on 299 asuntoa.





Tämä teatteritalo "Et Cetera" on rakennettu vuonna 2005 ja arkkitehtinsä mielestä edustaa "kaikkea sitä parasta mitä teatterissa voi nähdä". Vastaavanlaisia "miksataan kaikki tyylit sekaisin" taloja on toki Moskovassa muitakin kuin tämä kyseinen, kuten esimerkiksi ostoskeskus Nautilus vuodelta 1999, mikä löytyy metro Ljublyankan läheltä. Teatteria taasen voi käydä ihailemassa metro Turgenevskayalla.





Venäjän tiedeakatemian rakennuksen kaksi päätornia näkyy hyvin Moskovan keskustan läheisyydessä olevalta TTK:lta, eli kolmannelta liikenne kehältä, Leninsky Prospektin metroaseman läheltä. Nämä tornit olivat kauan Pohjoisen Vaimon suosikki-inhokki kaikista Moskovan rakennuksista, mutta vuosien varrella niistä on tullut enemmänkin vain suosikkeja. 60-luvulla suunniteltu rakennusprojekti alkoi vasta 1974 ja sen viimeinen osa, suuri konserttisali valmistui  1997. Tiedeakatemiassa järjestetään lapsille kivoja tieteeseen keskittyviä esityksiä ja samalla sitten pääsee sisällekin katsomaan miltä näyttää. Pohjoisen Vaimon makuun rakennus on tosin paljon enemmän vänkä ulkoa.
Rakennuskompleksin kauas näkyvät tornit ovat saaneet paikallisilta lempinimen "kultaiset aivot".





Munatalo (дом-яйцо ) ei kilpaile rumimpien talojen kategoriassa, mutta onhan se yllättävä. Sen lisäksi se toimii mainiona esimerkkinä Moskovan "Luzhkovin tyylin" arkkitehtuurista aikaisemmin mainitun teatterin lisäksi. Yuri Luzhkovin ollessa kaupunginjohtajana vuosina 1992-2010 kaupunkiin ilmestyi useita moskovalaisten vihaamia, tai ainakin erittäin paljon kiisteltyjä rakennuksia.
Munatalo valmistui vuonna 2000. Se sisältää ihan oikeat asuintilat neljässä kerroksessa ja yhteensä 400 neliömetriä tilaa. Sen löytää osoitteesta ul. Mashkova 1/11.


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sanktionmakuinen elämä

Pohjoisen Vaimo on koittanut pitää etäisyyttä politiikasta blogissaan ja toistaiseksi siinä onnistunut omasta mielestään ihan hyvällä arvosanalla. Todellisuudessa hänen elämäänsä on viimeisen kolmen vuoden aikana sisältynyt enemmän poliittisia keskusteluja, uutisten seuraamista ja lukemista, tai paikallisten  seurueiden (huuto)väittelyiden kuuntelemista, kuin lääkäri koskaan voisi määrätä. Elämästä on uskomattoman poliittisesti väritäytynyttä, halusi hän sitä tai ei. Vuoden 2014 jälkeen hän on myös voinut huomata Suomessa käydessään, että jotkut tuttavat pitävät häntä, Pohjoisen Vaimoa, täysin osasyyllisenä ja osallisena Krimin valtaamiseen ja Venäjän sisäpolitiikkaan, asuuhan hän Venäjällä. Samaa asennetta on voinut tavata myös pitkin poikin Eurooppaa.

Tuntemiensa Venäjällä asuvien ulkomaalaisten seurassa Pohjoisen Vaimo on huomannut lievää otteluväsymystä politiikan osalta. Tavatessaan naispuolisia (ulkomaalaisia) ystäviään hän on nähnyt keskustelunaiheiden kiilaavan jopa erityisen aivottomaan ja joutavanpäiväiseen höpöttelyyn ja hauskanpitoon, sillä kaikki tuntuvat tarvitsevan yhteisen, pehmoisen ja hölmön pakopaikan väistämättömän uuvuttavan, kannanottavan arkensa keskeltä. Yksi virkistävimpiä iltoja lähiaikoina olikin kolmen ulkomaalaisen ystävättären kokoontuminen kakun ja teen äärelle... rienaamaan ja valittamaan Venäjästä ja venäläisistä täysin lapsellisella ja ala-arvoisella otteella. Aihe ei ollut etukäteisvalittu mutta näköjään pieni terapiasessio oli kaikille tarpeen. Pohjoisen Vaimo tunsi erityistä terästäytymistä ja raikkaampaa viimaa ajaessaan sen session jälkeen takaisin omaan, rakkaaseen leijonanluolaansa, missä ei ole neliönpuolikastakaan jossa ei voi säästyä päivittäiseltä poliittiselta keskustelulta. Alkuasukasmiehen ja Poikasten luo.

Jotain hupia sanktiot ovat kuitenkin Pohjoisen Vaimonkin arkeen tarjonneet. Jos osaa silloin tällöin seurata elämää kuin teatteriesitystä, uutistenlukeminen  (myös suomalaisista lähteistä) on välillä ollut todella viihdyttävää ja hauskaa. (ei, kauppojen hyllyt eivät ole missään välissä olleet tyhjillään) Oltermanni juuston ja Valion tuotteiden perään itkevät ihmiset toivat tiettyä humoristista vivahdetta kaupunkiin (ja uutisiin) hetkeksi. Eihän mikään olekaan traagisempaa kuin se, että ei voi juoda Valiomaitoa. Toinen paljon näkyvämpi ja merkittävämpi- sekä todennäköisesti pysyvämpi arkielämän ilostuttaja on ollut koko kaupungin (ja pikkuhiljaa maan) ruokakulttuurin suuri muutos.

Elämänhistoriansa takia Pohjoisen Vaimo on oppinut arvostamaan erityisen paljon lähellä tuotettua ruokaa, ja vielä sen päälle mahdollisimman puhtaasti tuotettua. Moskovaan muutettuaan hän joutui alkuvuodet elämään pienessä sisäisessä painiskelussa ymmärrettyään että Venäjällä ei ole olemassa omaa luomusertifiointia (ei ole edelleenkään, vuonna 2017- tosin asiaa on puuhattu jo useita vuosia), ja kiinnostus ja kunnioitus omaa maataloutta kohtaan oli lähellä nollaa. Paremman ja rikkaamman ihmisen merkki oli se että voi ostaa kalliita ulkolaisia tuotteita ja ruokaa huomattavasti kotimaisia suolaisemmalla hinnalla. Sanktiot ovat pakottaneet ainakin osan ihmisistä muuttamaan ajatusmaailmaansa radikaalisti, ja uusia maatiloja, lähituotantoa, ihania maalaisjuustoja, juureen leivottua leipää, uskomattomia herkkuja ja ruuan sekä sen tuotantoon liittyviä yrityksiä on pulpahdellut markkinoille vaikka kuinka paljon. Ja kyllä, ihmiset ostavat myös kotimaista. Nykyään Pohjoisen Vaimo kehrää tyytyväisyydestä nähdessään kaupoissa lähes jokaviikkoisia muutoksia. Nyt on mistä valita- ja se on lähituotettua!

Jos joku sattuu vahingossa käymään Moskovassa tulevan kevään tai kesän aikana, voikin Pohjoisen Vaimo suositella lempeän lämpimästi suurimpien puistojen tsekkausta, kuten esimerkiksi Park Gorgovo ja Sokolniki,  (niissä on usein ruokafestivaaleja, mutta löytyy myös uniikkeja ja hauskoja pysyviä ravintoloita sekä kahviloita). Kannattaa myös huomioida jos juuri silloin on kaupungin täyttänyt joku vuodenaika festivaaleista, joissa löytyy aina sekä katsomista, syömistä, tekemistä ja ostamista. Ehdottomasti suositeltava ostos ja ruokailupaikka on vanha kunnon Danilovskiyi Rinok joka on tehnyt täydellisen kasvojenkohotuksen viimevuoden aikana, ja jos käy täällä Pohjoisen Vaimon kotikulmilla, saa parhaimmat kaffet sekä mausteet plovia varten Konkovan Ekomarketista. Heille jotka ovat pidempään Moskovassa, Pohjoisen Vaimo suosittelee tekemään ainakin silloin tällöin ruokaostoksensa Vkusvillassa, jonka tuotteet lähituotantoa, sekä suurin osa on tehty ilman turhia lisäaineita. Sieltä voi löytää välillä myös harvinaisempia juttuja, kuten fasaanin lihaa, jänistä löytyy aina.

Ps. Postaukseen liittyen laitoin FB sivulleni lisää kuvia (yeah, kännykällä näpsittyjä), (Danilovskiyi rinok, sekä hieman Maslenitsasta) ja tarkoitus on lisätä edelleen. Saa käydä kurkkaamassa ja tykätäkin saa vaikka koko sivua, mutta ihan pakko ei ole. Muisk!






keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kieltä läpi naurun (tai kyynelten)

Onhan se ihan totta ja mitä sitä nyt kiertelemään näin tuttujen kesken. Pohjoisen Vaimo tutustui mieheensä englannin kielellä. Sillä hän on periaatteen nainen, eikä suostunut kuuntelemaan isäänsä, että venäjää kannattaa opiskella. Eihän sitä kieltä nyt kukaan järkevä opiskele. Jos nyt jotain, niin voi sitä vähän saksaa tai vaikka espanjaa. Mutta venäjää. Tphyi.
Pienimuotoinen tutkimus ympärillä olevien monikulttuuristen pariskuntien kanssa on osoittanut, että jos yhdellä kielellä tutustuu, niin sitä onkin sitten kerpeleen vaikea vaihtaa myöhemmin toiseksi. Tämä on pätenyt myös Pohjoisen Vaimon parisuhteeseen. Vinkkivinkkisenä tässä voi sanoa että tutustukaa ihmiset kuulkaa toisiinne ihan omilla kielillänne. Vuoden, puoltoista kun pulputtaa omaa äidinkieltään kummatkin toisillensa, niin eiköhän jossain vaiheessa lamppu syty sen kielen kanssa. Ja jos toinen on vielä siinä vierellä, niin voi olla varma että oikeasti kiinnostaa. Eikä sitten myöhemmin itketä sen vaikean ulkomaankielen kanssa.

Vuosien vieriessä on täytynyt tunnustaa se tosiasia, että puolisonsa tuntee parhaiten kun osaa hänen kieltään. Alkuasukasmies ahkeroi suomenkielen hihaansa jo ihan alkuvaiheessa. Pohjoisen Vaimo ja venäjän kieli, on taas vienyt vuosia... ja muutaman siihen päälle. Aikoinaan Suomessa venäjän tunneilta Pohjoisen Vaimo muistaa raskaahkon tunteen siitä, että venäjän kieli on jotain niin hienoa ja korkealentoista, että sitä ei voi oppia kuin klassisen kirjallisuuden tai nukuttavien, ja yhtä aikaa itkettävien surullisten laulelmien kautta. Opettajat olivat aina permanenttipäisiä täti-ihmisiä, jotka puhuivat luokan edessä mukavissa kukkaneuleissaan vino hymynkare kasvoillaan, liihottaen tunnin aikana muistojensa Pietarissa. Venäjän kieli oli ylipäätään omittu niille, jotka olivat opiskelleet Neuvostoliitossa 40-v sitten, tai ainakin eläneet suurimman osan elinajastaan silloin kun Neuvostoliitto vielä kukoisti. Kerran hän erehtyi bisnesmiesten venäjän tunneille, mikä taas maalasi ihmeellistä rotuoppimaista kuvaa venäläisistä ihmisistä, joita pitää aina lähestyä vodkapullo kädessään, muuten heidän kanssaan ei löytäisi ikinä yhteistä kieltä, venäjän ollessa kuinka sujuva tahansa.

Miksi koskaan ei käynyt mielessäkään, että venäjän kieleen voi tutustua ihan samalla tavalla kuin englantiinkin? Että Venäjällä on olemassa myös modernia kirjallisuutta, kaikki laulut eivät ole 50-v vanhoja laulelmia, ja että venäläisillä on ihan törkeän hyvä huumorintaju? Silloin kun Venäjä ja sen kulttuuri ovat vielä itselle sumeata ja epämääräistä, olisi joku neuvostomuisteloissaan elävä opettaja voinut herätä ja huomata että nämä oppilaat ovat oppineet englantinsa suosikkibändiensä sanoituksista ysikytluvulla. Heillehän voisi tunnilla tarjota vaikka...vaikka mitä. Ja nyt kun itse jo ymmärtää että Venäjä on muutakin kuin Neuvostoliitto, Putin, vodka, kaupankäynti ja banja, ja osaa itse sekä etsiä että löytää sujuvasti asioita, Pohjoisen Vaimo voisi tarjota kielestä kiinnostuneille vaikka tällaisia klippejä. Sillä kielenopiskelu saattaa vahingossa olla myös hauskaa. Huom, useat linkit on rutuben kautta, koska YouTube ei näköjään salli venäläisiä videoita enää linkattavan tai ladattavan Bloggeriin. HAH!!

Stand up tarjonnassa on Venäjällä mistä valita. Pohjoisen Vaimolla on liuta suosikkeja, ja tämä herra kuuluu heihin:
Ivan Abramov, musikaalista stand uppia

Comedy Club, eli Комеди клаб, on pyörinyt telkussa jo yli kymmenen vuotta, ja tehnyt tekijöistään julkkiksia. Välillä ohjelma on ratkiriemukas, joskus ei taas nappaa. Tässä yksi mainioimmista musikaalisista tuokioista ohjelmasta muutaman vuoden takaa. Voi vaikka opetella laulamaan mukana, koska pätkässä on tekstitys!
Minä rakastan öljyä

Ukrainalainen laulajatar Yolka eli Ёлка aloitti vähän sarkastisemmilla lauluilla uransa, mutta Pohjoisen Vaimoon on iskenyt sekä vanha että uusi tyyli. Tässä laulu millä hän lopulta sai suuren yleisön puolelleen:
Elka, Provence

Sitten telkkuohjelmiin! Pohjoisen Vaimo ja pesue katsoo yhdessä muutamaa ohjelmaa viikoittain. Eräs ohjelma minkä piti alun perin olla nuorille aikuisille, on saavuttanut suurimman suosion 8-14-vuotiaiden keskuudessa, ja niin myös Poikasten. Se on Орел и решка, hyvin raikkaalla otteella tuotettu ja tehty matkailuohjelma, jossa kohteeseen päästyään juontavat heittävät kolikkoa. Hävinnyt joutuu pärjäämään kaupungissa sadalla dollarilla, voittanut saa luottokortin ilman käyttörajaa. Toinen hyvin usein seurattu ohjelma Pohjoisen Vaimon perheessä onkin tosi-tvtä, Ревизорро jossa juontaja käy tarkistamassa ravintoloiden ja hotellien tasoa, hygieniaa ja lakien noudattamista ympäri Venäjää. Linkissä killuva kaikkein uusin kohde Moskova on saanut kyllä Pohjoisen Vaimon miettimään kävisikö ikinä enää yhdessäkään ravintolassa kotikaupungissaan. Uh!!


Parempaa kielellisen oppimisen vuotta toivottaa,
Pohjoisen Vaimo!

ps. Kaikella rakkaudella ihmisille jotka pitävät permanenteista ja kukkaisista neulepaidoista. Saatte anteeksi sekä paidat että permikset.